torstaina, joulukuuta 30, 2010
Kirjat kädessä
Tänään sain paketin vihdoin kotiini, ja kirjat kouraani. Tilasin aluksi vain viisi kirjaa itselleni. En muka uskaltanut enempää tilata. Muutama päivä ensimmäisen tilauksen jälkeen tilasin sitten huomattavasti enemmänkin kirjoja. Ne tulevat ensi viikolla.
Runokokoelma on juuri sen näköinen kuin oletin. Olen tyytyväinen kannen materiaaliin, väreihin ja paperin laatuun.
Miltä nyt tuntuu?
Siinä ne nyt ovat. Hassua.
Oikeastaan on vain yksi ajatus.
Eteenpäin!
lauantaina, joulukuuta 25, 2010
Hyvää joulua!
Lola, entinen semiulkokissa, nykyinen täysin sisällä viihtyvä kotikissa.
Kokee uuden asunympäristönsä liian jännittäväksi,
ja siksipä haluaa oleskella vain sisällä.
Mutta ainahan kissoista on kivaa katsella ikkunasta ulos.
HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!
sunnuntai, joulukuuta 19, 2010
Esikoisrunokokoelma Syntymä!
Olen julkaissut esikoisrunokokoelmani nyt BoD:lla.
Tästä linkistä se löytyy.
En ole vielä saanut postissa omia kappaleitani.
Jännittää.
Mitä jos siellä on kirjoitusvirheitä?
Mitä jos en tykkääkään siitä, kun saan käsiini?
Mutta kuitenkin sitä voi jo tilata netistä.
Ehkä joku tilaaja saa sen käsiinsä ennen minua?
Hinta on vain 5 euroa.
Halusin saada kirjan hinnaksi sellaisen hinnan, jonka minä itsekin voisin "keveästi" maksaa tuntemattoman, uuden runoilijan esikoisteoksesta. Minäkin voisin tilata tuohon hintaan netistä jonkun nettituttuni kirjan.
En halua ns. tienata kirjallani.
Haluan, että mahdollisimman moni pystyisi ja haluaisi tilata sen.
Lukijoita minä haluan.
Kerron lisää aiheesta, kunhan saan käsiini itsekin tuon teokseni.
Kirjaa voi tilata jossain vaiheessa myös suomalaisista nettikirjakaupoista.
Sen voi myös löytää kirjakaupoista (jos hyvin käy).
Sen voi tilata myös omaan kirjastoonsa (kirjastoille voi aina kertoa toiveita).
sunnuntai, joulukuuta 12, 2010
Pimeintä on juuri ennen aamua
Nyt on se pimein hetki ajatellen runokokoelmaani, sitä valmista käsikirjoitusta, joka odottaa julkaisijaa. Postilaatikkoon tulee kielteisiä päätöksiä. Yleensä ne ovat samalla kaavalla kirjoitettuja tusinatorjumisia. Yhden persoonallisen ja toiveikkaan hylkäyksen sain. Sellaisen, joka teki iloiseksi ja valoi uskoa.
Mutta nyt tuntuu taas siltä, etten koskaan löydä kirjalleni kustantajaa. En koskaan. Eli täytyisi omakustantaa.
Omakustanteet ovat täysin ok. Itsekin arvostelin taannoin muutaman hyvän omakustanteen tänne.
Mutta se on sääli, ettei omakustanteita arvostella oikeastaan missään lehdissä tai verkkojulkaisuissa oikeasti. Ajatellaan, että ne voidaan sivuttaa, koska ne eivät ole päässeet kustantajien seulan läpi. Vaikka voihan olla, että joku on kustantanut runokokoelmansa suoraan itse. Ei ole edes halunnut kokoelmaansa seulottavaksi.
Minulla on kunnianhimoinen halu, että kokoelmani ihan oikeasti arvosteltaisiin lehdissä.
Olen nyt niin heittänyt runollisen kirveeni kaivoon, etten edes kirjoita runoja. Aion kirjoittaa lisää runoja, kunhan on taas sen aika. No, yhden runon kirjoitin uuteen luonnosvihkooni pari viikkoa sitten. Tuntuu kuin kirjoittaisin joskus runoja salaa mököttävältä itseltäni. Alan epäillä, että runoni eivät sittenkään ole riittävän hyviä.
Silti kaipaan runouttani ja luomista, mutta en halua heittäytyä sen maailmaan, koska tiedän sen vievän minut vahvasti mukanaan. Eikä minulla ole nyt aikaa. On työtä ja omakotitaloa. Liian vähäistä nukkumista. Aamu- ja iltapäiväruuhkia.
Joku sanoi, ettei aika lopu koskaan. Ei se lopu, mutta ihmiset ovat keksineet määräaikoja, deadlineja. Töihin on ehdittävä ajoissa. Ihmisen keksimä kello käy.
Ja minusta tuntuu, ettei minulla ole mitään sanottavaa kenellekään. Istun kahvipöydissä uusien ihmisen kanssa. Ja olen niin tylsä, että yleensä istun ja kuuntelen hiljaa.
Tosiasia on, että olen onnellinen. Väsynyt, mutta onnellinen. Voin sanoa niin. En ole ollut näin seestynyt ja tasaisen tyytyväinen vuosikausiin. Olen tylsä, hiljainen, tasaisen onnellinen ihminen. Väsyneenä tosin murisen usein. Mutta se johtuu väsymisestä.
Silti tympäisee, kun ei pääse toteuttamaan haavettaan oman runokirjan julkaisemisesta. Ihminen tarvitsee arjen ja työn lisäksi jotain mukavaa minkä pariin upota. Jotkut lukevat, toiset askartelevat, kolmannet tekevät pihatöitä, neljännet juoksevat ja he odottavat innolla pääsevänsä harrastuksensa pariin.
Tässä tarvitaan sisuuntumista. Ja päätöstä.
Suuntaa! Päämäärää! Projektia!
Nyt!
Mutta nyt tuntuu taas siltä, etten koskaan löydä kirjalleni kustantajaa. En koskaan. Eli täytyisi omakustantaa.
Omakustanteet ovat täysin ok. Itsekin arvostelin taannoin muutaman hyvän omakustanteen tänne.
Mutta se on sääli, ettei omakustanteita arvostella oikeastaan missään lehdissä tai verkkojulkaisuissa oikeasti. Ajatellaan, että ne voidaan sivuttaa, koska ne eivät ole päässeet kustantajien seulan läpi. Vaikka voihan olla, että joku on kustantanut runokokoelmansa suoraan itse. Ei ole edes halunnut kokoelmaansa seulottavaksi.
Minulla on kunnianhimoinen halu, että kokoelmani ihan oikeasti arvosteltaisiin lehdissä.
Olen nyt niin heittänyt runollisen kirveeni kaivoon, etten edes kirjoita runoja. Aion kirjoittaa lisää runoja, kunhan on taas sen aika. No, yhden runon kirjoitin uuteen luonnosvihkooni pari viikkoa sitten. Tuntuu kuin kirjoittaisin joskus runoja salaa mököttävältä itseltäni. Alan epäillä, että runoni eivät sittenkään ole riittävän hyviä.
Silti kaipaan runouttani ja luomista, mutta en halua heittäytyä sen maailmaan, koska tiedän sen vievän minut vahvasti mukanaan. Eikä minulla ole nyt aikaa. On työtä ja omakotitaloa. Liian vähäistä nukkumista. Aamu- ja iltapäiväruuhkia.
Joku sanoi, ettei aika lopu koskaan. Ei se lopu, mutta ihmiset ovat keksineet määräaikoja, deadlineja. Töihin on ehdittävä ajoissa. Ihmisen keksimä kello käy.
Ja minusta tuntuu, ettei minulla ole mitään sanottavaa kenellekään. Istun kahvipöydissä uusien ihmisen kanssa. Ja olen niin tylsä, että yleensä istun ja kuuntelen hiljaa.
Tosiasia on, että olen onnellinen. Väsynyt, mutta onnellinen. Voin sanoa niin. En ole ollut näin seestynyt ja tasaisen tyytyväinen vuosikausiin. Olen tylsä, hiljainen, tasaisen onnellinen ihminen. Väsyneenä tosin murisen usein. Mutta se johtuu väsymisestä.
Silti tympäisee, kun ei pääse toteuttamaan haavettaan oman runokirjan julkaisemisesta. Ihminen tarvitsee arjen ja työn lisäksi jotain mukavaa minkä pariin upota. Jotkut lukevat, toiset askartelevat, kolmannet tekevät pihatöitä, neljännet juoksevat ja he odottavat innolla pääsevänsä harrastuksensa pariin.
Tässä tarvitaan sisuuntumista. Ja päätöstä.
Suuntaa! Päämäärää! Projektia!
Nyt!
sunnuntai, marraskuuta 07, 2010
Vaihtuvat vuodenajat
28.10.2010 uuden kodin pihalta näkyvää liminkalaista maisemaa.
Yöllä 7.11.2010 satoi näin paljon lunta.
perjantaina, lokakuuta 01, 2010
Novelli Hallauksessa
Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry sivustolta löytyy mainos uusimmasta Hallauksesta.
Tuossa Huutomerkki Ry:n julkaisussa on vaihteeksi minunkin tekstejäni. Lähetin sinne yhden vanhan pienen novellini Haudutettua vadelmateetä, jonka kirjoitin pari vuotta sitten. Hion sitä hieman ennen lähettämistä. Ilmaisuni oli jo muuttunut muutamassa vuodessa. Jotkin lauseet tai ilmaisut eivät enää tuntuneet "minulta".
Tarinakin muuttui hieman. Vain aavistuksen.
