Paikka nimeltä Aukea on auennut.
"Aukea.net on vapaa luomisgalleria luoville ihmisille ja harrastajille, jotka haluavat tuoda töitänsä esille saadakseen palautetta, uusia ideoita ja kokemuksia. Työt jaetaan omiin alueisiinsa, joista voit helposti löytää oman mielenkiintosi kohteet. "
Sitähän voisi tuonnekin jo osallistua. Vaativat tosin laatua... Hmmm...
torstaina, toukokuuta 31, 2007
Valokuva- ja RunoTorstai: 49.haaste
Kaunis, suloinen Kullero-neitokasvatti hiljaa keltaisen pallon.
Oli pitkään niin neitsyen vihreä,
kunnes kypsyi nuo kultaiset kehyslehdet.
Varsi on pysty ja haaraton,
aluslehdet pitkäruotiset.
Nyt neito heiluttaa viisiliuskaisia lehtiään
auringonvaloa syleillen.
Kullero-neidolla,
suloisella voipallolla
on monta leveälapaista sisarta.
He asuvat lehdossa,
leikkivät rehevässä korvessa,
uivat kosteilla rannoilla ja
etsivät sulhojaan purojen varsilta.
Heidän laulunsa kaikuu yli tunturien.
Se vetäytyy pajukkonoroihin ja
tuoreille ruohikkopälville.
Laulu soi sirosti keinahdellen
ja kutsuu miehiä etsimään,
koskettamaan ja hoitamaan.
Rakastakaa meitä,
oi, rakastakaa vain!
Mutta poimia ette saa,
ette milloinkaan.
ValokuvaTorstai ja RunoTorstai
VIHAINEN JÄLKIKIRJOITUS!
15 minuuttia kuvan ottamisen jälkeen
saapui talonmies ja ajoi ruohonleikkurilla
kullorot kuoliaaksi!
Menin sanomaan, että leikkasit sitten nuo kullerot tuosta.
Talonmies sanoi:
- No, minä ihmettelenkin, että mitä siinä kasvaa.
Onko ne tuosta koivunkannosta tulleet?
Sanoin tiukasti vielä ja osoitin sormella kukkapenkkiä:
- Älä sentään aja niitä tuolta kukkapenkistä.
Lähdin sisälle.
Nyt löytyi sellainen Oliver, joka ei kukkia rakasta.
Miten voi kukkia voi rakastaa, jos ei niitä edes huomaa?
Harmittaa niin, että melkein itkettää.
Kullerot ovat kasvaneet joka vuosi
tuossa koivunkannon kyljessä koko kesän.
keskiviikkona, toukokuuta 30, 2007
Neitokainen lähtee zenluostariin
Tutkin pitkästä aikaa blogihakemistoa. Sieltä löytyi zen-luokan alta Hurinan blogi. Meillä näyttää äkkiseltään olevan samanlainen kirjallisuusmaku ainakin muutamien kirjojen kohdalla.
Tämä Hurina-neitokainen on lähdössä jonnekin Keski-Eurooppassa sijaitsevaan zenluostariin!
Onkohan se tämä kuuluisa ranskalainen Blum Village vai italialainen Bodhidarma? Taidan jäädä seurailemaan blogia. Mitenköhän zenluostarista pääsee nettiin?
Tämä Hurina-neitokainen on lähdössä jonnekin Keski-Eurooppassa sijaitsevaan zenluostariin!
Onkohan se tämä kuuluisa ranskalainen Blum Village vai italialainen Bodhidarma? Taidan jäädä seurailemaan blogia. Mitenköhän zenluostarista pääsee nettiin?
Muistokirjoitushaaste
Tuomo haastoi minut kirjoittamaan itselleni muistokirjoituksen. Otin haasteen vastaan ja tässä se on.
Muistokirjoitus
Olemme kokoontuneet tänään tänne pieneen kappeliin muistelemaan Heidiä, äitiä ja isoäitiä, joka kuoli kunnioitettassa 92-vuoden iässä.
Heidillä oli kaksi lausetta, joita hän kuljetti mukanaan, muistoissaan, koko elämänsä. Ne olivat:
Heidi sanoi usein, että hän on vain ihminen. Ihan tavallinen ihminen. Hänessä oli paljon hyvää ja paljon pahaa. Hänessä oli ristiriitoja ja sisäisiä haavoja, mutta silti hän yritti parhaansa. Hän halusi selättää syntinsä ja elää yksinkertaisella, nöyrällä tavalla. Hän piti ylpeyttä ja ajattelemattomuutta pahimpina kuolemansynteinään. Hän halusi tehdä työtä sen eteen, että pysyisi havahtuneena ja valveilla. Monissa runoissaan hän kuvasi sisäisiä kamppailuitaan.
Mutta Heidi uskalsi kyllä unelmoida ja haaveilla. Hän ei piilottanut toiveitaan. Hän uskalsi myös toteuttaa useita haaveita. Hän kirjoitti lukuisia kirjoja, vaihtoi ammattia monta kertaa, opiskeli kuvataiteita, maalasi tauluja, teki veistoksia ja kiersi ympäri Suomea puhumassa hänelle tärkeistä ja lähellä olevista asioita. Hän halusi mahdollisimman monien pysähtyvän ja oivaltavan, että elämän ei tarvitse olla ikuisesti kärsimystä. Heidi oli idealisti. Hän halusi koskettaa muita taiteensa ja runoutensa avulla.
Heidillä oli valoisan asenteensa rinnalla synkkä puoli. Hänellä oli vahva tarve luoda taidetta ja vetääntyä syrjään arkielämästä tasaisin väliajoin. Tuo piirre tuli vahvemmaksi sitä mukaa kuin hän vanheni. Monet hänen filosofisista kirjoistaan huokuvat vakavuutta ja käsittelevät elämän perimmäisiä kysymyksiä.
Hänen tyttärensä kertoivat, että äitinä oli usein ailahtelevainen, mutta rakastava, leikkisä ja kuunteli aina mitä tyttärillä oli hänelle asiaa. Mummina hän oli kultainen ja avulias. Hän rakasti hassuttelua. Hän kannusti lapsiaan löytämään oman tiensä ja oman onnensa.
Kun häneltä oli nuorena kysytty, että pitikö hän itseään hyvänä äitinä, hän oli tuhahtaen sanonut: "Mistä minä sen tiedän! Kysykää tyttäriltäni, kun he ovat kasvaneet isoiksi. He sen tietävät parhaiten."
Heidi ehti elää leskenä useita vuosia miehensä poismenon jälkeen. Hän ja hänen miehensä ehtivät olla naimisissa 60 vuotta. Heidin nuoruuden haave siis toteutui. Hän usein oli kuvitellut, että he sitten joskus saavat vanhana mummona ja pappana kiikkua vierekkäin keinutuoleissa vanhainkodissa.
Kuoleman jälkeiseen elämään hän suhtautui luottavasti. Heidin mielestä oli tärkeää keskittyä tähän elämään ja hetkeen. Kuolemaa ei tarvitse pelätä. Hän oli sitä mieltä, että kyllä Jumala huolehtii hänestä kuoleman jälkeen ja tietää hänelle juuri sopivan paikan. Miksi murehtia sitä jo nyt? Mutta toisaalta asiaa ei kannattanut jättää ajattelematta ja sulkea silmänsä siltä totuudelta, että jokainen kuolee jonain päivänä.
Lopuksi luemme yhdessä vielä Heidin lempikohdan Raamatusta (1. Kor luku 13) :
Lepää rauhassa, Heidi. Me jäämme sinua kaipaamaan.
Muistokirjoitus
Olemme kokoontuneet tänään tänne pieneen kappeliin muistelemaan Heidiä, äitiä ja isoäitiä, joka kuoli kunnioitettassa 92-vuoden iässä.
Heidillä oli kaksi lausetta, joita hän kuljetti mukanaan, muistoissaan, koko elämänsä. Ne olivat:
- Ikinä ei tiedä mitä kivaa huomenna tapahtuu.
- Jos sinusta tuntuu, ettei kukaan rakasta sinua, Jumala rakastaa kuitenkin.
Heidi sanoi usein, että hän on vain ihminen. Ihan tavallinen ihminen. Hänessä oli paljon hyvää ja paljon pahaa. Hänessä oli ristiriitoja ja sisäisiä haavoja, mutta silti hän yritti parhaansa. Hän halusi selättää syntinsä ja elää yksinkertaisella, nöyrällä tavalla. Hän piti ylpeyttä ja ajattelemattomuutta pahimpina kuolemansynteinään. Hän halusi tehdä työtä sen eteen, että pysyisi havahtuneena ja valveilla. Monissa runoissaan hän kuvasi sisäisiä kamppailuitaan.
Mutta Heidi uskalsi kyllä unelmoida ja haaveilla. Hän ei piilottanut toiveitaan. Hän uskalsi myös toteuttaa useita haaveita. Hän kirjoitti lukuisia kirjoja, vaihtoi ammattia monta kertaa, opiskeli kuvataiteita, maalasi tauluja, teki veistoksia ja kiersi ympäri Suomea puhumassa hänelle tärkeistä ja lähellä olevista asioita. Hän halusi mahdollisimman monien pysähtyvän ja oivaltavan, että elämän ei tarvitse olla ikuisesti kärsimystä. Heidi oli idealisti. Hän halusi koskettaa muita taiteensa ja runoutensa avulla.
Heidillä oli valoisan asenteensa rinnalla synkkä puoli. Hänellä oli vahva tarve luoda taidetta ja vetääntyä syrjään arkielämästä tasaisin väliajoin. Tuo piirre tuli vahvemmaksi sitä mukaa kuin hän vanheni. Monet hänen filosofisista kirjoistaan huokuvat vakavuutta ja käsittelevät elämän perimmäisiä kysymyksiä.
Hänen tyttärensä kertoivat, että äitinä oli usein ailahtelevainen, mutta rakastava, leikkisä ja kuunteli aina mitä tyttärillä oli hänelle asiaa. Mummina hän oli kultainen ja avulias. Hän rakasti hassuttelua. Hän kannusti lapsiaan löytämään oman tiensä ja oman onnensa.
Kun häneltä oli nuorena kysytty, että pitikö hän itseään hyvänä äitinä, hän oli tuhahtaen sanonut: "Mistä minä sen tiedän! Kysykää tyttäriltäni, kun he ovat kasvaneet isoiksi. He sen tietävät parhaiten."
Heidi ehti elää leskenä useita vuosia miehensä poismenon jälkeen. Hän ja hänen miehensä ehtivät olla naimisissa 60 vuotta. Heidin nuoruuden haave siis toteutui. Hän usein oli kuvitellut, että he sitten joskus saavat vanhana mummona ja pappana kiikkua vierekkäin keinutuoleissa vanhainkodissa.
Kuoleman jälkeiseen elämään hän suhtautui luottavasti. Heidin mielestä oli tärkeää keskittyä tähän elämään ja hetkeen. Kuolemaa ei tarvitse pelätä. Hän oli sitä mieltä, että kyllä Jumala huolehtii hänestä kuoleman jälkeen ja tietää hänelle juuri sopivan paikan. Miksi murehtia sitä jo nyt? Mutta toisaalta asiaa ei kannattanut jättää ajattelematta ja sulkea silmänsä siltä totuudelta, että jokainen kuolee jonain päivänä.
Lopuksi luemme yhdessä vielä Heidin lempikohdan Raamatusta (1. Kor luku 13) :
1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. 2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. 3 Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
4 Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, 5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, 6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. 7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
8 Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. 9 Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, 10 mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
11 Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. 12 Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
13 Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.
Lepää rauhassa, Heidi. Me jäämme sinua kaipaamaan.
Analysoikaa minut! sanoi Liisa Ihmemaassa
Tein itsestäni Johari-ikkunan ja Nohari-ikkunan.
Johari on hieman positiivisempi kuin Nohari.
Valitkaa kumpaankin 5 tai 6 määritelmää, jotka sopivat minuun. Laittakaa nimimerkki mukaan, niin tiedän kuka mitenkin vastasi.
Kiitos.
Johari on hieman positiivisempi kuin Nohari.
Valitkaa kumpaankin 5 tai 6 määritelmää, jotka sopivat minuun. Laittakaa nimimerkki mukaan, niin tiedän kuka mitenkin vastasi.
Kiitos.
tiistaina, toukokuuta 29, 2007
Edessä loistava tulevaisuus
Omat rakkaat luonnoskirjaniKokosin tähän ohjelmaa kesäksi. Materiaalia on kertynyt vuoden aikana kohtuullisesti. Ne ovat vain vailla vain pientä viilausta ja pintaremonttia.
Kirjoituskilpailut ja deadlinet
Seksuaalioikeudet meillä ja muualla 26.6.2007
Tähtivaeltaja-novellikilpailu 30.6.2007
Muusa-kirjoituskilpailu: Kirjoita kuolema 3.8.2007
Martti Joenpolven novellikilpailu 10.8.2007
Rakkaudennukkaa-runokilpailu 17.8.2007
Suuri rakkaustarina-kilpailu 31.8.2007
Katse kohti tulevaisuutta! Muuten tässä märehtii tuota koulun loppumista koko kesän...
ps. sain kerättyä nuo kilpailut Aaltoliikkeestä, hyvä sivusto, katsokaapa.
maanantaina, toukokuuta 28, 2007
Matka on pitkä
Kaksi pientä elefanttia marssii näin... ja sitten pannaan kärsä toiseen korvaan.Kesä ja loma.
Tänään tuli postista taidekoulun todistus. Mukava yllätys. En odottanut sitä vielä saapuvaksi.
Muokkailin erästä novellia. Olen vahtinut lapsia. Eivät menneet hoitoon, kun yhdellä on kuumetta.
Kämppä on sekaisin. Täytyisi puuttua siihenkin pieneen asiaan.
Olen kiukutellut siis pari päivää sitä, että koulu loppui. Sitten havahduin, että kaikella on aikansa. Nyt täytyy tehdä parhaansa siinä missä on.
Se oli jännä juttu, miten se tapahtui. Asiat selkenivät eilen, kun kirjoitin luonnoskirjaani samalla kun yksi tytöistäni oli uimakoulussa. Istuin kahvilassa ja kirjoittelin. Asiat muuttuvat todeksi ja selkiintyvät, kun ne kirjoittaa ylös. Päämäärät ja tavoitteet kirkastuivat, sekä tämä hetki.
1 Kaikella on määrähetkensä,
aikansa joka asialla taivaan alla.
2 Aika on syntyä
ja aika kuolla,
aika on istuttaa
ja aika repiä maasta,
3 aika surmata
ja aika parantaa,
aika on purkaa
ja aika rakentaa,
4 aika itkeä
ja aika nauraa,
aika on valittaa
ja aika tanssia,
5 aika heitellä kiviä
ja aika ne kerätä,
aika on syleillä
ja aika olla erossa,
6 aika etsiä
ja aika kadottaa,
aika on säilyttää
ja aika viskata menemään,
7 aika repäistä rikki
ja aika ommella yhteen,
aika olla vaiti
ja aika puhua,
8 aika rakastaa ja aika vihata,
aika on sodalla ja aikansa rauhalla.
