Emme tainneet paljon erottua Jyväskylän ihmismassasta. Ryhmämme hajaantui heti ensimmäisen museon jälkeen. Taisin olla ainut joka itseasiassa kävi Alvar Aalto -museossa.
Minäkin häivyin omille tielleni. Taiteesta, ympäristöstä ja ilmapiiristä on paras nauttia yksin. Voi itse päättää tahdin ja tiet. Voi istua penkillä yllättäen kirjoittamaan havaintoja luonnoskirjaan. Miltä kuulostaa ja tuntuu kun kävelee kadulle pudonneiden keltaisten vaahteranlehtien päällä? Ainakin ne tuoksuivat samalle kuin se lapsuuden lehtikasa, jonka äiti haravoi pihalle ja johon minä innolla hyppäsin, kasvoilleni, kokonaan ja upposin sinne.
Istuin yksin ruokaravintossa ja tarkkailin kadulla kulkevia ihmisiä, kuuntelin kuinka nelikymppiset luokkakokousosallistujat kikattivat naapuripöydässä, huomasin kohteliaan tarjoilijan persoonallisen ärrävian, kirjoitin luonnoskirjaani siitä miltä tuntui, kun oranssiin sadetakkiin pukeutunut munkki hyökkäsi kävelykadulla kimppuuni kuin puhelinmyyjä ja lähes suuttui minulle torjuttuani hymyillen hänen myyntiyrityksen.
Enemmän valokuvia ja tietoa olen ladannut tänne. Tuo ylimmäinen kuva on Keski-Suomen museosta. Kun näin tuon vessainstallaation siellä museossa, nauroin erittäin sydämellisesti. Oma vessani on jo museoitu! Tuo on lähes tarkalleen kopio vessastamme. Amme on vain meillä isompi ja kaakelit ovat valkoiset... Oli tuolla museossa ihan järkevääkin katsottavaa. Ihastelin maisemavalokuvanäyttelyn panoramakuvia.
Mukava reissu. Suomessa on paljon nähtävää, kun oikein tarkkaan katselee.
1 kommentti:
Kyllä, Suomessa ja joka paikassa on loputtomasti katsottavaa ja ihmeteltävää. Kysytään vain kykyä olla läsnä, pysähtyä.
-gs
Lähetä kommentti