En eläissäni ole viitsinyt tavoitella menestystä:
antaa kaiken mennä niin kuin se luonnostaan menee.
Säkissäni on muutama kappa riisiä,
lieteni vieressä sylys polttopuita.
Turha kysyä oivallanko totuuden vai hourailenko;
mitä minä tiedän maineesta ja hyödystä.
Yöllä sade lyö majani olkikattoon -
ojennan jalkani, loikoilen laiskana.
*****
Tulen illalla Kankanshaan ja jään yöksi
Sen jälkeen kun kerran katkaisin siteet
perheeseen ja kotiin,
olen vaellellut etelässä, vaellellut pohjoisessa,
antanut vuosien kulua.
Kaapu ylläni, kulho kädessäni tulen käymään luonasi
ja tuon tullessani tämän hyytävän tuulen ja rankkasateen.
Ryokan: Suuri hupsu (suomentanut Kai Nieminen, 2000 Basam Books)
Olen etsinyt tuota kirjaa yli puoli vuotta kirjastoista. Viime keskiviikkona se odotti minua Oulun pääkirjaston runo-osaston yhdellä hyllyllä, muiden kirjojen päällä, pois omasta paikastaan nyrjähtäneenä. Kuka ihme sen siihen oli jättänyt? Olin jo kerännyt sylin täyteen runokirjoja. Olin lähdössä pois, kun huomasin sanan: Ryokan.
Kirja oikeaan aikaan. Minä olen suuri hupsu, pyhä yksinkertaisuus. En ymmärrä rahasta mitään. En käsitä toimentulosta enkä käytännön asioista. Haluaisin olla kuin Ryokan. Ehkä joskus olenkin. Vanhana mummona. Mutta "mietiskelystä ei ole elinkeinoksi". Niin sanoi itse Ryokan yhdessä runossaan ja ryhtyi kirjoittamaan runoa ystävälleen.
Kaikki voimani ovat kuluneet muutoksessa elämiseen. Poissa on ympäriltäni taidekoulu ja taiteen ymmärtäjät. Nyt täytyisi takoa toimeentuloa ja olla tunnollinen, kunnollinen ja vastuullinen. Mutta minähän olen! Omalla tavallani...
Mutta kenelle se kelpaa? Kuka ymmärtäisi?
Eikä Ryokan ollut hupsu tai laiska, vaikka niin hän sanoi itsestään. Ehkä muutkin saattoivat niin ajatella rääsyläisen nähdessään. Hän oli tuottelias runoilija ja kalligrafi. Ei niin, että olisi tuottanut rahaa. Hän kirjoitti niin kuin eli, ja hän eli niin kuin kirjoitti. Ei taideta rahan vuoksi vaan itse taiteen vuoksi.
Minun haaveena olisi vielä joskus elää taiteilija-apurahalla. Verrattavissa hyvin pitkälle kerjäävään runoilijazenmunkkiin.
Tuntuu, että nyt tarvitsisin vain jostain vähän henkistä tukea, että voisi syyllistymättä tavoitella tuota tilaa.
Kirjoitin 15.6. eli perjantaina seuraavan runon:
Juoksen pihan yli
poskeni punaisia.
Kyyneleet pusertuvat silmistäni.
Ihmiset vaativat minulta sitä
mitä minä en heille voi antaa.
En voi,
haluaisin kyllä,
mutta en voi.
Siksi itken.
Lauantaina 16.6. yöllä unta odottaessani kirjoitin:
En minä laiskottele siksi,
että olisin laiska.
Tuuli puhaltaa ulkona.
Vesi valuu pitkin puuseinää .
Minä kuuntelen kuinka
ruoho kasvaa,
ihan hiljaa.
*****************
Tämän blogikirjoituksen rinnakkaiskirjoitus löytyy täältä. Halusin muistaa ja haluaisin, että muut muistaisivat.
7 kommenttia:
Se on hieno asia jos ihminen voi elää elämäänsä itselleen mielekkäällä tavalla. Tunnen jotain hengenheimolaisuutta tuohon Ryokanin ryökäleeseen. Olen antanut kaiken mennä niin kuin se luonnostaan menee ja seurannut omaa tietäni. Kulkemaltani tieltä on jopa alkanut jonkin verran löytyä rahaa, mainetta ja menestystä, mutta ne eivät ole johtotähteni.
Ryokanin henki oli varmaankin jättänyt kirjan sinun löydettäväksesi!
Niin, Rita, mutta sekin on hienoa, jos ihminen omaisi sellaisen ominaisuuden kuin taito odottaa oikeaa hetkeä.
Pitkäjänteisyys, suunnitelmallisuus ja sen sietäminen, ettei heti saa kaikkea mitä haluaa ovat tavoiteltavia ominaisuuksia.
Täytyy vain tehdä parhaansa siinä mitä milloinkin tekee.
Huomaatko? On tästä näkökulman vaihtamisen taidosta jotain hyötyä. ;)
Höpsö. kukkaan meist oo mihkään hävinnyt, vaik... noh, kaikki tosin ollaan ihan erillään. kyllä sää tiijät. Ja kyllä mää tiijän mitä meinaat. hmh.
muttah, kaikki myö ollaan vaa puh elimen päässä, et jos halluu soittaa tai ihan mitä vaan.
kylsää tiijät.
Voimia sinne päin!
teeerv. lauuura
hups, nii ja mesessä ois joskus kivva höpistä : ) siis sitte jos joskus kerkiää messeen :)
juh, eimuuta.
heis.
kyllä se siitä iloksi muuttuu, usko poijes ;)
Tämä runosihan on aitoa Ryokanin henkeä:
Mitä on rikkaus?
Koivuissa on vihreitä lehtiä.
Kullerot kukkivat ojassa.
Istun portailla,
eikä minulta mitään puutu.
Minulle tuota kirjaa suositteli ystävä, johon se oli tehnyt niin suuren vaikutuksen, että nukkui kirja tyynyn alla. Hän oli keski-iässä päässyt eroon miehestään ja lapsistaan ja kodin velvoitteista ja halusi heittää menemään kaikki sovinnaisuuden siteet. Rohkea ihminen, ei sovi mulle.
Laura. Täällähän minä, kotona. :)
Katriina. Elävä tarina ystävästäsi, kiitos. Niin, se on hyvä, että ihmisiä löytyy joka lähtöön. Mitä tulisi, jos kaikki haluaisivat erakoksi irti yhteiskunnasta? Mutta sekään ei olisi hyvä juttu, jos tuollaisia hienoja ajattelijoita kuten Ryokan ei olisi vaan kaikki haluaisivat elää niin kuin kaikki muut?
Piti ihan tulla sanomaan, kun jäi vaivaamaan. Tietysti en lapsiani ja mahdollisia tulevia lapsenlapsia jättäisi erakkoelämän takia. Minunhan piti olla se oikea mummo, jollaista minulla ei koskaan ollut. ;)
Lapset täytyy rakastaa isoiksi ja pärjääviksi ennen kuin ryhtyä tekemään enimmäkseen jotain muuta.
Lähetä kommentti