Nyt se on valmis.
lauantaina, syyskuuta 18, 2010
RunoTorstai: kellastuva
kun nautit tästä
se sinulta riistetään
se maatuu, yhtyy luojaansa
pidä kiinni lujempaa
pidä kiinni niin lujaa
että se murenee
sillä niin on tapahtuva
*******
RunoTorstain 176. haaste
se sinulta riistetään
se maatuu, yhtyy luojaansa
pidä kiinni lujempaa
pidä kiinni niin lujaa
että se murenee
sillä niin on tapahtuva
*******
RunoTorstain 176. haaste
perjantaina, heinäkuuta 09, 2010
Niko Peltokangas: Rintani rossi
KUVASI
Taittelen kuvasi kiviin
maan sydämessä syntyneisiin
hiilestä painettuihin
timanteiksi hiottuihin
Kääntelen kuvasi kiviin
avaruudesta tulleisiin
alkusyyn kysymyksiin
tähdenpalasiin
Taon kuvasi kiviin
niin että ikuisesti
maan graniitissa lepäisivät sinun kasvosi
eikä graniitin olisi kylmä
s.20
Niko Peltokangas on Raahessa asuva runoilija, kirjoittaja. Hän on julkaissut runojaan aiemmin Aukeassa ja vanhassa Kaunosielut-blogissaan. Vuonna 2009 hän julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa nimeltä Rintani rossi (BoD-kustannus). Kokoelmaan kuvituksen on tehnyt Milka Peltokangas. Uusi blogi on edelleen nimeltä Kaunosielut, mutta se on eri osoitteessa, ja se on hänen ja hänen puolisonsa yhteinen.
Kokoelman ensimmäinen luku keskittyy isäksi tulemiseen ja lapseen. Sitä lukiessa tulee ajatus, että onko nyt tämä kirja "vain" tätä, uutta lasta, perhettä, syntymää, imetystä. Mutta seuraavissa luvuissa runojen maailmat ulottuvat joka puolelle.
Kolmannen luvun runot puhuvat jumalan tai elämän, olemisen etsinnästä, arvoituksista. On runo nimeltä Eva tai Lankeemus tai Epäillys. Runoissa on tummuutta ja voimaa sekä herkkyyttä, viisautta.
Neljännessä luvussa runonminä tuntuisi olevan kasvava, kypsyvä, vanheneva mies, joka kävelee kirkonkylän valtatiellä, muistelee tiluksien laitamilla esi-isiensä tekoja. Mies, joka levittää siipensä, lentää rakkaudesta, kaipaa ihmistä ja hänen kauneintansa. Mies, joka pohtii työtä. Mies, joka katselee väsynyttä maata ja syrjäisiä kaupunkeja Euroopan laidalla.
Runoissa on käytetään vahvoja luontovertauksia uudella, raikkaalla tavalla arkea tai kaupunkeja, kirkonkyliä unohtamatta. Lukiessaan runoja syntyy hienoja elämyksiä huomatessaan yhdistelmiä, joita ei ole ennen kuullut. Nuo vertaukset heräävät eroon. Esimerkiksi Huonosti nukkunut maa -runossa säkeet Venyttelee ohuen peiton alla / huonosti nukkunut maa/ Kampaa viivasuoran jakauksen kosteaan multaan ovat erityisen oivaltavat ja luovat kauniin maailman silmien eteen. Samalla siinä on luontoa, samalla edessä on ihminen. Ihmisen olotilan aistii.
Eniten pidin toisen luvun runoista. Ne ovat sellaisia runoja, joista on vaikea sanoa mitään, mutta ne koskettavat. Niitä ei voi repiä osiin tai pilkkoa. Ne pitää lukea tai kuulla, tuntea. Tunne on saatu runoihin aitona. Ei liian piilotettuna. Ei liian mahtipontisena. Juuri sopivana. Poimin toisesta luvusta molemmat tämän arvostelun esimerkit eli Kuvasi- ja Tämän lähemmäs en pääse -runot. Jälkimmäisessä runossa hienosti alun vihjeet ja lopun lopun toteamukset aikaansaavat koskettavan tarinan. Tarkkailkaa siiliä.
Näitä runoja lukiessa mietin myös, että tällaisia runoja voisi myös Otava tai jokin muu ns. suurempi kustantamo julkaista. Näissä käytetään sujuvaa kieltä. Runojen rytmi on hyvää. Iätöntä, mutta tuoretta, kestävää, kasvavaa runoutta. Ainoastaan muutamissa runoissa häiritsi se, että niitä olisi voitu tiivistää tai ne olisi voitu uskaltaa katkaista aikaisemmin. Runoilijoille usein on vaikeaa lopettaa runo oikeaan kohtaan. Vielä pitäisi saada sanoa se yksi juttu.
Kokoelmaa hieman toimittamalla ja runojen sekä lukujen järjestystä muuttamalla sen parhaimmat runot saataisiin vielä paremmin esille. Raahen Seutu -lehden haastattelussa Peltokangas tunnustaakin, että "koska tarkoituksena oli saada julkaistua vuosien aikana valmistuneita tekstejä, hän ei halunnut ruveta muokkaamaan niitä rajusti. Tekstien antaminen kustantajien arvioitavaksi tuntui turhalta. Hän pitää mahdollisena, että seuraavalla kerralla kirjoituksia voisi tarjota kustantajallekin".
Suosittelen Peltokangasta tarjoamaan seuraavaa kokoelmaa jollekin kustantajalle, jotta se leviäisi mahdollisimman laajalle runoverkostoista. Hänen runojaan voisi hyvin moni muukin haluta lukea ympäri Suomen. Nyt oli minullekin vain sattumaa, että törmäsin tähän kokoelmaan Facebookissa.
Suosittelen tutustumaan. Näissä on sitä jotakin.
TÄMÄN LÄHEMMÄS EN PÄÄSE
Anna minä sanon
olen junan hiljainen mies
Sinä häiritset minun yksinäisyyttäni
sillä olen siili
joka odottaa paluutasi kaupunkiin
Liike tulee kohti ja jatkaa pysähtymättä takaisin
minä lasken lyönnit
ja pysyttelen tasoissa
Sanomien välistä putosi gramofonin neula
teki kaarevia viiltoja kaksikymppisen varteen
veti johdot ruttuisesta ihosta kaikkeuden akkupatteriin ja
käynnisti
Puhun tunteistani, koska vain silloin ne ovat olemassa
ja niin tulkitsen myös muiden puhetta
Peilistä katsovat kaksi naamaani
palaan hetkeksi siihen, mitä olin
työnnän piikkini syksyn lehtiin
s.25
Taittelen kuvasi kiviin
maan sydämessä syntyneisiin
hiilestä painettuihin
timanteiksi hiottuihin
Kääntelen kuvasi kiviin
avaruudesta tulleisiin
alkusyyn kysymyksiin
tähdenpalasiin
Taon kuvasi kiviin
niin että ikuisesti
maan graniitissa lepäisivät sinun kasvosi
eikä graniitin olisi kylmä
s.20
Niko Peltokangas on Raahessa asuva runoilija, kirjoittaja. Hän on julkaissut runojaan aiemmin Aukeassa ja vanhassa Kaunosielut-blogissaan. Vuonna 2009 hän julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa nimeltä Rintani rossi (BoD-kustannus). Kokoelmaan kuvituksen on tehnyt Milka Peltokangas. Uusi blogi on edelleen nimeltä Kaunosielut, mutta se on eri osoitteessa, ja se on hänen ja hänen puolisonsa yhteinen.
Kokoelman ensimmäinen luku keskittyy isäksi tulemiseen ja lapseen. Sitä lukiessa tulee ajatus, että onko nyt tämä kirja "vain" tätä, uutta lasta, perhettä, syntymää, imetystä. Mutta seuraavissa luvuissa runojen maailmat ulottuvat joka puolelle.
Kolmannen luvun runot puhuvat jumalan tai elämän, olemisen etsinnästä, arvoituksista. On runo nimeltä Eva tai Lankeemus tai Epäillys. Runoissa on tummuutta ja voimaa sekä herkkyyttä, viisautta.
Neljännessä luvussa runonminä tuntuisi olevan kasvava, kypsyvä, vanheneva mies, joka kävelee kirkonkylän valtatiellä, muistelee tiluksien laitamilla esi-isiensä tekoja. Mies, joka levittää siipensä, lentää rakkaudesta, kaipaa ihmistä ja hänen kauneintansa. Mies, joka pohtii työtä. Mies, joka katselee väsynyttä maata ja syrjäisiä kaupunkeja Euroopan laidalla.
Runoissa on käytetään vahvoja luontovertauksia uudella, raikkaalla tavalla arkea tai kaupunkeja, kirkonkyliä unohtamatta. Lukiessaan runoja syntyy hienoja elämyksiä huomatessaan yhdistelmiä, joita ei ole ennen kuullut. Nuo vertaukset heräävät eroon. Esimerkiksi Huonosti nukkunut maa -runossa säkeet Venyttelee ohuen peiton alla / huonosti nukkunut maa/ Kampaa viivasuoran jakauksen kosteaan multaan ovat erityisen oivaltavat ja luovat kauniin maailman silmien eteen. Samalla siinä on luontoa, samalla edessä on ihminen. Ihmisen olotilan aistii.
Eniten pidin toisen luvun runoista. Ne ovat sellaisia runoja, joista on vaikea sanoa mitään, mutta ne koskettavat. Niitä ei voi repiä osiin tai pilkkoa. Ne pitää lukea tai kuulla, tuntea. Tunne on saatu runoihin aitona. Ei liian piilotettuna. Ei liian mahtipontisena. Juuri sopivana. Poimin toisesta luvusta molemmat tämän arvostelun esimerkit eli Kuvasi- ja Tämän lähemmäs en pääse -runot. Jälkimmäisessä runossa hienosti alun vihjeet ja lopun lopun toteamukset aikaansaavat koskettavan tarinan. Tarkkailkaa siiliä.
Näitä runoja lukiessa mietin myös, että tällaisia runoja voisi myös Otava tai jokin muu ns. suurempi kustantamo julkaista. Näissä käytetään sujuvaa kieltä. Runojen rytmi on hyvää. Iätöntä, mutta tuoretta, kestävää, kasvavaa runoutta. Ainoastaan muutamissa runoissa häiritsi se, että niitä olisi voitu tiivistää tai ne olisi voitu uskaltaa katkaista aikaisemmin. Runoilijoille usein on vaikeaa lopettaa runo oikeaan kohtaan. Vielä pitäisi saada sanoa se yksi juttu.
Kokoelmaa hieman toimittamalla ja runojen sekä lukujen järjestystä muuttamalla sen parhaimmat runot saataisiin vielä paremmin esille. Raahen Seutu -lehden haastattelussa Peltokangas tunnustaakin, että "koska tarkoituksena oli saada julkaistua vuosien aikana valmistuneita tekstejä, hän ei halunnut ruveta muokkaamaan niitä rajusti. Tekstien antaminen kustantajien arvioitavaksi tuntui turhalta. Hän pitää mahdollisena, että seuraavalla kerralla kirjoituksia voisi tarjota kustantajallekin".
Suosittelen Peltokangasta tarjoamaan seuraavaa kokoelmaa jollekin kustantajalle, jotta se leviäisi mahdollisimman laajalle runoverkostoista. Hänen runojaan voisi hyvin moni muukin haluta lukea ympäri Suomen. Nyt oli minullekin vain sattumaa, että törmäsin tähän kokoelmaan Facebookissa.
Suosittelen tutustumaan. Näissä on sitä jotakin.
TÄMÄN LÄHEMMÄS EN PÄÄSE
Anna minä sanon
olen junan hiljainen mies
Sinä häiritset minun yksinäisyyttäni
sillä olen siili
joka odottaa paluutasi kaupunkiin
Liike tulee kohti ja jatkaa pysähtymättä takaisin
minä lasken lyönnit
ja pysyttelen tasoissa
Sanomien välistä putosi gramofonin neula
teki kaarevia viiltoja kaksikymppisen varteen
veti johdot ruttuisesta ihosta kaikkeuden akkupatteriin ja
käynnisti
Puhun tunteistani, koska vain silloin ne ovat olemassa
ja niin tulkitsen myös muiden puhetta
Peilistä katsovat kaksi naamaani
palaan hetkeksi siihen, mitä olin
työnnän piikkini syksyn lehtiin
s.25
torstaina, heinäkuuta 08, 2010
keskiviikkona, heinäkuuta 07, 2010
Tarjoan teille kauniin hetken
-----> linkki kauniiseen hetkeen <-----
Käytin vanhoja kuvia ja tein tämmöisen... Kokeilkaan itse täällä www.slide.com
Käytin vanhoja kuvia ja tein tämmöisen... Kokeilkaan itse täällä www.slide.com
maanantaina, kesäkuuta 28, 2010
Äidin ihastukset!
Tyttäreni keksivät itselleen tekemistä tänään.
Vanhempi 9,5-vuotias esikoinen piirsi keskimäisestä eli 7,5-vuotiaasta kaunokaisesta kaksi muotokuvaa.
Siinä meni kymmeniä minuutteja. Vaadittiin hermoja sekä piirtäjältä että mallilta.
Kyllä! Nuo todella ovat vanhimman tyttäreni piirtämiä kuvia. Ja voin sanoa, että ovat näköisiä.
Ihan pakko oli scannata ne tänne talteen. Luultavasti alkuperäiset kuvat joskus joutuvat hukkaan.
Nämä kuvat eivät milloinkaan (luultavasti).
sunnuntai, kesäkuuta 27, 2010
Hyvä ja kaunis juhannus
Kultalampi 2010
Toivotan nyt hyvää juhannusta hieman jälkikäteen. Tai siis kerron jälkikäteen hyvästä juhannuksesta. Toivottavasti teillä oli parempi juhannus kuin lööppien mustat otsikot antavat ymmärtää. Kuulemma tämä on ollut synkistä synkin juhannus kymmeneen vuoteen.
Itselle tämä oli kyllä hyvä juhannus. Pääsee TOP 5 joukkoon. Olimme Kultalammella, Tyrnävällä. Lapset uivat ainakin kolme kertaa aattona ja juhannuspäivänä kerran. Sauna oli lämmin tuntikausia. Grilli oli kuumana. Loppuilta (ja -yö) pelattiin Trivial Pursuitia.
Viime juhannuksena minä eksyin Tyrnävällä. En sentään enää tänä vuonna harhaillut sinne ja tänne lakeudella.
Sinä, lukijani, kerropa nyt miten juhannuksesi vietit! Etenkin, jos olet ollut pitkään hiljaa, etkä ole sanonut mitään kommenttilaatikossa. Olisi mukava kuulla mitä teille kuuluu vanhat ystävät ja tutut. :)
torstaina, kesäkuuta 17, 2010
Valokuva- ja RunoTorstai: matkan varrella
hän saapuu illalla
jää makaamaan
odottaa
että matka jatkuisi
että annettaisiin lupa jatkaa
eteenpäin
hän katsoo minuun
******
ValokuvaTorstain ja RunoTorstain 171. haaste.
torstaina, kesäkuuta 10, 2010
ValokuvaTorstai: Memories (Someone We'll Never Know)
170. ValokuvaTorstain haasteena oli inspiroitua kappaleesta
Kuvan otin eilen Oulun Tuomiokirkon kryptassa, jossa toimii kesäkahvila.
Kahvilan tuotto menee hyvään tarkoitukseen.
keskiviikkona, kesäkuuta 09, 2010
Utuisia teräviä
Una julkaisi blogissaan ihanan utuisia kesäkuvia. Halusin kokeilla miten ne syntyvät. Tähän sain mukaan hieman utua.
Löysin maasta pieniä käpymäisiä juttuja (minkä puun ne ovat?). Otin niistä tällaisen kuvan.
Kameralla on kiva leikkiä! :D
maanantaina, kesäkuuta 07, 2010
perjantaina, kesäkuuta 04, 2010
lauantaina, toukokuuta 29, 2010
Susanna Taivalsalmi: Kirjallinen pelonteko
Hieron perunoita lautasen reunoille –
näyttää kuin olisin syönyt enemmän, paremmin,
minussa asuu nälkäinen eläin, joka puristaa saumoja
eikä vyön hirttorengas pian enää hulju ylläni.
Varomatta nirhaisen haavan kurkunpäähän, mutta vielä mahtuu,
täysi, tyhjä, taas.
Kaikessa täyttymisessä on kuitenkin pelko:
katoanko jos onnistun tässä tarpeeksi usein.
s.25
Kirjallinen pelonteko (78 s. Robustos 2010) on Susanna Taivalsalmen toinen runoteos. Tässä kokoelmassa on pelko ja ahdistus läsnä jokaisessa runossa, joten kokoelman nimi on erittäin kuvaava.
Valitsin erimerkiksi ylläolevan runon, koska se kuvaa hyvin koko kirjan tunnelmaa. Runo kertoo paljon, mutta toisaalta se ei sano asioita suoraan. Runon minä on tyttö tai nuori nainen. Lukiessani runoja näen laihan, hennon, pelokkaan olennon. Runoissa tyttö on välillä hyvin nuorena ja hauraana isänsä kotona, välillä hän on rakkaansa luona, mutta aina on jotain synkkää, piilotettua mukana. Lukija miettii, että mitä on tapahtunut. Mikä on ollut tai on niin kauheaa? Vyöt puristavat runon minästä ihmistä. Peilistä ei näy enää kaunista. Runon minä huutaa öisin, eikä kukaan kysy miksi.
Runoissa on kauniita kielikuvia. Ahdistusta ei lyödä rumasti ja väkivaltaisesti lukijan silmille, vaan se tehdään jotenkin kauniisti ja kohteliaasti. Näillä runoilla on se mahti. Sama rytmi ja tunnelma säilyvät läpi kokoelman. Sama tyttö/nainen elää runoissa. Äsken pieni, taas hieman isompi, jälleen pieni. Runoissa puhutellaan myös Arkiprinsessaa tai Olutprofeettaa. Hekin ovat arvoituksia. Runoja haluaa lukea yhä uudelleen, koska haluaa ymmärtää ja oivaltaa mitä kaiken takana on. Hääkuva otetaan pois seinältä, tai ehkä se ei koskaan siinä ollutkaan. Vihkisormus tai sormus on monessa runossa mukana. Kuka oli morsian? Vai oliko kukaan? Kuolemakin on läsnä.
Mutta kaiken pelon ja ahdistuksen takaa näkyy väläyksinä toivo. Ihan pieninä vihjeinä. Vaikka siinä, että pieni tyttö vihdoin saa vihdoin kaivatun tarran karkkipussista, löytää se uudestaan, eikä heitä sitä pois, enää. Vai toivonko minä toivon löytymistä lukijana? Silloinhan runot herättävät kuitenkin toivoa, vaikka pelkoa korostetaankin.
Taivalsalmen runot ovat runsaita ja täynnä niin kaikkea, että aluksi voi huolimattomasti lukien nähdä pelkkää tunnelmointia, nuoren naisen tyypillistä ahdistusta ja ainostaan kauniita uusia sanayhdistelmiä, mutta kun lukee kaiken uudestaan ajatuksella löytää rivien välistä piilotettuja, kypsiä, viisaita ajatuksia. Säkeiden ja runojen yhdistelmistä löytää totuuksia tai arvoituksia. Ne ovat harkiten ja hienosti rakennettuja.
Suosittelen tutustumaan tähän tummaan arvoitukseen ja lukemaan se kannesta kanteen. Se on yhteinäinen kokonaisuus, jonka kaikki runot liittyvät yhteen ja kuiskuttelevat hiljaa jostain, josta minä haluaisin kuulla lisää. Uskoisin, että Susanna tekee vielä uuden runokokoelman. Kaikkea ei ole vielä kerrottu.
Kun hiivin yöllä parvekkeelta takaisin, muistan
pienet varpaani, lepattavat sykähdykset minun lapsensydämessä
ja suuhun tulvahtavan veren
kun hampaat putoavat vain
kasvaakseen vinoina takaisin
maidosta rautaan niin terävinä että
haudat voisi rakentaa huojuvien
jalasten kaltaisille.
s. 74
näyttää kuin olisin syönyt enemmän, paremmin,
minussa asuu nälkäinen eläin, joka puristaa saumoja
eikä vyön hirttorengas pian enää hulju ylläni.
Varomatta nirhaisen haavan kurkunpäähän, mutta vielä mahtuu,
täysi, tyhjä, taas.
Kaikessa täyttymisessä on kuitenkin pelko:
katoanko jos onnistun tässä tarpeeksi usein.
s.25
Kirjallinen pelonteko (78 s. Robustos 2010) on Susanna Taivalsalmen toinen runoteos. Tässä kokoelmassa on pelko ja ahdistus läsnä jokaisessa runossa, joten kokoelman nimi on erittäin kuvaava.
Valitsin erimerkiksi ylläolevan runon, koska se kuvaa hyvin koko kirjan tunnelmaa. Runo kertoo paljon, mutta toisaalta se ei sano asioita suoraan. Runon minä on tyttö tai nuori nainen. Lukiessani runoja näen laihan, hennon, pelokkaan olennon. Runoissa tyttö on välillä hyvin nuorena ja hauraana isänsä kotona, välillä hän on rakkaansa luona, mutta aina on jotain synkkää, piilotettua mukana. Lukija miettii, että mitä on tapahtunut. Mikä on ollut tai on niin kauheaa? Vyöt puristavat runon minästä ihmistä. Peilistä ei näy enää kaunista. Runon minä huutaa öisin, eikä kukaan kysy miksi.
Runoissa on kauniita kielikuvia. Ahdistusta ei lyödä rumasti ja väkivaltaisesti lukijan silmille, vaan se tehdään jotenkin kauniisti ja kohteliaasti. Näillä runoilla on se mahti. Sama rytmi ja tunnelma säilyvät läpi kokoelman. Sama tyttö/nainen elää runoissa. Äsken pieni, taas hieman isompi, jälleen pieni. Runoissa puhutellaan myös Arkiprinsessaa tai Olutprofeettaa. Hekin ovat arvoituksia. Runoja haluaa lukea yhä uudelleen, koska haluaa ymmärtää ja oivaltaa mitä kaiken takana on. Hääkuva otetaan pois seinältä, tai ehkä se ei koskaan siinä ollutkaan. Vihkisormus tai sormus on monessa runossa mukana. Kuka oli morsian? Vai oliko kukaan? Kuolemakin on läsnä.
Mutta kaiken pelon ja ahdistuksen takaa näkyy väläyksinä toivo. Ihan pieninä vihjeinä. Vaikka siinä, että pieni tyttö vihdoin saa vihdoin kaivatun tarran karkkipussista, löytää se uudestaan, eikä heitä sitä pois, enää. Vai toivonko minä toivon löytymistä lukijana? Silloinhan runot herättävät kuitenkin toivoa, vaikka pelkoa korostetaankin.
Taivalsalmen runot ovat runsaita ja täynnä niin kaikkea, että aluksi voi huolimattomasti lukien nähdä pelkkää tunnelmointia, nuoren naisen tyypillistä ahdistusta ja ainostaan kauniita uusia sanayhdistelmiä, mutta kun lukee kaiken uudestaan ajatuksella löytää rivien välistä piilotettuja, kypsiä, viisaita ajatuksia. Säkeiden ja runojen yhdistelmistä löytää totuuksia tai arvoituksia. Ne ovat harkiten ja hienosti rakennettuja.
Suosittelen tutustumaan tähän tummaan arvoitukseen ja lukemaan se kannesta kanteen. Se on yhteinäinen kokonaisuus, jonka kaikki runot liittyvät yhteen ja kuiskuttelevat hiljaa jostain, josta minä haluaisin kuulla lisää. Uskoisin, että Susanna tekee vielä uuden runokokoelman. Kaikkea ei ole vielä kerrottu.
Kun hiivin yöllä parvekkeelta takaisin, muistan
pienet varpaani, lepattavat sykähdykset minun lapsensydämessä
ja suuhun tulvahtavan veren
kun hampaat putoavat vain
kasvaakseen vinoina takaisin
maidosta rautaan niin terävinä että
haudat voisi rakentaa huojuvien
jalasten kaltaisille.
s. 74
Riesu
Tytöt löysivät pihalta repalesiipisen perhosen, jolle antoivat nimeksi Riesu.
He laittoivat sen istumaan kulleron kukalle. Riesu-parka.
Vaihdoin pitkästä aikaa blogipohjan toiseksi. Syy oli siinä, että entiseen pohjaan ei saanut esille kuin keskikokoisia kuvia. Tähän pohjaan sopii myös isompia kuvia. Ei lukijan tarvitse välttämättä aina erikseen klikata ja suurentaa kuvaa.
torstaina, toukokuuta 27, 2010
RunoTorstai: viesti
kun et sano mitään
käännyt kaukaisuuteen
kuulet kaiken
olet vastaanotettu
*********
RunoTorstain 168. haaste
käännyt kaukaisuuteen
kuulet kaiken
olet vastaanotettu
*********
RunoTorstain 168. haaste
keskiviikkona, toukokuuta 26, 2010
Ari Kokkonen: Runoja
Aamukolmelta
Aamukolmelta sinä nukut vielä,
auringon ensimmäiset pilkahdukset koskettavat
metsän reunaa,
puiden latvat tanssivat liekehtivässä valossa.
Heräät,
vasta leikattu ruoho tuoksuu ulkona,
kahvinkeitin tipauttaa viimeisiä pisaroitaan.
s. 5
Tunteita
Rakkaus on joskus sanaton,
sanat vihaa täynnä.
s. 35
"Ari, Turkulainen, keski-ikäinen, wannabe valokuvaaja, kirjoittaja, viestintäsuunnittelija, jolla hyvä sydän ja intohimoinen sielu." Näin Ari Kokkonen kuvailee blogissaan kuvailee itseään .
Runoja esikoisrunokokoelma ilmestyi syksyllä 2009 omakustanteena BoD eli Books on Demand -julkaisuväylän kautta. Kirja on laadukkaan näköinen ulkoisesti, ja teksti näyttää hyvältä (tämä oli ensimmäinen kerta, kun pidin käsisissäni BoD-kirjaa). Kirjaa voi tilata esimerkiksi täältä.
Runoista. Valitsin nuo kaksi runoa, koska ne kuvaavat hyvin sitä millaisia Kokkosen runot ovat. Ne ovat joko tunnelmallisia, hetkistä kertovia tai sitten ne ovat lyhyitä mietelmiä ja ajatelmia. Kuitenkin ne ovat aina läsnä tässä ja nyt.
Aamukolmelta -runo on hieno. Se kuvaa zenimäistä hetkeä kesäisessä aamussa. Osasta Kokkosen runoista voi tulla mieleen Ryokanin tai Risto Rasan runot. Mutta nämä eivät ole mitään kopioita vaan ihan omaa Kokkosen maailmaa. Näihin runoihin uskoo, ja niiden hetkiin, joissa ne ovat syntyneet. Niin yksityisiä ja lähelle tulevia, että niistä tulee universaaleja ja yhteisiä. Runojen kieli on virheetöntä ja asemointi on ajateltua.
Tunteita -runo on lyhyt ja selkeä, mutta samalla vaikeaselkoinen ja yhä uudelleen luettava. Lukijan mieleen tulee kysymys: "Miten niin"? Tai sitten jollain toisella kertaa ajatus on: "Niinhän se menee." Runo voi puhua siis eri kerroilla eri tavalla.
Varmasti aion palata tämän runokirjan ääreen myöhemminkin. Luen yhden tai kaksi. Olen hetken hiljaa ja mietin.
Aamukolmelta sinä nukut vielä,
auringon ensimmäiset pilkahdukset koskettavat
metsän reunaa,
puiden latvat tanssivat liekehtivässä valossa.
Heräät,
vasta leikattu ruoho tuoksuu ulkona,
kahvinkeitin tipauttaa viimeisiä pisaroitaan.
s. 5
Tunteita
Rakkaus on joskus sanaton,
sanat vihaa täynnä.
s. 35
"Ari, Turkulainen, keski-ikäinen, wannabe valokuvaaja, kirjoittaja, viestintäsuunnittelija, jolla hyvä sydän ja intohimoinen sielu." Näin Ari Kokkonen kuvailee blogissaan kuvailee itseään .
Runoja esikoisrunokokoelma ilmestyi syksyllä 2009 omakustanteena BoD eli Books on Demand -julkaisuväylän kautta. Kirja on laadukkaan näköinen ulkoisesti, ja teksti näyttää hyvältä (tämä oli ensimmäinen kerta, kun pidin käsisissäni BoD-kirjaa). Kirjaa voi tilata esimerkiksi täältä.
Runoista. Valitsin nuo kaksi runoa, koska ne kuvaavat hyvin sitä millaisia Kokkosen runot ovat. Ne ovat joko tunnelmallisia, hetkistä kertovia tai sitten ne ovat lyhyitä mietelmiä ja ajatelmia. Kuitenkin ne ovat aina läsnä tässä ja nyt.
Aamukolmelta -runo on hieno. Se kuvaa zenimäistä hetkeä kesäisessä aamussa. Osasta Kokkosen runoista voi tulla mieleen Ryokanin tai Risto Rasan runot. Mutta nämä eivät ole mitään kopioita vaan ihan omaa Kokkosen maailmaa. Näihin runoihin uskoo, ja niiden hetkiin, joissa ne ovat syntyneet. Niin yksityisiä ja lähelle tulevia, että niistä tulee universaaleja ja yhteisiä. Runojen kieli on virheetöntä ja asemointi on ajateltua.
Tunteita -runo on lyhyt ja selkeä, mutta samalla vaikeaselkoinen ja yhä uudelleen luettava. Lukijan mieleen tulee kysymys: "Miten niin"? Tai sitten jollain toisella kertaa ajatus on: "Niinhän se menee." Runo voi puhua siis eri kerroilla eri tavalla.
Varmasti aion palata tämän runokirjan ääreen myöhemminkin. Luen yhden tai kaksi. Olen hetken hiljaa ja mietin.
tiistaina, toukokuuta 11, 2010
Jorma Piippo: Auringon silta
....
Tänään kuulin, silloin luulin,
kuulin, etten tarvitse,
silloin luulin, että tarvitsen.
Nuorempana sitä luulee kaikkea,
vanhempana kuulee, läheltä,
sisältä, sisältä sydämestä.
Joku siellä, josta kuulin,
ei olisi sinne mahtunut,
se oli tullut täyteen,
täyteen tarpeetonta, luultua.
.....
Katkelma runosta Tänään kuulin (s. 58)
Sain käsiini Jorma Piipon neljännen runokokoelman, jonka nimi on Auringon silta (2009, 102 s.). Jorma Piippo on oululainen runoilija ja kirjailija, joka on julkaissut kaikki kirjansa omakustanteina. Kirjoja voi tilata hänen nettisivujensa kautta.
Nykyisin kiinnostun enemmän omakustanneista ja pienkustantamojen runoteoksista kuin suurten kustantamojen runokokoelmista. Tämäkään omakustanne ei tuottanut minulle pettymystä, kuten monet uudet merkkikustantamojen teokset, joiden maailmaan en tunnu pääsevän sisälle. En ymmärrä niitä. Tuntuu kuin ns. muotirunous olisi kompastunut hienojen sanayhdistelmien ja muodon kauneuden äärimmilleen venyttämisen ansaan sisällön kustannuksella.
Jorma Piipon runokokoelma Auringon silta sisältää rehellistä miehen puhetta, jonka vahvuus ja ehkä välillä heikkouskin on samana toistuva rytmi ja sanojen toisto. Runon minä voi olla nainenkin, mutta minä kuulin miehen äänen lukiessani runoja. Parhaimmillaan runot toimivat kuin mantra. Lukukokemus johtaa meditatiiviseen tilaan. Huonoimmillaan toistaminen ja saman rytmin pitäminen on väsyttävää.
Nämä runot sopisivat erittäin hyvin ääneen luettaviksi, esitettäviksi lavarunoutena. Jokaisella runolla on ydin. Niissä on kysymys ja sanoma. Niissä kaari. Alku ja loppu.
Runon minä on lähes jokaisessa runossa henkilö, joka on jossain tilassa ja antaa ajatusten tulla lakkaamattomana ryöppynä, mutta ajatus katkaistaan johonkin kohtaan. Runot eivät ole hirvittävän pitkiä tai kovin lyhyitä. Runojen ja säkeiden pituudet toistavat samaa rytmiä.
Runon minä tarkkailee ja ihmettelee. Hän seisoo soratiellä ja pölisee yhdessä tien kanssa. Hän on junassa ja katsoo maisemia. Hän on kotona, sairaalassa tai pihalla. Kaikkialla missä tavallinen ihminen voi olla. Vuodenajat ja luonto ovat vahvasti runoissa esillä. Aika, elämä, hetket, yksinäisyys, suojasää, eilinen, nuoruus, aamujumppa, toinen ihminen, arki ja polut.
Kolmessa runossa runon minä on joku muu. Yksi on Silkkikukka, jossa silkkikukka puhuu. Toinen on Pieni vielä olen (Matilda vauvalle), jossa pieni vauva katsoo maailmaa ja juttelee papalle, mummolle. Kolmas muista runoista erottuva runo on Sinisilmäistä. Siinä katsotaan kaukaa tai ylhäältä sinisellä maalattua rintamiestaloa, sifonkihuivista mummoa, vaaria ja vaarin poikaa: sähkömiestä, ja järvessä on sorsia. Runo nousee esille yllättäen ja rikkoen rytmin.
Runokokoelman muusta tunnelmasta kertoo hyvin tämä katkelma runosta Mitä tahdot? (s. 50)
Mitä sinä tänään tahdot,
sitä sinulta kyselen.
Tahdotko, että yleensä kyselen,
sinulta näin utelen.
Olenko utelias, kun utelen,
uteliaaksi tullut olen?
En minä miksikään ole tullut,
tällainen olen ollut,
ollut jo melko kauan.
Utelias en ole koskaan ollut,
enkä sellainen tule olemaan.
Kyselevä olen aina ollut,
kyselevä tulen kai olemaan.
......
Suosittelen rohkeasti muitakin tutustumaan paikallisten runoilijoiden tuotantoon. Tähän ja moneen muuhun.
Tänään kuulin, silloin luulin,
kuulin, etten tarvitse,
silloin luulin, että tarvitsen.
Nuorempana sitä luulee kaikkea,
vanhempana kuulee, läheltä,
sisältä, sisältä sydämestä.
Joku siellä, josta kuulin,
ei olisi sinne mahtunut,
se oli tullut täyteen,
täyteen tarpeetonta, luultua.
.....
Katkelma runosta Tänään kuulin (s. 58)
Sain käsiini Jorma Piipon neljännen runokokoelman, jonka nimi on Auringon silta (2009, 102 s.). Jorma Piippo on oululainen runoilija ja kirjailija, joka on julkaissut kaikki kirjansa omakustanteina. Kirjoja voi tilata hänen nettisivujensa kautta.
Nykyisin kiinnostun enemmän omakustanneista ja pienkustantamojen runoteoksista kuin suurten kustantamojen runokokoelmista. Tämäkään omakustanne ei tuottanut minulle pettymystä, kuten monet uudet merkkikustantamojen teokset, joiden maailmaan en tunnu pääsevän sisälle. En ymmärrä niitä. Tuntuu kuin ns. muotirunous olisi kompastunut hienojen sanayhdistelmien ja muodon kauneuden äärimmilleen venyttämisen ansaan sisällön kustannuksella.
Jorma Piipon runokokoelma Auringon silta sisältää rehellistä miehen puhetta, jonka vahvuus ja ehkä välillä heikkouskin on samana toistuva rytmi ja sanojen toisto. Runon minä voi olla nainenkin, mutta minä kuulin miehen äänen lukiessani runoja. Parhaimmillaan runot toimivat kuin mantra. Lukukokemus johtaa meditatiiviseen tilaan. Huonoimmillaan toistaminen ja saman rytmin pitäminen on väsyttävää.
Nämä runot sopisivat erittäin hyvin ääneen luettaviksi, esitettäviksi lavarunoutena. Jokaisella runolla on ydin. Niissä on kysymys ja sanoma. Niissä kaari. Alku ja loppu.
Runon minä on lähes jokaisessa runossa henkilö, joka on jossain tilassa ja antaa ajatusten tulla lakkaamattomana ryöppynä, mutta ajatus katkaistaan johonkin kohtaan. Runot eivät ole hirvittävän pitkiä tai kovin lyhyitä. Runojen ja säkeiden pituudet toistavat samaa rytmiä.
Runon minä tarkkailee ja ihmettelee. Hän seisoo soratiellä ja pölisee yhdessä tien kanssa. Hän on junassa ja katsoo maisemia. Hän on kotona, sairaalassa tai pihalla. Kaikkialla missä tavallinen ihminen voi olla. Vuodenajat ja luonto ovat vahvasti runoissa esillä. Aika, elämä, hetket, yksinäisyys, suojasää, eilinen, nuoruus, aamujumppa, toinen ihminen, arki ja polut.
Kolmessa runossa runon minä on joku muu. Yksi on Silkkikukka, jossa silkkikukka puhuu. Toinen on Pieni vielä olen (Matilda vauvalle), jossa pieni vauva katsoo maailmaa ja juttelee papalle, mummolle. Kolmas muista runoista erottuva runo on Sinisilmäistä. Siinä katsotaan kaukaa tai ylhäältä sinisellä maalattua rintamiestaloa, sifonkihuivista mummoa, vaaria ja vaarin poikaa: sähkömiestä, ja järvessä on sorsia. Runo nousee esille yllättäen ja rikkoen rytmin.
Runokokoelman muusta tunnelmasta kertoo hyvin tämä katkelma runosta Mitä tahdot? (s. 50)
Mitä sinä tänään tahdot,
sitä sinulta kyselen.
Tahdotko, että yleensä kyselen,
sinulta näin utelen.
Olenko utelias, kun utelen,
uteliaaksi tullut olen?
En minä miksikään ole tullut,
tällainen olen ollut,
ollut jo melko kauan.
Utelias en ole koskaan ollut,
enkä sellainen tule olemaan.
Kyselevä olen aina ollut,
kyselevä tulen kai olemaan.
......
Suosittelen rohkeasti muitakin tutustumaan paikallisten runoilijoiden tuotantoon. Tähän ja moneen muuhun.
sunnuntai, toukokuuta 09, 2010
Hyvää ja omanlaista äitienpäivää!
Meidän perheen perinteeksi näköjään muodostuu se, että edellisenä päivänä minä teen äitienpäiväkakun siihen pisteeseen saakka, että tytöt voivat sen koristella yhteistuumin. Tällä kertaa olin koristelun aikana kohentelemassa grillikatoksessa hiillosta. Paistoimme nimittäin koristelun jälkeen loput vaahtokartit nuotiolla.
Nyt he saivat aikaan näin upean kakun! Itsekään en olisi osannut koristella noin mahtavaksi kakkua! Tyttöjen iät sentään ovat "vain" 5,5 v, 7 v ja 9v. Saa nähdä minkälainen upeus ensi vuonna syntyy.
Hyvää äitienpäivää kaikille! Tehkää päivästä oman näköinen!
Nyt he saivat aikaan näin upean kakun! Itsekään en olisi osannut koristella noin mahtavaksi kakkua! Tyttöjen iät sentään ovat "vain" 5,5 v, 7 v ja 9v. Saa nähdä minkälainen upeus ensi vuonna syntyy.
Hyvää äitienpäivää kaikille! Tehkää päivästä oman näköinen!
torstaina, toukokuuta 06, 2010
Muista äitiä!
Minulla on ollut viimeiset viisi vuotta hieman erilainen suhde äitienpäivään. Äitini kuoli syksyllä 2005. Hän oli tuolloin 73-vuotias.
Äitienpäivän lähestyminen tekee minut aluksi surulliseksi. Itken ja kaipaan äitiäni enemmän näinä aikoina kuin esim. Pyhäinmiespäivänä, jolloin vainajien haudoille viedään kynttilöitä. Koko ajan mainokset muistuttavat, että "Muista äitiä, muista äitiä" tai sitten "Muista mummoa!" Eivät anna unohtaa.
Äitienpäivään on latautunut niin paljon muistoja ja tunnetta. Muistoja siitä, kun lapsena teki koulussa niitä itseväkerrettyjä kortteja ja hellyyttäviä äitienpäivälahjoja. Minun mielestäni äitienpäivä on lastenpäivä. Lapset riemuitsevat siitä, kun saavat äitiä rakastaa. Herättää hänet aamulla onnitellakseen.
Mutta sitten kun ei ole äitiä... ketä sitä sitten muistaa?
Itse olen yrittänyt muistaa äitienpäivisin sen millaiselta itse tuntui lapsena olla jonkun lapsi. Hymyilen ja kiitän, olen iloinen lahjoista, itse keitetystä kahvista tai kakusta. Lahjoista ja korteista. Mitään enempää en haluakaan. Enkä ala vähättelemään tyyliin: "Ei minulle olisi tarvinnut, mitä te höpötätte". Lapsi kokee loukkauksena, jos äiti ei osaakaan olla iloinen lahjoista. Lapset eivät ehkä ymmärrä, että äideillä (tai ainakin joillain äideillä) saattaa olla alemmuuskompleksi tai jokin muu este, etteivät he osaa nauttia lahjoista tai huomiosta.
Viime vuonna tytöt aivan itse keittivät minulle kahvia aamulla. Minä makoilin sängyllä ja pelkäsin, että kohta lasinen kahvipannu putoaa lattialle. Mutta pelkoni oli turha. Sain kahvia tarjottimella sänkyyn ja sitä kakkua, jonka itse edellisenä päivänä olin leiponut, mutta jonka tytöt yhteistyössä koristelivat. Tytöt olivat niin riemuissaan, ja olin minäkin!
Mutta jos joku oikein haluaa nyt itkeä, haluan tarjota siihen mahdollisuuden. Lue novellini Kasvosi hiekassa. Se pohjautuu kokemuksiini äitini kuolemasta sekä hänen matkastaan ruumishuoneelta hautausmaalle.
Loppujen lopuksi äitienpäivä on ihan kiva, kun päätän olla surematta äidittömyyttäni ja keskityn omaan äitiyteeni ja lapsiini. Iloitsen siitä mitä minulla on, enkä sure sitä mitä minulla ei ole.
Äitienpäivän lähestyminen tekee minut aluksi surulliseksi. Itken ja kaipaan äitiäni enemmän näinä aikoina kuin esim. Pyhäinmiespäivänä, jolloin vainajien haudoille viedään kynttilöitä. Koko ajan mainokset muistuttavat, että "Muista äitiä, muista äitiä" tai sitten "Muista mummoa!" Eivät anna unohtaa.
Äitienpäivään on latautunut niin paljon muistoja ja tunnetta. Muistoja siitä, kun lapsena teki koulussa niitä itseväkerrettyjä kortteja ja hellyyttäviä äitienpäivälahjoja. Minun mielestäni äitienpäivä on lastenpäivä. Lapset riemuitsevat siitä, kun saavat äitiä rakastaa. Herättää hänet aamulla onnitellakseen.
Mutta sitten kun ei ole äitiä... ketä sitä sitten muistaa?
Itse olen yrittänyt muistaa äitienpäivisin sen millaiselta itse tuntui lapsena olla jonkun lapsi. Hymyilen ja kiitän, olen iloinen lahjoista, itse keitetystä kahvista tai kakusta. Lahjoista ja korteista. Mitään enempää en haluakaan. Enkä ala vähättelemään tyyliin: "Ei minulle olisi tarvinnut, mitä te höpötätte". Lapsi kokee loukkauksena, jos äiti ei osaakaan olla iloinen lahjoista. Lapset eivät ehkä ymmärrä, että äideillä (tai ainakin joillain äideillä) saattaa olla alemmuuskompleksi tai jokin muu este, etteivät he osaa nauttia lahjoista tai huomiosta.
Viime vuonna tytöt aivan itse keittivät minulle kahvia aamulla. Minä makoilin sängyllä ja pelkäsin, että kohta lasinen kahvipannu putoaa lattialle. Mutta pelkoni oli turha. Sain kahvia tarjottimella sänkyyn ja sitä kakkua, jonka itse edellisenä päivänä olin leiponut, mutta jonka tytöt yhteistyössä koristelivat. Tytöt olivat niin riemuissaan, ja olin minäkin!
Mutta jos joku oikein haluaa nyt itkeä, haluan tarjota siihen mahdollisuuden. Lue novellini Kasvosi hiekassa. Se pohjautuu kokemuksiini äitini kuolemasta sekä hänen matkastaan ruumishuoneelta hautausmaalle.
Loppujen lopuksi äitienpäivä on ihan kiva, kun päätän olla surematta äidittömyyttäni ja keskityn omaan äitiyteeni ja lapsiini. Iloitsen siitä mitä minulla on, enkä sure sitä mitä minulla ei ole.
keskiviikkona, huhtikuuta 28, 2010
Kaisa Halmkrona: Kerjääksie rakhautta
Käännä selkästi
piirrän siihen
käännä selkästi
suutelen siihen
käännä selkästi
jotta saan sinut
kääntyhmään takasin.
******
Eihän se rakastaminen
ole vaikeata
mutta oleppa sitte rakastamatta
sitä jota rakastat
se se on mahotonta
*******
Liminkalaiselta runoilijaystävältäni Kaisa Halmkronalta on ilmestynyt uusi runokirja. Kävin sen tänään hakemassa häneltä. Luin sen äsken. Kirjassa on monta oivaltavaa, kaunista ja puhuttelevaa runoa. Nuo kaksi valitsin sen takia, että ovat niistä hyvistä lyhyimmät, ja eihän tähän blogiin saa esille sitä Kaisan käyttämää luovaa asemointia, joka saa runon soimaan siinä sivulla. Ihan kuin Kaisa sitä siinä lukisi ääneen.
Runot juoksevat ja soljuvat sivuilla välillä määrätietoisina ja välillä pehmeinä. Runot puhuvat sinulle. Neuvovat ja ymmärtävät. Välillä tulee lyhyitä viisauksia. Sitten tulee pitempi lempeä puhuttelu. Ystävä puhuu. Rakastettu puhuu. Pettynyt puhuu. Kokenut puhuu. Ja vielä puhuu sekin runon minä, joka ei tiedä vielä mitään. Ja se, joka jo tietää.
Runot tulevat lähelle. Vaikka ei tuntisi runoilijaa muutenkin, runot tulevat lähelle, koska ne ovat rehellisiä ja avoimia.
Runot ovat jaettu kuuteen osioon: 1.Miehen kanssa 2. Naisten kesken 3.Kerjääksie rakhautta 4. Sei tehe ees virhheitä 5. Son näkymätön voima ja 6. Olemisen taiosta. Osastojen välissä on Janne Halmkronan ottamia valokuvia, jotka sopivalla tavalla liittyvät aiheisiin tai tuovat niihin jotain uutta.
Kirjan on kustantanut Pirkko Halmkrona (Tornio 2010). Ja sitä ei vielä saa mistään muualta kuin Kaisalta itseltä.
Jos haluat kirjan, laita viestiä Kaisalle sähköpostiin kaisa (at) halmkrona.fi tai käy Kaisan blogissa.
Tämähän on runoilijan toinen teos. Ensimmäisen nimi on Salarakhaus (Myllylahti 2006). Niitä vielä löytyy ainakin netistä. Kirjoitin tuolloin blogiini arvostelun siitäkin otsikolla Ikuisia runoja. Kirjoitin, että luin niitä iltasaduksi silloiselle miehelleni. Nyt kai sitten pitää lukea näitä uusi runoja uudelle miehelleni.
Niin se on. Miehet vaihtuvat, runot säilyvät.
piirrän siihen
käännä selkästi
suutelen siihen
käännä selkästi
jotta saan sinut
kääntyhmään takasin.
******
Eihän se rakastaminen
ole vaikeata
mutta oleppa sitte rakastamatta
sitä jota rakastat
se se on mahotonta
*******
Liminkalaiselta runoilijaystävältäni Kaisa Halmkronalta on ilmestynyt uusi runokirja. Kävin sen tänään hakemassa häneltä. Luin sen äsken. Kirjassa on monta oivaltavaa, kaunista ja puhuttelevaa runoa. Nuo kaksi valitsin sen takia, että ovat niistä hyvistä lyhyimmät, ja eihän tähän blogiin saa esille sitä Kaisan käyttämää luovaa asemointia, joka saa runon soimaan siinä sivulla. Ihan kuin Kaisa sitä siinä lukisi ääneen.
Runot juoksevat ja soljuvat sivuilla välillä määrätietoisina ja välillä pehmeinä. Runot puhuvat sinulle. Neuvovat ja ymmärtävät. Välillä tulee lyhyitä viisauksia. Sitten tulee pitempi lempeä puhuttelu. Ystävä puhuu. Rakastettu puhuu. Pettynyt puhuu. Kokenut puhuu. Ja vielä puhuu sekin runon minä, joka ei tiedä vielä mitään. Ja se, joka jo tietää.
Runot tulevat lähelle. Vaikka ei tuntisi runoilijaa muutenkin, runot tulevat lähelle, koska ne ovat rehellisiä ja avoimia.
Runot ovat jaettu kuuteen osioon: 1.Miehen kanssa 2. Naisten kesken 3.Kerjääksie rakhautta 4. Sei tehe ees virhheitä 5. Son näkymätön voima ja 6. Olemisen taiosta. Osastojen välissä on Janne Halmkronan ottamia valokuvia, jotka sopivalla tavalla liittyvät aiheisiin tai tuovat niihin jotain uutta.
Kirjan on kustantanut Pirkko Halmkrona (Tornio 2010). Ja sitä ei vielä saa mistään muualta kuin Kaisalta itseltä.
Jos haluat kirjan, laita viestiä Kaisalle sähköpostiin kaisa (at) halmkrona.fi tai käy Kaisan blogissa.
Tämähän on runoilijan toinen teos. Ensimmäisen nimi on Salarakhaus (Myllylahti 2006). Niitä vielä löytyy ainakin netistä. Kirjoitin tuolloin blogiini arvostelun siitäkin otsikolla Ikuisia runoja. Kirjoitin, että luin niitä iltasaduksi silloiselle miehelleni. Nyt kai sitten pitää lukea näitä uusi runoja uudelle miehelleni.
Niin se on. Miehet vaihtuvat, runot säilyvät.
perjantaina, huhtikuuta 16, 2010
Uusia kuvia, uusia runoja
16.4.2010 kurkia pellolla Limingassa
Nyt minulla on vihdoin hyvä kamera, jolla kuvata luontoa, taivasta, pilviä ja kaikkea elämää eli arkea ja juhlaa. Se on Canonin PowerShot SX1 IS. Huomasin, että Stockan Hulluilla Päivillä olisi sellainen tarjolla halvemmalla kuin yleensä.
Minulla oli aikaisemmin Canon PowerShot S2 IS, joka vikaantui ja hankin pienen pokkarikameran tilalle. Siitä kerroin täällä. Mutta enpä ole juurikaan ottanut kuin arki- ja perhekuvia. En ole käynyt tutkimassa luontoa tai ihailemassa maisemia, koska ei tuolla pokkarilla ole saanut kunnon kuvia. Miksipä siis edes yrittää.
Tänä iltana ryntäsin heti uuden kameran kanssa pellon laidalle. Ihana, kun taas voi alkaa katselmaan maailmaa "sillä silmällä"! ;)
Ja niitä uusia runoja lausun huomenna täällä. Oma osuuteni ei ole suuri. Ehkä 10 minuuttia. Mutta onpahan jotakin kuitenkin.
Ja niitä uusia runoja lausun huomenna täällä. Oma osuuteni ei ole suuri. Ehkä 10 minuuttia. Mutta onpahan jotakin kuitenkin.
torstaina, huhtikuuta 08, 2010
RunoTorstai: vaihtoehto
eilinen on jo mennyt
huominen on aina
huomenna
tärkeintä on rakastaa tänään
****************
RunoTorstain 162. haaste
huominen on aina
huomenna
tärkeintä on rakastaa tänään
****************
RunoTorstain 162. haaste
perjantaina, huhtikuuta 02, 2010
RunoTorstai: kärsimys
kärsimys on ongelma
kärsimys on puhuttelevaa
kärsimys on elokuva
kärsimys on kaunis
kärsimys on poliisi
kärsimys on tavanomaista
kärsimys on elämää
kärsimys on ilmiö
kärsimys on väistämätöntä
kärsimys on arka asia
kärsimys on leipää
***********
RunoTorstain 161. haaste
kärsimys on puhuttelevaa
kärsimys on elokuva
kärsimys on kaunis
kärsimys on poliisi
kärsimys on tavanomaista
kärsimys on elämää
kärsimys on ilmiö
kärsimys on väistämätöntä
kärsimys on arka asia
kärsimys on leipää
***********
RunoTorstain 161. haaste
torstaina, helmikuuta 25, 2010
ValokuvaTorstai: rykelmä
Otin tämän kuvan syyskuussa 2009,
ja siitä lähtien olen odottanut sopivaa ValokuvaTorstain aihetta.
Vihdoin se on siinä!
*****************
RunoTorstai: rykelmä
iskelmämummot
halukkaat
ensimmäisinä
naistentansseissa
Tyrnävällä
******************
RunoTorstain 156. haaste
halukkaat
ensimmäisinä
naistentansseissa
Tyrnävällä
******************
RunoTorstain 156. haaste
perjantaina, helmikuuta 19, 2010
Toimet sanoja todemmin puhuvat
Minä sanon sinun nimesi kerran ja kuvittelen sen vielä riittävän
mutta sinä et välitä kuulla, huone pimeä metsä, talo pimeä maa
Ja miten me tähän tultiin, en tiedä, muista tai tahdo uskoa
että voimme näiden vuosien jälkeen joutua taas tähän helvettiin
Silmä näkee, vaan ei tunne mitään, ja jalat tarpoo alleen maan
Tule tänne, minä haluan tietää, kuka olet, minne me kuljetaan
Minä olen pelkkä kivinen kirja, joka tyhjistä sanoista tunnetaan
Valhe kantaa ja kipu tuudittaa, toimet sanoja todemmin puhuvat
Sinä huuliltasi pudotat nimeni, kuiskaat kuin tahtoisit musertaa
mutta minä en osaa kuunnella, sokea metsä, olen kuiva maa
Ja siten me tänne tultiin, et kuljettiin aina vain eteenpäin
kuin oltaisiin johonkin menossa, lupaus ja kirous toistensa varjot
Silmä näkee, vaan ei tunne mitään, ja jalat tarpoo alleen maan
Tule tänne, minä haluan tietää, kuka olet, minne me kuljetaan
Minä olen pelkkä kivinen kirja, joka tyhjistä sanoista tunnetaan
Valhe kantaa ja kipu tuudittaa, toimet sanoja todemmin puhuvat
CMX: Kivinen kirja (sanat Liramasta)
********************************
CMX on nykyisen meidän perheen lempibändi. Tytöt osaavat aika monta laulua jo ulkoa. Heidän lempparikappaleita ovat tällä hetkellä Kirosäkeet ja Kultanaamio. Autolla, kun ajellaan, soi CMX. Mulla on tuo Kivinen kirja kännykän soittoäänenä. Minä itse en osaa sanoa yhtä lempparia. CMX on minulle sen verran tuore tuttavuus, että ihastun johonkin biisiin ja kulutan sen kuuntelemalla loppuun, kunnes sitten tutustun seuraavaan biisiin.
torstaina, helmikuuta 11, 2010
RunoTorstai: Runo ystävälle
sinä sanoit minulle totuuden
lempeästi
annoit minun olla Minä
kerroit minulle missä olin hyvä
ja miten toisin asiat voisivat olla
että olen arvokas
et hyljännyt minua
et suuttunut, jos sanoin sinulle suoraan
sain olla kanssasi eri mieltä
soitit ja kirjoitit minulle
ja tulit luokseni kylään
halusit nähdä minua kaupungilla
ilahduit, kun seisoin ovesi takana
keitit minulle kahvia
kuuntelit minua, kun minulla oli asiaa
halusit kertoa minulle elämästäsi
kysyä neuvoa
halusin kuunnella sinua, oppia ymmärtämään
auttaa sinua
olla luonasi läsnä
kiitos, että olit ystäväni kaikki nämä vuodet
kiitos, että olet edelleen Sinä
******************
RunoTorstain 154. haaste
Tämä runo on kirjoittu minun kaikille ystävilleni.
Tunnista itsesi.
lempeästi
annoit minun olla Minä
kerroit minulle missä olin hyvä
ja miten toisin asiat voisivat olla
että olen arvokas
et hyljännyt minua
et suuttunut, jos sanoin sinulle suoraan
sain olla kanssasi eri mieltä
soitit ja kirjoitit minulle
ja tulit luokseni kylään
halusit nähdä minua kaupungilla
ilahduit, kun seisoin ovesi takana
keitit minulle kahvia
kuuntelit minua, kun minulla oli asiaa
halusit kertoa minulle elämästäsi
kysyä neuvoa
halusin kuunnella sinua, oppia ymmärtämään
auttaa sinua
olla luonasi läsnä
kiitos, että olit ystäväni kaikki nämä vuodet
kiitos, että olet edelleen Sinä
******************
RunoTorstain 154. haaste
Tämä runo on kirjoittu minun kaikille ystävilleni.
Tunnista itsesi.
perjantaina, helmikuuta 05, 2010
ValokuvaTorstai: Tarina
ValokuvaTorstain 153. haaste
Kollaasi on tehty Shape Collage 2.5.1. - ohjelmalla. Suosittelen!
Ohjelman asensi äkkiä, ja sitä oli helppo käyttää.
Kollaasi on tehty Shape Collage 2.5.1. - ohjelmalla. Suosittelen!
Ohjelman asensi äkkiä, ja sitä oli helppo käyttää.
torstaina, helmikuuta 04, 2010
RunoTorstai: kiteytä 8 viikkoa
pakkasessa joulukuusen ympärillä suuri ilotulitus, upea juhlapuku
oikea joulupukki, neulahuovutusta, jäälyhtyjä
pakkasessa mökin luona pieni ilotulitus - nukkumista
paljon perus- ja kortisonivoiteita - joulu takaisin varastoon
töitä, keittiötä ja 3D-elokuva
joku täyttää 40 vuotta, haussa vähintään 4 makuuhuonetta
kartinkia ja kaunistelua - stand up!
unettomuutta ja hämmennystä
*********
RunoTorstain 153.haaste
oikea joulupukki, neulahuovutusta, jäälyhtyjä
pakkasessa mökin luona pieni ilotulitus - nukkumista
paljon perus- ja kortisonivoiteita - joulu takaisin varastoon
töitä, keittiötä ja 3D-elokuva
joku täyttää 40 vuotta, haussa vähintään 4 makuuhuonetta
kartinkia ja kaunistelua - stand up!
unettomuutta ja hämmennystä
*********
RunoTorstain 153.haaste
tiistaina, helmikuuta 02, 2010
PakinaPerjantai: Niin helppo!
Heii... On niin helppoo olla onnellinen
Heii... Ja tyytyy siihen mitä on
Olavi Uusivirran biisistä -> video
On helppo elää pumpulissa.
On helppo kääntää itselleen asiat parhain päin.
On helppo elää itsepetoksessa.
On helppo vääntää syy muihin: NÄIN!
Heidin omasta päästä.
Mikä on ihmiselle vaikeaa?
On vaikea pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. On siis helppo olla pyytämättä anteeksi ja olla antamatta anteeksi.
On vaikea kohdata omat virheensä. Mutta miksi sitten on helppo nähdä muissa paljon virheitä? Eikö se pitäisi mennä kaiken logiikan mukaan niin, että jos itsessäkään ei näe helposti mitään vikaa, ei muissakaan näe helposti huomautettavaa?
On niin helppo paeta vastuuta ja kipua. On niin vaikeaa kohdata elämän tosiasiat.
On niin helppo olla stressaantunut. On niin vaikea olla seestynyt ja rauhallinen. Ihan totta. Kumpi olotila tulee helpommin? Kokeilkaapa.
Nuo väitteet pätevät suurimmalla osalla ihmisistä. Onneksi keskuudessamme on niitä, jotka helpommin näkevät ihmisissä hyvää kuin pahaa. He helpommin ajattelevat asioista positiivisesti kuin negatiivisesti. He sanovat ihmisille helpommin kehuja kuin antavat haukkuja.
Se tulee heiltä helposti ja aidosti.
Mutta miksi?
Miksi se on niin helppoa?
Heii... On niin helppoo elää nyt ja tässä
Heii... Ja tyytyy siihen mitä on
Edelleenkin Olavi Uusivirran biisistä
******************
PakinaPerjantain 166. haaste
Heii... Ja tyytyy siihen mitä on
Olavi Uusivirran biisistä -> video
On helppo elää pumpulissa.
On helppo kääntää itselleen asiat parhain päin.
On helppo elää itsepetoksessa.
On helppo vääntää syy muihin: NÄIN!
Heidin omasta päästä.
Mikä on ihmiselle vaikeaa?
On vaikea pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. On siis helppo olla pyytämättä anteeksi ja olla antamatta anteeksi.
On vaikea kohdata omat virheensä. Mutta miksi sitten on helppo nähdä muissa paljon virheitä? Eikö se pitäisi mennä kaiken logiikan mukaan niin, että jos itsessäkään ei näe helposti mitään vikaa, ei muissakaan näe helposti huomautettavaa?
On niin helppo paeta vastuuta ja kipua. On niin vaikeaa kohdata elämän tosiasiat.
On niin helppo olla stressaantunut. On niin vaikea olla seestynyt ja rauhallinen. Ihan totta. Kumpi olotila tulee helpommin? Kokeilkaapa.
Nuo väitteet pätevät suurimmalla osalla ihmisistä. Onneksi keskuudessamme on niitä, jotka helpommin näkevät ihmisissä hyvää kuin pahaa. He helpommin ajattelevat asioista positiivisesti kuin negatiivisesti. He sanovat ihmisille helpommin kehuja kuin antavat haukkuja.
Se tulee heiltä helposti ja aidosti.
Mutta miksi?
Miksi se on niin helppoa?
Heii... On niin helppoo elää nyt ja tässä
Heii... Ja tyytyy siihen mitä on
Edelleenkin Olavi Uusivirran biisistä
******************
PakinaPerjantain 166. haaste
sunnuntai, tammikuuta 24, 2010
Lisää käsitöitä
Neulahuovuttamalla tehty pikkuinen nalle. Valmistettu 24.1.2010.
Ostin viime viikolla huovutusvillaa ja huovutusneuloja. Tutustuin tähän juttuun jouluna. Eilen sain superlonpatjan palasia alustoiksi. (Kiitos Varsuli!) Tänä aamuna tyttöjeni kanssa kokeilin neulahuovuttamista. Tytöt pettyivät hieman siihen, ettei se ollutkaan niin helppoa kuin luuli. Yritin sanoa, että harjoittelemalla sitä oppii. Ei se haittaa vaikka aluksi meneekin villaa hukkaa. Mutta he olisivat heti halunneet tehdä hienoja eläimiä ja pehmoleluja.
No, nuoremmat ( 5 v. ja 7 v. ) sitten tekivät omanlaisiaan huovutusvärijuttuja. He pitivät hauskaa. Vanhin ( 9 v. ) oli perfektionistisen sinnikäs ja lopulta huovutus piti lopettaa, koska mikään ei ollut koskaan hyvä vaihtoehto. Huoh.
Itse onnistuin kuitenkin siinä sivussa saamaan aikaiseksi tuon pikkuisen nallen. :)
LISÄYS: Vanhin tyttö jatkoi projektinsa parissa iltapäivällä, ja nyt se sujui! Kuvassa on tyttäreni itse suunnittelema ja tekemä pehmoinen kuutti.
No, nuoremmat ( 5 v. ja 7 v. ) sitten tekivät omanlaisiaan huovutusvärijuttuja. He pitivät hauskaa. Vanhin ( 9 v. ) oli perfektionistisen sinnikäs ja lopulta huovutus piti lopettaa, koska mikään ei ollut koskaan hyvä vaihtoehto. Huoh.
Itse onnistuin kuitenkin siinä sivussa saamaan aikaiseksi tuon pikkuisen nallen. :)
LISÄYS: Vanhin tyttö jatkoi projektinsa parissa iltapäivällä, ja nyt se sujui! Kuvassa on tyttäreni itse suunnittelema ja tekemä pehmoinen kuutti.
tiistaina, tammikuuta 12, 2010
Olisin hyväkuntoinen jos...
Kävin äsken vuoden ensimmäisellä 30 min sauvakävelyllä. Lähdin, koska ilma oli aivan mahtava. Aurinko paistoi ja peltojen yllä oli pakkassumua.
Minä varmasti olisin paljon hyväkuntoisempi, jos olisi enemmän tämmöisiä päiviä. Minulla on taipumus ulkoilla huvikseni vain hyvällä säällä.
Toivon siis paljon auringonpaistetta, sopivaa lämpötilaa ja tyyntä ilmaa tälle vuodelle!
Minä varmasti olisin paljon hyväkuntoisempi, jos olisi enemmän tämmöisiä päiviä. Minulla on taipumus ulkoilla huvikseni vain hyvällä säällä.
Toivon siis paljon auringonpaistetta, sopivaa lämpötilaa ja tyyntä ilmaa tälle vuodelle!
maanantaina, tammikuuta 11, 2010
Siniset kynnet - lukukokemus
Mainio kirja. Kerrassaan hykerryttävän hyvä. Niin hyvä, että lukiessani kynteni muuttuvat sinisiksi.
Otan niistä kuvan.
Ja yht'äkkiä huone, jossa olen, vaikuttaa uudelta ja mielenkiintoiselta. Tuossa on kiiltävä ovenkahva. Puisen pöydän puukuvio kiemurtelee, ja juovat mutkittelevat.
Kirjoitan käsin muistiinpanoja paperiin ensimmäisen kerran puoleen vuoteen.
Elävät esineet ovat mielenkiintoisia. Maapallo on pieni, ja avaruus miljardien miljardien kokoinen.
Miten niin supernaiivi? Tyhjä on täynnä.
Hän heitteli punaista palloa. Hän hakkasi Brion hakkaa. Hän luki Paulin kirjoittamaa kirjaa ajasta ja siitä onko sitä edes olemassa. (Miten voi kirjoittaa jostakin, jota ei ole?)
Elämä on ihmettelyä, leikkiä, löytämistä, yksinkertaisia suuruuksia, viiva valkealla paperilla, punainen pallo.
Puisen pöydän pinta on sileä.
Kirja on tämä.
(Olin jo unohtanut miltä tuntuu lukea hyvää kirjaa. Onneksi minulle annettiin tämä kirja ja sanottiin, että tämä kannattaa lukea.)
Otan niistä kuvan.
Ja yht'äkkiä huone, jossa olen, vaikuttaa uudelta ja mielenkiintoiselta. Tuossa on kiiltävä ovenkahva. Puisen pöydän puukuvio kiemurtelee, ja juovat mutkittelevat.
Kirjoitan käsin muistiinpanoja paperiin ensimmäisen kerran puoleen vuoteen.
Elävät esineet ovat mielenkiintoisia. Maapallo on pieni, ja avaruus miljardien miljardien kokoinen.
Miten niin supernaiivi? Tyhjä on täynnä.
Hän heitteli punaista palloa. Hän hakkasi Brion hakkaa. Hän luki Paulin kirjoittamaa kirjaa ajasta ja siitä onko sitä edes olemassa. (Miten voi kirjoittaa jostakin, jota ei ole?)
Elämä on ihmettelyä, leikkiä, löytämistä, yksinkertaisia suuruuksia, viiva valkealla paperilla, punainen pallo.
Puisen pöydän pinta on sileä.
Kirja on tämä.
(Olin jo unohtanut miltä tuntuu lukea hyvää kirjaa. Onneksi minulle annettiin tämä kirja ja sanottiin, että tämä kannattaa lukea.)
lauantaina, tammikuuta 02, 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)