RunoTorstai: Juicen muistolle

Läpi elämän lennetään
yksin
halki sateen
jäisen tuulen
pilvien
auringon paisteen
törmäillään toisiimme
kerrotaan mitä nähtiin
pidetään kädestä kiinni
hetken
ketään omistaa ei voi
toisen käsi häviää
jää vain kaiku huutamaan
kaipuutaan
jonain päivänä huomaa
ettei koskaan yksin ollutkaan
ottaa kädestä kiinni
itseään

RunoTorstaissa muistellaan Juicea.

Seuraa minua

Lainasin eilen kirjastosta kirjan Seuraa minua. Sen on kirjoittanut Richard Bach. Lokki Joonatanin tekijä. Se on täynnä elämänohjeita.

Muutamia lainauksia:

• Varaukseton rakkaus ei ole sitä, että pidät siitä, kuka joku on tai mitä hän tekee. Varaukseton rakkaus näyttää pinnalta katsottuna samalta kuin välinpitämättömyys.
• Koko elämäsi odotat, että kohtaisit Jonkun, joka ymmärtää sinua, hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Viimein huomaat, että tuo Joku on koko ajan ollut sinä itse.
• Miksi pidät itseäsi outona ja erilaisena, yksinäisenä ulkopuolisena, kun kyse on vain siitä, ettet ole löytänyt perhettäsi?
  

Aito totuus tuoksuu

Kirjoitin tuonne kommentteihin, että "Olen vienyt taas itseäni harhaan, mutta jos en eksy, en voi löytää kotiin uudestaan". Näin se on. Ihmisen elämä on harhaan kulkemista, jotta saisi tuntea kotiin palaamisen riemun. Yhä uudelleen.

Kuka on täysin paha ihminen? Kuka on täysin hyvä? Onko aitoja ihmisiä olemassa? Onko keijuja ja enkeleitä? Onko sitä paholaista ollenkaan vai mistä se pahuus tulee?

Ikuisuuskysymyksiä. Niitä riittää. Niitä miettii myös yksi tavallinen virtaska.

Minä mietin tällä kertaa sitä, että onko missään aitoja ihmisiä. Onhan heitä. Kaikkialla.

Eräässä tarinassa zenmestari näyttää totuuden utelijaalle runoilijalle ruusun tuoksussa. Suomalainen voi löytää yhden totuuden kosteasta mäntymetsästä, jossa suopursu tuoksuu.

Tänään auringonlasku oli kaunis. Hieman harmittelin sitä, ettei kamerani ollut mukana. Nautin silti maisemasta, vaikka en saanut sitä vangittua biteiksi ja megatavuiksi.

Minä olen tässä ja hengitän. Kuinka paljon työtä vaatiikaan olla läsnä ja hereillä! Sen oppimiseen menee aikaa koko elämä ja siihen kuluu voimia niin paljon kuin kehossa on.

Joku laittoi cd-soittimeen Leonard Cohenin levyn. Ilmassa soi Suzanne.

"There are heroes in the seaweed
There are children in the morning
They are leaning out for love
And they will lean that way forever
While Suzanne holds the mirror
And you want to travel with her
And you want to travel blind
And you know that you can trust her
For she's touched your perfect body with her mind."

Hengitän ja korvieni sisään valuu pehmeä musiikki. Ulkona on jo pimeää. Pian nousen tästä tuolistani ja kävelen upottavan, hiekkaisen, märän pihamaan yli autolleni. Ajan kotiin.

Flow, flow, go with the flow!

Kirjoitin eräänlaisen esittelyn kirjasta Flow tänne Kirjoittamalla Blogiin. Käykää lukemassa ja kommentoikaa. Haluan tietää mielipiteenne.

Kirjoitan varmasti siitä lisää jatkossa sinne ja tänne. Olen lukemassa vasta kirjan alkusivuja.

Valokuvatorstai: Kaamos

Kaamos merkitsee sydäntalven auringotonta aikaa. Kaamoksen rajana on napapiirit! Siis kaamosta ei oikeasti ole napapiirin eteläpuolella. Se on pelkkää kuvitelmaa. Napapiirillä eli Rovaniemellä voi juhlia auringotonta yötä 21. tai 22. joulukuuta. Sehän on kuin talven oma juhannus.