Saarnaajan kirja luku 3:1-8
Aiheena luovuus
Pistänpä tänne äsken kirjoittamani pitkän kommentin talteen:
"Tämä aihe ei jätä minua rauhaan. Kas kummaa. ;)
Pidin puheen Limingan taidekoulun päättäjäisissä. Yksi repaistu lause sieltä kuului näin:
"Tajusin, että ai niin. Kaikki eivät ole luovia, eivätkä halua repiä tunteistaan ja sisimmästään taidetta. He eivät ymmärrä miksi, joku tekee niin."
Jorman kanssa jo keskustelin asiasta livenä Limingassa ja kehoitin häntä tuomaan tännekin mielipiteensä.
Mitä ihmettä tarkoitin, kun sanoin että kaikki eivät ole luovia, vaikka mielestäni kaikki ovat luovia? Puhuinko itseni pussiin?
Kyse on varmaan taas siitä, että mitä se sana luova milloinkin tarkoittaa. Muistattehan sen esimerkin siitä, että jos sanoo KYNÄ, niin kaikille tulee mieleen hieman erilainen kynä?
Ehkä minun olisi pitänyt käytää puheessa ilmaisua taiteellisesti luova. Kuulostaa kyllä sanahirviöltä.
Köyhä ihminen voi olla todella luova arkielämässään, että saa rahat riittämään seuraavaan tilipäivään. Mutta mitä luovuus silloin tarkoittaa? Nokkeluutta, älykkyyttä?
Onko luovuus sitä, että synnyttää jotain ihan uutta? Sekin on harhaa. Eihän auringon alla taida mitään täysin uutta olla. Kaikki uusi pohjautuu vanhaan ja vanhoihin mestareihin.
Jos väitetään, että kaikki ovat luovia, niin onko se vaatimus, että kaikkien myös pitää olla luovia?
Minä usein sanon, että minä en ole urheilullinen. Minulle on siinä tilanteessa sitten sanottu, että kyllä minä voisin olla jos haluaisin. Siis asuuko minun sisälläni pieni urheilija, joka vain tarvitsee sysäystä ulospäästäkseen?
Tai mitä jos sanotaan, että kaikki ovat musikaalisia? Ainakin Idols-kisassa monille sanottiin, että huonon laulutaidon korjaamiseen ei auta edes laulutunnit.
Mielenkiintoinen aihe ja saa nähdä saadaanko tähän kuukauden aika yhtään selvyyttä?
Jään seuramaan..."
Mistä onkaan kyse? Käy lukemassa siitä Nonosta.
"Tämä aihe ei jätä minua rauhaan. Kas kummaa. ;)
Pidin puheen Limingan taidekoulun päättäjäisissä. Yksi repaistu lause sieltä kuului näin:
"Tajusin, että ai niin. Kaikki eivät ole luovia, eivätkä halua repiä tunteistaan ja sisimmästään taidetta. He eivät ymmärrä miksi, joku tekee niin."
Jorman kanssa jo keskustelin asiasta livenä Limingassa ja kehoitin häntä tuomaan tännekin mielipiteensä.
Mitä ihmettä tarkoitin, kun sanoin että kaikki eivät ole luovia, vaikka mielestäni kaikki ovat luovia? Puhuinko itseni pussiin?
Kyse on varmaan taas siitä, että mitä se sana luova milloinkin tarkoittaa. Muistattehan sen esimerkin siitä, että jos sanoo KYNÄ, niin kaikille tulee mieleen hieman erilainen kynä?
Ehkä minun olisi pitänyt käytää puheessa ilmaisua taiteellisesti luova. Kuulostaa kyllä sanahirviöltä.
Köyhä ihminen voi olla todella luova arkielämässään, että saa rahat riittämään seuraavaan tilipäivään. Mutta mitä luovuus silloin tarkoittaa? Nokkeluutta, älykkyyttä?
Onko luovuus sitä, että synnyttää jotain ihan uutta? Sekin on harhaa. Eihän auringon alla taida mitään täysin uutta olla. Kaikki uusi pohjautuu vanhaan ja vanhoihin mestareihin.
Jos väitetään, että kaikki ovat luovia, niin onko se vaatimus, että kaikkien myös pitää olla luovia?
Minä usein sanon, että minä en ole urheilullinen. Minulle on siinä tilanteessa sitten sanottu, että kyllä minä voisin olla jos haluaisin. Siis asuuko minun sisälläni pieni urheilija, joka vain tarvitsee sysäystä ulospäästäkseen?
Tai mitä jos sanotaan, että kaikki ovat musikaalisia? Ainakin Idols-kisassa monille sanottiin, että huonon laulutaidon korjaamiseen ei auta edes laulutunnit.
Mielenkiintoinen aihe ja saa nähdä saadaanko tähän kuukauden aika yhtään selvyyttä?
Jään seuramaan..."
Mistä onkaan kyse? Käy lukemassa siitä Nonosta.
perjantaina, toukokuuta 25, 2007
Koulu ohi
Olipa pitkät jäähyväiset!
Kestivät koko viikon. Runoja, tekstejä, päiväkirjakirjoituksia, puheita, olemista, musiikkia ja halauksia. Eikä millään olisi tahtonut lopettaa.
Nyt alkaa sopeutuminen muutokseen. Elämä taitaa olla jatkuvaa sopeutumista muutoksiin.
Jotain uutta syntyi tänään. Uusi blogi nimeltä Kirjoittamalla 2 - elämää taidekoulun jälkeen.
Tahtoo pitää kaikki kasassa. Ketään ei halua hävittää.
Kestivät koko viikon. Runoja, tekstejä, päiväkirjakirjoituksia, puheita, olemista, musiikkia ja halauksia. Eikä millään olisi tahtonut lopettaa.
Nyt alkaa sopeutuminen muutokseen. Elämä taitaa olla jatkuvaa sopeutumista muutoksiin.
Jotain uutta syntyi tänään. Uusi blogi nimeltä Kirjoittamalla 2 - elämää taidekoulun jälkeen.
Tahtoo pitää kaikki kasassa. Ketään ei halua hävittää.
torstaina, toukokuuta 24, 2007
RunoTorstai: Yksi
Yksi ruusu on kasvanut.
Yksi, yksempi, yksin.
Sitten tuli se mies ja poimi sen.
Ei kun.
Eihän se uskaltanutkaan ottaa sitä.
Sen yhden muistaa, jota ei ota.
Sen minkä ottaa,
unohtaa.
RunoTorstain yksi.
Yksi, yksempi, yksin.
Sitten tuli se mies ja poimi sen.
Ei kun.
Eihän se uskaltanutkaan ottaa sitä.
Sen yhden muistaa, jota ei ota.
Sen minkä ottaa,
unohtaa.
RunoTorstain yksi.
ValokuvaTorstai: Yksi
(klikkaa isommaksi)Eilen oli vielä kaikki paikoillaan. Eilen otin tuon kuvan.
Tänään ei ole enää sohvaa, kassia tai saippuakuplaa.
Ei ihmisiä tietokoneen äärellä.
On vain tyhjä huone.
Yksi tyhjä huone.
ValokuvaTorstain Yksi.
keskiviikkona, toukokuuta 23, 2007
Valokuva- ja RunoTorstai: Satama
Meri, satama ja pieni laiva.Tuuli juoksee pitkin laituria.
Kaksi samanlaista
olentoa
kelluu
iltapäivän kiireettömyydessä.
Toinen odottaa,
toinen ei muka huomaa.
Katon alle muodostuu
merentuoksuinen temppeli.
Sade pitää varpaistaan kiinni.
Ikkunaverhot sulkeutuvat.
Valokuva- ja RunoTorstai
tiistaina, toukokuuta 22, 2007
Hyveet ja synnit
Ally innosti tekemään erään vanhan testin. Olen tehnyt sen aikaisemminkin, mutta en muista miten se meni.
Mutta eikös nuo hyveet kuulostakin kivalta? ;)
Urhea, oikeudenmukainen, rakastava ja viisas. Hih, kuin Prinsessa Rohkea tai Urhoollinen Ritaritar.
Mutta ehkäpä tuo syntilista on hieman totta. Vaikutan joskus vakavalta ja ylpeältä. Ainakin salaa otettuja valokuvia itse tulkinneena päättelen niin, mutta minähän olen jäävi itseäni arvioimaan. Luultavasti vain olen tietyn näköinen, kun uppoudun pohtimaan ankarasti jotain vakavaa.
Ylpeys... Mutta sen kanssa saakin painia. Hyvää ylpeyttä ihmisessä saa olla. Sitä itsensä arvostamisista.Väärää ylpeyttä eli egon pullistelua on kartettava. Muutoin sitä kaatuu nenä edellä mutaan ja tyhjät sangot vain kolisevat. Nöyryys on tavoiteltavaa.
Nettitestihän tämä on ja siihen vaikuttaa missä mielentilassa sen tekee. Ahistaako vai ei.
| Hyveitä: Urhoollisuus: 21 Oikeudenmukaisuus: 18 Rakkaus: 15 Viisaus: 13 Anteeksiantavaisuus: 12 Pyhä huolettomuus: 12 Lojaalisuus: 11 Suhteellisuuden taju: 9 Jalo joutilaisuus: 8 Hiljainen tieto: 2 Kohtuullisuus: 1 | | Syntejä: Huumorintajuttomuus: 7 Ylpeys: 6 Murehtiminen: 5 Vihamielisyys: 5 Hengen velttous: 4 Tietämättömyys: 4 Vatsan palvonta: 3 Hekumallisuus: 2 Ahneus: 1 Välinpitämättömyys: 1 Kateus: 0 |
Mutta eikös nuo hyveet kuulostakin kivalta? ;)
Urhea, oikeudenmukainen, rakastava ja viisas. Hih, kuin Prinsessa Rohkea tai Urhoollinen Ritaritar.
Mutta ehkäpä tuo syntilista on hieman totta. Vaikutan joskus vakavalta ja ylpeältä. Ainakin salaa otettuja valokuvia itse tulkinneena päättelen niin, mutta minähän olen jäävi itseäni arvioimaan. Luultavasti vain olen tietyn näköinen, kun uppoudun pohtimaan ankarasti jotain vakavaa.
Ylpeys... Mutta sen kanssa saakin painia. Hyvää ylpeyttä ihmisessä saa olla. Sitä itsensä arvostamisista.Väärää ylpeyttä eli egon pullistelua on kartettava. Muutoin sitä kaatuu nenä edellä mutaan ja tyhjät sangot vain kolisevat. Nöyryys on tavoiteltavaa.
Nettitestihän tämä on ja siihen vaikuttaa missä mielentilassa sen tekee. Ahistaako vai ei.
maanantaina, toukokuuta 21, 2007
Lahja, jota itsekin rakastaisin
Lauantaina oli Essi-open 30-vuotisjuhlat ja samalla kai koulun eräänlaiset päättäjäisbileet. Essi oli pyytänyt meiltä oppilailta runoesityksiä lahjaksi ja viihdytykseksi. Minä innostuin asiasta vähän liikaakin. Vai voiko liikaa innostua? Päädyin tekemään kokonaisen ja yhtenäisen runoteoksen, jossa on 16 runoa. Päätin selailla luonnoskirjojani syksystä kevääseen ja miettiä mitä syntyisi. Mieleeni tuli matka.Keskiviikkoiltana päätin maalata kannet. Siis ensin syntyi kannet ja nimi. Hassu järjestys, mutta haitanneeko tuo. Tyttöni maalailivat omilla vesiväreillään omaa taidettaan, ja minä maalailin akvarelliväreillä kuvissa näkyvät kannet. Jätin tyhjän tilan takakannen tekstille.
Helatorstain iltana istuin keittiönpöydän ääressä ja väkersin runoja yhteen asti yöllä. Sama homma perjantai-iltana. Lauantaipäivänä kirjoitin runot puhtaaksi, "taitoin" kirjan ja kirjoitin takakannen tekstit.
Alkoi näyttää niin hyvältä, että harkitsin jopa lahjan jättämistä itselleni! Ihan oikeasti ajatus välähti mielessäni, jos totta puhutaan. Hyi minua. No, kuvasin kannet sentään. Ajattelin myös, että paljon arvokkaampi lahja on Essin muistojenlaatikossa kuin minun komeroni pohjalla. Ja alitajuisesti kirjoitin sen Essiä varten ja hän mielessäni, runot muotoutuivat hänen korvilleen tarkoitetuksi. Korvamerkitty. Vaikka tietysti lähtökohtana olivat minun ovat kokemukseni ja tunteeni tämän lukuvuoden ajalta.
Pitkästä aikaa sain tehdä sellaisen lahjan mitä itse arvostaisin, jos sellaisen saisin. Olen tehnyt näitä pikkulehtiä muuten ennenkin. Nyt vasta muistin sen! Kirjoittelin ala-asteella yhdelle parhaimmista ystävistäni pieniä lehtiä. Minusta oli mukava tehdä niitä, antaa ne hänelle ja katsoa ystäväni ilmettä, kun hän luki niitä. Ihminen näköjään toistaa itseään. Onkohan hänellä vielä niitä tallessa?
Tämä on siis ensimmäinen taidekouluopintojen jälkeen tehty runoteos. Se on uniikki ja sen nyt omistaa Essi. Hän opetti minulle miten kirja synnytetään. Siispä synnytin hänelle ensimmäisen kirjani.
Lukekaa muuten huomenna Nonoa! Kirjoitin sinne pitkän kirjoituksen siitä, miten löysin luovuuden tien ja miksi lähdin sitä pitkin kulkemaan. Nono-blogilehteen on nyt seuraavan kuukauden ajaksi tulossa paljon muitakin luovuudesta kertovia kirjoituksia.
keskiviikkona, toukokuuta 16, 2007
Luovuus tarvitsee epäjärjestystä
Aitoa välineteatteria. Kuvan otti Essi-ope.Luovuus ja epäjärjestys liittyvät usein yhteen. En tiedä miksi. Mutta jotenkin se on niin. Ympäristö tuntuu olevan kaaoksessa, mutta sitten kirjaimet ja sanat ovat järjestyksessä paperilla tai tietokoneen näytöllä; tai maalauksen värit soivat harmoniassa; tai veistos pursuaa on tarkkaa suunnitelmallisuutta.
Tänään meidän linjalla kävi vierailemassa Janne Kuustie, Nukketeatteri Akseli Klonkin guru (taiteellinen johtaja-ohjaaja-dramaturgi).
Oli todella opettavaista ja mukavaa kuulla hänen elämäntarinansa eli se miten hänestä tuli Hän ja mitä hän tekee ja miksi.
Essi otti kuvia minun kamerallani vieraastamme ja meistä muistakin. Jostain syystä hän otti myös kuvan tuosta kasasta. Ehkäpä vahinko. Kiehtovin kuva. Nyt tuntuu turhalta, mutta odotetaanpa 50 vuotta. Sitten kuva on jo aarre, jos se ei ole tuhoutunut teknologian rappeutumisen myötä.
Voisin kertoa teille yhden asian mikä liittyy taiteeseen ja teksteihin... Valmistautukaa ostamaan ensi sunnuntain Kaleva, jos teille sitä ei tule kotiin tilattuna. Jos se teille kotiin tulee, niin valmistautukaan lukemaan se tarkkaan. ;)
Tänään meidän linjalla kävi vierailemassa Janne Kuustie, Nukketeatteri Akseli Klonkin guru (taiteellinen johtaja-ohjaaja-dramaturgi).
Oli todella opettavaista ja mukavaa kuulla hänen elämäntarinansa eli se miten hänestä tuli Hän ja mitä hän tekee ja miksi.
Essi otti kuvia minun kamerallani vieraastamme ja meistä muistakin. Jostain syystä hän otti myös kuvan tuosta kasasta. Ehkäpä vahinko. Kiehtovin kuva. Nyt tuntuu turhalta, mutta odotetaanpa 50 vuotta. Sitten kuva on jo aarre, jos se ei ole tuhoutunut teknologian rappeutumisen myötä.
Voisin kertoa teille yhden asian mikä liittyy taiteeseen ja teksteihin... Valmistautukaa ostamaan ensi sunnuntain Kaleva, jos teille sitä ei tule kotiin tilattuna. Jos se teille kotiin tulee, niin valmistautukaan lukemaan se tarkkaan. ;)
maanantaina, toukokuuta 14, 2007
TarinaMaanantai: Kuka piilotti sen?
Henkilöt:Neljä veljestä: Antti, Matti, Eero ja Aulis sekä heidän äitinsä Toini.
Tapahtumapaikka:
Auliksen lakkiaisjuhlat suvun yhteisessä kesäpaikassa.
Aulis: Sanokaahan poijat ny. Mihin te sen ootta piilottanut?
Antti: En mää oo sitä ikinä ees nähäny!
Eero: En määkään.
Matti: En mää tiiä ees mistä puhutaan...
Aulis: Äiti, sano ny sinä nuille! Ei ne kerro. Ihan varmana ne tietää mihin sen laitto!
Toini-äiti: Jos poijat sannoo, ettei ne tiiä, niin ne ei tiiä. Sun pittää uskoa. (istuu keinussa ja polttaa tupakkaa)
Antti: Jospa sitä ei oo koskaa ollu olemassakaan. Sää oot nähäny unta?
Aulis: Haista sinä Antti pitkä...
Toini-äiti: Soo, soo Aulis! Ylioppilas ei kirroile.
Aulis: Mutta kun...
Toini-äiti: Sano se sivistyneesti.
Aulis: Että Antti haistaa paskat?
Toini-äiti: No niin... sillä lailla niinkuin tuo naapurin agrologi sannoo.
Aulis: Eihän se puhu mittään, kun sen vaimo ei anna sen puhua.
Toini-äiti: Niin juuri.
Antti, Matti ja Eero pärähtävät nauramaan.
Aulis: No, pitäkää se sitten! En minä sitä ois halunnutkaan. (lähtee sisälle ja paiskaa oven kiinni)
Matti: Mikähän sille tuli?
Eero: Siitä on tullut nyt niin ylypiä, kun se on suvun ainu ylioppilas.
Antti ja Matti (yhteen ääneen): Niin-o, niin-o.
Toini-äiti nousee keinusta ja kumartuu ottamaan portaiden alta täyden Koskenkorvapullon.
Toini-äiti: Sitähän ne sannoo televiisiossa, että viinalla lähtee järki päästä. (aukaisee pullon) Pijetään huolta, että Aulis pyssyy järjissään. (ojentaa pullon Eerolle)
Eero: Sää se oot hyvä äiti.
Antti ja Matti (yhteen ääneen): Kyllä näin on!
***********************
Olipas hauska TarinaMaanantain aihe!
Haluatko oppia lyhytproosaa?
Ainutlaatuinen tilaisuus!
Kirjoittajakoulutus: Lyhytproosakurssi 19.-20. toukokuuta
Huutomerkki ry järjestää lyhytproosakurssin 19. – 20. toukokuuta Hietasaaren Villa Pukkilassa (Paattikuja 4). Kurssin vetäjänä toimii oululainen kirjailija Hanna Hauru. Häneltä on julkaistu lyhytproosateokset
Eivätkä he koskaan hymyilleet (Like 2002), Raaka punainen marja (Like 2004) ja Muuttoliike (Like 2006) sekä pienoisromaani Tyhjien sielujen saari (Like 2005). Hanna Hauru on aiemmin opettanut kirjoittamista
Tampereen Viita-akatemiassa.
Kurssilla tutkitaan novelleja ja kirjoitetaan omia tekstejä. Kurssilaiset tutkivat eri tyylilajeja, miljöökuvausta, monologia ja dialogia sekä tuottavat näitä omissa kirjoituksissaan.
Koulutuksen tiedot
Kouluttaja: Hanna Hauru
Sitova ilmoittautuminen: ma 14.5. klo 16 mennessä Elina Heiniemelle (040
735 08 27, yhdistys@huutomerkki.fi)
Ryhmäkoko: max. 15 henkilöä (valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä)
Ajankohta: la 19.5. - su 20.5., molempina päivinä klo 9-15.
Sijainti: Villa Pukkila Oulun Hietasaari Paattikuja 4
Hinta: 40 euroa, Huutomerkin jäsenille 30 euroa. Kurssimaksu maksetaan 16.5.2007 mennessä Huutomerkki ry:n tilille Nordea 110730-641906. Maksun viestiosaan merkintä 'Kirjoittajakoulutus'.
Muuta: Koulutus ei sisällä aterioita, mutta Villa Pukkilan keittiössä on mahdollista valmistaa ruokaa. Huvilalla on myös muutamia petipaikkoja kauempaa saapuville.
Tiedoksi:
Huutomerkin jäsenmaksu: 10 euroa. Jäsenasioita hoitaa yhdistyksen sihteeri
Elina Heiniemi: 040 735 0827, yhdistys (at) huutomerkki.fi
Lisätietoja koulutuksesta:
Elina Heiniemi, 040 571 1472, yhdistys (at) huutomerkki.fi
************************
Sain kuulla, että tänne kurssille ei olisi tulossa tarpeeksi porukkaa! Ääks! Äkkiä mukaan ettei kurssia jouduta perumaan.
Itselläni himottaisi kovastikin osallistua tuonne, mutta kun nyt ei kyllä ehdi menemään. Viime viikonloppuna olimme parisuhdekurssilla emmekä kotona lainkaan. Ensi viikonloppuna on erämessut Oulussa, sukulaisia tulee ja on yhdet synttäribileet, jonne olen menossa (ehdottomasti). Ohjelmaa enemmän kuin laki sallii.
Jotain karsintaa pitää suorittaa...
Mutta ehkä joku muut voisi mennä minun sijastani? ;) En kyllä maksa maksuja, mutta potkaisen virtuaalisesti takalistoon, että rohkaisehan mielesi ja mene nyt sinne kirjoittamiskurssille viimein! Ok?
Kirjoittajakoulutus: Lyhytproosakurssi 19.-20. toukokuuta
Huutomerkki ry järjestää lyhytproosakurssin 19. – 20. toukokuuta Hietasaaren Villa Pukkilassa (Paattikuja 4). Kurssin vetäjänä toimii oululainen kirjailija Hanna Hauru. Häneltä on julkaistu lyhytproosateokset
Eivätkä he koskaan hymyilleet (Like 2002), Raaka punainen marja (Like 2004) ja Muuttoliike (Like 2006) sekä pienoisromaani Tyhjien sielujen saari (Like 2005). Hanna Hauru on aiemmin opettanut kirjoittamista
Tampereen Viita-akatemiassa.
Kurssilla tutkitaan novelleja ja kirjoitetaan omia tekstejä. Kurssilaiset tutkivat eri tyylilajeja, miljöökuvausta, monologia ja dialogia sekä tuottavat näitä omissa kirjoituksissaan.
Koulutuksen tiedot
Kouluttaja: Hanna Hauru
Sitova ilmoittautuminen: ma 14.5. klo 16 mennessä Elina Heiniemelle (040
735 08 27, yhdistys@huutomerkki.fi)
Ryhmäkoko: max. 15 henkilöä (valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä)
Ajankohta: la 19.5. - su 20.5., molempina päivinä klo 9-15.
Sijainti: Villa Pukkila Oulun Hietasaari Paattikuja 4
Hinta: 40 euroa, Huutomerkin jäsenille 30 euroa. Kurssimaksu maksetaan 16.5.2007 mennessä Huutomerkki ry:n tilille Nordea 110730-641906. Maksun viestiosaan merkintä 'Kirjoittajakoulutus'.
Muuta: Koulutus ei sisällä aterioita, mutta Villa Pukkilan keittiössä on mahdollista valmistaa ruokaa. Huvilalla on myös muutamia petipaikkoja kauempaa saapuville.
Tiedoksi:
Huutomerkin jäsenmaksu: 10 euroa. Jäsenasioita hoitaa yhdistyksen sihteeri
Elina Heiniemi: 040 735 0827, yhdistys (at) huutomerkki.fi
Lisätietoja koulutuksesta:
Elina Heiniemi, 040 571 1472, yhdistys (at) huutomerkki.fi
************************
Sain kuulla, että tänne kurssille ei olisi tulossa tarpeeksi porukkaa! Ääks! Äkkiä mukaan ettei kurssia jouduta perumaan.
Itselläni himottaisi kovastikin osallistua tuonne, mutta kun nyt ei kyllä ehdi menemään. Viime viikonloppuna olimme parisuhdekurssilla emmekä kotona lainkaan. Ensi viikonloppuna on erämessut Oulussa, sukulaisia tulee ja on yhdet synttäribileet, jonne olen menossa (ehdottomasti). Ohjelmaa enemmän kuin laki sallii.
Jotain karsintaa pitää suorittaa...
Mutta ehkä joku muut voisi mennä minun sijastani? ;) En kyllä maksa maksuja, mutta potkaisen virtuaalisesti takalistoon, että rohkaisehan mielesi ja mene nyt sinne kirjoittamiskurssille viimein! Ok?
torstaina, toukokuuta 10, 2007
ValokuvaTorstai: camp
Tää ulkomaalaine pissisbarbi oli kuullu, ett Suomes tykätää kaikest sellasest maalaisest. Niinku tervakelkoist ja maitopäniköist. Ihan ihq! Nyt ihan totally kaikki rakastaa sitä! Jee...Lisäys: epäilen, että jotenkin sain idean tästä Elegian pissa-aiheesta (herkät ihmiset.... älkää klikatko)
ValokuvaTorstain camp-hulluttelu.
RunoTorstai: camp
Sinä ihana nainen
sinun vartalosi on kumisaapas
sininen ja viileä
liukasta pintaa
kuraa ja loskaa
vettä sataa, rakas
katso kuinka suuri nyrkki
on minulla
karvaisella miehellä
tanssitaan yhdessä tipitiit
ja juodaan se viimeinen cokis
haihdutaan alle mättään
Nimi paperiin ja pois.
*******
Tänään RunoTorstaissa sai olla ihan camp!
sinun vartalosi on kumisaapas
sininen ja viileä
liukasta pintaa
kuraa ja loskaa
vettä sataa, rakas
katso kuinka suuri nyrkki
on minulla
karvaisella miehellä
tanssitaan yhdessä tipitiit
ja juodaan se viimeinen cokis
haihdutaan alle mättään
Nimi paperiin ja pois.
*******
Tänään RunoTorstaissa sai olla ihan camp!
keskiviikkona, toukokuuta 09, 2007
Naisen ja miehen maailma
Minulla on kultakimpalekirja kirjahyllyssäni. Herättää minussa jatkuvasti ahaa-elämyksiä. Se on Tony Dunderfeltin Naisen ja miehen maailma - Miten opin ymmärtämään toista sukupuolta (Pro Dialogia 1996).
Minä olen usein väittänyt, että minulla voisi olla miehen aivot (maskuliininen toimintamalli ja hahmotustapa). Mutta kyllähän sitä hyvin pitkästi käyttäytyy naismaisesti (feminiininen toimintamalli ja hahmotustapa) aika monissa tilantessa. Toimintatavat tulevat jostain selkäytimestä, mistä lie.
Miehillä ja naisilla on erilaisia tapoja hahmottaa maailmaa. Kumpikaan ei ole toista huonompi tai parempi. Kumpaakin tapaa tarvitaan. Ne täydentävät toisiaan. Lisäksi voi olla, että on naisia joilla maskuliininen hahmottamistapa on vahvempi. Löytyy tietysti feminiinisesti ajattelevia miehiä. Ihanteena olisi ainakin ymmärtää kumpaakin tapaa.
Otetaanpa esimerkkinä tämä:
Mies kokee helposti vuorovaikutustilanteet kilpailuna, nainen näkee ne mahdollisuutena luoda ja ylläpitää ihmissuhteita. s. 27
Maskuliininen: Hierarkia (status, valta, kilpailu, saavutukset)
Feminiininen: Yhteisöllisyys (yhteyden luominen, yhteistyö, suhteet)
Nainen varjelee yhteistyötä ja yhteisyyttä, mies johtajuutta. s. 31
Otetaanpa tässä nyt ilmasta kuvitteellinen esimerkki. Jollakin yhteisöllä on tulossa pihatalkoot. Nainen on innoissaan siitä. Yhteistä tekemistä! Siellähän ollaan yhdessä ja vietetään aikaa. Syödään ehkä eväitä. Nauretaan. Se on kevään rituaali. Painoarvo on yhteisöllisyydellä eikä niinkään haravoimisella ja suorittamisella.
Mies ei ole innoissaan. Miksi tuhlata aikaa jonkun yhteisön pihaan, jos oma piha tarvitsee kipeämmin haravointia? Yhteisöllä on varmaan omat talonmiehet, jotka hoitavat hommat viran puolesta. Parempi on olla osallistumatta ja käyttää tuo aika hyödyksi tulemalla kotiin haravoimaan omaa pihaa. Sitähän sitä katselee koko kesän.
Kumpi on oikea tapa suhtautua pihatalkoisiin? Kirjassa sanotaan, että kumpikin tapa ajatella on oikea. Hassua.
Nämä hierarkia- ja yhteisöllisyysmallit kohtaavat usein toisensa työpaikoilla.
Esimerkiksi on puhuttu, että yhteistyö ja tasavertainen neuvottelu on naiselle helpompaa kuin miehelle. Työpaikalla mies ei viitsi osallistua turhanpäiväisiin keskusteluihin tai neuvotteluihin, sillä niissä voisi ilmetä jonkun tietävän asioista enemmän kuin hän. Tämä vähentäisi hänen todellista tai kuviteltua johtajuutta. Mies voi myös kokea yhteistyön yleensäkin haasteena kilpailuun (s. 31). Tämän mies osoittaa käytöksellään antamalla keskustelulle tiukkoja lähtökohtia ja toiminnassaa tuo esille omaa valtaa ja statusta.
Naisen mielestä miehen käytös voi tuntua kummalliselta. Nainen voi ajatella, että miksi mies yrittää kukkoilla ja varjella omia etujaan joka käänteessä. Naiselle "turhanpäiväiset" neuvottelut voivat merkitä asioiden yleisenä tiedostamisena, kiinnostavana mahdollisuutena tutkia erilaisia luovia mahdollisuuksia tai tapana luoda yhteyttä työporukan kesken. (s. 32)
Ongelmia ja turhaa mielipahaa varmasti syntyy etenkin, jos miesvaltaisella alalla on naispomo, joka ajattelee feminiinisesti tai naisvaltaisella alalla on maskuliinisesti ajatteleva miespomo.
Ratkaisuna on opetella ymmärtämään toista sukupuolta ja samalla tietysti omaa sukupuoltaan. Samoihin toimintamallihin ei ole pakko jymähtää. Välillä nainen voi joustaa ja antaa miehen olla mies. Mies voi myös kehittää tätä yhteisöllistä puoltaan itsessään.
Kuulostaa helpolta, mutta vaatii aikaa ja toistoa. Yritystä ja erehdystä.
Onko teillä esimerkkejä elämässänne, jotka sopisivat tähän yhteyteen?
ps. ai niin... Meidän koulun pihatalkoot on peruttu sateen vuoksi, joten tämän ajan voi käyttää hyödyksi kirjoittamalla kiinnostavan kirjoituksen blogiinsa.... ;)
Minä olen usein väittänyt, että minulla voisi olla miehen aivot (maskuliininen toimintamalli ja hahmotustapa). Mutta kyllähän sitä hyvin pitkästi käyttäytyy naismaisesti (feminiininen toimintamalli ja hahmotustapa) aika monissa tilantessa. Toimintatavat tulevat jostain selkäytimestä, mistä lie.
Miehillä ja naisilla on erilaisia tapoja hahmottaa maailmaa. Kumpikaan ei ole toista huonompi tai parempi. Kumpaakin tapaa tarvitaan. Ne täydentävät toisiaan. Lisäksi voi olla, että on naisia joilla maskuliininen hahmottamistapa on vahvempi. Löytyy tietysti feminiinisesti ajattelevia miehiä. Ihanteena olisi ainakin ymmärtää kumpaakin tapaa.
Otetaanpa esimerkkinä tämä:
Mies kokee helposti vuorovaikutustilanteet kilpailuna, nainen näkee ne mahdollisuutena luoda ja ylläpitää ihmissuhteita. s. 27
Maskuliininen: Hierarkia (status, valta, kilpailu, saavutukset)
Feminiininen: Yhteisöllisyys (yhteyden luominen, yhteistyö, suhteet)
Nainen varjelee yhteistyötä ja yhteisyyttä, mies johtajuutta. s. 31
Otetaanpa tässä nyt ilmasta kuvitteellinen esimerkki. Jollakin yhteisöllä on tulossa pihatalkoot. Nainen on innoissaan siitä. Yhteistä tekemistä! Siellähän ollaan yhdessä ja vietetään aikaa. Syödään ehkä eväitä. Nauretaan. Se on kevään rituaali. Painoarvo on yhteisöllisyydellä eikä niinkään haravoimisella ja suorittamisella.
Mies ei ole innoissaan. Miksi tuhlata aikaa jonkun yhteisön pihaan, jos oma piha tarvitsee kipeämmin haravointia? Yhteisöllä on varmaan omat talonmiehet, jotka hoitavat hommat viran puolesta. Parempi on olla osallistumatta ja käyttää tuo aika hyödyksi tulemalla kotiin haravoimaan omaa pihaa. Sitähän sitä katselee koko kesän.
Kumpi on oikea tapa suhtautua pihatalkoisiin? Kirjassa sanotaan, että kumpikin tapa ajatella on oikea. Hassua.
Nämä hierarkia- ja yhteisöllisyysmallit kohtaavat usein toisensa työpaikoilla.
Esimerkiksi on puhuttu, että yhteistyö ja tasavertainen neuvottelu on naiselle helpompaa kuin miehelle. Työpaikalla mies ei viitsi osallistua turhanpäiväisiin keskusteluihin tai neuvotteluihin, sillä niissä voisi ilmetä jonkun tietävän asioista enemmän kuin hän. Tämä vähentäisi hänen todellista tai kuviteltua johtajuutta. Mies voi myös kokea yhteistyön yleensäkin haasteena kilpailuun (s. 31). Tämän mies osoittaa käytöksellään antamalla keskustelulle tiukkoja lähtökohtia ja toiminnassaa tuo esille omaa valtaa ja statusta.
Naisen mielestä miehen käytös voi tuntua kummalliselta. Nainen voi ajatella, että miksi mies yrittää kukkoilla ja varjella omia etujaan joka käänteessä. Naiselle "turhanpäiväiset" neuvottelut voivat merkitä asioiden yleisenä tiedostamisena, kiinnostavana mahdollisuutena tutkia erilaisia luovia mahdollisuuksia tai tapana luoda yhteyttä työporukan kesken. (s. 32)
Ongelmia ja turhaa mielipahaa varmasti syntyy etenkin, jos miesvaltaisella alalla on naispomo, joka ajattelee feminiinisesti tai naisvaltaisella alalla on maskuliinisesti ajatteleva miespomo.
Ratkaisuna on opetella ymmärtämään toista sukupuolta ja samalla tietysti omaa sukupuoltaan. Samoihin toimintamallihin ei ole pakko jymähtää. Välillä nainen voi joustaa ja antaa miehen olla mies. Mies voi myös kehittää tätä yhteisöllistä puoltaan itsessään.
Kuulostaa helpolta, mutta vaatii aikaa ja toistoa. Yritystä ja erehdystä.
Onko teillä esimerkkejä elämässänne, jotka sopisivat tähän yhteyteen?
ps. ai niin... Meidän koulun pihatalkoot on peruttu sateen vuoksi, joten tämän ajan voi käyttää hyödyksi kirjoittamalla kiinnostavan kirjoituksen blogiinsa.... ;)
tiistaina, toukokuuta 08, 2007
Aamukampa täälläkin
Tämä kevät on kuin hiekka valumassa käsien välistä maahan. Mutta se tuntuu vielä silti hyvältä. Hiekka on lämmintä ja pehmeää. Aamut hupenevat. Mitä silloin tapahtuu kun hiekka loppuu?
Kirjoitin tänään kaksi rästitehtävää, jotta saisin vielä opettajalta yhden puuttuvan numeron opintokirjaan. Sen jälkeen vien tuon keltaisen lappusen kansliaan. Siellä tehdään siitä oikea todistus. Siis numerot siirretään jollekin kiiltävälle ja hienolle paperille. Tuo keltainen opintokirja on hieman nuhraantunut ja kulunut. Onhan se kulkenut koko syksyn ja talven mukanani. Talletan sen muistojen kansioon kaappiini, missä on muutakin näennäisesti tarpeetonta. Minä olen säilönyt tunteitani jopa Lontoon luokkaretken ostoskuitteihin.
Täällä kivikoululla on nyt luomisen tunnelmaa. Kirjoittajat ja kuvittajat tekevät yhteistyössä isoa juttua sanomalehteen. Projektia on ollut mukava yhdessä ideoida. Juttu ilmestyy tämän kuun lopussa. Kerron sitten siitä lisää.
Huomenna on pihatalkoot. Oppilaat ja opettajat yhdessä haravoivat koulun piha-alueet kuntoon ja siistiksi kesää varten. Toivottavasti aurinko paistaa. Äsken satoi vettä hetken ja rakeitakin. Nyt taas paistaa aurinko. Keväinen oikukas ilma.
Ensi viikolla ryhdymme tyhjentämään tätä tilaa. Kannamme kaiken pois varastoon. Tietokoneet, sohvat, tuolit, pöydät, matot ja ylimääräiset romut. Heitämme tarpeettomat paperit roskiin. Jaamme cd-levyt. Pidämme puheita toisillemme tyhjässä huoneessa, jossa varmasti kaikuu meidän kaipuumme. Pian tämä päättyy. Pian alkaa uusi jakso kaikilla meillä.
Epäilen, että kesäkuun alussa istun hiljaa töissä työpisteelläni ja ihmettelen tätä kaikkea.
Kirjoitin tänään kaksi rästitehtävää, jotta saisin vielä opettajalta yhden puuttuvan numeron opintokirjaan. Sen jälkeen vien tuon keltaisen lappusen kansliaan. Siellä tehdään siitä oikea todistus. Siis numerot siirretään jollekin kiiltävälle ja hienolle paperille. Tuo keltainen opintokirja on hieman nuhraantunut ja kulunut. Onhan se kulkenut koko syksyn ja talven mukanani. Talletan sen muistojen kansioon kaappiini, missä on muutakin näennäisesti tarpeetonta. Minä olen säilönyt tunteitani jopa Lontoon luokkaretken ostoskuitteihin.
Täällä kivikoululla on nyt luomisen tunnelmaa. Kirjoittajat ja kuvittajat tekevät yhteistyössä isoa juttua sanomalehteen. Projektia on ollut mukava yhdessä ideoida. Juttu ilmestyy tämän kuun lopussa. Kerron sitten siitä lisää.
Huomenna on pihatalkoot. Oppilaat ja opettajat yhdessä haravoivat koulun piha-alueet kuntoon ja siistiksi kesää varten. Toivottavasti aurinko paistaa. Äsken satoi vettä hetken ja rakeitakin. Nyt taas paistaa aurinko. Keväinen oikukas ilma.
Ensi viikolla ryhdymme tyhjentämään tätä tilaa. Kannamme kaiken pois varastoon. Tietokoneet, sohvat, tuolit, pöydät, matot ja ylimääräiset romut. Heitämme tarpeettomat paperit roskiin. Jaamme cd-levyt. Pidämme puheita toisillemme tyhjässä huoneessa, jossa varmasti kaikuu meidän kaipuumme. Pian tämä päättyy. Pian alkaa uusi jakso kaikilla meillä.
Epäilen, että kesäkuun alussa istun hiljaa töissä työpisteelläni ja ihmettelen tätä kaikkea.
perjantaina, toukokuuta 04, 2007
Hyypiö pihalla!
TöyhtöhyyppäMeidän piha taitaa olla matoparatiisi. Ensin kävi se taivaanvuohi vetämässä matoja maasta. Nyt töyhtöhyyppä tipsutteli nurmikolla, kallisteli päätään ja nappaili matoja. Kuuleeko vai haistaako se ne madot mullan alta? Sanotaan, että ei kahta ilman kolmatta. Mikä matovaras seuraavaksi pihalle ilmestyy?
Nainen elämänsä kaarella - Oulussa sunnuntaina
Sunnuntaina 6.5.2007 klo 15-17
runoilija - kouluttaja Eija Jaakola (e. Partanen)
puhuu masennuksesta luovuuden näkökulmasta.
Paikka: Kauppatorin Kahvila Makasiini, Aittatori 1, Oulu
VAPAA PÄÄSY
******************
Varmasti mielenkiintoinen aihe! Eija Jaakola on lisäksi hyvin ryhmää ja ihmisiä lukeva puheenpitäjä. Hänellä on ihmeellinen puhumisen taito.
Valitettavasti itse en pääse katsomaan. Lasten uimakoulut samaan aikaan.
Mutta menkää te, jotka pystytte.
runoilija - kouluttaja Eija Jaakola (e. Partanen)
puhuu masennuksesta luovuuden näkökulmasta.
Paikka: Kauppatorin Kahvila Makasiini, Aittatori 1, Oulu
VAPAA PÄÄSY
******************
Varmasti mielenkiintoinen aihe! Eija Jaakola on lisäksi hyvin ryhmää ja ihmisiä lukeva puheenpitäjä. Hänellä on ihmeellinen puhumisen taito.
Valitettavasti itse en pääse katsomaan. Lasten uimakoulut samaan aikaan.
Mutta menkää te, jotka pystytte.
torstaina, toukokuuta 03, 2007
RunoTorstai: Tyhjyys
Lämmin vesipisara
maissipellolla
taivaanranta kaareutuu
aurinko kehrää
silkkiä ja villaa
RunoTorstain tyhjyys
maissipellolla
taivaanranta kaareutuu
aurinko kehrää
silkkiä ja villaa
RunoTorstain tyhjyys
keskiviikkona, toukokuuta 02, 2007
Vain hetken esillä!
Netissä olisi saatavilla lyhyen aikaa kaksi lehtijuttua, jossa kerrotaan Limingan taidekoulusta.
Molemmissa haastatellaan myös minua.
Suomenmaa lehdessä: Lakeudella on tilaa tehdä taidetta.
Oululehdessä: Lakeudella on tilaa taiteilla
Sama toimittaja ja kuvaaja, hieman eri painopiste kerronnassa.
Älkää siis ihmetelkö, jos näitä juttuja ei löydy viikon päästä samasta linkistä! Vanha lehti ja linkit korvaantuvat uusilla. Liekö missään arkistoja...
Tuntuu omituiselta nähdä oma naama lehdessä ja lukea omia juttujaan. Oksettaa, kädet on kylmät, niskat jäykät, hikeä otsalla. Mitä ihmettä? Noinko minä sanoin toimittajalle? Minusta Suomenmaan juttu oli miellyttämpi lukea. Onkohan tämä vähän sama asia, kun katsoo itseään videolta ja tuntee olonsa vaivaantuneeksi? Itseään on tottunut katsomaan peilistä, ei oikeinpäin nähtynä elävänä ruudulta.
No, itsepä suostuin haastateltavaksi. Ajattelin, että on hyvä tilaisuus mainostaa tätä koulua. Olen saanut täältä niin paljon, että mieluusti kerron muillekin tästä mahdollisuudesta! :)
ps.
Se minun Minuuttinovelli ei ole netissä luettavana, koska se pitää ensin julkaista Kaltiossa. Sen jälkeen vasta Limingan taidekoulun sivuilla. Koululla oltiin hieman liian nopeita. Hups.
Molemmissa haastatellaan myös minua.
Suomenmaa lehdessä: Lakeudella on tilaa tehdä taidetta.
Oululehdessä: Lakeudella on tilaa taiteilla
Sama toimittaja ja kuvaaja, hieman eri painopiste kerronnassa.
Älkää siis ihmetelkö, jos näitä juttuja ei löydy viikon päästä samasta linkistä! Vanha lehti ja linkit korvaantuvat uusilla. Liekö missään arkistoja...
Tuntuu omituiselta nähdä oma naama lehdessä ja lukea omia juttujaan. Oksettaa, kädet on kylmät, niskat jäykät, hikeä otsalla. Mitä ihmettä? Noinko minä sanoin toimittajalle? Minusta Suomenmaan juttu oli miellyttämpi lukea. Onkohan tämä vähän sama asia, kun katsoo itseään videolta ja tuntee olonsa vaivaantuneeksi? Itseään on tottunut katsomaan peilistä, ei oikeinpäin nähtynä elävänä ruudulta.
No, itsepä suostuin haastateltavaksi. Ajattelin, että on hyvä tilaisuus mainostaa tätä koulua. Olen saanut täältä niin paljon, että mieluusti kerron muillekin tästä mahdollisuudesta! :)
ps.
Se minun Minuuttinovelli ei ole netissä luettavana, koska se pitää ensin julkaista Kaltiossa. Sen jälkeen vasta Limingan taidekoulun sivuilla. Koululla oltiin hieman liian nopeita. Hups.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)