Pages

tiistaina, syyskuuta 19, 2006

Vailla sisältöä

Tässä postauksessa ei ole ainakaan aluksi mitään sisältöä. Kirjaimia vain peräkkäin. Ilmoittelen teille ja itselleni, että olen täällä. Minä olen. Kyllä.

Tällä viikolla käsikirjoittamisen opinnot jatkuvat auditoriossa. Kumma auditorio. Elokuussa sieltä meinasi loppua happi. Nyt siellä on kylmä. Mitä tapahtuu talvella?

Mikä on suuntani? Mitkä ovat unelmani? Minun pitäisi tehdä itselleni uusi ja innostava aarre- eli unelmakartta. Ihan totta. Nythän on hyvin moni unelmani saavutettu. Enhän voi jäädä tyhjän päälle. Vai voinko?

Kertokaapa te omista unelmistanne hieman. Saadaan vähän kommentointia tänne blogiin vaihteeksi.

9 kommenttia:

sivuaskel kirjoitti...

Käyn usein täällä lueskelemassa, mutta kommentoinnit jäävät tekemättä, koska aika on rajallista. Onkohan tuokin tekosyy. Ihmisellä on aikaa, mutta se täytyy kohdentaa, ottaa. Ei sitä tarjottimella tarjoilla. Unelmista kirjoitan ehkä myöhemmin... Unelmia tarvitaan, haaveita, jotka luovat toiveikkuutta, elämänuskoa, tavoitteellisuuttakin, jos niikseen. :)

Pikkuliina kirjoitti...

Kysyit unelmia. Yksi unelmani on olla puoli vuotta, jossain Euroopan maassa viinitilalla töissä. Kolme kuukauttakin kelpaa nippa-nappa ja vuosikin menettelee.
Toinen unelmani on pitää taidenäyttely Porvoossa vanhan kaupungin alueella yhdessä tietyssä kahvilassa.

gnothi seauton kirjoitti...

Unelma on hieman hankala käsite minulle.

Tykkään ajatella niin, että mielekkäät unelmat konkretisoidaan tavoitteiksi, joihin tietoisesti tähdätään. Olkoon omakohtaisena esimerkkinä vaikkapa maraton; olen sen pari kertaa joskus kauan sitten juossut ja nyt tämänkesäisen juoksuinnostuksen uudelleenviriämisen myötä sain idean (=unelma?) juosta maraton uudestaan. Pikkuhiljaa idea kypsyi ja konkretisoitui niin että pari viikkoa sitten ilmoittauduin Tukholman maratonille. Sinne siis tähtään ja aikaa on mukavasti (=noin 9 kk).

-gs

Pikkuliina kirjoitti...

Minä jaoin mielessäni toiveet eri kasteihin, tulevaisuuden suunnitelmiin ja unelmiin eli haaveuniin, jotka joko toteutuvat tai ei, sitten joskus. Tolkuton omapäinen jako, jolla ei ole mitään sen erityisempää perustetta.

Unelmat kun muutan suunnitelmiksi niin:
Pidän näyttelyn jossain joskus joko yksin tai ryhmässä ja tutistina voin vierailla viinitilalla jossain Keski- tai Etelä-Euroopan maassa.

Pikkuliina kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Rita kirjoitti...

Hyvä tehtävä kertoa unelmista. Olen samoilla linjoilla Gnothin kanssa, ajattelen unelmaa sidoksissa käytännön tavoitteeseen. Koen että unelmani ovat aina toteutuneet ja niitä toteutuu kaiken aikaa edelleenkin; minusta tuli opettaja, pääsin oppimaan ja opettamaan kieliä, etenin ammatissa aina uuteen tavoitteeseen ja se jatkuu, saimme omakotitalon. jne jne jne. Nuorempana unelmat ja tavoitteet olivat usein jotain tavaraan liittyvää, sittemmin yhä enemmän jotain henkistä ja älyllistä. Unelmointi on ihanaa. Ehkä se voi olla sitä vaikka kaikki haaveet eivät toteutuisikaan.

gnothi seauton kirjoitti...

Peesaan Ritaa ja totean, että iän (ja viisastumisen?) myötä henkinen ulottuvuus ja siihen kytkeytyvät tavoitteet (itsetuntemus, viisaus, eheys, tasapaino) ovat nousseet polttopisteeseen. Materia ei sinällään ole paha juttu - siihen ei kuitenkaan kannata sydäntään kiinnittää.

-gs

HeidiHahmo kirjoitti...

Hienoa ajatelmia unelmista!

Mitä vanhemmaksi tulee unelmat muuttuvat tai niiden pitäisi muuttua, kai.

Henkisiä unelmia. Unelmia kauniista maisemista, ilmapiireistä, taide-elämyksisistä.

Nuorena haluaa vauhtia ja hurjia elämäyksiä? Extremeä? Sitäkö ne nuorten unelmat sisältävät nykyään?

Minun unelmanani on kokeilla erilaisia taidejuttuja. Esim. kokeilla osaisinko tehdä raku-taidetta.

Lisäksi olisihan se mukava, jos jotain joskus julkaisi ihan oikeastikin.

En unelmoi oikeastaan ollenkaan materialistisia unelmia. En haaveile omasta omakotitalosta. Se ei ole vain mun juttu. Mieluummin olen vuokralla.

Sisustamiseen tarvitsee rahaa. Silloinkin kun ostaa kirppikseltä, mutta nyt olen tyytyväinen sisustukseen. Ehkä keväällä innostun taas hankkimaan jotain uutta. Ehkä uudet olohuoneen verhot.

Pikkuliina kirjoitti...

Tavoitteista unelmien (sanotaan nyt unelmien eikä suunnitelmien) toteutumiseksi, siis ihan noita omiani ajatellen vähän vielä.
Olen viine vuosina petrannut kielitaitoani ja aloittanut juuri saksan opiskelun, että kyllä olen menossa jonnekin mutta työnteko tuskin enään onnistuu. Ja maalaamisenkin pariin olen muutama vuosi sitten palannut, mutta en vielä tiedä saako siinä ihastuttavassa kahvilassa Porvoossa pitää näyttelyä.
Se asia, että on unelmia, suunnitelmia ja tavoitteita kantaa elämässä hyvinkin vaikeiden asioiden yli. Mutta ei niiden toteutumisesta pilkuntarkasti kannata ottaa stressiä.