Pages

perjantaina, tammikuuta 26, 2007

PakinaPerjantai: Aikuisten satu

Aiheena tänä perjantaina on siis satu aikuisille.

En kerro mitään satua, joka alkaa sanoilla Olipa Kerran ja päättyy sanoihin Sen Pituinen Se. Pohdin hieman sitä, että minkä takia satuja on olemassa.

Mietin tätä jo toissapäivänä median uutisoidessa surullisen uutisen pienestä pojasta, joka käveli jokeen ja hukkui. Se kosketti minua ja aiheutti tunnemyrskyn.

Mieleeni nousivat vanhat tarinat Vesihiisistä, Ahdista ja muista vedenhengistä. Puhutaan myös Vetehisestä tai Näkistä. Wikipediassa kerrotaan näin:

Näkkiä ja sitä muistuttavia taruolentoja käytetään yleisesti lasten pelotteluun, esimerkiksi estämään lapsia uimasta liian syvälle järveen. Uskomuksen mukaan Näkiltä turvassa voi uida kun uimaan mennessä heitti kourallisen kiviä, multaa tai hiekkaa veteen ja sanoi "Näkki maalle, minä veteen." ja takaisin maalle tullessa muuten sama, mutta sanat ovat "Näkki veteen, minä maalle."

On luotu tarina, jotta lapset eivät olisi menneet veden luo yksin tai eivät olisi ainakaan menneet syvään veteen. Eivät olisi hukkuneet. Ehkä kertojat olivat itsekin uskoneet Näkkiin, ehkä ei.

Tuollainen uskomus on voinut olla myös lohdun tuova asia etenkin silloin, kun on tapahtunut selittämätön hukkuminen. Vanhemmat ovat ajatelleet, että vedenhenget olivat houkutelleet lapsen rantaan ja veteen. Vesihiisi vei ja nappasi.

Aina tapaturmalle ei löydy järjellistä selitystä. On vain suru ja hämmennys. Mieli haluaa kuitenkin selittää asian jotenkin. Miksi näin tapahtui?

Jos haluaa uskoa, että jokin tapaturma ja kuolema kuului Jumalan suureen suunnitelmaan, niin se sitten on. Se on uskon asia.

Mutta myös sadut ja tarinat tuovat ihmisille lohtua. Me tunnistamme helposti vanhan ajan satuja. Nykyajan aikuisten saduissa esiintyvät "uudet" olennot. Nykyaikaiset enkelit, sielun- ja henkioppaat, avaruusolennot tai mystiset henget, jotka tuovat meille energioita ja sanomia jostain muualta.

Aikuiset kaipaavat satuja ja tarinoita. Halutaan uskoa ja toivoa johonkin itseä suurempaan ja arkielämää kiehtovampaan. Kaivataan mystiikkaa ja taikaa. Paolo Coelhon kirja Alkemisti on suurta satua aikuisille. Siksi se on niin paljon luettu kirja.

Satujen ja tarinoiden avulla on myös helpompi kertoa tärkeitä asioita. Niihin sisältyy universaaleja symboleja (kuten uniinkin). Niiden avulla voi välittää sanomaa ilman väkisin tuputtamisen makua. Raamatussa on paljon vertauksia. Jeesus käytti niitä sen takia, että ihmiset olisivat ymmärtäneet hänen viestinsä paremmin. Kuinka suuri osa Raamattua on vertauskuvaa ja kuinka suuri osa todellisia tapahtumia? Onko tuo edes tärkeä kysymys?

Saduissa ja vertauksissa on aina opetus. Sen voi sieltä löytää yhä uudelleen ja ehkä myös hieman uudella tavalla. Kun tulemme vanhemmiksi ja kypsemmiksi, näemme asiat toisin. Tärkeintä on jälleen kerran nähdä sanojen taakse. Katsoa läpi muodon suoraan sisältöön.

Ihmiset eivät keksi satuja ja satuolentoja huvikseen. Niiden avulla on aina yritetty selittää ympäröivää maailmaa itselle ja muille aikojen alusta lähtien. Myytit ja mytologia elävät edelleen syvällä meidän sisällämme.

13 kommenttia:

allyalias kirjoitti...

Mielenkiintoista pohdintaa. Joskus on tosin ainakin aikuisten saduissa käynyt niinkin päin että on haluttu vähän mässäillä ikävillä tai moraalittomiksi koetuilla asioilla ja niinpä nämä asiat on puettu häveliään opetuksen viittaan. Iltalehtityyppinen skandaalihakuisuus ei tosiaankaan ole syntynyt viimeisen 10-20 vuoden aikana.

HeidiHahmo kirjoitti...

Tarkoitatko Grimmin veljesten satuja, niitä alkuperäisiä ja väkivaltaisia?

Iltalehtityyppisestä skandaalihakuisuudesta tuli mieleeni gladiaattoritaistelut Roomassa.

Leipää ja sirkushuveja. Siihen nyt on tultu?

allyalias kirjoitti...

En suoranaisesti tarkoittanut niitä, vaikka miksipä niissäkin ei voisi olla samaa ilmiötä. Tarkoitan esimerkiksi ei niinkään ns. korkeakirjallisuudeksi miellettyjä tarinoita joissa esim. aviorikoksen tekijälle käy lopulta huonosti. Kuitenkin se itse aviorikos kuvataan huomattavasti tarkemmin kuin pelkän asian selittämiseksi olisi tarpeen.

Joo, tuo gladiaattorijuttuhan on just sitä itteään :)

Salka kirjoitti...

Tämä oli hyvin oivallettu ja tiiviiseen pakettiin sidottu pakina. Kiitos, tätä oli hyvä lukea!

Tähti kirjoitti...

Olen itse saanut vaikeissa tilanteissa fiktiosta henkistä voimaa ja uutta näkökulmaa asioihin. Ihmsettelenkin, miksi mielenterveysongelmat lisääntyvät, kun samaan aikaan elämme todellista viihteen yltäkylläisyyden aikaa.
Ehkä syynä onkin, että ne tarinat, jotka ovat helpoimmin saatavilla, antavat vähiten.

Usko kirjoitti...

Alkemisti on tosi hyvä satu.
Coelho osaa kertoa tarinansa mukavasti pelkistäen. Rakentaa positiivisessa mielessä yksinkertaisia tarinoita, joita on helppo seurata ja jotka jättävät rauhallisen mielen. Vastapainoa sirkushuveille.

Tuossa optimistisen jälkimaun jättämisessä Coelho tuo mieleen Almodovarin leffat. Asetelma on usein periaatteessa ahdistava, mutta ihminen vaan porskuttaa sen läpi tyynenä ja samalla täynnä intohimoja.

Kappas, kun innostuin :o)

Anonyymi kirjoitti...

It's the best time to make some plans for the future and it is time to be happy.
I have read this post and if I could I desire to suggest you
few interesting things or tips. Perhaps you can write next articles referring
to this article. I desire to read even more things about it!


Review my site ... trials frontier hack

Anonyymi kirjoitti...

Every weekend i used to visit this website, as i want enjoyment, as this this web site conations in fact good funny stuff too.


Here is my homepage: robot de piscine

Anonyymi kirjoitti...

I will immediately clutch your rss as I can not to find your email subscription hyperlink or e-newsletter service.
Do you have any? Please permit me recognise in order that
I may just subscribe. Thanks.

my page: http://www.goldenonyx.biz

Anonyymi kirjoitti...

What's Happening i am new to this, I stumbled upon this I have
discovered It absolutely useful and it has aided me out loads.
I am hoping to contribute & assist different customers like its helped me.
Good job.

my web-site :: throne rush cheats

Anonyymi kirjoitti...

Your method of describing all in this post is truly nice, every one
can simply be aware of it, Thanks a lot.

Here is my web site: anxiety or panic attack symptoms

Anonyymi kirjoitti...

Pretty section of content. I just stumbled upon your web site
and in accession capital to assert that I acquire actually
enjoyed account your blog posts. Any way I'll be subscribing to your augment and even I
achievement you access consistently rapidly.

Also visit my web blog compagnie déménagement

Anonyymi kirjoitti...

I always used to read paragraph in news papers but now as I am a user of web therefore from now I am
using net for content, thanks to web.

Feel free to visit my webpage :: Stateside