Pitäisi kai keksiä uusi sana kuvaamaan napapiirin eteläisen maailman pimeyden ja masennuksen olotilaa. Mikä se olisi?

Runotorstai: Kaamos

Lumessa sinisiä varjoja
taivaalla sinisiä pilviä
jouluvaloja räystäillä
päivä loppuvat liian aikaisin
musta pimeys ikkunan takana
aamulla en pääse sängystä ylös
tahtoisin vain kellua unessani
herätä keväällä
elää okravarjojen katveessa
keltaisen auringonvalon sylissä
en voi
sytytän kynttilän
lämmittelen sen liekin ääressä
elän hyvin hitaasti
annan muiden juosta
sillä
kevät tulee yllättäen
ja rakastaa kaiken ehyeksi

Aitoja, rehellisiä ihmisiä?

Kävin lauantaina erään pienen runoilija/kirjailijayhdistyksen ns. juhlissa. Siellä oli runonlausuntaa, performansia, rokkia ja proosanlukua.

Tilaisuus jäi vaivaamaan minua. Ihan hyvä. Onpahan jotain mistä kirjoittaa, jotain mitä ihmetellä.

Aikaisemminhan minä kirjoitin paljon siitä, että luovien ihmisen pitää olla aitoja, rehellisiä ja avoimia, jotta he voivat olla luovia. Minulla oli ehkä liiankin lapsellinen käsitys siitä, että taiteilijat ovat lähes kaikki sellaisia aitoja luonnonlapsia, jotka eivät pelkää olla omia itseään; hyvässä tai pahassa.

Olin väärässä.

Ihan samalla tavalla runoilijoilla yms taiteilijoilla voi olla rooli ja kuori päällä. He näyttelevät jotain mitä eivät ole. Pelkäävät, että heidän aitoutensa eli keskeneräisyytensä, haurautensa ja inhimillisyytensä näkyvät. Mitä hittoa? Kuka uskaltaa olla aito, jos kerta taiteilijatkaan uskalla olla?

Tapahtumassa oli runoilijoita, jotka joko ylikorostivat itseään ja ajattelivat olevansa erinomaisia. Ja salaa pelkäsivät, etteivät sittenkään ole. Sitten siellä oli runoilijoita, jotka makasivat itsesäälissä ja pyysivät anteeksi olemassaoloaan. Oli siellä muutamia rehellisiä ja aitoja ihmisiä, jotka eivät olleet ylpeitä, mutta eivät kuitenkaan näkymättömiä. Heidät huomasi kyllä. Heistä paistoi se jokin. Se sai hyvälle mielelle.

Mutta hyvin monet olivat peloissaan. Sen takia heillä oli rooli päällä. Surullista.

No, ehkä minun ei pitäisi sanoa mitään. Ehkä minun pitäisi vasta sitten aukaista suuni ja kertoa mielipiteeni, kun olen ollut jossain tilaisuudessa lukemassa omaa tekstiäni ääneen.

Onko minullakin pelkäävä roolinahka päälläni? En voi itse sitä tietää. Miksi tuo tilaisuus jäi minua vaivaamaan? Miksi jälleen mietin ihmisten epäaitoutta?

• Suurin taistelu minulle - niin kuin varmaan muillekin - lienee koskenut sitä, kuka oikein elää minun elämääni. Martti Lindqvist

Siinäpä miettimistä taas...

Kysymyksiä elokuvan jälkeen

Jaa, näköjään Vuodatuksessa on tänään huoltokatko klo 17-23 välisenä aikana. Kuinkahan monille tuli paniikki? Minulle tuli vain pieni paniikki, kun ei nyt pääse lukemaan Kirjoittamalla Blogia.

Me katsoimme koulussa tänä iltapäivänä elokuvan nimeltä Pianisti. Se herätti ajatuksia kärsimyksestä, ihmisen pahuudesta/hyvyydestä sekä elämänhalusta. Sota on hirveintä mitä voi olla.

Elokuvan pianisti selvisi sodasta musiikkinsa avulla. Minkä avulla sinä selviäisit sodasta? Mikä veisi sinut läpi kauheuksien hengissä? Mikä ajatus?

