Halaus...(ei Hallaus)

katson pehmeästi sinun silmiisi
ujo vilkaisu alas
otan askeleen eteenpäin
uusi katse ripsien alta

laitan käteni ympärillesi
juuri sieltä kainaloittesi alta
sormeni keveästi selkääsi pitkin
tuon sinut lähelleni

sinä tuoksut hurmaavalle
tunnut hyvälle

***************

Leijonaiselta löytynyt Unelmaisen halausketju jota voi jatkaa ja jota ehdottomasti pitää jatkaa! :D

Niin kaunis on maa

Aurinko nousi tänään noin kello kolme.

Aurinko nousee,
On kastetta maassa.
Aika on herätä,
Nousta ja lähteä,
Kohdata ystävä kallehin.

Niin kaunis on maa

Ajatuksia Halusta

Onpa kiintymys mitä tahansa, se aiheuttaa loputonta tuskaa. Gampopa

Me kaikki haluamme olla kuuluisia, ja sillä hetkellä kun haluamme olla jotakin, emme ole enää vapaita. J. Krishnamurti

Ei minkäänlaista halua - siinä koko Tie. Keizan


On aluksi vaikeaa kuvitella tuota mietelauseissa kuvattua tilaa, jossa ei halua mitään. Sellaista tilaa voi erehtyä luulemaan masennukseksi. Mutta kyse ei ole lamaantumisesta tai siitä, että menettää halun elää tätä elämää, kokea ja tuntea. Kyse on siitä, että luopuu turhista haluista. Turhat halut aiheuttavat kärsimystä.

Nykyaikana on suotavaa, että kaikilla olisi päämääriä ja tavoitteita. Ihmisille järjestetään unelmointikursseja, joissa opetetaan kiinnittämään katse tulevaisuuden tavoitteeseen. Miltä tuntuu sitten, kun tavoite on saavutettu? Tuollaisilla unelmointikursseilla kyllä ohimennen mainitaan, että pääasia on matka tavoitteeseen, mutta hyvin äkkiä se unohtuu. Ihmiset kokoavat itselleen listan unelmista: tietynlainen omakotitalo, lomamatka hiekkarannalle, uusia ystäviä, uusi harrastus jne. Katse kiinnittyy upeaan tulevaisuuteen.

Mutta mitä tapahtuu matkalla kohti unelmaansa? Jos ihminen kiintyy liiaksi tavoitteeseensa ja hänessä syttyy Halu, tämä aiheuttaa väistämättä kärsimystä. Aluksi ihminen kärsii siitä, ettei saavuta riittävän pian unelmaansa. Sen jälkeen kärsitään siitä, kun unelman saavutettuaan elämä ei oikeastaan muuttunut sen ihmeellisemmäksi.

Halut voidaan napsia yksi kerrallaan pois. Riippuvuudet ja kiintymykset ravistetaan irti. Tai ne vain huomataan ja annetaan olla. Nauretaan omalle hupsuudelle. Jokaisen täytyy itse löytää oma tapansa.

Lopulta jää jäljelle tämä hetki. Ei ole menneisyyttä eikä tulevaisuutta. Tulee hetki jolloin suostutaan olemaan onnellisia vaikka sitä tai tätä ei olla saavutettu. Ollaan tyytyväisiä siihen mitä on. Hyväksytään sekin, että välillä tulee pimeitä aikoja, jolloin on alakuloinen mieli. Eihän elämä ole tasaista.

Mutta silti voi toivoa ja innostua. Ihminen voi tahtoa hyvää itselleen ja muille sekä toimia, kun on toiminnan aika. Pidetään huolta kaikesta huolimatta omista oikeuksista.

Toimitaan ilman Halua ja Kiintymystä. Rakkaus on tullut esille.

Kyy, apua!

Kotipihan oma pieni kyy

Päivällä huomasimme, että pieni kyy paistatteli päivää hiekkalaatikon läheisyydessä. Otin siitä kuvan ja yritin lähestyä sitä. Kyy lähti pakoon pöydän alle. Mutta puolen tunnin päästä se oli taas melkein samassa paikkaa kerälle kiertyneenä. Kai siinä oli jotenkin ihanan lämmintä?

En ole ikinä nähnyt kotipihallani kyytä!

Tuli kiire pitää lapset poissa käärmeen läheltä. Pieniä uteliaita mieliä kiinnostaa sellaiset asiat kuin kyy tai vaikka hämähäkki.

Näin kertoo Wiki kyyn myrkystä:

Kyy käyttää verimyrkkyä saalistukseen ja puolustautumiseen. Vaikka kyy on myrkyllinen, sen puremat ovat harvoin vaarallisia aikuisille lukuun ottamatta henkilöitä, jotka ovat allergisia myrkylle. Lapsille ja iäkkäille purema on vaarallisempi. Kaikkien tulee kuitenkin pureman saatuaan välittömästi hakeutua lääkärille. Ohjeena on soittaa hätänumeroon, ja välttää liikkumista sekä erityisesti purrun kohdan liikuttamista. Purtu raaja on hyvä lastoittaa, ettei se pääse liikkumaan. Lastaksi käy esimerkiksi oksa paremman puutteessa. Puremaa voi helpottaa kyypakkaus, mutta sen hyötyä ei ole tieteellisesti osoitettu.^[3] Kyypakkaus sisältää lähinnä kivun lievitykseen tarkoitettua kortisonia eikä poista ensiapupolikinikalla annettavan vastamyrkyn tarvetta.

Tuota en aikaisemmin tiennyt, että kyypakkauksesta ei ole mitään oikeaa hyötyä. Ei meillä tosin ole yhtään kyypakkausta lääkekaapissa.

Miksi kyy on sitten meidän pihalla? Täällä , Sammakkolammen sivuilla, sanotaan, että kyyn mieluisimpia olinpaikkoja ovat peltojen ja soiden reuna-alueet, kalliot ja avohakkuiden jälkeiset vesakot ja niityt. Yhteistä näille alueilla on runsas auringonpaiste, ja piilo-, ja talvehtimispaikkojen runsas määrä.

Siis todennäköisesti se on tuolta pellon laidalta pihalle tullut. Ehkä kyitä on aina ollut täällä, mutta nyt ensimmäistä kertaa huomaamme sen.

Sammakkolammella myös kerrotaan, että kyyt ovat hyvin paikkauskollisia, joten jos jonkin käärmeen elinalue sattuu juuri pihamaan kohdalle, voi sen siirtäminen pois alueelta tuottaa helpotusta kyyongelmaan.

Pitää siis toivoa, että kyy oli vain vierailulla, eikä jää lasten hiekkalaatikon läheisyyteen asustelemaan. Muutoin käärmeelle pitää tehdä ns. "poistotoimenpide".

Mikä saa ihmisen kirjoittamaan?

• Kirjoittaminen on ennen muuta pakko, aivan samoin kuin jotkut pesevät kätensä kolmekymmentä kertaa päivässä pelätessään hurjia seurauksia, elleivät he tätä tekisi. Kirjoittamisesta maksetaan koko lailla enemmän kuin tuon tyyppisestä pakosta, mutta ei se ole yhtään sen sankarillisempaa. Julie Burchill

• Hyvä kirjoittaminen on kaikkina aikoina syntynyt jonkun neuroosista, ja kirjallisuutemme olisi valtavan tylsää, jos kirjailijat olisivat joukko onnellisia pölkkypäitä. William Styron

• Kirjoitan pakosta. Tarvitsen sitä samoin kuin tarvitsen nukkumista ja kuntoilua ja ruokaa ja seksiä. John Irving

Lisää Anyraran aforismikokoelmassa.

Blogini on tullut sitä hiljaisemmaksi mitä onnellisemmaksi ja rentoutuneemmaksi tulen. Loppuvatko lopulta sanat kokonaan? On vain jotain mikä on?

Runous alkaa olla lähellä sitä tilaa, missä sanat loppuvat. Etenkin japanilainen runous.

huoneen hiljaisuus
vesi virtaa vapaana
kaunis tilaisuus

Tuossa tämän hetken tunnelma haikuna.

Nyt ei ole ratkaistavia ongelmia. Ei ole analysoitavia luonteenpiirteitä. Ei kehitettäviä asioita. Ei prosessoitavaa. Ei ole pakkomiellettä saattaa äänien sekamelskaa paperille.

On selkeys.

Mutta elämässä on se hienoa, että nurkan takana vaanii uusia elämäntilanteita. Koskaan ei tiedä onko nyt se päivä, jolloin on taas pakko kirjoittaa. Se tuntuu seikkailulta.

Kuitenkin olen minä koko ajan kirjoittanut tuolla muualla, mutta sen sillä tavalla kirjoittanut. En ole laatinut esseitä ja pitkiä pohdintoja. En ole kirjoittanut pitkiä sähköposteja, joihin olisin ryöpsäyttänyt pääni sisällön.

Olen kirjoittanut jutellen. Heittänyt läppää. Nauranut. Sanonut jotain mukamas hauskaa tai ehkä viisastakin lyhyesti.

Luova kirjoittanut on kuitenkin erittäin mukavaa ajoittain. En tiedä onko kirjoittaminen pakkomielteenä sen mukavampaa kuin syöminen, urheileminen, viinan juominen tai seksi - pakkomielteenä.

Mutta kuten William Styron tuossa aforismissaan totesi, että onneksi on olemassa neuroottisia kirjailijoita. He kirjoittavat pitkiä, upeita romaaneja. Mitä maailma olisikaan ilman heitä ja heidän nerouttaan? Mutta neuroosilla ja pakkomielteellä pitäisi olla maali, tavoite, tila, jossa rata päättyy. Muutoin kaikki kai olisi turhaa, elämänpyörässä pyörimistä.

Tarvitsemme kuitenkin muutaman onnellisen pölkkypään, ihan vastapainoksi. Heitä on vaikea huomata, koska he ovat niin hiljaa. En puhu itsestäni. Voin olla pölkkypää, mutta hiljaiseksi minua on vaikea kuvata. Voin olla myös onnellinen, mutta sekin on väliaikaista, kuten epäonnikin, onneksi.

Mutta eräs tulee mieleeni, hiipii kirjana hyllystä syliin .

Harha ja oivallus syntyvät toisistaan,
alkusyy ja ilmiöt ovat yhtä ja samaa.
Kaiket päivät luen sanattomia kirjoituksia,
kaiket yöt istun mietiskelemättä.
Silkkikerttu livertää rantatörmän ritvapajussa,
yöllä koira haukkuu kuuta kylässä.
Mikään ei enää häiritse tunteitani,
mitä enää voisin kertoa toisille? Ja miten?

s. 177 Ryokan, Suuri Hupsu (suomentanut Kai Nieminen, Basam Books 2000)

Elämäni ensimmäinen ulkobloggaus

Istun nyt siinä ulkoteranssillani. Wlan toimii mainiosti. Olen avannut autoni ovet ja radio soi lujaa. Taitaa olla Radio Nova. Radion laulu ei tosin ei kuvasta mielialaani. Tiktak laulaa:

Sul oli metalliketjussa heijastin,
ja mul oli sotkuinen tukka.
Ja maailma kuin siinä ei muita ois.
Nyt mä oon väsynyt, turta ja sekaisin.
Mä oon säälittävä rukka,
joka murheeseen uppoo, eikä pääse pois.
Mitä musta jää?
Kasa ikävää.
Samantekevää.

Mutta eihän tämä ole ollenkaan samantekevää. Ilta-aurinko paistaa. Keltainen sitruunakynttilä ja tiibettiläinen suitsuke yrittävät häätää hyttysiä pois. Kupissa, jossa joskus luki Heidi, on kahvia. Tai ei siinä enää ole sitäkään, olen juonut sen pois ja syönyt pari Jaffa-keksiä.

Linnut sirkuttavat sinnikkäästi lähimetsässä. Voisin pian sammuttaa radion. Antaa luonnon musisoida.

Mutta ensin kuuntelen Hellon. Joku toivoi sen romanttisena toiveena. Kuunneelkaapa tekin: