Jokapäiväinen lahja

Jos joku kuuntelee
tai ojentaa kätensä
tai kuiskaa ystävällisen rohkaisun sanan
tai yrittää ymmärtää yksinäistä ihmisistä,
suuremmoisia asioita alkaa tapahtua.

Loretta Girzartis

Luokseni tulee yksinäinen, uupunut ja masentunut ihminen. Hän puhuu minulle pitkään vaikeuksistaan ja uskoutuu minulle. Mitä teen? Mietinkö pitkään sitä, että miten häntä voisi piristää? Enkö osaa sanoa mitään? Kauhistuttaako ahdistuneen tunteet minua? Haluanko torjua kaiken?

Ehkä sitä voisi yrittää piristää tuota surullista kertomalla omista kivoista asioista tai sitten voisi kertoa kuinka huonosti itselläkin menee. Kyllä niitä murheita on muillakin. Tai sitten voisi antaa hyviä ohjeita kuinka otetaan "itseään niskasta kiinni".

Menikö oikein? Ei tainnut mennä...

Loretta Girzartis sanoo tuossa mietelauseessa, että tärkeää on kuunteleminen, käden ojentaminen, ystävällisyys ja ymmärtäminen. Tai se että edes yrittää. Ei tarvitse olla täydellinen auttaja.

Olla läsnä ja kuunnella. Se usein riittää. Pysähtyä hetkeen.

Onko sitten sellainen ihminen, joka ei noteeraa toisen avunpyyntöä, itsekäs ja itsekeskeinen ihminen? Ehkä ei. Hän voi olla tietämätön. Hän voi yrittää "väärällä" tavalla auttaa ystäväänsä. Tai sitten hän ei pysty eläytymään toisen tuskaan ollenkaan. Hän ohittaa asian helposti. Hän puhuu omista iloista ja murheista, koska ne ovat hänen sydäntään lähellä.

Myötätuntoa ja läsnäoloa voi oppia. Mutta voiko sitä vaatia? Voiko toisen pysäyttää ja sanoa, että ei kaipaa piristystä tai ohjeita? Sanoa, että voisiko ystävällisesti vain olla läsnä, kuunnella ja antaa läheisyyttä.

Minun mielestäni sitä ei voi vaatia. Kohtaamisesta ja läsnäolosta tulee väkinäistä. Mutta siitä voi vihjaista. Voi sanoa myöhemmin, että sitä olisi kaivannut silloin. Ehkä ensi kerralla kohtaaminen onnistuu. Toivottavasti.

Itse olen ollut usein se yksinäinen ja uupunut, joka on mennyt pyytämään pelkkää läsnäoloa, rohkaisua ja ymmärrystä. Usein olen pettynyt siihen, miten ihmiset ovat suhtautuneet minuun tuossa hetkessä.

Nyt toivoisin, että itse osaisin antaa sitä, mitä itse halusin saada aikoinani. En tiedä onnistunko olemaan aidosti läsnä ja osoittamaan myötätuntoa. Sitä en itse pysty sanomaan. En näe itseäni.

Oivallus ja uskallus

Löytyi zeniläinen blogi nimeltä Oivallus ja uskallus.

Oiva ja Usko, kaksi sivupersoonaa pohdiskelemassa yksinkertaisempaa tapaa elää ja tehdä työtä.

Uusimmassa kirjoituksessaan he miettivät mitä on paskantärkeys ja miten se poistetaan. Heidän tapansa lähestyä perimmäisiä kysymyksiä tuntuu tuoreelta ja erilaiselta.

Kirjoitusharjoitus: mielipidekirjoituksesta pakina

Harjoittelimme tänään mielipidekirjoituksen tekemistä. Ensin kirjoitimme leikkimielellä tekstiä minä-muodossa. Sen jälkeen muutimme kirjoituksen enemmänkin hän-muotoon. Ainakin tuo minun tekstini muistuttaa nyt pakinaa. Vai mitä?

Lukekaa myös näitä mielipiteitä minä-muotoisesta kirjoittamisesta (jos satutte olemaan vaikkapa bloggareita).


SIMPUKAT POIS KATUKUVASTA

Kyllä näkee, että suomalaiset ovat menneet ihan rappiolle moraalin suhteen. Akseli Käsikahva päätti yhtenä päivänä poiketa läheiselle huoltoasemalle. Järkytyksekseen hän sai huomata, että sen päälle oli ilmestynyt valtavan kokoinen valotaulu, joka kuvasi simpukkaa.

Akseli marssi sisälle ja vaati selitystä myyjiltä. Kassalla oli huonoryhtinen nuori mies. Hän ilmoitti Akselille, että entinen Esso onkin nyt Shell. Shellin tunnuksena kuulemma käytetään simpukkaa. Myyjä sanoi, ettei ollut mahdollista irrottaa sitä pois katolta. Akseli huomasi, että esitteissä ja jopa lautasliinoissa oli simpukan kuvat. ”Minähän en ala simpukalla suutani pyyhkimään!” Akseli huudahti ja ryntäsi järkyttyneenä ulos. Mitä jos vessapapereissakin olisi ollut simpukka? Pelkkä ajatus teki pahaa. Akseli otti yhteyttä kuluttaja-asiamieheen. Hän sai kuulla, ettei asialle voi tehdä mitään. Simpukka on nykyään yleisesti hyväksytty tunnus, jonka saa laittaa näkyville ja ottaa yrityksensä logoksi.

Mitä on tapahtunut sivistyneelle kansallemme? Täytämme katukuvat ällöttävillä simpukan kuvilla! Kristillinen ja siveä ihminen ei voi enää kävellä turvassa siellä missä on huoltoasemia. Pelkäämme Akselin mielenterveyden puolesta. Olemme siis perustaneet yhdistyksen nimeltä Simpukat pois katukuvasta. Olemme ryhtyneet keräämään adressia asian puolesta.