Runotorstai: valkoinen

Valkoinen häähuntu
valkea lumi
pilvet, pumpuli, paperi
valkoinen veri

valkeat luisevat sormet
puhdas oksennuslammikko
vaahtoa nielussa
valkea sairaanhoitaja
lääkäri
pappi ja liperit
valkoinen ruumisarkku
puinen väliaikainen risti
valkea hauta
lumessa

Ei sovi minulle

Näköjään tuo NaNo-homma ei sovi minulle ollenkaan! Minulla on oma ääneni ihan hukassa! En saa mitään kirjoitettua mikä liittyy kirjaan. Kaikkea muuta kylläkin, sähköposteja, pieniä novelleja, runoja jne. Kun kirjoitan kirjaani, on tuotettu teksti täyttä roskaa, enkä saa aikaan kuin korkeintaan sivun.

Minulle ei näköjään sovi tulostavoitteinen ajattelu. Kirjoittaminen ei ole hauskaa tai iloista leikkiä, kun päässä on vaatimus 50 000 sanaa eikä minulla ole niin paljon kerrottavaa tällä hetkellä.

Ajattelin ryhtyä taas kirjoittamaan aamusivuja. Ehkä se auttaisi löytämään ääneni?

Kommenttiystävällistä meininkiä

Hassua, että tämäkin pitää sanoa. Minun blogini on Kommentti...




...Blogi

Niin on. Sinne vaan. Kommentteja kommenttilootaan.

Lisäksi äsken uskalsin vaihtaa Bloggerin uuteen versioon. Onko tämä toiminut muilla paremmin kuin vanha versio?

11:11

Tänään on 11.11. Siitä tuli mieleeni maaginen kellonaika 11:11. Olette varmaan kuulleet?

Jotkut ovat jopa ryhtyneet pongailemaan kellonaikaa 11:11. Tietoa täältä. Kieltämättä on aina jännää jos sattuu katsomaan digitaalista kelloa tasan 11:11. Jotenkin asia liittyy enkeleihinkin.

Uri Gellerkin sanoo, että kello 11:11 on rukoiltava, koska se on todella vahva hetki.

Hih.... Ihmiset ovat hassuja. Mitä eroa on kellonajoilla 11:11 ja 11:12? Vastaus: yksi minuutti.

Kuka keksi kellonajat? Ihminen. Ei luonnossa ole aikaa tai kelloja. Kaikki on vain yhteistä sopimusta, joka palvelee ihmisten tarpeita. Ennen riitti aurinkokello tai se, että se, että tiesi oliko aamu vai ilta. Ihmisille riitti myös tieto siitä, mikä vuodenaika on. Digiaika pistää ihmisen tarkkailemaan jo minuutteja, sekunteja ja sekuntien tuhannesosia.

Joka hetki on vahva hetki rukoiluun tai vain olemiseen. Joka hetki on yhtä aito ja epäaito.

Tiedosta riippuvainen

Minulle jäi mieleen pari kuukautta sitten Tiede-lehden uutinen, jossa kerrottiin tiedonjanon voivan olla riippuvuutta. Tohtori Irwing Biederman on tutkinut asiaa ja saanut selville, että uuden ja vaikean asian ymmärtäminen saa aikaan aivoissa opiaattipurskahduksen! Nyt minä ymmärrän miksi minusta on niin ihanaa oppia uutta. Ja ymmärrän miksi tiedemiehet jaksavat istua kammioissaan yksin niin kauan. Hih, hehän ovat vähän väliä pilvessä.

Mutta syntyyköhän kaikkien ihmisten aivoissa tuollaista biokemiallista toimintaa? Jos niin olisi, niin kaikkihan olisivat utelijaita tutkijoita. Taitaa olla niin, että joidenkin aivot kiihtyvät jostain muusta (vaikkapa benji-hypyistä).

Meitä on moneksi. Onneksi.

SahramiTorstai

Sahrami oli tehnyt runon, vaikka Runotorstain tiimi on lomilla. Minäpä osallistun.

Mutta mistä saan aiheen? Hmmm... Se löytyy pöydältäni.


Tietokonepöytäruno

Vaaleanpunaisia helmiä nauhassa
aina solmussa
kaksi kahvikuppia
kylmää ja tyhjää
tuoppi täynnä kyniä
suurin osa tarpeettomia
muistitikku
nuken pieni kaulakoru
sormukseksi voi pujottaa
digikamera tulostin avoin mappi
kaukosäädin
kasa paperia
pölyä
paljon pölyä
tietokone hiiri näppäimistö
suitsukelauta
modeemi
nitoja sininen
kaiuttimet kuulokkeet sähköjohtoja
minun karheat kädet näppäimistöllä
kaipaavat kosteutta
talvella

Käsittämätön blokki!

