Meillä ei ole edelleenkään digiboxia, joten valtava mediaspektaakkeli nimeltä Tuusulan joukkosurma ei pursua olohuoneeseemme äänen ja liikkuvan kuvan muodossa. Minä olen käynyt lukemassa netistä lehtien sivuilta juttuja aiheesta. Sen myönnän. Mutta minun pienet lapseni eivät tiedä mitään tapahtuneesta. Miksi pitäisi edes? He ovat päiväkodissa, eivät koulussa.
Juttelin eilen tapauksesta erään tuttavani kanssa, joka myös on telkkariton. Hän sanoi, ettei hänenkään lapsensa olisi tienneet mitään surmista, jos ei koulussa olisi puhuttu asiasta. Mutta kun hallitushan oli kehoittanut käsittelemään tragediaa kaikissa kouluissa. Kuulemma lapset olivat olleet todella hämmentyneitä. Hänen mielestään tavallinen uutisointi olisi riittänyt ihan hyvin.
Tietoyhteiskunta, nopea tiedonvälitys, media, globalisaatio. Ahdistus ja tuska leviää sekunnissa ympäri maailmaa. Miksi? Miksi ihmeessä on niin tärkeää, että kaikki maailman sivulliset, etenkin lapset, traumatisoituvat järkyttävistä uutisista? Onko siitä hyötyä kenellekään? Lapset vain alkavat ajatella, että maailma on enimmäkseen paha.
Minulle tuli eilen seuraava tekstiviesti kännykkääni:
"Laitathan tämän viestin mahdollisimman monelle tiedoksi. Tänään illalla sytytämme muistokynttilän Jokelan kouluammuskelun uhreille keittiön ikkunalle klo 18. Olethan sinäkin mukana muistamassa nuoria koululaisia ja opettajaa, jotka vielä keskiviikkoaamuna uskoivat elämään ja tulevaisuuteen."En laittanut viestiä eteenpäin. Asia tuntui jotenkin tekopyhältä. Jos olisin laittanut viestin eteenpäin, olisin lisännyt siihen tekstin:
Muistakaamme myös kaikki muitakin, jotka ovat keskiviikkona kuolleet ennenaikaisesti väkivallan uhrina niin Suomessa kuin ympäri maailmaa.
Tottakai Tuusulan tapaus on hyvin surullinen ja tekee mieleni synkäksi. Mutta maailmassa tapahtuu paljon pahaa. Meidän pitäisi oikeastaan joka ilta sytyttää kynttilöitä viattomien uhrien muistoille. Tällaisen ison tapahtuman jälkeen maailma tuntuu hetken aikaa todella vaaralliselta ja arvaamattomalta paikalta. Halutaan tehdä jotain asian korjaamiseksi. Mutta pian asia sitten hautautuu ja unohtuu arjen alle.
Konginkankaan jälkeen bussimatkat saattoivat pelottaa monia, mutta nyt taas uskalletaan matkustaa linja-autoilla. Estonian turman jälkeen laivamatkat arveluttivat, mutta nyt meno jatkuu yhtä railakkaana Ruotsinlaivoilla. Toisen maailmansodan jälkeen haluttiin rauhaa ja ehdottomasti ei enää sotia. Kohta ovat viimeiset sotaveteraanit kuolleet, ja aika on kullannut muiden muistot. Tiedämme koko Toisesta maailmansodasta yleensä vain elokuvien ja historiantuntien kautta. Sota saattaa tuntua jännältä sellaisesta, joka ei sitä ole oikeasti kokenut.
Aion kyllä vielä sytyttää jossain vaiheessa kynttilän ja kunnioittaa uhrien muistoa. Ehkä liitän listaani paljon muitakin uhreja. Ehkä mietin koko tätä maailmaamme, suunnatonta laajenevaa universumiamme, meidän pienuuttamme tämän kaiken keskellä.
Maailmankaikkeus ja elämä voivat tuntua kaaokselta, välinpitämättömältä, tuhlailevalta ja tarkoituksettomalta, mutta ihmisillä on jotain erityistä. Me osaamme tuntea myötätuntoa. Pystymme sytyttää toivon yhä uudelleen. Joku ei ehkä pysty, mutta riittävän monia kykenee tekemään sen ja näkemään elämällään tarkoituksen. Ihminen pystyy ja haluaa antaa anteeksi. Hän haluaa saada anteeksi. (Luin eilen
Richard Hollowayn kirjan
Anteeksiantamisen viisaus, josta monet näistä tämänhetkisistä ajatuksistani kumpuavat)
Mutta en sytytä kynttilää siksi, koska kaikki muutkin tekevät sen nyt. En pysty siihen vielä. Muutoin kynttilän sytyttäminen on vain tunteeton rituaali. En pysty siinä olemaan vielä henkisesti läsnä. En vielä, kaiken tämän alkujärkytyksen keskellä. On tärkeää, että oikeasti tiedostaa mitä tekee. Olla havahtuneena kynttilän äärellä.
- Jokainen elämän hetki on viimeinen, jokainen runo on kuolinruno. Basho
- Ihmisyksiö ei voi tehdä oikein jollain elämänalueella puuhatessaan samalla väärien asioiden parissa toisella. Elämä on jakamaton kokonaisuus. Gandhi
- Me otamme kourallisen hiekkaa ympäröivän tietoisuuden loputtomasta maisemasta ja kutsumme sitä maailmaksi. Robert M. Pirsig
Lainaukset kirjasta Idän viisauden porteilla (Karisto)