Pages

maanantaina, joulukuuta 31, 2007

Valoisampaa uutta vuotta 2008!

Taivas vain hohtaa entistä kauniimmin!

Näkymä on Tornionjoelta joulupäivänä. Aurinko tuli hetkeksi esille aamulla.
Siellä oli muuten lunta! Saattoi hiihtää ja ajaa moottorikelkalla.

Jotenkin minä aina vain jaksan katsella auringon värjäämiä pilviä ja taivasta. Nykyisin otan harvoin valokuvia. Nautin näkymän livenä.
Erikoistapauksissa otan kameran kaulalle roikkumaan.

Tänä iltana ja yönä näkyy taivaalla jotain ihmisen tekemää kaunista, raketteja.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

Olkoon vuosi 2008 yhtä hyvä kuin 2007.
Olkoon huominen yhtä hyvä kuin tämä päivä.
Olkoon seuraava hetki yhtä hyvä kuin tämä hetki.

Vieläkö lähemmäksi pääsee olemista?

Onko jokin lähempänä kuin tämä hetki?

torstaina, joulukuuta 20, 2007

Joulurauhaa kaikille

Kävelylenkillä tänä aamuna klo 08 jälkeen, ei lunta, tie liukas.
Aurinko hitaasti nousemassa.


Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

Muistakaa katsella kynttilöiden liekkejä,
leikkiviä lapsia ja vihreää joulukuusta.
Kuunnelkaa hiljaista helinää.



Tämä blogi hiljenee jouluksi
yhden suomen parhaimman joululaulun sanoin:

Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä

Joulumaa (Sanat Juha Vainio)

keskiviikkona, joulukuuta 19, 2007

Mistä Lennon lauloi?



John Lennon: Imagine

Imagine there's no Heaven
It's easy if you try
No hell below us
Above us only sky
Imagine all the people
Living for today

Kun olin aamulla vienyt lapset päiväkotiin, kuuntelin pois ajaessani radiota. Ensimmäistä kertaa kuulin mitä Lennon lauloi. Tottakai sitä aikaisemmin oli "kuullut" ja laulanut sanoja ääneen tajuamatta mitä Lennon laulaa. Nyt tajusin. Imagine.

Edellisessä postauksessa GS kommentoi näin:

"Luulen käsittäväni zeniläisen näkökulman itsettömyyteen (asia ei tietenkään ole älyllisesti haltuunotettavissa jne) mutta tähänastisten kokemusteni perusteella en pidä "instant enlightment" -lähestymistavan tarjoavan kestävää ratkaisua.

Kestävä ratkaisu edellyttää kestävää perustaa ja maallisen olemassaolotapamme puitteissa perusta (joka on itsekäs minuus) on vaihdettava kokonaan toiseksi eikä tämä tapahdu sormia napsauttamalla hokkuspokkus vaan kyseessä on vaativa purku- ja jälleenrakennusprojekti joka tehdään (sisäiseen) Kristuksen varassa."

Olen samaa mieltä. "Instant enlightment" ei tuo pysyvää rauhaa. Mikä olisi tässä maailmassa pysyvää? Kannattaa aina olla epäileväinen, jos joku kauppaa sellaista. Pikaisen valaistumisen myyntimiehiä ja -naisia on nykyisin tietyntyyppiset messut pullollaan. Tietyntyyppisellä mietiskelylläkin on vaaransa. Siitä kerrotaan todella hyvin täällä. Itse tutuistuin hyvinkin laajastin tähän new age -tyyppisen kirjallisuuteen vuonna 2006 ja kävin jossain pienissä tilaisuuksissakin (messujen yhteydessä). Mutta, koska olen äärimmäisen epäilevä kaikkeen toimintaan, joka maksaa vähänkin liikaa (saita on saita), en lähtenyt mihinkään mukaan. Oivaltaminen on ilmaista ja tietoa pitää jakaa lähes ilmaiseksi.

Oivallus on välähdys. Se on vasta alku. Sen jälkeen on tehtävä töitä ettei unohda. Niin helposti ego ottaa vallan. Ahdistus palaa.

Mikä on tuo oivallus?

Satori tarkoittaa valaistumista, joka on esim. zen-buddhalaisuudessa tavoiteltu tila. Satorin saavuttaa, kun kykenee irtautumaan arkisista murheista, "hylkäämään valikoivan mielensä". (sanotaan Wikissä)

Minä ajattelen, että se on se hetki, kun vihdoin hiljentää jatkuvasti pulputtavan apinamielensä, että kokee tiedon. Kyse on kokemuksesta. Siinä ei ole oikeastaan mitään egon kannalta järisyttävää ja mahtavaa, mutta arkisen onnellisuuden kannalta se on isokin juttu.

Zazen-sivuilla sanotaan, että "Zen-meditaatio hiljentää mielen rentoon, luonnolliseen ja äärimmäisen valppaaseen tilaan. Silloin on mahdollista herätä tähän hetkeen ja todellisuuteen."

Tuota tilaa "tavoitellaan" meditaation avulla. Siihen voi kulua vuosikymmeniä. Mutta oivallus voi tulla myös muutoinkin. Eckard Tolle sanoi kirjassaan, että sama voi tapahtua järkyttävässä elämämuutoksessa, kun menetään jotain hyvin tärkeää. Saako shokki aikaan saman hiljaisen tilan? Uskoon herääminen voi varmasti olla myös yhtä järisyttävä kokemus?

Ilman usein toistuvaa harjoittamista, hiljentymistä ja muistelemista (henkistä elämää), kokemus voi unohtua ja hautautua. Kokemuksen ymmärtämiseen tarvitaan filosofiaa ja oikeita opastajia (ei vääriä johdattajia). Mutta sen löytää uudelleen, helpommin. Koska sen tietää olevan olemassa. Ei vain jonain faktana tai fiktiona kirjojen sivuilla.

Seuraavassa kirjavinkkejä asiasta kiinnostuneille:

Flora Courtois: Valaistumien (oma juttu)

Mikko Pelttarin kokoama neljän kirjan esittely

Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet (oma juttu)

Kaikki Thich Nhat Hanhin kirjat (minun "lemppariguru")


Ja elämä jatkuu elämänä eteenpäin. Mitään ei ole muuttunut, vaikka kaikki muuttui.

On itkua, naurua, iloa, murhetta, synkkyyttä, väsymystä, pirteyttä, onnistumisia ja epäonnistumisia.

Elämä on matka. Jatkuvaa ylä- ja alamäkeä. Meren aaltoja. Mutta jotain on pinnan alla tyyntynyt. Jokin, ei- mitään, hyväksyy elämän. Pinnan alla kasvaa tyynen veden osuus. Vuosi vuodelta.

Silti tuntuu, että vieläkin tiedän niin vähän. Kukatkin ovat minua viisaampia.

sunnuntai, joulukuuta 16, 2007

Ajatuksia egosta ja alitajunnasta (Tollen kirjan jälkeen)

Pakkanen teki kauniin jääkuusikon autoni tuulilasiin.
Miten se osasikin?


Sain luettua Eckhard Tollen Uusi maa -kirjan. Minulle heräsi halu tutkia hänen käsitteitään ja vertailla niitä muihin törmäämiini samantyyppisiin käsitteisiin.


Uusi maa -kirjasta poimittua:

Ego: muotoon samaistumista eli mieleen, aikaan, tekemiseen ja omistamiseen samaistumista, sisäinen puhe, jatkuva ajattelu, kuviteltu "minä", väärä minätunne, mielipiteet oikeasta ja väärästä, roolit, ego ei elä nykyhetkessä, onni on vasta tulossa tai jo mennyt.

Kärsimyskeho: vanhan tunnetuskan kasauma, vanhojen negatiivisten tunteiden säilytyspaikka, kollektiivinen tuska ja kärsimys, koko ihmiskunnan historiallinen tuska, murheriippuvuutta, ajatukset ruokkivat kärsimyskehoa ja se vahvistuu negatiivista ajatuksista. Kärsimyskeho rakastaa draamaa.

Kehon äly: reagoi ajatuksiin, haasteisiin, uhkiin ja mahdollisuuksiin vaistonvaraisesti, keho reagoi vastauksena vaistomaisesti ulkoisiin ärsykkeisiin, tunteet ovat vastauksia ajatuksille.

Sisäinen avaruus: Ihminen tulee tietoiseksi sisäisestä avaruudesta havahtuessaan, avaruus on tyhjyys, hiljaisuus, Jumala, tämä hetki, läsnäolo, oleminen, havainnointia ilman kategorisointia.

Kirjan sanoma: Ihmisen tulisi olla tietoinen egosta ja mielen jatkuvasta ajattelusta. Ymmärtää se, että moni ahdistus on peräisin kärsimyskehosta ja egon oikuista. Tulisi olla enemmän yhteydessä sisäiseen avaruuteensa ja ns. havahtua. Egon vallasta olisi päästävä, ja sen on annettava pienetä. Tähän tietenkään ei pitäisi pyrkiä millään tavalla ja ottaa sitä päämääräksi, koska kaikenlainen yrittäminen ja tavoitteiden asettaminen palvelee vain egon tarpeita. Ensin täytyisi löytää sisäinen päämäänsä. Jokainen löytää sen omalla tavallaan. Kirjan loppu on hieno. Siitä selviää, mitä oikeastaan Tolle tarkoittaa tuolla Uudella Maalla, joka on syntymässä. Ei, se ei tapahdu tulevaisuudessa, sillä olemassa on vain tämä hetki.


Egosta tuli heti mieleen vanha, kunnon Freud. Hän kehitti 1900-alussa psykoanalyysin ja termit: id, ego ja superego. Freud jakoi mielen kolmeen osaan: tiedostamaton, esitietoinen ja tietoinen. Erilaisia tietoisuuden ja tiedostamattoman määrittelyjä löytyy täältä.


Freudin psyyken rakenneosat:

Id (Se, viettipohja, tiedostamon): Ihmisen primitiiviset halut ja vietit. Tänne varastoituvat myös torjutut muistot ja ajatukset.

Ego(Minä, pääasiassa tietoinen): Yksilön kokemus itsestä, ajattelu, toimii Idin ja Superegon välissä sovittelijana.

Superego (Yliminä, toimii kaikilla tasoilla): Käsitys siitä mikä on oikein ja väärin, normit, moraali, ihannemikä, omatunto.

Defenssit: Syntyvät edellämainittujen kolmen osapuolen tasapainottelusta. "Defenssit eli minän puolustuskeinot ovat psyykkisiä mekanismeja, jotka tiedostamattomasti vääristävät tietoisuuden sisältöä samalla kun ne vähentävät ahdistusta." Ote täältä, jossa lisää asiaa denfensseistä. Yksi denfenssi on esimerkiksi torjunta, jolloin tiettyjen asioiden tietoisuuteen tuleminen estyy, koska ne aiheuttavat liikaa ahdistusta.



