Kyllä oli kerrankin hyvä, että sorruin mainokseen. Olen lukenut tuota
Pasi Ilmari Jääskeläisen blogia jo muutamia kuukausia ja ihan vain sen takia päätin lainata Lumikon ja yhdeksän muuta kirjastosta.
Yllätyin positiivisesti! Hämmästelin, että voiko suomalainen kirja olla näin vetävä ja miellyttävälukuinen.
Itse olen hyvinkin paljon vieroksunut suomalaista kirjallisuutta, koska jostain syystä käteeni on osunut tietyntyyppistä proosaa. Niiden vauhti on ollut hidasta ja meno tasaista. Kirjojen päähenkilöiden sisäistä ja ulkoista maailmaa kuvataan tarkasti ja verkkaisesti. Siis sellaisia olivat ne kirjat, joita ryhdyin lukemaan syystä tai toisesta.
Nyt tiedän, että Suomesta löytyy muutakin! Lumikko ja yhdeksän muuta edustaa maagista realismia ja se on mysteeriromaani. Itse olen pienestä pitäen pitänyt kaikesta sellaisesta kirjallisuudesta, mikä on arkielämästä poikkeavaa. Omia suosikkeja ovat olleet nuorena mm. Stephen King ja Alice Hoffman. John Irwingin Kaikki isäni hotellit - kirjasta pidin paljon. Aikuisena löysin Paolo Coelhon ja Italo Calvinon teokset.
Ja olen lukenut kaikki suomennetut Harry Potter -kirjat!
Siksipä heti minusta tuntui samalta kuin
Kiiltomadon kriitikosta. Tämähän on kuin Tylypahka! Tietenkin se on oma omalaatuinen paikkansa (ei kopio) ja aikuisille tarkoitettu, mutta tunnelma on yhtä salaperäinen. Lastenkirjoissa tuskin kiroillaan ja harrastetaan itsetyydytystä, kuten tässä teoksessa.
Jääskeläinen on osannut heittää sopivin välimatkoin pieniä vihjeitä ja arvoituksia, joiden takia halusin lukea kirjaa eteenpäin mahdollisimman pian. Minua usein harmitti, kun päivän aherruksen jälkeen yksinkertaisesti en jaksanut iltaisin pitää silmiäni auki yrittäessäni lukea kirjaa vuoteessani ja en edistynyt urakassa moneen päivään.
Lopulta erään kouluaamun alkajaiseksi istuin luokkahuoneemme nahkasohvalla lukemassa kirjan viimeiset 100 sivua. Oli ihan pakko saada kirja luettua loppuun.
Tyydyttikö loppuratkaisu? Minä olen tyytyväinen. Minusta kaikki johtolangat johtivat jonnekin ja mitään ei juuri jäänyt vaivaamaan. Niihin mysteereihin mihin ei tullut suoranaista vastausta, keksin itse sopivia selityksiä.
Kirjoittavana ihmisenä koin itse erittäin mielenkiintoiseksi kirjassa pelatun Pelin. Huomasin, että tuota peliähän sitä on tullut välillä pelattua taidekoulussakin tietämättään viime ja tänä vuonna. Tunnistin Ella Milanan uupumuksenkin Pelin jälkeen. Muutoinkin huomasin paljon viittauksia kirjoittamiseen ja kirjailijana olemiseen.
Esimerkiksi se, mitä kirjailija Silja Saaristo sanoi Ella Milanalle ruokakaupassa, on totisinta totta:
"Mutta jos haluaa löytää ihmisiä kirjaan, täällä niitä riittää, kuten säkin huomasit. Mä löysin tänään palasia sarjamurhaajan äidistä, puolikkaan päähenkilön rakastetusta ja kolme kokonaista sivuhenkilöä. Ihan kiva saalis."Kirjan päähenkilö Ella Milana on ammatiltaan äidinkielenopettaja ja wannabe-kirjailija. Luin netistä, että Pasi Ilmari Jääskeläinen itse opettaa kirjallisuutta lukiossa. Olemme puhuneet koulussa, että nykyaikana on hyvin yleistä laittaa kirjoihin seikkailemaan kirjailijoita. Ehkä kirjailijoiden on helpompi kirjoittaa kirjailijahahmoista? Monet ovat menneet niin pitkälle, että tekevät
autofiktiota. Kirjailijan näköinen ja niminen henkilö seikkailee fiktiivisessa tarinassa. Mutta mikä on totta ja mikä keksittyä? Sen tietää kirjailija itse. Kirjallisuus on aina fiktiota, vaikka se yrittäisi olla hyvinkin realistista. Kirjailijat ovat ovelia.
Lumikko ja yhdeksän muuta on ovela ja älykäs kirja, mutta siinä on myös rakkaita ja runsaita kielikuvia. Välillä tuli mieleeni runojen maailma ja niiden kieli. Ehkä sekin teki kirjaan lisää yliluonnollista tunnelmaa.
Mutta oliko kirjassa jotain, jonka takia se olisi pitänyt olla Finlandiapalkintoehdokkaana? Ehkä ei sittenkään. Kirjassa on enemmän viihdettä kuin vakavia, syvällisiä ja elämänkokoisia aiheita, jotka yleensä luetaan klassikkoromaanien ominaisuuksiksi. Suuri
katharsis jäi minulta kokematta kirjan lopuksi. Tuo asia ei kuitenkin vähennä sitä, että viihdyin hyvin kirjan parissa ja lukukokemus jäi positiiviseksi.
Suosittelen kirjaa kaikille maagisesta realismista pitäville mysteerien ystäville! Ehkäpä vielä pääsemme joskus käymään uudelleen tuossa maailmassa?
**********************
Mistä nyt löydän lisää tällaista lukemista? Kun kyselin asiaa muilta, kun esittelin teoksen koulussa viime viikolla, minulle suositeltiin
Gabriel García Márquezin kirjaa Sadan vuoden yksinäisyys. Nyt se odottaa minua tuolla kirjahyllyssäni. Seuraava maaginen matka alkaa ihan pian.
232-sivuisen teoksen hinta tulee olemaan 20 € (sisältää postituksen)
ValokuvaTorstaissa haasteena on sininen. Tutkin arkistojani. Olin ottanut 22.2.2007 kuvan huuruisesta ikkunasta, jonka läpi aurinko paistoi. Prinsessat olivat jättäneet kädenjälkensä lasiin. Mietin kuvankäsittelyohjelman äärellä sitä, että miten ihmeessä saisin oranssisesta kuvasta sinisen. Painoin Negative Image -valintaa ja kas... Siitähän tuli sininen!
Eikö olekin tuttu näky? Näin päin me pidämme kirjoja juuri ennen kuin avaamme ne! Sovitaan, että vasemmalla on kirja A ja oikealla kirja B.
