Ihan itse tehdystä taikinasta itse paistettuja pullia.
Syysloma on alkanut. Tänään oli leppoisa sunnuntai. Uimakoulukin on tauolla. Sain idean, että leivotaanpa pullia. Sehän oli tytöistä kivaa. Jokainen sai tehdä sellaisia pullia kuin halusi.
Kun juoksukisa alkaa kesken kaiken tympiä on aika juosta rataa poikkiteloin
Yleisön joukkoon ja sen taakse kauas pois areenoilta. Kaupungeissa ja niiden ulkona erilaiset kasvit kukkivat ja nuutuvat syksyn kovissa sateisissa kourissa
***
Heidi hyvä. On pitkä aika kun kirjoitan sinulle yhtään mitään. Silleon syynsä. Pelko olkoon se suurin ja tummin.
Se voima joka tekee meidät pieniksi ja voimakkaiksi on meissä syntynyt kauan ennen kykyä käsittää aikaa. Että siemensetä tulee viljaa ja pulla kohoaa hiivasta.
Tunnustan sinulle yhden häpeän. Tunnusta sinä jollekin toiselle. Vaikka itsellesi, olkoon se leikki. Minä häpeän raunioita, hylättyjä taloja takanani. Olivat ne ehjiä tai eivät. Ja omahyväisesti kuvittelen, että kun lähden jää vain rauniot, ettei kukaan asuta taloja jälkeeni tai pidä niistä huolta.
En minä ole hyvä pitämään huolta taloista. Olen siinä kehno. Osaan tehdä töitä lyhyesti ja neuvojen alla, en muuten.
Olen mielestäni tyrinyt monia asioita, mitäään en toivottavasti lopullisesti. Paitsi niiden harvan kanssa jotka nyt ovat jo kuolleet. Aionko parantaa tapani? Yritän ainakin. Muuta vaihtoehtoa täydelle luovuttamiselle ei mielestäni ole.
Kun luin kaikki minun vanhat tekstini, nöyryys iski minuun. En ole kummoinen kirjoittaja ja matkani sen osalta on hädin tuskin alkanut. Täältä seitsemänkerroksisen vuoren kuudennesta kerroksesta näkee kaiken etupäässä itsensä erilaisena.
Mutta sunnuntai on kireä seesteisyydessään. Tietenkin jos vain elää niin. Tällä hetkellä minulle se on vain päivä muiden joukossa. Tosin sellainen päivä jolloin ehtii olla Hannan kans ja joskus kiireisimmät kaverit ehtivät nähdä.
Leivomme miltei joka päivä Hannan kans. Se on taloudellinen käytäntö, joskin myös kulinaristinen. Kaupasta ei saa itseleivottulle vertaista. Pullat näyttävät herkullisilta. Ehkä huomenna voisi vääntää itsekin pullataikinan.
Jorma: Minulla on kolme prinsessaa. :) Ja kyllä hekin runoilevat, laulavat, maalaavat ja ihmettelevat maailmaa. Puhua pulputtavat ja kiipeilevät puissa. Keksivät kaiken uudelleen ja näkevät mitä muut eivät näe.
Ismo: Et arvaakaan kuinka tämä sinun kirjoituksesi sai minun kädet lämpimiksi. En tiedä miksi se tuntui käsissä. Mutta kosketan läppärin näppäimiä nyt herkin käsin. Kiitos.
Taidan tehdä tuon leikin. Tunnustaa jollekin. Mutta minun on kaivettava häpeäni esiin. Aina sitä jostain nurkasta löytyy. Juuri sieltä, minne sen on unohtanut, vaikka kuvitteli siivonneensa koko asunnon.
Ihan itse tehdystä taikinasta itse paistettuja pullia.
3 kommenttia:
Montako prinsessaa sinulla on? Runoilevatko hekin?
Kun juoksukisa alkaa kesken kaiken tympiä on aika juosta rataa poikkiteloin
Yleisön joukkoon ja sen taakse
kauas pois areenoilta.
Kaupungeissa ja niiden ulkona
erilaiset kasvit kukkivat ja nuutuvat syksyn kovissa sateisissa kourissa
***
Heidi hyvä. On pitkä aika kun kirjoitan sinulle yhtään mitään. Silleon syynsä. Pelko olkoon se suurin ja tummin.
Se voima joka tekee meidät pieniksi ja voimakkaiksi on meissä syntynyt kauan ennen kykyä käsittää aikaa. Että siemensetä tulee viljaa ja pulla kohoaa hiivasta.
Tunnustan sinulle yhden häpeän. Tunnusta sinä jollekin toiselle. Vaikka itsellesi, olkoon se leikki. Minä häpeän raunioita, hylättyjä taloja takanani. Olivat ne ehjiä tai eivät. Ja omahyväisesti kuvittelen, että kun lähden jää vain rauniot, ettei kukaan asuta taloja jälkeeni tai pidä niistä huolta.
En minä ole hyvä pitämään huolta taloista. Olen siinä kehno. Osaan tehdä töitä lyhyesti ja neuvojen alla, en muuten.
Olen mielestäni tyrinyt monia asioita, mitäään en toivottavasti lopullisesti. Paitsi niiden harvan kanssa jotka nyt ovat jo kuolleet. Aionko parantaa tapani? Yritän ainakin. Muuta vaihtoehtoa täydelle luovuttamiselle ei mielestäni ole.
Kun luin kaikki minun vanhat tekstini, nöyryys iski minuun. En ole kummoinen kirjoittaja ja matkani sen osalta on hädin tuskin alkanut. Täältä seitsemänkerroksisen vuoren kuudennesta kerroksesta näkee kaiken etupäässä itsensä erilaisena.
Mutta sunnuntai on kireä seesteisyydessään. Tietenkin jos vain elää niin. Tällä hetkellä minulle se on vain päivä muiden joukossa. Tosin sellainen päivä jolloin ehtii olla Hannan kans ja joskus kiireisimmät kaverit ehtivät nähdä.
Leivomme miltei joka päivä Hannan kans. Se on taloudellinen käytäntö, joskin myös kulinaristinen. Kaupasta ei saa itseleivottulle vertaista. Pullat näyttävät herkullisilta. Ehkä huomenna voisi vääntää itsekin pullataikinan.
Terveisin
Ismo
Jorma: Minulla on kolme prinsessaa. :) Ja kyllä hekin runoilevat, laulavat, maalaavat ja ihmettelevat maailmaa. Puhua pulputtavat ja kiipeilevät puissa. Keksivät kaiken uudelleen ja näkevät mitä muut eivät näe.
Ismo: Et arvaakaan kuinka tämä sinun kirjoituksesi sai minun kädet lämpimiksi. En tiedä miksi se tuntui käsissä. Mutta kosketan läppärin näppäimiä nyt herkin käsin. Kiitos.
Taidan tehdä tuon leikin. Tunnustaa jollekin. Mutta minun on kaivettava häpeäni esiin. Aina sitä jostain nurkasta löytyy. Juuri sieltä, minne sen on unohtanut, vaikka kuvitteli siivonneensa koko asunnon.
Lähetä kommentti