Miksi nämä Freudin käsitteet ovat olemassa? Jotta psykoanalyyttisen terapian avulla voitaisiin auttaa mieleltään sairastuneita ihmisiä ja auttaa häntä. Nämä ovat terapeutin apuvälineitä, jotta hän ymmärtäisi potilasta. Nykyaikana myös potilas voi yrittää itse ymmärtää itseään (itsehoidon kulta-aika). Paitsi voiko silmä nähdä silmää?


Psykoalalyyttisestä teoriasta on kirjoitettu myös täällä monin eri esimerkein. Freud itse painotti sitä, että ego, superego ja id ovat jatkuvassa muutostilassa olevia voimia eikä tarkkoja rajoja voida vetää niiden välillä.

Freudista minulle tuli seuraavaksi mieleen Jung. Jung oli aluksi Freudin "kaveri", mutta kiinnostui sitten enemmän kehittelemään piilo- eli alitajunnan teoriaa. Psykoanalyyttisessä tutkimuksessa ei käytetä sanaa alitajunta, koska Freud torjui sen. Näköjään Freudilla toimi itselläänkin defenssit oikein mukavasti.


Mikä on piilo- tai alitajunta? Se on päivätajunnan vastakohta, johon saa yhteyden unessa, selkounessa, transsissa, hypnoosissa ja tajuttomuudessa.

Helmen sivuilla kirjoitetaan Jungista ja alitajunnasta näin:

"Jungille piilotajunta on elinvoimainen ja rikas maailma, loputon ulottuvuus, joka symbolien, myyttien ja arkkityyppien avulla ilmaisee itseään tietoisuudelle erityisesti unien välityksellä. Hänen mukaansa yhteys piilotajuntaan kuuluu osaksi ihmisen kokonaisuutta. Jungin tulkinta piilotajunnan merkityksestä on osoittanut ainakin sen, miten vähän tunnemme sisäisiä voimia, jotka vaikuttavat konkreettiseen todellisuuteemme ja esimerkiksi ihmissuhteisiimme. Jung itse pyrki aktiivisesti yhteyteen piilotajuntansa kanssa ja rohkeni tutustua sekä sen tuhoaviin että luoviin ominaisuuksiin."


Nyt jokainen voi verrata itse keskenään Freudin, Jungin ja uusinpana Tollen näkemyksiä ihmisen ajattelusta ja mielestä. Jotain samaa, jotain erilaista, jotkut asiat menevät sekaisin ja jotkut yhdistyvät.

Kuka on oikeassa? Mikä on totta? Haa, se ei ole olennainen kysymys. Heitän kengät ojaan.

Tästä nimittäin mieleeni tuli dualistinen ja ei-dualistinen logiikka. Mieleni on vikkelä.

Länsimainen ihminen on tottunut analysoimaan ja erittelemään asioita niin, että hänelle syntyy käsitys oikeasta ja väärästä. Minäkin heti halusi siivuttaa Tollen kirjan kynän ja paperin kanssa. Ihan huvikseni, sanon, mutta kuitenkin.

Dualisti kysyy: Onko jokin totta vai ei? Onko lause epätosi vai tosi?

Idässä ajatellaan ei-dualistisen logiikan tai filosofian avulla. Ei-dualistista ajattelua on hyvin vaikea kuvata sanoilla. Ehkä hyvä niin. Monet zen-viisaudet pääsevät aika lähelle sitä. Koaneilla yritetään päästä ei-dualismin pariin. Esimerkiksi tämän koanin avulla (lainattu täältä):

Munkki kysyi mestari Joshulta:
"Onko koiralla buddhaluonto vai ei?"
Joshu sanoi: "Mu!"

Tai tämän Mumonin runon avulla:

Koira! Buddhaluonto!
Totuus näyttäytyy täysin.
Hetkisen kyllä-ja-ei;
Menetit sielusi ja ruumiisi.

Freud ja Jung olivat perinteisiä länsimaalaisia tiedemiehiä, jotka yrittivät saada ihmisen mielen tutkittua. Mutta Jung taisi löytää myös jotain mystillisen hienoa, koska innostui niin kovasti tutkimaan alitajuntaa.

Eckhard Tolle on yrittänyt sinnikkäästi lähestyä kirjassaan tuota sisäistä avaruutta ja havahtumisen käsitystä. Mutta tottakai hän ihan huomaamattaan kuitenkin sortuu käyttämään käsitteitä, koska miten voi kirjoittaa ilman sanoja? Mutta sanakin johtaa harhaan! Miten kertoa hiljaisuudesta sanoilla?

Voit kertoa mielestä, mutta se ei ole mieli. Voit kertoa sanoilla millainen mieli on, mutta sanomasi sanat eivät ole mieli. Voit osoittaa sormella kuuta ja toivoa, ettei kukaan katso sormea, vaan sitä kuuta.

Olen silti hyvilläni, että luin tuon kirjan. Huomasin taas kuinka olen ollut "egoni" vallassa (kutsun sitä nyt egoksi, vaikka eihän se kuitenkaan ole). Mutta ehkä tiedätte mitä tarkoitan? Monet mielipahat ja kärsimykset mitä olen mielessäni kantanut tänä syksynä ehkäpä johtuvat siitä. Kenties.

Niin helposti unohtaa ja antaa "väärän" minäkäsityksen vallata kaiken. Niin, että unohtaa tyhjyyden. Asettaa tulevaisuuteen tavoitteita: sitten kun minusta tulee kuuluisa kirjailija, huomaa haluavansa huomiota ja janoavansa kiitosta, olevansa katkera ja kateellinen, pettyvänsä siihen, että elämä ei ole vieläkään sitä mitä odotti, ahdistuvansa tylsyydestä ja yksinäisyydestä, olevansa ankara nykyiselle itselleen on sekä yrittävänsä muuttua paremmaksi.

Tolle kutsuisi tuota "egon" hupsutuksiksi. Mitä pitää "egolle" tehdä? Ei mitään. Antaa sen olla. Pitää hymyillä. Sillä jos aloittaa sodan "egoa" vastaan, kuka sen sodan aloittaa? Siinähän yritetään voittaa ajattelu ajattelun keinoin. "Ego" itse säilyy edelleen pääosassa.

Mutta jos joku ei ole huomannut, niin olen hymyillyt jo muutaman viikon. Mitä silloin tapahtui?

Ei yhtikäs mitään, ei kertakaikkiaan mitään. ;)

perjantaina, joulukuuta 14, 2007

Suositeltavia blogeja

Uudistin nuo blogilinkkilistani (löytyvät vasemmalta alhaalta) Mediksen postauksessa käymäni keskustelun innottamana:

  • "Minä olen havainnut, että uusia mielenkiintoisia blogeja löytää vanhojen ja uusien mielenkiintoisten blogien linkkilistoilta ja kommenttilaatikoista.

    Käypä tutkimassa vaikka minun blogini Blogilistat ja muutamien postauksien kommentoijat. Ehkä löydät uutta luettavaa? :)

    Ehkä en itse ole kiinnostava, mutta saatan lukea kiinnostavia blogeja. Minuakin kiinnostaa psykologia. Ja myös filosofia ja kaikki sellainen... ;)"

Siis ainakin minun listat eivät ole sitä varten, että haluan näyttää kaverini: "Hei, kattokaa tää on mun rinki." Vaan haluan suositella hyvää luettavaa.

Lisäsisin linkkeihin monta sellaista blogia jota aktiivisesti seuraan.

Omalla Blogilistallani on noin 70 blogia! Tajusin sen yhtenä päivänä, että nämähän menee kahdelle sivulle. Osa on jo sellaisia, jotka eivät ole päivittyneet puoleen vuoteen. Osa on sellaisia blogeja, joita luen silloin tällöin. Haluan vilkaista, että mitähän sillekin kuuluu. En raaski luopua heistä, koska en halua hukata heitä, vaikka en aivan joka päivitystä jaksa lukeakaan.

Montako blogia te olette tilanneet? Montako jaksatte lukea päivittäin?

PakinaPerjantai: Perinne

Kohteliaat tavat: ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan


Oli talvi. Paksut nietokset olivat peittäneet koulun urheilukentän. Koulun läheisen mäntymetsikön viereen traktori oli kasannut suuren lumikasan, jossa lapset saattoivat laskea mäkeä. Tämä ei ollut kyläkoulu vaan kaupunkilähiön suuri ala-aste. Itse koulu oli samanlainen harmaa kerrostalo kuin viereiset asuinkerrostalot.

Yhdessä talossa oli hotelli. Olin työmatkalla ja majoittuneena tuohon hotelliin. Katselin usein hotellin pihalta koululle. Koulun pihan kiersi korkea aitaus. Pihan läpi ei päässyt kiertämään. Mutta ehkä jossain oli portti, sillä keskellä autiota urheilukenttää temmelsi eräänä iltana pieni karhu. Se vaikutti vielä nuorelta karhulta. Karhu leikki vanhan koripallon kanssa, kieri ja pyöri lumessa yksikseen.

Muut hotellin asukkaat olivat sanoneet, että se oli liikkunut tällä seudulla kaksi viikkoa. Ihmettelin miten alueen asukkaat uskalsivat liikkua ulkona.

Seuraavana päivänä kuulin, että lähistöltä oli ammuttu kaksi karhua. Mutta oli todella vaikea olla varma, että ammuttujen karhujen joukossa oli tuo pallolla leikkivä pieni karhu. Karhut muistuttivat niin kovasti toisiaan.

Lähdin kävelylle tuon päivän päätteeksi. Kiertelin koulua ja suurta verkkoaitaa. Koulun piha kiehtoi minua. Ihmisiä oli kerääntynyt pihalle. Huomasin avonaisen portin. Menin seisomaan portille ja juttelin vanhemman naisen kanssa karhuista. Äkkiä joku sanoi, että se karhu oli taas täällä. Nuori mies lähti juoksemaan kauhun vallassa pois pihalta. Karhu oli tulossa talon takaa!

Minäkin lähdin juoksemaan. Juoksin aidan ulkopuolella lähelle R-kioskia. Voisin mennä sinne sisälle turvaan, jos karhu pääsisi aitauksesta ulos. Etsin katseellani karhua. Pieni karhu istui jälleen urheilukentällä pallonsa kanssa. Ihmiset olivat siirtyneet kauemmaksi, mutta eivät olleet tulleet pois aitauksesta. Miksi he jäivät sinne?! Äkkiä pois sieltä, ajattelin. Ajattelin myös omia lapsiani ja toivoin, että he olisivat turvassa. Samalla minusta hämärästi tuntui siltä, että eihän lapseni ole vielä koulussa, eivätkä ainakaan tässä koulussa. Minähän olin työmatkalla.

Yllättäen koulun takaa löntysti toinenkin karhu. Se oli paljon isompi. Se oli valtavan kokoinen. Karhu näytti kiihtyneeltä. Se meni lähimmän ihmisen, keski-ikäisen miehen, luo. Hän seisoi muutaman metrin päässä aidasta. Karhu nousi seisomaan kahdelle takajalalleen ja oli lähes viiden metrin mittainen. En tiennyt, että noin suuria karhuja olisi olemassakaan.

- Oletko minun puolellani vai oletko minua vastaan? karhu kysyi mieheltä.
- Olen vastaan, mies vastasi.

Karhu nosti miehen käpälillään ilmaan ja paiskasi hänet suuressa kaaressa verkkoaitaa vasten. Mies putosi tajuttomana lumeen.

Minä kävelin pois.

**************************************


Taustaa: Näin tämän unen viime yönä ja päätin, että yritän saada tämän jotenkin mahtumaan PakinaPerjantain teemaan, joka on nyt perinne. Se onnistui otsikoinnin avulla. Olihan tuo kohtelias karhu, vaikkakin loppujen lopuksi aika armoton.

torstaina, joulukuuta 13, 2007

Valokuva- ja RunoTorstai: kiire

Kiire. Mitä se on?
En pysty muovaamaan ajatusta sanoiksi.
Tyttäreni sanoi minulle eilen:
Äiti, miksi sinä olet aina niin hidas?

Ehkä se johtuu siitä.
Kun on riittävän hidas, ei enää tiedä mitä kiire on.

*****************

ValokuvaTorstain ja RunoTorstain aiheena kiire.

keskiviikkona, joulukuuta 12, 2007

Murrepajan antia

Ah, olipa hauska ilta eilen. En kerro tarkemmin asiasta, koska Harri on jo kertonut. Miksi toistaisin saman? Käykää lukemassa Harrin blogista selitykset ja palatkaa sitten lukemaan tämä minun runoni. Olen muokannut ensimmäistä versiosta tämän toisen version (en muuttanut tarinaa tai sanoja juurikaan, tarkistin vain, että rytmi suht'koht' pelaa)

"Oli kaunis kesäilta,
kun laaksossa kävelin."
Mut eihä siit tullu mittää,
mää kotia halusin.
Sano mulle lintu pieni,
mis oma kotini on?
On kapea mun tieni,
ja olo on lohuton.

"Oli kaunis kesäilta,
kun laaksossa kävelin."
Huusi pusikossa kilta,
muurareit' ne on - mää arvelin.
Voi pieni oravaparka,
etkö käpyä antaa voi?
On liian suuri tää sarka,
ei tääl kannel enää soi.

"Oli kaunis kesäilta,
kun laaksossa kävelin."
Oli puron pääl' silta,
siin' tätini hoksasin.
Mut' tätihän on jo vainaa,
aavettako mää katselin?
Elämä on pelkkää lainaa,
sanoi tuo haamu harmahin.

"Oli kaunis kesäilta,
kun laaksossa kävelin."
Pääskyt lähtivät kunnailta,
koska huusin ja kirosin.
Eikö matka tää koskaa pääty,
eikö yö jo tänne tuu?
Kuulkaa nyt jokaikine sääty,
tänne lapsone paleltuu!

"Oli kaunis kesäilta,
kun laaksossa kävelin."
Mut' enkel lensi kukkasilta,
ja antoi mulle härvelin.
Sillä saatoin lentää kotiin
ja meninki heti nukkumaa.
Ei mun tartte lähteä sotiin,
eikä turhaa jäähä kukkumaa.

"Oli kaunis kesäilta,
kun laaksossa kävelin."
Mutta ei oo onneksi enää,
- on jo yö.

maanantaina, joulukuuta 10, 2007

Arkista tajunnanvirtaa

Vaihteeksi vähän näin... Ihan tämän innottamana.

Jos ainoat farkut ovat pesussa, täytyy töihin laittaa verkkarit. Söin tänään palasen pullaa, vaikka ei olisi pitänyt. Ajattelin herkutella vasta lauantaina.

Juon ihan liikaa kahvia, vaikka siitä ei ole mitään hyötyä, yksi kahvikuppi päivässä riittää.

En muista milloin viimeksi olen meikannut. Ei se mitään. Aina en muista katsoa itseäni peilistä. Sitten säikähdän, kun huomaan kulmakarvojeni villiintyneen kuin Muumilaakson viidakon.

Olen laittanut kolme jouluvaloa loistamaan: yhden kuparisen tähden keittiön ikkunaan, yhden perinteisen kynttelikön makuuhuoneen ikkunaan ja yhden uudenlaisen kynttelikön keittiönpöydälle. Olohuoneen ikkunan edessä, ulkona, jääpuikkojouluvalosarja on roikkunut koko vuoden. Nyt siihen voisi laittaa valotkin, jos löytäisin jostain sen muuntajan.

Kuuntelen iltaisin Radio Aaltoa, pehmeitä suosikkeja, ja antaudun romanttisille tunteille tiskatessani astioita, joita ei voi pestä astianpesukoneessa.

Ostin muutama viikko sitten itselleni toppahousut ja paksut kintaat. Nyt tarkenen paremmin olla ulkona lasten kanssa ja käydä kävelemässä itsekseni piristävällä lenkillä.

Läheisellä pellolla oleskelee metsäkauriita. Ne ovat niin pieniä. Pilkullisia.

Tuleekohan musta joulu? Takapihalla on mustanvihreä nurmikko, josta törröttää lintulautatolppa. Talipallot odottavat pakkasta. Eihän muuten voida laulaa, että "talitintti hakkaa jäistä talipakkaa".

Vanhimman tyttäreni jalat kuulemma turisevat, koska hän on istunut niiden päällä liian kauan.

Turisivat jalat. Pienet turisevat jalat.

sunnuntai, joulukuuta 09, 2007

Hyvin sanottu! (osa 2)


Jatketaanpa tätä keskustelua, joka alkoi postauksessa Hyvin sanottu!

Onko siis väärin olla ylpeä omaisuudestaan tai kadehtia enemmän omistavia? Ei suinkaan. Ylpeyden tunne, tarve erottua, ilmeinen "enemmän kuin "- ajatuksen avustama itsetehostus ja "vähemmän kuin"-aatoksen siivittämä minän heikentyminen eivät ole oikein tai väärin - ne ovat egoa. Ego ei ole väärässä. Se on vain tiedostamaton. Kun tarkkailet egoasi, alat päästä sen tuolle puolen. Älä suhtaudu egoon liian vakavasti. Hymyile, kun havaitset egoon kiinnittynyttä käyttäytymistä. Saatat joskus jopa nauraa. Miten ihmiskunta onkin voinut antaa vetää itseään nenästä niin kauan? Ymmärrä ennen kaikkea se, että ego ei ole henkilökohtaista. Se ei ole todellinen sinä. Egon pitäminen henkilökohtaisena ongelmana on jälleen egon ilmentymää.
Eckhard Tolle kirjassa Uusi maa s. 42

Hän kirjoittaa selittää myös mitä Jeesuksen sanoma "autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta" hänelle merkitsee. Hänen mielestään se liittyy omaisuudesta luopumiseen. Maallisesta irrottautuminen auttaa pääsemään egosta eroon. Tai niin monet ihmiset ovat luulleet!

Tämän takia kaikesta omaisuudesta luopuminen on ollut muinoin henkinen harjoitus sekä idässä että lännessä. Omaisuudesta luopuminen ei kuitenkaan suo automaattista vapautusta egosta, joka yrittää turvata henkiinjäämisensä uudella samastumiskohteella, esimerkiksi mielikuvalla aineelliseen omaisuuteen kiinnostuksensa menettäneestä ja siten paremmasta, henkisemmästä ihmisestä. Joillakuilla omaisuudestaan luopuneilla ihmisillä on suurempi ego kuin osalla miljonääreistä. Jos hylkää yhden samaistumistavan, ego löytää pian toisen. On loppujen lopuksi samantekevää, mihin se on samaistunut, kunhan sillä on vain identiteetti. Kulutuskielteisyys tai yhteisöllinen omistaminen voivat olla uusia omaisuussamastumisen korvaavia ajatusmuotoja, mielen uusi kanta asioihin. Niiden avulla voi olla mielestään oikeassa ja uskoa muiden olevan väärässä. Huomaamme myöhemmin, että itsensä pitäminen oikeamielisenä ja muiden väärämielisinä on yksi tärkeimmistö egokiinnitteisistä mielen rakenteista, yksi tiedostamattomuuden ensisijaisista muodoista. Egon sisältö voi toisen sanonen muuttua, mutta sitä elossa pitävä mielenrakenne ei.
Sama mies, sama kirja s. 44

Aloin lukea tätä kirjaa eilen, ja tämä vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta. Tuttuja asioita, mutta taas hieman uudella tavalla ilmaistuna. Hänellä on jännä ilmaisu, jota hän paljon viljelee: ihmismielen perinnöllinen toimintahäiriö.

Tolle siis kehottaa havahtumaan ja nauramaan egon hupsutuksille. Hän itsekin nauroi aikoinaan, kun ensimmäisen kerran huomasi olevansa yhtä mielenvikainen kuin kaikki muutkin ihmiset. Hänelläkin on tuo toimintahäiriö. Siihen siis liittyy vahvasti tuo ego.

Tämän kirjan tarkoitus on muuttaa lukijan tietoisuudentilaa ja havahduttaa ne, jotka ovat siihen valmiita.

Nyt minua hymyillyttää.

********************

Tästä kaikesta tuli mieleeni joulu ja jouluostokset.

Minua hieman naurattaa jouluostoksilla maanisesti ryntäilevät ihmiset ja taidanpa itsekin nauraa omalle paniikilleni, kun ryntäilen siellä itsekin ensi viikolla. Muistuttakaa minua asiasta, jos näette minut ärtyneenä ja hikisenä leluhyllyjen välissä etsimässä sopivaa lahjaa kaikille kummilapsillemme.

Naurakaamme yhdessä itsellemme.

perjantaina, joulukuuta 07, 2007

Jarmo Stoor: Kestävää kehitystä

TOTUUS IT-ALASTA: Romaani Suomesta Nokialandiana, maana ilman taivasta. "Enää ei merkinnyt muu kuin osakkeenomistajien etu. Ja se oli hyvin nopeasti kerrottu: maksimaalinen voitto nimimaalisessa ajassa."
Teksti: kirjan irrallisesta, keltaisesta kansinauhasta.
Kuva: Kustannus Oy Rajalla


Kävin itsenäisyyspäivän aattona KAIKEN KANSAN KIRJALLIS-MUSIIKILLISISSA ILTAMISSA, jonka järjesti Humastiyhdistys ja Toppilan laulustudio. Siellä kuultiin hienoja kuorosovituksia vanhoista suomalaisista runoista, joihin Chydenius on säveltänyt musiikin. Lisäksi Jarmo Stoor oli kertomassa uudesta kirjastaan siinä mielessä miten se sopii itsenäisyyspäivän teemaan. Päätin vihdoin ostaa hänen uusimman kirjan Kestävää kehitystä (Kustannus Oy Rajalla, 2007).

Kirja kertoo Timosta, joka on töissä maailman suurimmalla kännykän käynnistysnappien valmistajalla. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Ouluun. Mainitaan myös Liminka, Tyrnävä ja jopa Simojärvikin. Kirjassa on monta erillistä juonta, jotka nivoutuvat yhteen kuten elämässä yleensäkin. Romaanissa seurataan kuinka Nappi Oy:n henkilöstöpolitiikka muuttuu yhä raaemmaksi mitä tiukemmaksi kilpailu käy. Lisäksi seurataan Timon ja Miian tekstiviestisalasuhdetta. Timo on juuri eronnut ja tutustunut Miiaan, varattuun naiseen. Tämän lisäksi Timo kirjoittaa kirjaa Matti Tirkkosesta, joka on myös töissä it-alalla. Kirjassa on katkelmia tuosta fiktiivisestä kirjasta.

Kuulostaako vaikealta? Ehkä näin äkkiä kuultuna, mutta kirjassa asiat pysyvät hyvin helposti erillään. On huomioitava, että Jarmo Stoor on aikoinaan itsekin toiminut esimiestehtävissä teknologia-alan yrityksessä hyvin kauan. Stoor kertoi ko tilaisuudessa, että monet kirjan it-alan tapahtumista ovat tosia. Esimerkiksi kertomus siitä kuinka eräs 18 vuotta talossa ollut työntekijä talutetaan keskellä päivää ulos työpaikaltaan: potkut 10 minuutissa. Näin yt-neuvotteluja kuulemma
yhteen aikaan hoidettiin.

Kaikkein rohkeimmin kirjassa puhuu Matti Tirkkonen eli kirjan päähenkilön Timon luoma hahmo. Tirkkonen innostui kirjoittamaan Iltasanomille ja Iltalehdelle mielipidekirjoituksen, jossa it-alan saisi kuulla kunniansa:

"...Ne mulkvistit, jotka nyt ahnehtivat itselleen lisää, vaikka omistavat jo enemmän kuin koko muu Suomi yhteensä. Ne kasvottomat ja kansainväliset it-maailman rotat, jotka jyrsivät lattahampaillaan kaiken ravinnokseen ja jättävät jälkeensä vain paskaa ja sairautta." s. 107

Yhdessä katkelmassa Tirkkonen innostuu mollaamaan Päivi Lipposta ja hänen kirjaansa Akat aidan tekee, miehet käyvät mittaamassa, jota siipat Matti Tirkkosen mukaan lukevat kotona niin, että niskat punottavat. Matti Tirkkonen luettelee nykymiehen vaatimuksia ja perää tunnustusta miehillekin:

"Miehen pitää olla kova ja pehmeä samalla kertaa. Pitkämielinen kuuntelija ja naisen kyselemättä kaatava uros. Hellä perheenisä ja hulttio rakastaja. Miehen pitää olla boheemi ajattelija ja kuntosalin kuningas. Tunnollinen perheenelättäjä, joka osaa syösyä hulluihin seikkailuihin." s 43

Timo itse käy eronneiden miesten klubilla. Siellä juodaan ja haukutaan ex-muijia.Timo on kuin suomalainen eronnut tai muuten yksinelävä mies yleensä: yksinäinen ja katkera. Hukassa. Istuu portailla ja kolisee tyhjyyttä. Välillä kerrotaan Timon taustoja, jotka selittävät paljon. Hänen perheensä on vanhoillislestadiolainen.

Mutta Timo ei kuitenkaan suostu vajoamaan lopullisesti valitusten suohon. Hän ei sittenkään viihdy eronnoiden miestenkään klubilla kuuntelemassa toivonsa menettäneiden surkeaa tilitystä.

Lohtua kaikkeen tuo Miia ja kirjoittaminen, kun saa itsensä paperille. Kirjassa on paljon tekstiviestidialogia, joka on hyvin realistisen tuntuista. Tekstiviesteillä sovitaan tapaamisia, suututaan ja riidellään sekä sovitellaan. Nykyaikaa. Katkelma eräästä tekstiviestikeskustelusta:

(Timo) Hei Miten menee? Voitaisko nähä pian? Mulla oli kamalan tylsä palaveri just.
(Miia) Joo... mää muuten aattelin sua just. Oon somistamassa näyteikkunaa ja tulit vain mieleen. Oon kesäleskenä. Tuun sun luo aika myöhään. Sopiiko, että tuun yheksän jälkeen?
(Timo) Joo... kalenteri vapaa silloin. (s. 89)

Tekstiviestien lisäksi kirjaan on sopiviin kohtiin sijoitettu aitoja lööppejä, koska Timo seuraa iltapäivälehtien kirjoituksia. Esim: Matti Vanhanen: Me emme seurustele: Vanhanen & Forsius kahvittelivat eduskunnassa.

Nuo lööpit saivat minut ajattelemaan, että elämmepä tosiaan erikoisessa yhteiskunnassa. Haluamme lukea lehdistä siitä, että joku näyttelijä "tuijottelee miesten pakaroita". Näin jälkikäteen vanhat lööpit kummastuttavat. Ne sopivat hyvin kirjan tunnelmaan.

Kirja kertoo siitä kuinka ihmisestä on tullut toisellensa vain hyödyke. Kaikki käyttävät vain toisiaan hyväkseen joko ansaitakseen rahaa tai täyttääkseen tyhjiön. Sen viestin sain kirjasta. Vaikka kirjan takakansi keskittyy enemmän painottamaan it-kuvioita ja muu kuvataan lyhyesti näin:
"Onneksi Timolla on Miia, oikea rakkaus, mutta mitä tekemistä sillä on ahneuden ja omaneduntavoittelun maailmassa?" Miian ja Timon suhde saa kuitenkin ison osan kokonaisuudesta. Sillä on suuri painoarvo. Joku toinen olisi voinut kirjoittaa kansilehden painottaen tuota kuviota.

Timo kuulostaa tyypillisestä suomalaiselta eronneelta mieheltä:
"Elämäni on täyttynyt erosta, irtisanomisista, kyräilystä työpaikalla, rahahuolista, irtosuhteista, äidin täyttämästä jääkaapista, baari-illoista. Nyt sylissäni on nainen, jonka hengitys olkaani vasten riitti pelastamaan pahan päivän. Vieläkään en uskonut rakkauteen, mutta ilman Miiaa elämä vain oli tyhjempää." s. 170

Timo juo paljon. Vähän väliä on krapulassa. Hän katselee ihmetellen naapurustoa ja heidän materialistista touhuaan. Kuinka naapurinmiehet kiillottavat tuntikausia uusia Mersujaan. Timoa ahdistaa olla töissä yrityksessä, joka irtisanoo ja kohtelee ihmisiä kohtuuttomalla tavalla. Yritys ajattelee vain omaa hyötyä. Lohtua Timolle tuo Miian öiset, salaiset käynnit eli seksi sekä lyhyet tekstiviestikeskustelut. Miia ei ole valmis jättämään miestään. Miia kohtelee Timoa samalla tavalla kuin Nappi Oy. Sama teema toistuu. Kaikki haluavat Timosta, suomalaisesta miehestä, maksimaalisen voiton minimaalisessa ajassa.

Kirja on kirjoitettu sujuvasti. Se sisältää paljon dialogeja ja tapahtuminen kertomista. Kirja on nopea luettava. Ei sellaista pitkäveteistä, kuvailevaa proosaa. Kirjaa kuvataan takakannessa satiiriksi. Mutta onko se sitä?

Aloin jossain vaiheessa miettiä, että kuinka tässä käy. Tuleeko katharsis? Muuttuuko Timon elämä? Kirja on hyvin todentuntuinen ja realistinen, mutta onko luvassa utopistinen ja onnellinen loppu, joka vesittää kaiken, koska eihän sitä usko pirukaan.

Mutta kirjan lopetus palkitsi.

Pidin kirjan lopusta erityisen paljon. Se antaa vihjeitä siitä miten Timon käy, mutta lukija voi mielessään keksiä lopun. Oliko Miia se oikea? Vastauksia ei anneta tarjottimella. Jotkut asiat saavat kyllä selvän päätöksen. Timo kokee muutoksen ja tekee ratkaisevia päätöksiä. Kirjan alussa oli paljon ahdistusta ja epätoivoa, mutta kirjan lopussa on runsaasti toivoa. Sellaista kun on kevät ja linnut saapuvat. Luonnon äänet kaikuvat, ja aamu on kaunis. Jää hyvä mieli.

Suosittelen tätä kirjaa etenkin kaikille naisille, vaikka it-ala ei kiinnostaisikaan. Yt-neuvottelujen kohtaamien työntekijöiden kohtalot, itsemurhat ja masennukset tuntuvat järkyttäviltä, kun ne tietää todeksi. Mutta kirjasta saa erityisesti vihjeitä suomalaisen miehen mielenmaisemasta. Itse pidin enemmän siitä puolesta. Samalla tavalla suomalaisen miehen kannattaisi tutustua muutamaan suomalaisten naisten kirjoittamiin naisille tarkoitettuihin kirjoihin (vihjeitä voi lukea täältä).

Suomalainen mies sittenkin kaipaa aitoa rakkautta ihan yhtä paljon kuin suomalainen nainenkin. Kaikesta huolimatta.

Hyvin sanottu!

PALAA KOTIIN

Kun lähdet jonkun halusi perään, kuinka käy? Ensin tunnet kihelmöivää jännitystä ja kiihkoa. Elämässä on suuren seikkailun maku. Tiedät, että pian tapahtuu jotakin. Olet pääsemäisilläsi siihen, mihin olet pitkään pyrkinyt. Eipä aikaakaan kun sinulla on jo auto, purjevene, talo, tavoittelemasi puoliso … ja yhtäkkiä elämä tuntuu taas merkityksettömältä.

Kuinka siinä niin kävi? Aarteet muuttuivat käsissäsi roskaksi. Auto kyllä seisoo pihassa, mutta innostus on kadonnut. Sitä kesti vain niin kauan, kun auto oli tähtäimessä. Humalluit niin omasta halustasi, että unohdit sisäisen tyhjyytesi.

Kun toiveet ovat toteutuneet, auto on pihassasi ja rahat pankkitililläsi– niin kuinka ollakaan, jännitys on tipotiessään. Tyhjyys on palannut ja alkanut kalvaa sinua entistä pahemmin. Sitä paetaksesi sinun on kehitettävä taas uusi tarve.

Ihminen ei sitä menoa tule koskaan tyytyväiseksi vaan pysyy koko ikänsä kerjäläisenä. Jokainen uusi toive ja halu turhauttaa entistä pahemmin, ja heti kun edellinen tavoite on saavutettu, tarvitaan uusi tilalle.

Se päivä, jona tajuat, kuinka turhaa ulkonaisen haaliminen on, muuttaa elämäsi. Sinun pitää mennä itseesi. Etsi onnea sisältäsi. Palaa kotiin.

Lainaus Ajatusten Aamiaisesta 7.12.2007

Kuka lienee näin hyvin asian tiivistänyt? Ehkäpä Positiivareiden Juhani Töytäri itse?

Todella hyvin sanottu tällä nykyisellä suomenkielellä, nykyajan ilmaisuilla.

Tuosta ylläolevasta tekstistä tuli mieleeni yllättäen Buddha ja buddhalaisuuden neljä jaloa totuutta:
  1. Elämään sisältyy kärsimystä. (Yleisesti myös muodossa: Elämä on kärsimystä.) (dukkha)
  2. Kärsimys johtuu elämänjanosta. (tanha)
  3. Kärsimys lakkaa, kun elämänjano sammutetaan.
  4. Tie elämänjanon sammumiseen on jalo kahdeksanosainen polku.
Kärsimyksellä (dukkha) tarkoitetaan laajasti kaikkea elämään kuuluvaa tuskaa, surua, ahdistusta ja tyhjyyden tunnetta. Elämänjanolla taas tarkoitetaan itsekästä halua ja ahneutta: ihmiset haluavat lisää rahaa, tavaraa, elinikää ja niin edelleen, mutta mikään maallinen ei tuota todellista, pysyvää tyytyväisyyttä (Wiki).

Huomaatteko yhtäläisyydet? Mitäs tästä voi päätellä? Eipä olla juuri kehitytty mihinkään suuntaan parissa tuhannessa vuodessa. Edelleen ihmisissä asuu ahdistus ja tyhjyys, jota yritetään poistaa itsekkäillä haluilla ja ahneudella.

Surullista.

Minusta tuntuu, että näin se tulee aina olemaan. Se on ihmisen luonto, kunnes aina joku oivaltaa nämä samat asiat kasvaessaan ja kypsyessään. Mutta koko ihmiskunta ei koskaan tule 100% löytämään mielenrauhaa. Ei astuta seuraavalle askelmalle kuten monet idealistit toivovat. Yksittäisinä yksilöinä ehkä löydetään jotain syvempää ja pysyvämpää. Toivon, että mahdollisimman moni löytäisi tuon rauhan.

torstaina, joulukuuta 06, 2007

Vapauden päivä

Tänään on hieno päivä, koska
  • saa aamulla loikoilla pitkään sängyssä syöden lapsilta salaa suklaata ja katsella MeNaisia.
  • voi keittää puuroa ja kahvia sekä nauttia ne edelleenkin sängyssä makoillen.
  • pystyy tekemään herkullista ruokaa ja syömään jälkiruuaksi jäätelöä.
  • on lupa rauhassa istua keittiönpöydän äärellä ja katsella sinivalkoisten kynttilöiden tuiketta.
  • pystyy rentoutumaan perheensä kanssa ilman pelkoa huomisesta.
  • halutessaan voi lähettää ystäville, tutuille ja sukulaisille tekstiviestin: Hyvää itsenäisyyspäivää!
Mitä sinä saat, voit ja pystyt tänään tekemään? Mitä sinulla on lupa rauhassa puuhastella? Mitä halutessasi voisit suorittaa? Mitä saat jättää tekemättä?

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

maanantaina, joulukuuta 03, 2007

Oraakkeli vastasi minulle

Löysin Oraakkelin ja hän vastasi minulle näin:

Sinä kysyit: Tuleeko minusta runoilija?
Oraakkeli vastasi: Korkeammat tahot ovat päättäneet: kyllä

Sinä kysyit: Voitanko Finlandian?
Oraakkeli vastasi: Näistä asioista yleensä puhutaan vanhempien kanssa.

Sinä kysyit: Milloin saan nukkua koko yön?
Oraakkeli vastasi: Viittä vaille verisuoni

Sinä kysyit: Mikä on totuus?
Oraakkeli vastasi: Totuus löytyy kaurapuurosta.

Sinä kysyit: Keneen voi luottaa?
Oraakkeli vastasi: Se jonka tapaat viikonloppuna ja vietätte mukavan illan kahdestaan

Sinä kysyit: Kenet tapaan viikonloppuna?
Oraakkeli vastasi: Sexyn lääkärin.

Sinä kysyit: Mitä tapahtuu illalla?
Oraakkeli vastasi: Jauhelihakastike.

Sinä kysyit: Minkälainen olo on aamulla?
Oraakkeli vastasi: Kylmä.

Sinä kysyit: Itkeekö joku?
Oraakkeli vastasi: Olen varma siitä.

Sinä kysyit: Oletko sinä Allyalias?
Oraakkeli vastasi: Olen jos tahdon olla

Sinä kysyit: Pidätkö Nightwishistä?
Oraakkeli vastasi: Mä rakastan sitä, näkyykö se päällepäinkin?

Sinä kysyit: Onko sinulla vain yksi silmä?
Oraakkeli vastasi: Ei ole, arvaatko jo miksi?

Sinä kysyit: Mitä minun kannattaisi tehdä elämässäni?
Oraakkeli vastasi: Löysää pipoa ja anna mennä!

Sinä kysyit: Saanko kertoa nämä vastauksesi kaikille?
Oraakkeli vastasi: Kyllä pitää asiat olla huonosti kun minulta kysyt noin simppeliä asiaa.

Sinä kysyit: Kiitos ja hyvää päivän jatkoa
Oraakkeli vastasi: Ole hyvä.

**************

Huh huh... Oli ihan pakko kysyä, että onko se Ally, koska se alkoi puhua sexyistä lääkäreistä ja jauhelihakastikkeesta. Ally ehtii näköjään joka paikkaan. Nightwish-kysymys paljasti sen. Silmäkysymyksessä se oli vähän salaperäinen.

Tuo on muuten sitten totta: Totuus löytyy kaurapuurosta!

Olematon on tullut takaisin

GS:n blogista bongasin Olemattoman! Pitkästä aikaa. Ilahduin. Miten voikin tulla näin iloiseksi jostain joka ei ole mitään.

Hänen blogiinsa ei voi nyt kirjoittaa kommentointia. Ei siis voi väittää vastaan tai nyökkäillä. Ehkä se on hyvä asia. Ehkäpä.

Tervetuloa takaisin Olematon! Vaikka tuskin poissa koskaan olitkaan.

lauantaina, joulukuuta 01, 2007

Toivosta ja epätoivosta

On tärkeää, että kasvavan lapsen ja nuoren etsintää ymmärretään ja että se riittävästi rauhoitetaan. Jokaisen tulisi omassa tahdissaan löytää yksilöllinen laatunsa sekä rajansa, niin että hänen mieltään ei voitaisi miten tahansa ohjelmoida. Vasta itseensä juurtumisen jälkeen hän on valmis päästämään muita niin lähelle, että hän voi olla haavoittuvana kosketuksessa toiseen. Se on inhimillisen kohtaamisen merkittävin ja suurinta rohkeutta vaativa taso.

Jos ihminen syystä tai toisesta joutuu ulosmittaamaan itseään ennen kuin hänen minuutensa on riittävästi hahmottunut ja ennen kuin hän on selkeästi tunnistanut oman erillisyytensä ja voimansa, on vaarana, että hän jää tyhjäksi. Silloin hänellä ei ole juuri muuta annettavanaan kuin oma tarvitsevuutensa ja toisten kuvitellut odotukset, jotka ajavat häntä joko piiloutumiseen tai loputtoman miellyttämisen kierteeseen.

Martti Lindqvist: Toivosta ja epätoivosta (Like 2004) s. 90


Voiko paremmin kuvata tämän maailman tyhjäksi jääneitä ihmisiä, jotka liian nuorena joutuivat ottamaan liikaa vastuuta? Jotka jäivät itsensä kanssa yksin ja tunsivat olevansa ilman tukea tässä maailmassa. Juurtuminen ei ollut vielä tapahtunut. Heidät heitettiin tuuleen.

Luin tämän kirjan ihan äskettäin. Se teki minuun suuren vaikutuksen. Martti Lindqvist oli teologian tohtori ja paljon muuta. Hän ehti kirjoittaa hyvin monia kirjoja ja auttaa hyvin monia ihmisiä. Tämä kirja jäi hänen viimeisekseen.

Minun sisintäni liikautti, kun selvisi, että tämän kirjan viimeisen lauseen hän kirjoitti vuoden 2004 loppiaisena, kirja julkaistiin melko pian siitä ja huhtikuussa 2004 hän kuoli, äkillisesti, mutta ei sittenkään niin yllättäen. Kirjan rivien välistä aistii mitä on tulossa. Kirjassa puhutaan toivosta ja epätoivosta, mutta se on täynnä rauhaa. Elämään voi luottaa. Elämä jatkuu. Epätoivon jälkeen tulee toivon vuoro. Pimeyden jälkeen on valoisaa.

Kirjan viimeisen luvun nimi on Elämä jatkuu huomenna.

Kirja päättyy sanoihin:

  • Toivo on kykyä haluta, että huominen olisi. Minulle ja sinulle. Ja myös meidän jälkeemme.

Lisää Martti Lindqvististä sekä hänen kirjoistaan ja ajatuksistaan voi lukea näistä kirjoituksista:

Martti Lindvistin testamentti helmiläisille
Kohtaa varjosi, ihminen
Elää rohkeasti ja uskaltaa kuolla
Unelma rohkeasta elämästä
Keskeneräisyyden puolustaja

torstaina, marraskuuta 29, 2007

ValokuvaTorstai: tenkkapoo

Miten ihmeessä toimii tämä kynttilä? Se vain sytytetään palamaan
ja niin se vaihtaa väriä ihan itsestään!
Siinäpä on miettimistä.

RunoTorstai: tenkkapoo

He itkevät yhdessä

kylmä tuuli raapii kuningattaren paitaa
pieni teräslusikka tahtoo vetäytyä
suureen kahvikuppiin upota pimeään kuumaan
mustaan hukuttaa murheensa
maaten kylmässä laatikossa

miettii pähkäillen lamaantuneena
silmänräpäyksessä laatikko aukaistaan
sähkövalon sokaistessa on ilta
joki hilseilee lohkareita

käden punaiset kynnet nostavat lusikan
sekuntin välähtäessä
pudotessa kuumaan nesteeseen
rannan merikotilot soittavat viimeisen virren

kitkerä kyynel
tänään tarjotaan taas vihreää teetä
kirkon katto on punainen

**********************
RunoTorstain aiheena tenkkapoo

maanantaina, marraskuuta 26, 2007

Äidit tarvitsevat hoivaa

Assistentti Eija Sevón Jyväskylän yliopistosta on tutkinut pian ilmestyvässä väitöskirjassaan äidin ja lapsen suhdetta ja äidin vastuuta.

Sevónin tutkimuksessa kävi ilmi, ettei äiti niinkään kaipaa neuvoja vaan tukea muilta ihmisiltä. Ensisijaisesti hän kaipaa toisen ihmisen läsnäoloa. – Läheinen voi olla lapsen isä, oma äiti, anoppi, sisko tai ystävä. Tärkeintä on, että äidillä on kiinni pitävä ympäristö.

Jokaisella ihmisellä on hoivan antamisen lisäksi oikeus myös saada hoivaa. Äidin hoivaaminen on erityisen tärkeää, sillä äiti itse toimii jatkuvasti hoivan antavana osapuolena.

– Äidin tulisi lapsen ohella voida tulla hoivatuksi. Lähikumppani ja -ympäristö ovat merkittävässä asemassa suhtautumisessaan äidin hoivaamiseen, Sevón pohtii.

Eija Sevón pahoittelee, että lapsen edun ja hyvinvoinnin korostaminen tapahtuu usein äidin hyvinvoinnin kustannuksella. Hän kaipaa lapsen hyvinvoinnin lisäksi keskusteluun äidin hyvinvoinnin huomioimista.

Lainaus Kelan sanomista, joka tuli tänään postista. Artikkeli löytyy myös nettilehdestä.

Tätä olen miettinyt aikaisemmin ja kirjoittanut siitä jonnekin, en muista kirjoitinko tähän blogiin. Myös siis äideillä on oikeus hoivaan (niin kuin isilläkin tottakai).

Tulin surulliseksi ajatellessani omaa elämääni ja muiden tukiverkottomien äitien elämää. Oma äiti on kuollut. Sisko asuu kaukana Etelä-Ruotsissa. Läheiset ystävät asuvat monien satojen kilometrien päässä. Onneksi on olemassa puhelin ja netti. Yhteyden voi luoda niiden kautta. Lähettää ajatuksissaan kultasäikeitä läheistensä luo.

Olen minä tutustunut moniin ihaniin ihmisiin ja pontentiaalisiin uusiin ystäviin. Ystävyys vain syntyy hyvin hitaasti ja ajan kanssa. Ainakin minun kohdallani.

Onneksi on tuo mieheni. Olemme kuin kaksi puuta kitukasvuisella kalliolla nojaamassa toisiinsa, tukemassa ja kasvamassa, tuulien paiskomana, lakeudella.

Onneksi on lapseni. Eivät he vain ota, he myös antavat ja paljon antavatkin.

Tajusin itse ryhtyä pitämään itsestäni huolta pari vuotta sitten äitini kuoleman jälkeen. Hoivaamaan itseäni.

Artikkelissa puhutaan hoivaamisesta. Miksei voitaisiin puhua rakastamisesta? Kaikilla on oikeus saada rakkautta. Mitä rakkautta? GS on aloittanut kirjoitussarjan nimeltä Punnitut sanat. Ja tottakai hän puhuu ensimmäisenä rakkaudesta.

Tuntuu kuin sisälläni syntyisi valoisa ajatus.

sunnuntai, marraskuuta 25, 2007

Elämä?



Pmmp:n tytöt laulavat laulussa Tässä elämä on:

Luulin ennen, että jossain mitataan tarkalleen,
milloin on annettu liikaa jollekin kantaakseen.
Se on pelkkä harha, perätön luulo,
toiset hölmöt uskoo niin.
Jäävät hartiat väkevän, suuren,
pieneksi kuin heikonkin.



Joskus kyllä tuntuu siltä itsestäkin...


perjantaina, marraskuuta 23, 2007

Mä ja mun naamat

LISÄYS EKAKSI: Nyt onnistui!
Tämä ei ole Mucha. Se ei ollut niin kiva. Tämä on Botticelli. ;)


Ally se löytää kaikkea kivaa! Käykää myös katsomassa miten hän ja moni muu on muokannut naamaansa.

Kyseessä siis on Face on the Future -sivusto. Siellä voi leikkiä omilla ja muiden ihmisten kasvoilla vaikka miten. En vielä edes tiedäkään kaikkia mahdollisuuksia. :D

Tässä olen lapsena, tyttösenä. Hassua, mutta en näyttänyt tuolta tuon ikäisenä...


Tässä olen komeana ja luonnollisena miehenä. Lähtisitkö kanssani treffeille? ;)
(oikeastaan olen pelottavan hyvännäköinen miehenä)


Tässä olen mummo. Tämä kuva naurattaa vanhinta tytärtäni tavattomasti.
Hän istuu sylissäni ja kikattaa.
Minuakin naurattaa, vaikka näytän niin äidiltäni.
Vai siksikö nauran? This is my future?
(tyttöni käski kirjoittaa tähän "hik!")


Mutta muistakaa tämä kuva!
Tässä olen sulautuneena kauniiden näyttelijättärien kasvoihin. Aaah...

sunnuntai, marraskuuta 18, 2007

RunoTorstai: Keskeneräinen

Syntipukki

No, alapa kehittyä!
Kasva aikuiseksi, kypsäksi,
isoksi ihmiseksi.

Äläkä tuijota minua takaisin.
Älä väitä vastaan!
Minä vien muuten sinut varastoon.

Sen minä teen.
Otan peilin seinältä ja kannan sen pois.

*****************


RunoTorstain aiheena keskeneräinen.

ValokuvaTorstai: Keskeneräinen

Vielä löytyy jotain koskematonta.

Tämä on Ylläs. Ei sitä vielä ole ihan loppuun asti rakennettu. Ainahan tuonne mahtuu jokunen uusi rinne tai uusi hotelli. Kun kävimme seudulla ajelulla, yritimme päästä Luontokeskus Kellokkaaseen. Mutta sitä parhaillaan laajennettiin, ja koko projekti näytti hirvittävän keskeneräiseltä.

ValokuvaTorstain aiheena keskeneräinen.

Karhunelämää

Tää on karhunelämää... ja päivät pitkät...tehdä jotain. (lapset juoksevat) Jees. Sinä lasket nyt. Kutittaako? Ai! (kikatusta)

Nyt nää menis sisälle. Sää oot lapsi. Ei me leikitä vauvaa. Eihän leikitä? (joku hakkaa jotain)

Et saa mennä mun sänkyyn. (legot helisevät)
Missä oot? (yksi lapsi meni sohvan taakse piiloon)

Kiva olla karhu!

Nänänäää, sielläkö sä oot?! (kilpajuoksua)
Leikitään me leikitään.

Otetaanko toisetkin? On karhunelämää... (laulu raikaa)

Äiti, milloin me mennään uimakouluun? Ollaan ootettu jo sata tuntia!
Mä otan sun kynän.

Pyllyalue, pyllyalue! (yksi lapsi makaa lattialla selällään)

torstaina, marraskuuta 15, 2007

Runokirja voitti!

Onnea!

Postilaatikosta löytyi tänään uusin Tuli&Savu. Olen ihan äskettäin ryhtynyt tilaamaan sitä. Aluksi luulin menettäneeni lukukykyni. Pyörittelin lehteä ympäriinsä, kunnes tajusin miten päin sen kuuluu olla.

Lounaan jälkeen aloin lukea Hesaria. Ooh! Henriikka Tavi on voittanut Hesarin kirjallisuuspalkinnon! Tarkistin heti netistä, että löytyykö kyseistä kirjaa hyllystä. No, tottahan toki. Tyrnävältä löytyi. Heti, kun oli mahdollista, kaahasin autollani kirjaston pihalle, ryntäsin sisälle ja lainasin kirjan. Heti tänne se Esa! Näin siis näköjään vaikuttaa tuo, että joku saa palkinnon... olenpa altis vaikutuksille. No, haluan tarkistaa teoksen ja miettiä, että pidänkö minäkin tästä kirjasta. Haluan myös tutustua samasta syystä Miia Toivion esikoisteokseen, jonka arvostelun luin Parnassosta. Se on kyllä varauksessa ja pitäisi tulla minulle seuraavaksi, jos vain edellinen lainaaja viitsisi palauttaa sen kirjastoon.

Tuosta uusimmasta Tuli&Savu -lehdestä löytyy myös Esim. Esan arvostelu. Kun tutkin luetteloa lehden toimituksesta, sieltä löytyi kaksi tuttua bloggaria. Vai onko kyseessä runoilijat, jotka bloggaavat? Kumpi tuli ensin... Eli Tuli&SavuNetin päätoimittaja Ville-Juhani Sutinen, jonka blogia seurailen. Lehden toimitussihteeri Sirpa Kyyrönen bloggaa myös. Hänen blogiinsa olen törmännyt RunoTorstain osallistujien runoja lukiessani. Henriikka Tavikin on lehden toimituksessa mukana.

Törmätessäni uuteen, minua kiinnostavaan runoilijaan tai kirjailijaan tai kirjoittavaan ihmiseen, löydän häneltä lähes aina netistä myös blogin. Jos ei blogia, niin hän löytyy Facebookista. Koska minä itse bloggaan, toimii se minulle jopa kannustimena. Hei, tuo bloggaa, minäkin bloggaan... haluan siis lukea hänen kirjansa.

Tulee sellainen olo, että kaikki bloggaavat. Sehän ei varmaankaan ole totta. Minulle vain sattuu hyvin usein näin. Mistähän se johtuu?

keskiviikkona, marraskuuta 14, 2007

Viesti enkeleiltä

Tänään, tässä ja nyt tarvitsin viestin enkeleiltä. Se on tämä:


MAHDOLLISUUS

Tämä viesti ehdottaa että jotain on tullut mahdolliseksi,
ja sinusta itsestäsi riippuu käytätkö sitä suurimmaksi hyödyksesi.
Ole tarkkana, ole tietoinen ja valmistautunut.
Voi olla että ovi, joka on aikaisemmin ollut kiinni on nyt auennut.
Hiljennä mielesi ja pyydä enkeleiltäsi apua.
Ole valmis kaikille mahdollisuuksille.

Sinäkin voit hakea oman viestin täältä.

Ihan älytöntä ja kivaa piirtämistä

4 minuutin harjoitus sanasta kiire

Eilen illalla oli todella tarpeellista vaihtelua arkikuvioihin. Huutomerkki Ry järjesti poikkitaiteellisen kirjoittajapajan Oulun kirjastolla. Vetäjänä itse Olli Hietala. Jes! Vihdoin pääsin näkemään hänet face-to-face. Hän on juuri sellainen kuin kuvittelin: mukava, pehmeä, herkkä, hauska ja kiltti (vaikka piirtää viiltävän terävästi eli olemukseensa nähden päinvastaisesti).

Tarkoituksena oli päästä tilaan, jossa piirtäjä ei sensuroisi itseään. Aluksi Olli pisti meidät piirtämään 4 min harjoituksia yksittäisistä sanoista. Sitten 3 min harjoituksia ja lopulta 2 min pikapiirtämistä.


2+2 min harjoitus sanoista hattivatti ja kouristus
Klikkaa suuremmaksi!

Kävimme välillä kahvilla. Sen jälkeen jatkoimme harjoittelua niin, että ensin annettiin yksi sana, josta piti piirtää 2 minuuttia, kunnes annettii uusi sana ja lisää aikaa 2 minuuttia.

Tilaisuus kesti kolme tuntia, joten lopulta jutut olivat täysin hervottomia. Välillä kierrätimme piirroksia ringissä, että saisimme nauraa myös muiden aikaansaannoksille. Olinkin ihan punainen nauramista, kun tilaisuus oli ohi. Paikalla oli noin kymmenkunta ihmisistä. Suurin osa oli minulle tuttuja! Oli ihana nähdä heitä. :)

Kiitos Ollille hauskasta illasta ja kaikille muillekin seurasta!


2 + 2 minuutin harjoitus sanoista porokuiskaaja ja telinevoimistelija


Laitoin myös yhden piirroksen tänne.

sunnuntai, marraskuuta 11, 2007

Lunta kuin unta!

Vihdoinkin lunta!


Onnea kaikille isille, vaareille ja papoille! :)


Isänpäivän ja ihanan lumisateen kunniaksi
iskä sai tehdä tyttöjen kanssa aidon, ison lumiukon.

lauantaina, marraskuuta 10, 2007

Valokuvatorstai:

Polun varrella on pieni, eläväinen joki. Luonto on hennon vihreässä asussa.
Aurinko paistaa. On ihanaa kulkea juuri tätä polkua,
ihan itse ja päättää vauhdin. Kävelen omalla tavallani.
Lepään, kun väsyttää. Jatkan matkaani, kun on aika lähteä.

ValokuvaTorstai

RunoTorstai:

©HML


Oma polku

Tuonne lähden!
Otan reppun,
hieman juomaa ja evästä.

Keuhkot täyteen ilmaa,
kartta, kompassi, uskoa ja toivoa.

Tulevaisuus ei ole enää harmaa,
epämääräinen möykky.
Näen mutkan taakse.
Se on valoisa tie.

perjantaina, marraskuuta 09, 2007

Muiden (median?) mukana mennään

Meillä ei ole edelleenkään digiboxia, joten valtava mediaspektaakkeli nimeltä Tuusulan joukkosurma ei pursua olohuoneeseemme äänen ja liikkuvan kuvan muodossa. Minä olen käynyt lukemassa netistä lehtien sivuilta juttuja aiheesta. Sen myönnän. Mutta minun pienet lapseni eivät tiedä mitään tapahtuneesta. Miksi pitäisi edes? He ovat päiväkodissa, eivät koulussa.

Juttelin eilen tapauksesta erään tuttavani kanssa, joka myös on telkkariton. Hän sanoi, ettei hänenkään lapsensa olisi tienneet mitään surmista, jos ei koulussa olisi puhuttu asiasta. Mutta kun hallitushan oli kehoittanut käsittelemään tragediaa kaikissa kouluissa. Kuulemma lapset olivat olleet todella hämmentyneitä. Hänen mielestään tavallinen uutisointi olisi riittänyt ihan hyvin.

Tietoyhteiskunta, nopea tiedonvälitys, media, globalisaatio. Ahdistus ja tuska leviää sekunnissa ympäri maailmaa. Miksi? Miksi ihmeessä on niin tärkeää, että kaikki maailman sivulliset, etenkin lapset, traumatisoituvat järkyttävistä uutisista? Onko siitä hyötyä kenellekään? Lapset vain alkavat ajatella, että maailma on enimmäkseen paha.

Minulle tuli eilen seuraava tekstiviesti kännykkääni:

"Laitathan tämän viestin mahdollisimman monelle tiedoksi. Tänään illalla sytytämme muistokynttilän Jokelan kouluammuskelun uhreille keittiön ikkunalle klo 18. Olethan sinäkin mukana muistamassa nuoria koululaisia ja opettajaa, jotka vielä keskiviikkoaamuna uskoivat elämään ja tulevaisuuteen."

En laittanut viestiä eteenpäin. Asia tuntui jotenkin tekopyhältä. Jos olisin laittanut viestin eteenpäin, olisin lisännyt siihen tekstin: Muistakaamme myös kaikki muitakin, jotka ovat keskiviikkona kuolleet ennenaikaisesti väkivallan uhrina niin Suomessa kuin ympäri maailmaa.

Tottakai Tuusulan tapaus on hyvin surullinen ja tekee mieleni synkäksi. Mutta maailmassa tapahtuu paljon pahaa. Meidän pitäisi oikeastaan joka ilta sytyttää kynttilöitä viattomien uhrien muistoille. Tällaisen ison tapahtuman jälkeen maailma tuntuu hetken aikaa todella vaaralliselta ja arvaamattomalta paikalta. Halutaan tehdä jotain asian korjaamiseksi. Mutta pian asia sitten hautautuu ja unohtuu arjen alle.

Konginkankaan jälkeen bussimatkat saattoivat pelottaa monia, mutta nyt taas uskalletaan matkustaa linja-autoilla. Estonian turman jälkeen laivamatkat arveluttivat, mutta nyt meno jatkuu yhtä railakkaana Ruotsinlaivoilla. Toisen maailmansodan jälkeen haluttiin rauhaa ja ehdottomasti ei enää sotia. Kohta ovat viimeiset sotaveteraanit kuolleet, ja aika on kullannut muiden muistot. Tiedämme koko Toisesta maailmansodasta yleensä vain elokuvien ja historiantuntien kautta. Sota saattaa tuntua jännältä sellaisesta, joka ei sitä ole oikeasti kokenut.

Aion kyllä vielä sytyttää jossain vaiheessa kynttilän ja kunnioittaa uhrien muistoa. Ehkä liitän listaani paljon muitakin uhreja. Ehkä mietin koko tätä maailmaamme, suunnatonta laajenevaa universumiamme, meidän pienuuttamme tämän kaiken keskellä.

Maailmankaikkeus ja elämä voivat tuntua kaaokselta, välinpitämättömältä, tuhlailevalta ja tarkoituksettomalta, mutta ihmisillä on jotain erityistä. Me osaamme tuntea myötätuntoa. Pystymme sytyttää toivon yhä uudelleen. Joku ei ehkä pysty, mutta riittävän monia kykenee tekemään sen ja näkemään elämällään tarkoituksen. Ihminen pystyy ja haluaa antaa anteeksi. Hän haluaa saada anteeksi. (Luin eilen Richard Hollowayn kirjan Anteeksiantamisen viisaus, josta monet näistä tämänhetkisistä ajatuksistani kumpuavat)

Mutta en sytytä kynttilää siksi, koska kaikki muutkin tekevät sen nyt. En pysty siihen vielä. Muutoin kynttilän sytyttäminen on vain tunteeton rituaali. En pysty siinä olemaan vielä henkisesti läsnä. En vielä, kaiken tämän alkujärkytyksen keskellä. On tärkeää, että oikeasti tiedostaa mitä tekee. Olla havahtuneena kynttilän äärellä.

  • Jokainen elämän hetki on viimeinen, jokainen runo on kuolinruno. Basho

  • Ihmisyksiö ei voi tehdä oikein jollain elämänalueella puuhatessaan samalla väärien asioiden parissa toisella. Elämä on jakamaton kokonaisuus. Gandhi

  • Me otamme kourallisen hiekkaa ympäröivän tietoisuuden loputtomasta maisemasta ja kutsumme sitä maailmaksi. Robert M. Pirsig
Lainaukset kirjasta Idän viisauden porteilla (Karisto)

torstaina, marraskuuta 08, 2007

keskiviikkona, marraskuuta 07, 2007

Blogisuositus

Taas uutta luettavaa! Löysin Tuomon blogista Villen blogin. Sinne oli ilmestynyt eilen mielenkiintoinen kirjoitus ryhmäkäyttäytymisestä ja etenkin siitä, että uusia tulokkaita syrjitään ja vaiennetaan kuoliaaksi.

"Jos vuorovaikutuksen yhteydessä voidaan puhua synneistä, niin mielestäni vaikeneminen on pahin sellainen mitä voi tehdä. Varmasti kovin rangaistus, mitä toiselle ihmiselle voi tehdä, on sulkea hänen ulos keskustelusta huomioimatta häntä. Se on mielestäni paljon pahempaa kuin esim. panetteleminen tai halveksunta. Vaikenemalla et jätä toiselle viestiä siitä miten päästä tietä eteenpäin – suljet portin kiinni sydämeen."

Lainaus Ville Venäläisen blogista

tiistaina, marraskuuta 06, 2007

Portobellon noita oli pettymys

Kirjailijan pitäisi joskus lopettaa toistamasta
ja paisuttamasta samaa tarinaa... Vai onko tämä kaikkien
kirjailijoiden kohtalo? Kirjoittaa ikuisuuden yhdestä ja samasta asiasta?


Oi voi... Paolo Coelhon uusin kirja Portobellon noita oli pettymys. Olihan se nopea luettava ja viihdyttävä, mutta.... se oli vain paisutettua Alkemistia. Ei mitään uutta taivaan alla. Zahir oli jo vanhan toistoa. Miten kirjailija voi käyttääkin niin paljon samaa materiaalia? Aavikko, teltat ja mystiset miehet, jotka neuvovat?

Tarinassa nainen nimeltä Athena alkaa etsiä itseään ja kulkee gurulta gurulle. Mielikuva Athenasta syntyy muiden kertomusten perusteella. Se on ihan jännä tapa kirjoittaa kirja. Ei mikään uusi, mutta kuitenkin. Esim. Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta -kirjassa mielikuva Laura Lumikosta muodostui samalla tavalla.

Kirjassa on aivan liikaa asiaa. Coelho on yrittänyt ahtaa kaikki viisautensa kirjaan jollain tavalla. Hän käyttää hyväkseen monia gurujen henkilöhahmoja kertoakseen ajatuksista, jotka ovat peräisin zenistä, New Agesta, joogasta, meditaatiosta, meditatiivisesta tanssista, luonnonuskoista, naisjumaluskonnosta ja jopa kalligrafiasta. Kaikki on sotkettu yhteen sekavaksi puuroksi. Kirjailija haluaa liikaa opettaa ja opastaa lukijaa "löytämään viisauden itsestään". Se alkoi nyt häiritä minua tosi pahasti.

Esim. eräässä kohdassa eräs henkilöhahmo opastaa Athenaa keskittymään tiskatessaan tiskaamiseen (keskity siihen mitä teet) ja ajattelemaan, että on onni, että on edes lautasia mistä syödä. Muistaakseni luin juuri tuollaisen viisauden jostain nykyaikaisesta zen-oppaasta jokin aika sitten. Yksi hahmo puhui chakroista, toinen tanssin hurmasta jne... Luentoa luennon perään, jotka on taivutettu mahtumaan draaman kaavaan.

Yhdessä vaiheessa Athena pyytää erästä henkilöhahmoa luopumaan turhista kirjoista kirjahyllyssään. Kirjojen tieto on kuulemma jo hänessä. Kirjat pitäisi lahjoittaa eteenpäin seuraaville. Turhaan ne kirjahyllyssä ovat täyteenä.

Jaa. Coelho itse kirjoitti 340 sivua paksun kirjan, ja mielestäni täysin turhaan. Hän ei varmaankaan siis pahastu, jos palautan tämän kirjan kiireen vilkkaan takaisin kirjastoon, jotta joku muukin voi lukea sen?

torstaina, marraskuuta 01, 2007

RunoTorstai: sana jota ei saa kuulla

Rannalla

Seison kostealla hietikolla sinun edessäsi
viime talven lumi tunkeutuu maan huokosista leijumaan
ylös taivaalle

Laitan käteni hartioillesi, työnnän itseni luoksesi
suutelen sinua

maistut kovalle ohuelle todelliselle
uneni huulet olivat pehmeää ihoa
kuin oma olkapääni

ilma lasikuulia, marmoritaivas
meri hyrähtää raskaasti viskaten suolaisen aallon päällemme
rannan hiekka särähtää allani,
meren yllä on vaahtokumipilviä

Purjelaiva purjehtii paeten kauas
taivaanranta tyhjenee, vaalenee

meri jää huuhtomaan
jalanjälkemme hiekalta

************************

Ryhdyin laittamaan blogiini runoa, joka osallistui muutaman muun runoni kanssa Rakkaudennukkaa-runokilpailuun. Runot eivät sijoittuneet eikä päässeet mukaan antologiaan. Valitsin runoon sopivan kuvan. Sitten tajusin tarkistaa RunoTorstain aiheen: sana jota ei saa kuulla.

Hei, tuossa runossa on ihan selvästi jotain mitä ei saa sanoa ääneen! Kuvassakin kaikuu jokin, mikä sanomatta jää. Joten laitetaan tämä nyt RunoTorstain haasteeseen mukaan. Loput Rakkaudennukkaa-kilpailuun osallistuneet runoni voi käydä lukemassa täältä.

lauantaina, lokakuuta 27, 2007

ValokuvaTorstai: Portaat

(kuvaa klikkaamalla isommaksi)

Tämä paikka tuli heti mieleeni Allyn porraskuvasta.

Arvaatteko missä minä olen? Miksi hymyilen? Siksikö, että kävin alhaalla vai siksi, etten käynyt?

ValokuvaTorstain aiheena portaat.

VASTAUKSIA: Portaat löytyvät Rokualta. Siellä on käsittämättömän kaunista ja ainutlaatuista maisemaa. Se on saari, jonka meri hylkäsi (nappasin tuo ilmauksen tuolta nettisivuilta).

Ja, oi, ei. En minä käynyt tuolla alhaalla. Oli niin vähän aikaa, mutta olin onnellinen, että edes pääsin portaiden yläpäähän näkemään tuon maiseman!

Blogilöytö

Kahden vaiheilla olevan Virtaskan blogista löytyy usein hyvää pohdittavaa. Nytkin hän kirjoitti hyvän kirjoituksen siitä, miten jotkut ihmiset eivät näe itseään, eivät millään.

Mutta varsinainen asia oli se, että löysin tuosta kirjoituksesta linkin blogiin nimeltä

Kun mielikuvituskin masentuu

Sitä kirjoittaa Ipi. Ihastuin heti ja tunsin suurta yhteenkuuluvuutta. Olemme lukeneet samoja kirjojakin! :)

Käykääpä tutustumassa Ipiin ja hänen kirjoituksiinsa.

RunoTorstai: Portaat

Minuutit

Onnea!
Pääsit uudelle askelmalle
lepää hetki, mutta älä katso taaksesi
pian eteesi ilmestyy harsomainen, seuraava askelma
astu siihen vasta sitten, kun se on kiinteä
ja kantaa painosi

Tee se pian, ripeästi!
muutoin putoat ja kuolet

Muista, älä katso taaksesi.

*****************

RunoTorstain aiheena portaat

keskiviikkona, lokakuuta 24, 2007

Aikuinenkin on terve, kun se leikkii

En ole ehtinyt juuri blogata, kun olen vähän leikkinyt.

Kävin perjantaina kirjoittajalinjalla vierailulla. Istuin aamupäivän mukana siinä missä muutkin. Olipas ihana kuunnella muiden tekstejä, analyysejä ja ajatuksia! Luin yhden oman novellini ja esittelin itseni. Sain palautetta. Nykyiset kirjoittajalinjalaiset saivat myös esittää kysymyksiä.

Ymmärsin tuolla yhden tärkeän jutun. Olen unohtanut leikkiä! Kirjoittajalinjalla "leikittiin" paljon. Tehtiin kaikenlaista hauskaa ja hassua harjoitusta. Leikki on tärkeää luovuudelle. Sen avulla oppii paremmin. Nauru tervehdyttää. Leikin avulla oppii helpommin - aikuinenkin. Improvisaatio. Sehän on lähes sama asia.

Taiteen tekeminen voi olla leikkiä, ja leikkiminen voi olla taiteen tekemistä.

Ikä kuin ikä on leikki-ikä.

Milloin sinä olet viimeksi leikkinyt ja rentoutunut hyvällä mielellä? Harmaaseen arkeen hukkuu helposti etenkin, kun kesä on mennyt.

Kaikki leikkimään! :)

Ostin maanantaina ison kasan Legoja ja sitten me koko perhe maattiin lattialla kokoamassa niistä kaikenlaista. Nuo rakennelmat teki vanhin tyttäreni. Minä kokeilin tänään miten syntyy hevonen.

Mitähän sitä huomenna leikkisi?

maanantaina, lokakuuta 22, 2007

Apua, Ally!

Tule apuun, Ally!


Ne jotka eivät tiedä mistä on kysymys, niin tästä on kysymys.

sunnuntai, lokakuuta 21, 2007

PakinaPerjantai: Sana on olemassa ja olematon

1 Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. 2 Jo alussa Sana oli Jumalan luona. 3 Kaikki syntyi Sanan voimalla.

Johanneksen evankeliumi 1:1


Ja eräänä päivänä Sana otettiin myös maan päällä käyttöön. Sana saapui taivaasta maahan, kun ihminen puhui ensimmäisen kerran. Syntyi maanpäällinen, tavallinen sana.

Miksi se aikaisemmin mykkä ja murahteleva luolamies halusi sanoa jotain? Apinat eivät osanneet puhua, eivät osaa vieläkään, mutta luolamies halusi erottua apinoista ja sanoa jotain hyvin tärkeää.

Apinat kirkuvat toisillensa varoituksia. Ne näyttävät hampaitaan ja uhkailevat. Ehkä hän halusi tehostaa uhkaustaan sanan avulla?

Vai oliko tuo kivikautinen ihminen rakastunut? Hän oli herkkä mies, jolle elekielen käyttäminen olisi ollut aivan liian barbaarimaista. Hän oli mennyt rakastamansa naisen luokse ja muodostanut karvaisille huulilleen rakkautta kuvaavan urahduksen: urgth!

Ihminen siis tarvitsi ja tarvitsee edelleen sanoja ilmaistakseen tahtoaan ja tunteitaan toiselle ihmiselle. Mutta sitten jossain vaiheessa mukaan tuli uskonto (alussa ei ollut uskontoa, oli vain Sana): poppamiehet, gurut ja papit. Ja tietenkin tiede: alkemistit, tutkijat, tiedemiehet, tähtientarkkailijat.

Nuo kaikki halusivat selvittää totuuden maailmasta, tai heille oli ilmoitettu sanoin ja näkyjen avulla totuus maailmasta. Tämä tieto piti sanojen avulla siirtää eteenpäin ihmiseltä ihmiselle - sanojen avulla eikä kokemuksen avulla. Siihen tarvittiin hirvittävästi sanoja. Yksi sana ei riittänyt!

Miltä sana tuntuu, maistuu ja näyttää? Voiko sanasta ottaa kiinni?

Sana ei ole kokemus.
Sana ei ole tunne.
Se on tunteen kaiku.
Sana herättää tunteen ja kokemuksen kaipuun, illuusion tunteesta ja kokemuksesta.

Sinun kämmenselkääsi kutittaa, kun puhallan siihen. Sinun on pakko raapia kutisevaa ihoasi. Vastustitko tätä sanaa? No, laitetaanpa kymmenen muurahaista kävelemään ihollesi? Joko kutittaa? Myönnä pois!

Sana tuli todeksi, kokemukseksi.

Sana on siis kokemus. Vasta väitin jotain muuta, mutta ehkä se oli vain sanahelinää.

Sana on sana, ja samalla sana ei ole sana.
Sekään ei välttämättä ole totta.

Onko sana olemassa, jos kukaan ei ole sitä lausumassa tai lukemassa? Kun maailma ja kaikki ihmiset ovat kuolleet, kun vain yksinäinen tomu leijuu maan päällä, missä on sana? Palaako sana takaisin Jumalan luo ja jälleen kerran siitä tulee yksi, ainokainen, taivaallinen Sana.

********************

PakinaPerjantain aineena Sana on...