Onnekasta Uutta Vuotta 2007!

Hyvää, onnellista, onnekasta, toivorikasta ja leppoisaa vuotta 2007 kaikille!

Kuvassa on meidän tämän vuoden rakettipaketti... se oli jokin Palmu-juttu... :)

Joulupäivän aamuna 2006

Joulupäivän aamuna 2006 (2), originally uploaded by Hahmo.

Joulupäivänä aurinko nousi kauniin värisenä. Kävin kävelyllä ja otin muutamia kuvia. Flickr:ssä on 6 kuvaa tuolta kävelyretkeltä. Taivasta, peltoa, latoa, tietä...

Joulu meni aika pitkälle niin kuin arvelinkin. Kävimme lisäksi hautausmaalla viemässä kynttilöitä. Joululauluja kävimme laulamassa kirkossa Tapaninpäivänä. Tapanina meillä kävi myös yllätysvieraita! Tällä kertaa mukava yllätys. Aina en yllätysvieraista pidä, mutta nyt he olivat tervetulleita.

Nyt seuraavaksi on vuorossa Uuden Vuoden rituaalit. Sitten alkaakin ihana arki. On kyllä oikeastaan mukavaa, että odottaa arjen alkamista. Vaikka onhan tämä loma-aikakin hyvästä. Hieman levätään ja valmistaudutaan luovaan uuteen vuoteen. Toivottavasti se on luova.

Joulunettirauhaa kaikille!

Toivon siis oikein rikkoutumatonta joulunettirauhaa kaikille! Mitä se tarkoittaa? Sitäkö, että vihdoin saa olla rauhassa netissä? Ei, vaan sitä, että tietokonetta ei aukaista jouluna ollenkaan. Hmmm... Onko vaikeaa? Me yritämme sitä. Emme lupaa mitään, mutta ehkä jouluna voisi tehdä muutakin kuin olla netissä.

Yllä oleva jouluristipistotyö on minun tekemäni. Tein sen alle 20-vuotiaana. Ostin sellaisen helpon valmispakkauksen. Sen jälkeen se on aina koristanut seinäämme jouluna. Tuo koriste on muuten mukavasti sininen (niin kuin se vanha tonttujulistekin). Tonttu istuus tuossa tuolin alla. Tuolilla on maitopänikkä ja pari punatulkkua. Lunta sataa. Joulukoriste ei ole nykytyyliin kiiltävä ja röyhelöinen. Tuntuu, että jokaisessa koristeessa nykyisin on kulta- tai hopeahilettä. Miksi?

Nykyään sanotaan, että joulu on lasten juhlaa. Yhdessä tunnustetaan toisillemme, ettei yhtään tunnu joululta. Mutta eikö se voisi olla myös aikuisten juhlaa ja vanhusten? Tarvitaan vain hieman sitä sisäisen lapsemme joulumieltä ja olemme kaikki lapsia jälleen. Joulumieli ei tule pakottamalla. Se tulee hiljaa ja yllättäen, jos vain hiljaa odotamme, emmekä vaadi mitään itseltämme tai muilta.

Lopuksi yksi ajatus joulusta. Lisää voi lukea täältä:

• Minusta kannattaa tuntea joulumieltä, vaikka olisikin menettänyt uskonsa itämaiden tietäjiin ja keskiyön enkelikuoroon. Itse asiassa joulu on minusta länsimaisen sivistyksen kauneimpia tapoja; siitä ilmenee kunnioitus lasta kohtaan lapsena - ja se on minusta aivan yhtä kaunista kuin kiinalaisten vanhuudelle osoittama kunnioitus. Lin Jutang

Toinen joulujuliste

Edellinen juliste olikin tuttu myös Allyaliakselle! Hämmästyttävää! Siksipä päätin heti laittaa kuvan tästä toisesta vanhasta joulujulisteesta. Tuoko tämä kuva kenellekään muistoja mieleen?

Joulukoristeet sisältävät energiaa

Allyaliaksen innoittamana minäkin otin kuvan yhdestä rakkaasta joulujutustani. Tuo juliste tuo minulle joulun. Se kai on peräisin 1970-luvun Ruotsista. Se on ollut ensin lapsuudenkotini seinällä jouluisin ja nyt on minun kotoni seinällä. Se on kärsinyt vuosien kuluessa, mutta sehän ei haittaa! Julisteen tontut ovat hieman omalaatuisia. Taitaa niillä olla lapinpukukin päällä. Lapsena julistetta oli kiehtovaa katsella. Nytkin se herättää minussa samoja tunteita kuin pienenä.

Lisää jouluisia muistoja ja kuvia huomenna!

Miten joulu tulee?

Nyt on jo 20 päivä! Vain 4 yötä jouluun on...

Lasten suklaajoulukalenterit näyttävät karun totuuden.

Minä laitoin ensimmäisenä adventtina keittiön ikkunalle sähköisen joulukynttelikön ja makuuhuoneeseen kuparisen tähden. Laitoin sähköt päälle räystäästä riippuvaan lumipuikkojouluvaloihin. Ne olivat roikkuneet siinä koko vuoden. Siinäpä se. Nyt pitäisi kai jotain muutakin saada esille. Kaikki joulukoristeet ja -liinat ovat vielä varastossa jossain. 23. päivä kaivetaan esille muovinen suuri joulukuusi ja koristellaan se. Muovikuusi on kyllä kätevä. Vaikka kyllä siitäkin lähtee neulasia jonkin verran. Ei niin paljon kuin aidosta kuitenkin.

Viime vuonna laitoimme takapihalle valaistetun joulukuusen. Nyt lunta on niin vähän, että tuntuu jotenkin hassulta idealta. Ehkäpä heitän valot vain tuohon lehdettömään koristepensaaseen?

Sovin tänään joulupukin kanssa, että hän tulee meille klo 1700 aikoihin. Hyvä juttu, että sain sovittua.

Hain valmiiksi palvatun kinkun eilen isältäni lasten kanssa. Matkaa sinne on yli 100 km. Minullahan on nyt joululoma. Aikaa on. Eli meillä on kinkku. Sekin on positiivista.

Lahjoja on tullut sukulaisilta ja lasten kummeilta ihan riittävästi. Enempää ei tarvitse tullakaan. Itse olen ostanut vain pari joululahjaa. Siskolleni ja hänen miehelleen. Mieheni laittoi ne postiin maanantaina. Toivottavasti ehtii perille. Minä yleensä olen ollut todella innokas lahjojen ostaja, mutta nyt suorastaan välttelen kauppaanmenoa. Kummallista. Minulla ei ole yhtään intoa ostaa yhtään mitään. Enkä toivo mitään joululahjaa itselleni. Olenko tullut vanhaksi?

Minun jouluperinteeseen on kuulunut, että leivon taateli-, englantilaisen hedelmä- ja piimäkakun. Nyt ei kyllä innosta vähääkään. Rakastan kyllä taatelikakkua, joten aika omituista tämä haluttomuus on. Piparkakkutalo on myös yleensä tehty. Nykyisin sekin on helppoa kun niitä saa valmiissa pakkauksissa. Torttuja olemme jo kerran leiponeet, itsenäisyyspäivänä. Niitä ei enää viitsisi leipoa. Pakkasessa on myös valmista piparitaikinaa, josta voisi paistaa pohjan sille piparitalolle ja lapset saavat tehdä muutamia pipareja itse.

Laatikoita en ole ikinä tehnyt itse. Äitikään ei tehnyt niitä aikoinaan. Ehkä hän silloin kauan sitten nuorempana rouvana teki ne itse, mutta mitä minä muistan lapsuudestani, meillä aina on syöty kaupan valmiita laatikoita, rosollia yms. herkkuja.

Joulusiivousta en ole tehnyt, eikä tarvitse. Siivoojarouva kävi viime viikolla siivoamassa kuukausisiivouksen. Pölyjä varmaan pitää kuitenkin pyykiä. Sitä kun tahtoo kertyä.

Joulun vietämme kotona täällä pienen perheemme kanssa. Ei isovanhempia, ei muuta sukua. Me vain ja se pieni joulupukin piipahdus. Aina tuo uutta iloa ja intoa, jos vaikka isäni on jaksanut tulla viettämään joulua kanssamme. Hän oli meillä 3 vuotta sitten. Mutta hän alkaa olla jo niin vanha, että mieluummin viettää rauhassa joulua naisystävänsä kanssa, leppoisasti. Ruotsissa asuvan siskonikin vierailut aina saavat minut onnelliseksi. No, viimeksi näimme ikävissä tunnelmissa, äitini hautajaisissa. Mutta 4 vuotta sitten hän vietti joulua kanssamme.

Joskus olisi mukava mennä muualle viettämään joulua. Jonnekin mökille vaikka. Ottaa lahjat ja ruuat mukaan. Se voisi olla vaihtelua. Tai sitten jonnekin valmiin pöydän ääreen. Että olisi kaikki valmiina. Saisi vain istua ja nauttia joulun tunnelmasta.

Meillä aaton ohjelmaan kuuluu tietysti se, että lapset alkavat heti aamusta katsomaan Joulupukin Kuumaalinjaa telkkarista. Me aikuiset kulutamme aikaa. Mies istuu netissä varmaankin. Minä katselen ikkunasta ulos tai seuraan myös lastenohjelmia. Saunassa pitää käydä ennen ruokaa. Joulupukki tulee ruuan jälkeen. Loppuilta meneekin siinä, että katsotaan silmillä ja filmataan kameralla lasten riemua uusien lelujen kanssa.

Samalla soitetaan sukulaisille ja ystäville. Toivotetaan hyvää joulua ja kysellään mitä pukki toi joululahjaksi. Sama soitteluhomma sitten uutena vuonna. Tosin uutena vuotena yleensä laitetaan vain tekstiviestejä. Ihmiset tuntuvat olevat jossain juhlimassa eivätkä vastaa puhelimeen. Me olemme kotona ja ammumme raketteja pihalla jo hyvissä ajoin ennen kahtatoista. Lapset ei jaksa valvoa puoleen yöhön asti.

Illalla sitten nukkumaan. Joko mieheni tai minä käy jouluyön messussa kirkossa. Jonkunhan pitää jäädä lasten kanssa kotiin. Minulla nuo kirkkohommat ei enää oikein inspaa. Eihän sitä tarvita kirkkoa siihen, että pääsee hartaaseen tunnelmaan. Päästän siis mieheni menemään sinne kirkkoon, jos hän haluaa mennä.

Sittenpä se jouluaatto on ohi. Joulupäivänä lapset katsovat taas lastenohjelmia ja leikkivät leluilla. Me aikuiset yritämme syödä jouluruokia pois ennen kuin ne lahoavat jääkaappiin.

Tapaninpäivänä minulle yleensä on tullut yksinäisyysahdistus. Tapaninahan pitäisi käydä kylässä jossain tai meillä voisi tulla joku käymään. Mutta ei meille kukaan tule käymään. Eikä me keksitä minne me mentäisiin käymään, koska kaikki tutut ovat jossain omissa sukulaisissaan viettämässä sukujoulua.

Me olemmekin sitten yleensä vain ajelleet autolla ympäriinsä ja katselleet ihmisten jouluvaloja. Monet kyllä jaksavat laittaa pihansa kauniiksi. Useinhan Tapanina järjestetään myös kaikenlaista tapahtumaa. Hevosajelua ja sellaista. Viime vuonna taisimme käydä sellaisessa. Lapset eivät päässeet silloin hevosen kyytiin, koska siellä oli aivan sairaan pitkä jono. Ei pakkasessa viitsinyt jonottaa.

Suoraan sanottuna enpä paljon joululta tänä vuonna odota. En ole siihen kyllä juuri nyt panostanutkaan. Yksi pitkä viikonloppu se on minulle tällä kertaa.

Joulukortteja varten kirjoitin itse runon. Mieheni mielestä se on liian synkkä, eikä juuri sykähdyttänyt häntä, joten se hylättiin. Laitettiin yhden lasten joululaulun sanat korttiin. Mutta tässä alla on se minun joulurunoni:

Jouluyönä loistaa
taivaalla tähti
sen nimi on rakkaus
valo laskeutuu
alas maahan kylmään pimeään
tuikkii kynttilöissä
lasten silmissä
käsien kosketuksissa
lämpimissä
sydämissä sykkii
ja toivoo jäävänsä
tänne asumaan

Hyvää joulunaikaa kaikille blogini lukijoille!

(Anteeksi, että tämä oli hieman angstinen kirjoitus, mutta sisältää tämä pienen toivonkipinän onnellisesta joulumielestä.)

Persoonallisuudessa muutoksia?

Voiko olla totta, että olen muuttunut vuoden aikana INFJ:stä ENFP:ksi?

Nyt olen siis ENFP (Ekstrovertti-Intuitiivinen-Tunteva-Spontaani).
Vuosi sitten olin (Introvertti-Intuitiivinen-Tunteva-Järjestelmällinen).

Onko kyse vain itsetuntemuksen muutoksesta vai siitä, että minusta on tullut rohkeampi, avoimempi ja vapautuneempi? Edelleen olen perusluonteeltani Idealisti. Olen, vaikka välillä tuntuu, että idealismi on kuollut.

Kun on huono itsetunto ja on todella uupunut, eihän sitä voi oikein olla muuta kuin introvertti. Nyt kun on taas voimaa ja pidän itsestäni, olen enemmän ekstrovertti.

Taidekoulu on tehnyt minusta spontaanimman. Luovuuden heräämisen ansiota siis.

Lue lisää täältä. Kirjoitin tuonnekin pitkän sepustuksen asiasta.

Tuollaisia nettitestejä ei tietenkään pidä ottaa vakavasti. Ihan huumorilla vaan. :)

Tarinahaaste Muikulta

Olen löytänyt onnellisuuden hetkiä arjen keskeltä, jopa aivan kyyneliin asti.
Näkyjä voisi näidenkin kuvitella olevan, jos ei tietäisi niitä todeksi.
Kuulostivatko väitteet tutuilta? Oletko itse kenties esittänyt samoja väitteitä.
Mitä tämä merkitsee tahdon vapauden ajatukselle?

OHJE:

Kokoa pieni tarina vähintään kolmesta seuraamastasi blogista ja tarinan haasteblogista, ottamalla yksi virke kustakin, edellä tapahtuneella tavalla..Linkitä lainaukset ja haasta edelleen ne, joita lainasit..

RunoTorstai: Huono runo

Täytyyhän minun omaan ehdotukseeni osallistua... :)


Olen niin yksinäinen

Tunnen sisälläni loputonta tuskaa
hopeinen kuu vartioi
minun lohdutonta elämääni
viilelen ranteitani vaahtokarkeilla
juon shampanjaa
kadut ovat autioita
tuuli vain puhaltelee lehtiä siellä
me kaikki olemme samanlaisia
harmaata aivotonta massaa
mutta minä olen outo
kukaan ei ole yhtä outo kuin minä!
yksinäisten ihmisten synkkä maa
kaikilla muilla on paremmin
niillä on rahaa ja ystäviä
ikkunassa satiiniverhot ja valot
minä menetin kaiken
kaivo on pohjaton
eikö kukaan voisi minua rakastaa?
tunnen tunnen niin kovasti tunnen

Pakko oli tehdä pikku testi

Joulumieli

Itsenäisyyspäivä oli ja meni. Ostin kotiin sinivalkoisen kimpun sen kunniaksi. Olette varmaan huomanneet, että pidän maljakkokukista... Hetken ilahduttavat ja sitten me voi heittää pois. Niin käy usein kyllä minun ruukkukukillekin, mutta se ei ole tuossa tapauksessa suotavaa.

Mutta nyt sitten odotellaan joulumieltä. Kirjoitin siitä kirjoituksen Kirjoittamalla blogiin. Eräänä aamuna heräsin, itkin ja ihmettelin tuota jokavuosista asiaa. Tässä on Pala elämästäni.

RunoTorstai: Tarina

Haasteena on kirjoittaa runomuotoinen tarina mahdollisimman ytimekkäästi.


Hiekkaa auton penkeillä
asfaltti musta loskainen
pellon keskellä valkoinen talo
suuria suudelmia seinällä
huvimajoissa naisten varjot
puussa maja uninen
ovi on lukossa
ketään ei kotona
lähdemme takaisin
mietimme jumalaa
katsomme kaunista
sielunmaisemaa
ihminen on ihme

Tuli taas tehtyä jotain...

Muistatteko kun kirjoitin aidoista ja epäaidoista ihmisistä? Taiteilijoista ja rooleista?

Nyt sitten itse ryntäsin lavalle, esitin runoja ja nautin siitä. En tiedä oliko rooli päällä. Tai mehän sovittiin, että ihmisillä on aina jokin rooli tai sitten rooleja ei ole olemassaan (ihan miten vaan). Luin runoni kuuluvasti, hitaasti ja itse olin tyytyväinen, vaikka en ottanut silmäkontakteja tai tehnyt mitään sen kummoisempia eleitä. Toivoin, että ihmiset vain sulkisivat silmänsä ja kuuntelisivat tekstiä. Älköön katsoko minua. Sain positiivista palautetta lausumisen jälkeen runoistani. Hyvää palautetta saa muuten lähes aina, kun uskaltaa laittaa itsensä likoon! Kokeilkaapa.

Yksi meidän linjalainen kirjoitti hienon tarinan tuosta illasta otsikolla Runous hukkuu olueen.

Mitähän sitten uskaltaisi tehdä?