Minulle iski käsittämätön kirjoitustulppa aivoihin nyt kun tuo NaNo alkoi! Olen suunnitellut kirjan etukäteen ja miettinyt kohtauksia. Mutta kun nyt ryhdyin vihdoin kirjoittamaan niitä ylös, olen jo kyllästynyt kuoliaaksi! Apua!

Tarina on ihan hyvä ja mielenkiintoinen, mutta koska se on minulle tuttu, minusta sitä on tylsä kirjoittaa. Minun täytyisi kirjoittaa sitä sillä tavalla, etten itse tylsistyisi matkan varrella. En ole nyt lukenut kirjoja vähään aikaan ja ajattelin, että ehkä se auttaisi. Minulla on yksi Italo Calvinon kirja kesken. Taidan lukea sen illalla loppuun.

Kirjassa on draaman kaari, mutta kerronta on aika proosallista. Aluksi ajattelin kirjoittaa vain sen minkä näen. Mutta minun täytyy lisätä kai siihen fantasiaa ja jotain mystistä sekä pohdiskelevaa, jotta jaksaisin kirjoittaa. Minullehan kirjoittaminen on tapa käsitellä maailmaa ja oivaltaa asioita.

Tuhkaa ja lunta

Minulle vihjaistiin äsken, että sivustosta ashes and snow löytyy uskomattoman kauniita kuvia. Totta se on!

Kritiikkityö

Tänään oli koululla kritiikkitilaisuus. Aiheena oli mikrokosmos ja taulun piti olla noin 100 cm x 100 cm suuruinen. Tuon minun akvarellimaalaus 100 cm x 70 cm. Otin kuvan taulusta ja kirjoitin kritiikkitunnelmia tuonne Kirjoittamalla-blogiin. Tapani mukaan tein taulun edellisenä päivänä. Ihan niin kuin veroilmoituskin tehdään. Olin kyllä päättänyt aiheenkin ja sommitellut sen luonnoskirjaani jo pari viikkoa sitten. Piti vain saada itsensä maalausvireeseen.

Seuraavan kritiikin aiheena on ääni. Jostain 5-10 sekunnin mittaisesta äänestä pitää maalata maalaus. Mielenkiintoista!

Runotorstai: Valmis

Perjantain kunniaksi runo aiheesta Valmis.

Mieti, mieti, mieti.
Mikä on valmis?
Täysin valmis?
Minä se en ole. Eikä kukaan muu.
Maailma se ei ole.
Onko ruumis valmis?
Ei.
Kivet murenevat,
rauta ruostuu,
luut hajoavat,
kaikki maatuu,
joskus.
Mutta jokin odottaa täysin valmiina jälleen tiivistymään
tähdiksi ja planeetoiksi.
Meidän kohtalomme.
Avaruuden musta tuntematon aines.

Pakkanen

Pakkanen kaunisti rannan koivut. Joki ritisi vieden jäähileitä hitaasti mukanaan. Siinä tunnelmia pohjoisesta.

Kelloja siirrettiin tunnilla taaksepäin. Minulle se sopii. Olen nyt päässyt paljon helpommin ylös sängystä tällä viikolla.

Mutta sen vuoksi aurinko laskee jo iltapäivällä ja pimeys saapuu nopeammin. Eilen ja tänään harmittelin, ettei kamerani ollut mukana koulussa. Auringonlaskun värit olivat hiukeat! Jospa huomenna ottaisin sen mukaan.

Tuo NaNo-sivusto on aika hidas tiettyinä kellonaikoina. Niin paljon käyttäjiä. Minulla ei ole oikein tullut sinne vielä tekstiä, kun kaikki luovuus ja kirjoittaminen menee draamakäsikirjoitustyöpajaan. Ehkä ensi viikolla voin paremmin keskittyä NaNoon.

NaNo alkoi!

Nyt alkoi hurja marraskuun projekti eli Nano-kirjoituskuukausi. Laitoin tuohon vasemmalle tuollaisen laskurinkin missä voitte tarkailla ja jännittää sitä saanko 50 000 sanaa täyteen. Jännää...