Mutta mitäs sitten? Olen lukenut aikaisemminkin monta kirjaa, joiden avulla olen saanut ahaa-elämyksiä. Mutta ei ne elämykset ole kauan kestänet.
Luin vuosia sitten Anthony de Mellon Havahtumisen. Sitten elelin muka havahtuneena jonkin aikaa. Mutta nähtävästi kuvittelin vain olevani havahtunut. Oikeasti edelleenkin olin se kiltti tyttö, joka vain yritti sopeutua kaikkeen.
Muutama kuukausi sitten luin Leo Buscaglian Elä täydesti tätä päivää.
Sekin antoi voimaa ja toivoa. Buscaglia puhuu rakkaudesta. Tässä muutamia Leo Buscaglian lauseita:
- Se mitä kutsumme onnen salaisuudeksi ei ole muuta kuin halukkuutemme valita elämä.
- Rakkaus on omaehtoista ja halua ilmaista itseään ilon, kauneuden, totuuden ja jopa kyynelien välityksellä. Rakkaus on hetken lapsi; se ei huku toissavuoteen eikä perää huomispäivää. Rakkaus on NYT!
- Älä pidä kiinni vihasta, loukkaantumisesta tai kivusta. Ne varastavat energiasi ja estävät sinua rakastamasta.
Minulle jäi jotenkin sellainen olo, että minä tarvitsisin tuollaisen tsemppaajan ja kannustajan koko ajan vierelleni toistelemaan minulle piristyslauseita. Muutoin unohtaisin kaiken.
Kirjoja lukemalla ei opi elämään. Elämään oppii elämällä. Pitää uskaltaa tehdäkin niitä juttuja, mitä kirjoissa kirjoitetaan. Pitää uskaltaa tehdä ratkaisuja, kun on ratkaisun hetki. Ratkaisu ei ole se, että rynnätään kirjastoon hakemaan uusi kirja, kun edellisen kirjan sanoma lakkasi toimimasta. Eikä sekään auta, että etsitään uusi guru tai julistaja, johon turvaudutaan melkein kuin Jumalaan. Mutta keneen tai mihin voi turvautua, kun sanotaan, että voiman pitää tulla sisältä, mutta toisaalta sanotaan, ettei ihminen pärjää yksin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti