Osallistuin tällä viikolla elämäni ensimmäisen kerran ohjattuun zazeniin. Luin etukäteen oppaan hyvin, jotta osaisin käyttäytyä oikein. En ole käynyt mitään kurssia.
Osallistujia ei ollut monta. En siis oikein voinut katsoa vierustoverilta mallia. Astuin sisälle zendoon eli huoneeseen, missä harjoitus suoritetaan. Zendossa tulee käyttäytyä rauhallisesti ja luonnollisesti. Sisälle astuttaessa pitäisi alttari kohden kumartaa kädet gasshossa. Altarilla oli Buddhan patsas.
En aluksi tehnyt sitä, koska luulin näyttäväni hassulta. Miksi ihmiset luulevat näyttävänsä hassuilta tehdessään jotain uutta ja outoa? Esim. mennessään katoliseen kirkkoon ja tehdessään ensimmäisen kerran ristinmerkin. Tai kävellessään elämänsä ensimmäisen kerran julkisesti korkokengillä. Kuka nyt olisi heti täydellinen?
Pystyin laittamaan kädet gasshoon lähtiessäni zendosta ilman vaivautuneisuuden tunnetta.
Istuin paikalleni seinän eteen. Asettelin tyynyn hyvin alleni. Zazenissa on tarkoitus istua tietyssä asennossa n. 25 minuuttia laskien hengitystä 1-10. Huomio pidetään alavatsassa. Silmät ovat hieman raollaan. Kiinni ne eivät saa olla, mutta katse ei saa kuitenkaan olla kohdistunut mihinkään.
Ohjeessa sanottiin, että kelloa soitetaan 5 minuuttia ennen alkua. Ohjaaja kävi sytyttämässä alttarille suitsukkeen ja odotin kellon soivan. Ohjaaja menikin pamauttamaan puuvasaralla eräänlaista puista "leikkuulautaa". Säikähdin niin, että olin lentää kattoon!
Itse zazen onneksi alkoi sievästi kelloa soittamalla. Sitä soitetaan 3 kertaa.
Tietenkin juuri kun zazen alkoi, minulla alkoi kutittamaan kurkkua sietämättömästi! Kyyneleet kohosivat silmiini ja räkä valui nenästä, mutta en suostunut ryntäämään vessaan. Keskityin harjoitukseen parhaani mukaan pysyen siinä asennossa. On kyllä sallittua lähteä pois milloin vain, jos pystyy sen tekemään muita häiritsemättä.
25 minuutin kuluttua ohjaaja soitti kelloa ja nyt oli vuorossa kinhin eli kävelymeditaatio. Sen aikana harjoitus jatkuu (eli se laskeminen) ja katse on edelleen alaspäin suunnattu. Minä hädin tuskin pääsin alustaltani ylös. Verenkierto oli lakannut vasemmasta jalasta, enkä tuntenut sitä ollenkaan! Päättäväisesti ja ehkä vaarallisen näköisesti kuitenkin lähdin kävelemään. On omituista kävellä, kun ei tunne vasenta jalkaansa ollenkaan. Minua hämmästytti kinhinin vauhti! Luulin, että se on todella hidasta kävelyä, mutta se olikin TODELLA nopeaa kävelyä. Lähes juoksimme ympäri zendoa. En pystynyt laskemaan hengitystäni, koska minun piti keskittyä pystyssäpysymiseen.
Sitä kesti 7 minuuttia. Kello soi ja me istuimme omille paikoillemme. Odotin taas kellonsoittoa. Mutta ohjaaja pamattikin puukaluloita voimakkaasti yhteen (taas olin lentää kattoon). Sen jälkeen vasta soitettiin kelloja.
Seuraava zazenjakso meni minulla paremmin. Minulla oli kyllä aika levoton apinamieli. Vaikka laskin hengitystä, siltin ehdin ajatella vaikka mitä samalla. Tyypillistä moniajoa...
Zazen päättyi kellonsoittoon. Kumarsimme. Nyt ei sanottu valoja ääneen. Niitä kai ei joka kerta sanota. Riippuu varmaan ohjaajasta.
Poistuimme zendosta. Juttelin muiden osallistujien kanssa melkein tunnin zazenin jälkeen. Kyselin ja kyselin ja kyselin...
Ehkähän minä seuraavalla kerralla ole rennompi ja pysty keskittymään harjoitukseen paremmin.
Onko tuossa mitään mieltä? Ehkä on, ehkä ei. Tarvitseeko siinä oikeastaan mieltä ollakaan? Laitankin pienen lainauksen Alan W. Wattsin kirjasta "Zen":
"Jopa japanilaisessa zenissä kohtaa silloin tällöin zen-harjoituksen, joka ei pane erityistä painoa zazenille, vaan paremminkin korostaa tavallisen työn käyttämistä mietiskelyn apukeinona. ... Ehkäpä siis zazenin liioittelu myöhempinä aikoina liittyy olennaisesti zen-luostareiden muuttumiseen poikien harjoituskouluiksi. Panna pojat istumaan hiljaa tuntitolkulla kepillä varustautuneen valvojan vahtivien silmien alla on varma menetelmä pitää heidät poissa pahanteosta.
Kuinka paljon zazenia onkin ehkä liioilteltu Kaukoidässä, jokin määrä "istumista vain istumisen vuoksi" saattaisi hyvinkin olla parasta maan päällä eurooppalaisten ja amerikkalaisten hermostuneille mielille ja kiihoittuneille ruumiille - edellyttäen, etteivät he käytä sitä menetelmänä pyöräyttääkseen itsestään buddhia."
Muuten... Minusta tuo Wattsin Zen kirja on minusta äärimmäisen tylsä ja pitkäveteinen alkupuolelta. Vain GS:n ja Marian kehuvien kommenttien vuoksi yritin kahlata Zenin historiaa ja taustaa (tao ja buddhalaisuuden alkuperä). Lopulta kuitenkin luovutin Mahajana-buddhalaisuuden kohdalla ja siirryin suoraan Zenin kehitykseen, periaatteisiin ja harjoittamiseen. Nyt kirja jo vaikuttaa paljon kiinnostavammalta. Onneksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti