Mainio kirja. Kerrassaan hykerryttävän hyvä. Niin hyvä, että lukiessani kynteni muuttuvat sinisiksi.
Otan niistä kuvan.
Ja yht'äkkiä huone, jossa olen, vaikuttaa uudelta ja mielenkiintoiselta. Tuossa on kiiltävä ovenkahva. Puisen pöydän puukuvio kiemurtelee, ja juovat mutkittelevat.
Kirjoitan käsin muistiinpanoja paperiin ensimmäisen kerran puoleen vuoteen.
Elävät esineet ovat mielenkiintoisia. Maapallo on pieni, ja avaruus miljardien miljardien kokoinen.
Miten niin supernaiivi? Tyhjä on täynnä.
Hän heitteli punaista palloa. Hän hakkasi Brion hakkaa. Hän luki Paulin kirjoittamaa kirjaa ajasta ja siitä onko sitä edes olemassa. (Miten voi kirjoittaa jostakin, jota ei ole?)
Elämä on ihmettelyä, leikkiä, löytämistä, yksinkertaisia suuruuksia, viiva valkealla paperilla, punainen pallo.
Puisen pöydän pinta on sileä.
Kirja on tämä.
(Olin jo unohtanut miltä tuntuu lukea hyvää kirjaa. Onneksi minulle annettiin tämä kirja ja sanottiin, että tämä kannattaa lukea.)
2 kommenttia:
Siis hetkinen...?... kirjoitat, muttet lue? Vai etkö vain ole löytänyt hyviä kirjoja?
Mitä enemmän luen ja opin, sen kriittisemmäksi tulen. Joskus tuntuu, ettei mikään ole hyvää. Maailmassa julkaistaan niin paljon roskaa... :(
Mutta onneksi joskus käteen sattuu parempiakin kirjoja.
Lähetä kommentti