Neiti Naima Aalto
Yhdistyksen puheenjohtaja ja Akselin hyvä ystävä

Mikä runo minä olen?

Piti ihan sitten tehdä tämmöinen testi, kun pääsin huvikseni nettiin keskellä yötä.

Ihan hullu testi ja hullu tulos. Haaaa...



(koska valkoinen ei näy valkoisesta, tässä teksti mustattuna)

To you, love is desperate and hateful. You're wildly passionate and wildly inventive. You're also likely to start stalking people.

Which poem are you? The Mad Girl's Love Song by Sylvia Plath To you, love is desperate and hateful. You're wildly passionate and wildly inventive. You're also likely to start stalking people.

Click Here to Take This Quiz Brought to you by YouThink.com quizzes and personality tests.

Menestyvän blogin salaisuus

A. Perustetaan salaperäinen blogi vaikkapa nimellä Karkulainen.

B. Ryhdytään laskemaan päiviä johonkin. Kaikki haluaa tietää mitä tapahtuu 100 päivän päästä?

C. Saadaan Kiss seuraamaan blogia lähetyksissään. Miten se muuten onnistuu?

D. Ei ilmoiteta blogia ollenkaan mihinkään kuppaselle BlogiListalle. Eihän sen avulla saada lukijoita.


Ovelaa.

PakinaPerjantai: Aikuisten satu

Aiheena tänä perjantaina on siis satu aikuisille.

En kerro mitään satua, joka alkaa sanoilla Olipa Kerran ja päättyy sanoihin Sen Pituinen Se. Pohdin hieman sitä, että minkä takia satuja on olemassa.

Mietin tätä jo toissapäivänä median uutisoidessa surullisen uutisen pienestä pojasta, joka käveli jokeen ja hukkui. Se kosketti minua ja aiheutti tunnemyrskyn.

Mieleeni nousivat vanhat tarinat Vesihiisistä, Ahdista ja muista vedenhengistä. Puhutaan myös Vetehisestä tai Näkistä. Wikipediassa kerrotaan näin:

Näkkiä ja sitä muistuttavia taruolentoja käytetään yleisesti lasten pelotteluun, esimerkiksi estämään lapsia uimasta liian syvälle järveen. Uskomuksen mukaan Näkiltä turvassa voi uida kun uimaan mennessä heitti kourallisen kiviä, multaa tai hiekkaa veteen ja sanoi "Näkki maalle, minä veteen." ja takaisin maalle tullessa muuten sama, mutta sanat ovat "Näkki veteen, minä maalle."

On luotu tarina, jotta lapset eivät olisi menneet veden luo yksin tai eivät olisi ainakaan menneet syvään veteen. Eivät olisi hukkuneet. Ehkä kertojat olivat itsekin uskoneet Näkkiin, ehkä ei.

Tuollainen uskomus on voinut olla myös lohdun tuova asia etenkin silloin, kun on tapahtunut selittämätön hukkuminen. Vanhemmat ovat ajatelleet, että vedenhenget olivat houkutelleet lapsen rantaan ja veteen. Vesihiisi vei ja nappasi.

Aina tapaturmalle ei löydy järjellistä selitystä. On vain suru ja hämmennys. Mieli haluaa kuitenkin selittää asian jotenkin. Miksi näin tapahtui?

Jos haluaa uskoa, että jokin tapaturma ja kuolema kuului Jumalan suureen suunnitelmaan, niin se sitten on. Se on uskon asia.

Mutta myös sadut ja tarinat tuovat ihmisille lohtua. Me tunnistamme helposti vanhan ajan satuja. Nykyajan aikuisten saduissa esiintyvät "uudet" olennot. Nykyaikaiset enkelit, sielun- ja henkioppaat, avaruusolennot tai mystiset henget, jotka tuovat meille energioita ja sanomia jostain muualta.

Aikuiset kaipaavat satuja ja tarinoita. Halutaan uskoa ja toivoa johonkin itseä suurempaan ja arkielämää kiehtovampaan. Kaivataan mystiikkaa ja taikaa. Paolo Coelhon kirja Alkemisti on suurta satua aikuisille. Siksi se on niin paljon luettu kirja.

Satujen ja tarinoiden avulla on myös helpompi kertoa tärkeitä asioita. Niihin sisältyy universaaleja symboleja (kuten uniinkin). Niiden avulla voi välittää sanomaa ilman väkisin tuputtamisen makua. Raamatussa on paljon vertauksia. Jeesus käytti niitä sen takia, että ihmiset olisivat ymmärtäneet hänen viestinsä paremmin. Kuinka suuri osa Raamattua on vertauskuvaa ja kuinka suuri osa todellisia tapahtumia? Onko tuo edes tärkeä kysymys?

Saduissa ja vertauksissa on aina opetus. Sen voi sieltä löytää yhä uudelleen ja ehkä myös hieman uudella tavalla. Kun tulemme vanhemmiksi ja kypsemmiksi, näemme asiat toisin. Tärkeintä on jälleen kerran nähdä sanojen taakse. Katsoa läpi muodon suoraan sisältöön.

Ihmiset eivät keksi satuja ja satuolentoja huvikseen. Niiden avulla on aina yritetty selittää ympäröivää maailmaa itselle ja muille aikojen alusta lähtien. Myytit ja mytologia elävät edelleen syvällä meidän sisällämme.

Ihania tutkimuksia!

Suomessa allergiat ovat lisääntyneet huimasti. Se ei ole ihanaa. Mutta uutisoinnissa oli jotain, joka lämmitti minun mieltäni henkilökohtaisesti. Kerrankin olen ollut edelläkävijä äitinä ja talousihmisenä. ;)

Mediauutisissa sanottiin näin:

Yhtenä ratkaisuna allergioiden vähentämiseksi saattaa olla liiallisen hygienian välttäminen. Haahtela kehottaakin ihmisiä menemään rohkeasti tonkimaan maaperää esimerkiksi maalle tai puutarhaan sekä unohtamaan kotien ylenpalttinen puunaus ja siivoaminen.

Erityisen tärkeää tämä on lapsiperheissä.

Eli liiallista hygieniaa kannattaa välttää etenkin lapsiperheissä. Jes!

Meillä ei tosiaankaan ole koskaan ollut liian hygineenistä ja siistiä. Keittiöni ulkonäkö voisi olla monen naisihmisen kauhistus! Kesäisin me tongitaan ulkona kaikenlaista. Lapset eivät pelkää hämähäkkejä tai ötököitä. Muurahaisista he eivät tykkää, koska ne purevat. Viimeksi, kun olimme lähdössä kalaan, lapset auttoivat kastematojen etsimisessä. Hoitivat niitä kuin marsuja. Suukottelun kielsin. Joku raja se sentään pitää olla.

Vuonna 2005 he sairastelivat tosi vähän, uskomattoman vähän. Se tosin saattoi johtua siitä, että olivat perhepäivähoidossa. Nyt he ovat päiväkodissa ja kylläpäs meillä on ollutkin flunssaa ja vastatautia koko syksyn. Päiväkodit ovat sellaisia tautipesäkkeitä. Paljon lapsia pienessä tilassa.

Mutta lapsilla ei ole kuitenkaan mitään allergioita. Tosin myös minulla itselläni ei ole allergiaa mihinkään suuntaan. Joten voihan se olla geneettistäkin tai pelkkää sattumaa.

Runotorstai: Ponnistus

Aiheena tänä torstaina on siis

Ponnistus

Hyppy, hyppy, ylöspäin,
venyy, venyy, korkealle näin,
voima luja nykäisee.
Jänteet paukkuu,
lihakset naukuu,
keho parka rykäisee.

Ambulanssi, sairaslomaa,
ei ole liikunta minulle omaa.


(tällä kertaa vaihteeksi riimittelin)

Uusi sykähdyttävä blogilöytö

Löysin Vuodatuksesta minulle entuudestaan tuntemattoman blogin nimeltä Vastauksia ja kysymyksiä.

Blogin yläotsikossa on kertosäe Yön laulusta Oikee Enkeli:

Unelmissaan uskoo että joskus lentää pois,
kunpa höyhenensä siipiin pian liimata hän vois.
Unelmissaan tietää et on oikee enkeli,
mutta eksyi reitillänsä ja väärän valitsi totuuden tieltä.

Otteita:

18.1.2007
"Tämän blogin avulla etsin totuutta, miksi sairastuin, miksi voin huonosti vaikka näennäistä syytä tällä hetkellä ei ole. Voiko ihmisen menneisyys murentaa ihmisen, onko geneettistä perimää vastaan mahdollista taistella? Mikä loppuen lopuksi on totuus siinä, että nuoresta ihmisestä tulee työkyvytön mielenterveysongelmien takia? Siihen haluaisin vastauksen."


Kaunista tekstiä, vaikeita ja raskaita aiheita. Tuli heti mieleeni, että Addinainen ja Virtaska voisivat pitää tästä blogista.

BlogiSpotti

Löysin tällaisen paikan kuin Blogispotti. En tiedä onko se oikein saanut innostunutta vastaanottoa. Ihmiset ehkä haluavat linkitellä juttuja kuitenkin omiin blogeihinsa. Nimittäin aika vähän siellä on rekisteröityneitä käyttäjiä.

No, rekisteröidyin sinne ja pistin yhden hienon blogilinkin tarjolle. ;)

EDIT: Eli laitoin tämän Ollin yhden päivän piirustuksen, koska minusta se on todella osuva ja herkullinen kuvaus siitä mitä voi blogimaailmassa tapahtua. Mutta se sitten sieltä hävisi jonnekin. Taisi admin ottaa pois. No, minkä sille voi. Siellä lukee näin:

Kaikki kirjoitukset pääsevät automaattisesti juttujonoon, mutta asiattomat poistetaan ylläpidon toimesta mahdollisimman nopeasti. Pornoa, väkivaltaa, rasismia ja muuta yleisesti hyvän maun vastaista sisältöä sisältävien juttujen lisääminen palveluun on kiellettyä.

Näköjään puoli vuotta taidekoulussa tekee sen, ettei enää erota mikä on yleisesti hyvän maun vastaista? Hmmm... mielenkiintoista.

EDIT: Nyt linkkivinkki on jälleen esillä. Lukekaa tuolta kommenttilaatikosta lisää... :)

Avosydämin

Poimin yhden sitaatin tuolta narsku vs kiltti keskusteluista. Sahrami sanoi näin:

"Ehkä nykyään ihminen vähän liian helposti luokitellaan johonkin ryhmään."

Olen samaa mieltä! Minua surettaa ja jo kyllästyttää se, että ihmiset todellakin luokittelevat helposti itsensä ja toiset muutaman seikan perusteella ryhmiin. Sitten ryhmät ryhtyvät taisteluun. Toisia loukataan, mollataan ja haukutaan. Itseä ylistetään ja pidetään siihen ryhmään kuuluvana, joka on oikeassa.

Ehkä luokitteleminen on jotenkin luontaista? Itsekin olen ollut todella kova luontainen luokittelija. Välillä sorrun edelleenkin siihen ajattelemattomuuttani.

Ennen oli luokkayhteiskunta. Intiassa oli vahva kastijärjestelmä. Kai se liittyy hengissä pysymiseen, verkottumiseen, sosiaalisuuteen. Pitää osata erottaa vaaralliset ja turvalliset tyypit toisistaan. Ihmisillä on vain tapana liioitella.

Se on rasite, jos ääneen tai kirjoittaen tyypittää itsensä ja jonkun toiseen tiettyyn ryhmään heppoisin perustein. On vaikea sanoa sitten, että on ollut väärässä. Anteeksipyytäminen on hyvin vaikeaa. Luottamushan siinä tuntuisi menevän. Mutta kaikki sanovat joskus mitä sattuu voimakkaiden tunteiden vallassa

Ihmiset elävät tunteesta toiseen. Se vaikuttaa hyvin paljon siihen miten ryhmittelemme ihmiset. Miten valitsemme ryhmämme. Emme tee ratkaisuja useinkaan järjen perusteella, vaan tunteen.

Lainasin kirjastosta viime viikolla Dalai Laman kirjan Avosydämin. Se tuli hyvään tarpeeseen nyt. Kirja perustuu Dalai Laman New Yorkin vierailun aikana pidettyihin puheisiin. Dalai Lama puhuu hyvin vahvasti sen puolesta, että etenkin nykyaikana on tärkeä harjoittaa myötätuntoa toisia kohtaan. Loppujen lopuksi olemme samanlaisia.

Dalai Lama mielestä myötätunto on toivomus, että muut eivät kärsisi. Myötätunnon kokemiseen päästään, kun kehittää sydäntä tuntemaan empatiaa tai läheisyyttä muita kohtaan. Läheisyydellä tarkoitetaan tässä tapauksessa vastuuntuntoa, huolta toisesta ihmisestä.

Hän puhuu näin heti kirjan alussa siitä, että jokaisella meistä on yhtäläiset mahdollisuudet kehittää sisäistä rauhaa: "Olimme sitten rikkaita tai köyhiä, oppineita tai oppimattomia, mustia tai valkoisia, lännestä tai idästä, mahdollisuutemme on samanlaiset. Me kaikki olemme samaa henkisesti ja emotionaalisesti. Vaikka joillakin on isompi nenä ja ihomme väri voi vaihdella hieman, fyysisesti olemme periaatteessa samanlaisia. Erot ovat vähäpätöisiä. Henkinen ja emotionaalinen samankaltaisuutemme on ratkaisevaa."

Hän varoittaa myös luulemasta itseään muita paremmaksi. Varoittaa siis omahyväisyydesta, ylimielisyydestä ja ylpeydestä. Hän hienosti ottaa oman itsensä esimerkiksi! Kyllä, itse Dalai Lamakin tuntee välillä omahyväisyyttä. Tottakai. Hän korostaakin olevansa samanlainen kuin kaikki muut. Mutta näin hän tekee tuossa tilanteessa:

"Kun itse koen ylimielisyyden tunteen, "Hei, minä olen jotain erikoista", sanon itselleni: "On totta, että olen ihminen ja buddhalainen munkki. Siksi minulla on suuri tilaisuus edetä henkisellä polulla kohti buddhatilaa." Sitten vertaan itseäni pieneen hyönteiseen edessäni ja ajattelen: "Tämä pieni hyönteinen on hyvin heikko; sillä ei ole kykyä pohtia filosofisia kysymyksiä. Sillä ei ole taitoa kehittää altruismia. Vaikka minulla on mahdollisuuksia, käyttäydyn näin typerästi." Jos arvioin itseäni tältä kannalta, hyönteinen on ehdottomasti rehellisempi ja vilpittömämpi kuin minä."

Dalai Lama sanoo, että hän aina etsii ihmisistä jokin positiivisen ominaisuuden. Voimme aina löytää toisista parempia ominaisuuksia kuin itsestämme. Se auttaa ehkäisemään ylpeyttä ja omahyväisyyttä.

Tottakai Dalai Lama pitää hyvänä positiivista ylpeyttä ja itseluottamusta. Itseluottamus ja itsensä arvostaminen on hyvin tärkeää. Se kai on sellaista kiikkulaudalla olemista. Ei liikaa tai ei liian vähän. Sopivasti on hyvä.

Mielenkiintoinen kirja. Täytyy jatkaa lukemista taas illalla.

Muuten minun on ihan pakko nyt linkittää tähän yksi tällä herkellä Blogimaailmassa käynnissä oleva keskustelu. Mietin, että onko tuossa keskustelussa mukana myötätuntoa ja suvaitsevaisuutta. Joissain kommenteissa on, joissakin ei. Sellaista elämä on. Sellaisena se pysyy?

Kaikki alkoi täältä. Siihen vastattiin. Keskustelu jatkui uudessa postauksessa. Tämä keskustelu aiheuttaa jatkossa varmasti Blogistanissa paljon pohdintaa.

Miltä vesi tuntuisi nyt?

Tällaista vesi oli tänään Liminkajoessa. Ilmassa -20 astetta pakkasta.

Tyhjentäkää mielenne ja valmistautukaa tutkimaan erästä kuva-arvoitusta.

Se on täällä.

Narsistinen ihminen vs liian kiltti ihminen

Nyt kirjoitan aiheesta, joka on todella raakileena vielä päässäni. En lauo totuuksia. Kysyn vain ja ihmettelen.

Kuvitellaan henkilö, jota moni pitää hieman narsistisena ja itsekeskeisenä ihmisenä. Vaarallisena tyyppinä. Ailahtelevaisena. Sellaisena, joka ei pysty ajattelemaan kuin itseään.

Mutta tämä henkilö pitää itseään liian kilttinä henkilönä. Sellaiseen kiltin henkilön syndroomaan sairastuneena.

Kumpi on totta? Ulkopuolisten kokemus henkilöstä on totta kokijoille itselleen. He aistivat itsekeskeisyyttä ja narsismia. He näkevät ihmisen, joka häikäilemättömästi käyttää naamioita hyväkseen, manipuloi ja on epärehellinen, kameleontti.

Mutta henkilön omat tunteet ovat myös totta hänelle itselleen. Henkilö voi olla ahdistunut siitä, että hänen aina pitää miellyttää ja olla liian kiltti. Vastuut voivat painaa häntä. Hän miettii iltaisin sitä, että millainen hänen pitäisi olla, että hän kelpaisi muille. Hän muuttaa suhtautumistaan asioihin henkilöiden mukaan. Hänellä ei uskalla sanoa omia mielipiteitään hylkäämisen pelon takia.

Mitä jos mitään narsismia tai itsekeskeisyyttä tai kiltteyssairautta olekaan? Mitä jos on vain epävarmoja ja pelkääviä ihmisiä? Hukassa olevia.

Onko kyse vain näkökulmista ja ehkä siitä minkälaisen suojelukeinon itselleen on valinnut? Haluaako peittää hauraan ja keskeneräisen sisimpänsä aggressiivisesti muut jyräten (narsistinen)? Vai onko oppinut selviytymiskeinoksi yrittää miellyttää muita viimeiseen asti (kilttisairas)?

Lisäkysymys: Onko nyky-yhteiskunnassa sen takia niin paljon keskittymiskykyttömyyttä, koska ihmiset keskittyvät aivan liikaa oman itsen tutkimiseen? He painivat itsensä kanssa kuin Jaakob, loputtomasti. Ei siinä sitten riitä voimia tai keskittymiskykyä mihinkään muuhun.

Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia. Kommentoikaa.

PakinaPerjantai: Uni

Tuli tilanne. Halusin ehdottomasti kirjoittaa blogiini, mutta keksinyt mitään aihetta. En halunnut kirjoittaa sellaista ei-mulla-nyt-mitään-asiaa -kirjoitusta, joten aloin selailla blogilistaani. Löysin Allyaliaksen kautta PakinaPerjantain. Kiva. Eli nyt tulee tajunnanvirtaa aiheesta: Uni.


Uni. Tajunnantila. En ole tietoinen. Aivoaallot kierurtelevat pääni sisällä. Silmät liikkuvat luomieni alla. Hengitys on tiheää ja kevyttä. Mieleni juoksee. Jalkani eivät liiku. Mieleni huutaa ja keskustelee. Suu on kiinni tai hieman raollaan. Ilmaa tulee ja menee.

Sanomia alitajunnasta. Oravia, karhuja ja susia. Kuljen vieraissa kaupungeissa luullen niitä tutuksi. Asun tutussa huoneessa luullen sitä vieraaksi. Tapaan uusia ja outoja ihmisiä. Kutsuin Finlandia-voittaja Kjell Westön viime yönä unissani vierailulle tänne kivikoululle. Toivottavasti tulee. Olisi mielenkiintoista. Tulkoon vaikka ensi yön unessa tai sitten ihan oikeasti.

Näkiköhän Westö samaa unta viime yönä? Että vieras nainen tuli juttelemaan kaupungilla kesäisen auringon paisteessa kutsuen hänet tutustumaan Limingan taidekouluun.

Kollektiivinen alitajunta. Ihmeellisiä yhteensattumia. Onko niitä?

Symbolit. Jung. Piilotajunta. Uniin voi uppoutua. Sinne voi unohtua. Unohtaa todellisen maailman ja ryhtyä elämään unikuvissa. Unelmoida.

Aivot tarvitsevat unta ja lepoa. Sähköinen lataus vaatii purkaantumista.

Mutta tarvitsevatko unet minua? Onko niitä olemassa ilman minua?

Paljonko uni painaa? Sielu painaa jonkin verran, sanotaan. Ehkä aivoni ovat painavampia painajaisunien aikana.

Sydän hakkaa, kurkussa tulista hengitystä, hiki valuu ohimoilta, kiristää, lakanat kietoutuvat sääriin. En pääse pakoon! Juoksen sillalle. Hyppään alas veteen. En herääkään. Jään kellumaan veden pinnalle. Ajalehdin. Uni jatkuu. Muuttuu. Näen itseni menevän kauas pois.

"On aika herätä. Kello on 06:00" sanoo uusi kännykkäni. Herään. Sammutan puhelimen. Hartiat kasassa. Sängyssä on ahdasta. Yksi lapsi toisella puolen ja toinen toisella. Miten tästä sängystä tuli taas yön aikana perhepeti?

Hämärää. Pihavalo loistaa. Vielä ei tarvitse nousta. Voin maata vielä puoli tuntia. Sitten nousen, lupaan sen itselleni. Ehdin kyllä laittaa kaiken. En myöhästy.

Pidän vielä hetken kiinni unen helmoista. Pehmeistä samettisista kiehkuroista. Älä mene vielä pois. Uneni.

RunoTorstai: Miksi

Hieno aihe tänään. Kirjoitin aamulla tajunnanvirtarunoa. Sieltä löytyykin paljon ainesta tuohon otsikkoon. Ihmeellinen yhteensattuma, joka on kuitenkin täysin luonnollista tässä yhteisessä avaruudessamme.

Miksi

elämä on kuoppa
pohjalla mutaa
ei ole mukavaa
ei ole kivaa

miksi yritämme
aina samat virheet
elämänpyörässä pyörii

mikä harha
elämä ei ole kirja
ihmiset eivät kirjojen henkilöhahmoja
he tekevät mitä lystäävät
päättelevät ihmeellisiä asioita
en voi olla kärpänen
katossa katsoen
itseäni miltä näytän
kun istun ruokalassa
kun kävelen
puhun
käännän katseeni pois
miltä se näyttää?

minä tiedän miltä sisälläni tuntuu
tarkkailkaa
kirjoittakaa minut paperille
että näkisin itseni

minä olen harha sisälläni
se on minun totuuteni ja sydämeni
ympärilläni on nahka
luut lihojen sisällä
kädet heiluvat miten sattuu
ilmeeni ovat arvoituksia minulle

kertokaa minulle mitä teen
ehkä minä voisin käsittää

metallinen kuula paiskoo
itseään seinästä seinään
samassa huoneessa
vapaaksi luulee itseään
huono muisti
ei muista
seinät ovat ympärillä
matkalla seinästä seinään
kimpoaminen sattuu
metallikuulalla on tunteet

suuta kuivaa
silmissä kuivia kyyneliä
vakava ilme
kylmyys ohimoilla
pyydän Jumala
rauhaa

palelee sisältä
farkkujen alta
villapuseron alta
sieluni alta

taivas on lämmin paikka
toivottavasti
kahvi lämmintä
taivas on kahvikupissa
hyppään sinne
ja kukaan ei minua enää löydä

minusta tuli kahvia

Onko bloggarin iällä merkitystä?

Ryhdyin miettimään sitä, että olisiko ikä merkityksellinen tieto tuossa kuvauslaatikossa? Onko iällä merkitystä valittaessa luettavaa Blogistanissa?

Vilkaisin hieman muiden blogeja. Uuteen kotiin muuttanut Celia ei näytä ikäänsä. Ally kertoo olevansa 30 vuotias. Yks tavallinen virtaska ja Leonoora ovat iättömiä. Tuomo on lähes 40 vuotias (mitä sekin sitten merkitsee).

Usein olen hämmästynyt joiden bloggareiden ikää, kun olen saanut ne salaa kuulla. Olen luullut jotakuta nuoremmaksi ja toista vanhemmaksi. Mitä siis ikä on? Kertooko se oikeastaan yhtään mitään muuta kuin sen, että montako vuotta on ollut hengissä? Henkistä kypsyyttä tai elämänkokemusten määrää se ei kerro.

Laitanko minä ikäni esille? Miksi laittaisin? Toisaalta, miksen laittaisi?

Älkää kysykö mitään

Intialainen päähieronta ja shiatsu

Löysin vasta kirjastosta Narendra Mehtan kirjan Intialainen päähieronta.

Hyvin tehty kirja! Selvät valokuvat ja fysiologista tietoa. Olenkin jo harjoitellut kirjan ohjeiden mukaan antamaan intialaista päähierontaa miehelleni. Kävin itse joulukuussa kampaamossa, jossa annettiin minulle ½ tuntia kestävä päähieronta tällä menetelmällä. Tuntui mahtavalta! Siksi kiinnostuin siitä.

Minulla on jokin ihme kutsumus kaikenlaiseen "parantamiseen". Isänihän on ikänsä hieronut ihmisiä ja niksautellut nikamia. Kai se on sitten veressä.

Reiki kiinnostaisi myös. Siis olla se hoitoa antava osapuoli.

Tutustuin nyt tammikuussa erääseen toiseen ikivanhaan hoitomuotoon eli shiatsuun. Sivuilta lainaattua: "Shiatsu on yli tuhat vuotta vanha japanilainen sormilla painamis- ja parantamistekniikka, joka pohjautuu pitkälti kiinalaiseen lääketieteeseen. Alun perin shiatsu on ollut kiinalaisen akupunktion japanilainen vastine."

Tästä linkistä löytyy syvällinen artikkeli shiatsusta.

Shiatsuhoito tuntui paljon enemmän antavalta kuin tavallinen hieronta tai Rosen-terapia. Shiatsussa tuli kaikki kerralla! Kunnon hierontaa ja painelua, hellää kosketusta, energiaa ja läsnäoloa.

Ihminen kaipaa kosketusta ja läsnäoloa. Suomalaisessa, pohjoisessa, kulttuurissa kosketellaan hyvin vähän. Tuossa Mehtan kirjassa kerrottiin hieman kosketuksesta. Oli tehty tutkimus, jossa oli tutkittu kuinka monta kertaa ihmiset koskettivat toisiaan kahvilassa tunnin aikana. Puerto Ricossa määrä oli suurin, peräti 180 kosketusta tunnissa. Lontoossa määrä oli pyöreä nolla! Varmasti Suomessakin määrä olisi jäänyt todella pieneksi.

Mutta ihminen kaipaa kuitenkin läheisyyttä, koskettamista. Ehkä siksi täällä Suomessa ihmiset käyvät paljon kaikenlaisissa "kosketushoidoissa"? Saammeko liian vähän hellyyttä ja kosketusta lähimmäisiltämme?

Lainaus Mehtan kirjasta:

"Joka ymmärtää ruumiin totuuden, voi oppia tuntemaan maailmankaikkeuden totuuden." Ratnasara

Retoriikkaa

Houkuttelin Ritaa kertomaan retoriikasta, koska halusin kuulla miten hän asiasta olisi kirjoittanut. Hän heitti pallon minulle takaisin. Joten kerronpa hieman mitä on retoriikka. Olen ihastunut nyt tuohon sanaan, koska meillä on nyt retoriikan jakso koulussa. Olemme tutustuneet etenkin Aristoteleen retoriikkaoppeihin.

Miksi kirjoittavan ihmisen kannattaa tuntea retoriikan hienouksia?

Retoriikkahan on oppi oppi menestyksekkäästä ja vakuuttavasta puhumisesta. Sitä on luonnehdittu suostuttelemisen taidoksi. (Wikipedia)

Ihminen omaa kunnon puhetaidon, jos hän osaa tuoda mielipiteitään esille ja argumentoida niitä hyvin. Hän osaa vakuuttaa.

Kyse ei ole useinkaan, mistä puhumme vaan siitä miten puhumme siitä! Vakuuttavuuteen vaikuttaa myös esim. puhujan luonne, temperametti, olemus, vaatetus, se missä puhutaan ja kuulijan mielentila.

Taitoa tarvitsevat poliitikot, myyntimiehet, papit, "gurut", opettajat, johtajat ja mielipidevaikuttajat. Myös kirjoittava ihminen tarvitsee tuota taitoa. Sitä tarvitaan etenkin tietokirjoittamisessa (artikkelit ja esseet). Mutta myös fiktiivisen tarinan luomisessa taito tarvitaan. Kirjoittajalla on aina jokin pääväittämä tekstissään. Hän on tuo esille oman näkökulmansa (tiedostamatta tai tiedostaen). Vaikka ei haluaisikaan kirjoittaa ja rakentaa tekstiään kaavamaisesti, tämä on hyvä asia tietää.

Keksin tähän esimerkin:

Ovesi taakse ilmestyy resuihin vaatteisiin pukeutunut haiseva nuori mies. Hän on myymässä sinulle uudenaikaisia tyynyjä. Hänellä on hapan ilme ja hän sanoo: "Osta multa tämmönen. Tää on ihan hyvä. Ok? Tarttis saada vähän lisää fyrkkaa."

Tai

Sinulle tulee postissa kirje, jossa kutsutaan sinut ravintolaan. Sinulle halutaan tarjota ilmainen ateria. Menet sinne ja huomaat, että samalla sinulle kerrotaan uudenaikaisista tyynyistä. Puhuja on pukeutunut siistiin pukuun. Hänellä on itseluottamusta ja karismaa. Hän saa olosi tuntemaan hyväksi puhuessaan. Hän hymyilee sinulle. Itse tyyny on ihan samanlainen ja samanhintainen kuin nuoren miehen tarjoama tyyny.

Ei ole vaikeaa arvata keneltä ostat tyynyn. Saatat ostaa tuollaisen tyynyn tuolta ravintolasta huippuhintaan, vaikka et edes tarvitsisi uutta tyynyä!

Retoriikkasta ei ole hyötyä vain kaupallisissa tai poliittisissa keskusteluissa. Siitä on hyötyä myös parisuhteessa. Ryhdyin tuossa jonkin aika sitten miettimään vakavasti ja harkiten mieheni kanssa eräästä asiasta keskusteltaessa sitä, että mitä hän oikein haluaa sanoa. En tarrautunutkaan tällä kertaa sanoihin tai pilkkuihin eli siihen miten asia ilmaistaan. Halusin katsoa sanojen ohi ja taakse. Onnistuin ymmärtämään miestäni paremmin! Vaati tosin pienen hiljaisen ajatteluhetken.

No niin. Tämä oli tässä. Tiedän, että Rita nyt varmasti saa tästä aiheesta montakin inspiraatiota. ;)

Lähdin katsomaan komeettaa

Ei näkynyt taivaalla sitä komeettaa tänä aamuna. Mutta näin jotain muuta.



Aluksi auringosta näkyi viiva taivaanrannassa. Otin tuon ikkunan läpi. Tuosta tuli mieleeni eräs liminkalaisen Vilho Lammen maalaus, jonka näin keskiviikkona. Huomasin, että kyseessä on sama taivas. Edelleenkin. En löytänyt tuolta Oulun taidemuseon galleriasta samaa maalausta, mutta tässäkin maalauksessa on tuo sama taianomainen viiva.




Vilkaisin taivaalle muutaman minuutin jälkeen. Oli pakko juosta pihalle kameran kanssa!




Uskomaton tulimeri. Syleilevä taivas. Vai minäkö se olin se, joka syleili taivasta?

Runotorstai: Avara

Runotorstain vuoden 2007 ensimmäisen haasteen avainsana on AVARA.


Täällä meri on maan tasalla
peltoa näkyy ja keisari
korpit huutavat metsässä
vanhan hautausmaan ympäri kuljen
tuuli syö minut

lähellä olen
kohta putoaa taivas ojaan
tai se pyrstötähti

lakeus
kaukana muut
sinulle lähetän
sen mitä minulla on

Varjoja seinällä

Kaunis varjo seinällä. Kivikoulun vanhat ikkunalasit vääristävät säteet kuvioiksi maalipinnalle. Auringon valo on pakkasenkeltaista. Se laittaa huurteen kimmeltämään pihan jäätiköllä ja huurteisessa ruohossa. Keinuttaa. Hellästi.

Draamatun harjoitusmateriaalia

Vuodatuksen puolella julkaistaan sarjakuvalinjalaisten harjoitusmateriaalia aiheesta.

Katsokaa täältä Draamattua! :)

Raamattu ihan uusin silmin

Kysyin opettajaltamme, että saanko kirjoittaa tästä jännittävästä aiheesta blogiini. Tottakai, hän sanoi. Ja mielipiteet ovat suotavia. Yhteistyötä. Kommunikaatiota.

Limingan taidekoulun sarjakuvalinja ja kirjoittajalinja yhteystyössä kirjoittaa tänä keväänä Raamatun uusiksi. Viime vuonna Seitsemän veljestä sai taidekoulun käsittelyn. Tämän näköinen tuli ainakin kirjan kannesta.

Nyt opettajia ja meitä oppilaitakin hieman jännittää mitä tapahtuu, kun vallattomat sarjislaiset pistävät Jeesuksen seikkailemaan mangamaisesti ja syvälliset zeniläiset kirjoittajalinjalaiset miettivät mitä Raamattu ihan oikeasti haluaa kertoa meille.

Varmasti syntyy jotain mielenkiintoista. Toivottavasti ei kuitenkaan jumalanpilkkasyytettä ja pahaa mieltä. Toivotaan oivalluksia ja oppimisen iloa.

Itse väännän esseestä aiheesta: Suurin on rakkaus tai Rakkaudella pelastuu tms. Otsikko on vielä hakusessa. Mutta viittaan esseessä Paavalin 1. kirjeeseen korittilaisille ja siihen 14. lukuun. Väitän jotakin tällaista: "Uskossa eläminen on rakkaudessa elämistä. Jos siis uskossa pelastuu, niin myös rakkaudessa pelastuu."

Haluan kertoa samaa asiaa mitä GS kertoo, mutta omin sanoin.

Sain juuri valmiiksi erään version. Siitä tuli jotenkin liian saarnaava, väkinäinen, lukijaa aliarvioiva... uh. Pitää kirjoittaa ihan uusiksi. On siinä johdanto, selostus, vakuuttaminen ja yhteenveto. Mutta en ole tyytyväinen.

Mutta... asiaan.

Kertokaapa mielipiteitä siitä, miltä kuulostaa sarjakuvaRaamattu? Ensimmäisiä ajatuksia? Ohjeita? Toiveita?

Tarina: Luola

Tajusin, että te olette lukeneet minulta vain esseitä ja runoja. Siis te ette tiedä ollenkaan miten kirjoitan proosaa tms. Siksipä päätin julkaista pienen pätkän eräästä viime vuoden lopulla kirjoittamasta tarinasta. Se on tässä.

LUOLA

"Kävelen saniaisten peittämässä metsässä. Kuuset ja männyt ovat suuria ja vihreän sammaleen peittämiä. Aurinko paistaa jossain kaukana korkealla. Sen säteet tunkeutuvat valaisten metsästä pieniä alueita. Kävelen polulla, jonka on kuivanneiden neulasten peitossa. Saniaisten seassa kasvaa korkeita mustikanvarpuja. Mustikat ovat kypsiä, suuria ja mustansinisiä. Minun vasemmalla puolellani on jyrkkää kalliota. Kallio on niin korkea, että se pimentää metsää. Muutamista kallion ulokkeista kasvaa koivuja ja mäntyjä. Ne uhmaavat luontoa kasvamalla siinä. Enimmäkseen kalliolla kasvaa sammalia ja jäkälää.

Olen yksin. Metsässä on hiljaista.

Polku kaartuu vasemmalle myötäillen kallion muotoja. Kallio on saarella, jonka nimi on Sininen nuorineito. Nimensä se on saanut siitä, että mantereelta katsottaessa se näyttää siniseltä. Saari ei ole suuri. Eikä siellä asu ketään. Mutta kesäisin ihmiset tulevat laivalla sinne retkelle. Laiva voi myös kiertää saaren ympäri ja palata takaisin satamaan. Saari on kaunis myös ulapalta. Lähikaupungin ihmiset rakastavat tuota sinistä saarta. Se on innoittanut taiteilijoita vuosisatoja.

Minä olen nyt täällä yksin. Tulin laivalla tänne ja sanoin kapteenille, että lähden pois huomenna. Aion olla yötä täällä. Minulla on selässäni reppu, jossa on myös teltta. Ehkä en tarvitse telttaa, koska olen päättänyt löytää tästä suuresta kallioseinämästä luolan. En ole ikinä ollut yötä luolassa. Haluan tietää miltä se tuntuu."

Tämä on siis alku. Sain kirjoitettua aiheesta 8 sivua. Tämä on tekstin 2. versio. Ei siis lopullinen. Muokkaan sitä varmasti. Ehkä jatkan sitä tai sitten jätän sen novelliksi.

Oletteko muuten lukeneet sen vanhan postauksen nimeltä Blogisaaret, joka on myös eräänlainen tarina tai jopa runomainen teksti? Tajuan, että jo tuolloin kirjoitin luonnon ja metaforien avulla. Minun kaikki nykyiset tekstini ovat täynnä mäntyjä, soita, kallioita, järviä, vettä ja taivasta. Kuvaan niiden kautta tunteita ja ihmissuhteita.

Uusi nimi

Ei tullut kovin montaa ehdotusta uudeksi nimeksi blogilleni. Mutta sain illalla inspiraation. Se on nyt Rakastuin runoon. Vaihdoin kuvauksetkin tänne ja Blogi-infoon. Ja haistan tässä hyvän mahdollisuuden suositella muutamia erinomaisia blogeja. Tänne varmaankin eksyy muutama uusi lukija, joka tarttuu blogin nimeen kuin jeesusteippi ikkunalasiin. Kertooko tämä jotain luonteestani?

Ensinnäkin. Minähän opiskelen Limingan taidekoulussa luovaa kirjoittamista. Meidän linjalla on blogi nimeltä Kirjoittamalla. Sen tarjonta on monipuolista, koska sinne kirjoittelee niin moni ihminen.

Limingan taidekoulu tuottaa ihan oikeasti ammattitaiteilijoita. Monien nykyisten kuvataiteilijoiden ansiolistalla on ensimmäisenä opinajomme nimi. Sen jälkeen on sitten lähdetty ammattitaiteijan uralle tai hakemaan lisää koulusta. Sarjakuvalinjalla on muuten kaksi omaa blogia.

Täältä on oppinsa saanut esimerkiksi Olli, joka julkaisee Hilloa kansalle! -blogia. Olen huomannut, että monet Blogistanin asukkaat ovat ihan äskettäin löytäneet Ollin blogin. Suosittelen itsekin sitä. Se mainio ja pelottava... Ehkä siksi se onkin niin mainio, koska se yllättää aina. Ei siellä ole rajoja.

Ollin blogista löytyy lisää linkkejä visuaalisiin blogeihin. Siitä tulikin mieleeni, että meidän kirjoittajanlinjan Ismo on hankkinut uuden ja mustuuttaan kiiltävän digijärjestelmäkameran. Hän julkaisee kuvia täällä: Kuvia matkan varrelta.

Hmmm.... Siinäpä se oikeastaan.

Toivottavasti uusi nimi ja kuvaus on parempia kuin entiset. Tai kuvaavat minua ja mielenmaisemaani paremmin.

Jeesus-vauva hukassa

Vasta tänään saimme purettua kuusen. Tungimme koristeita pahvilaatikoihin. Kokosin seimen. Jeesus-vauva oli hukassa! Olin antanut lasten leikkiä sillä. Itsekin leikin sillä lapsena. Seimi on jostain 1970-luvulta. Ihme kyllä lähes kaikki hahmot ovat säilyneet tallella. Seimessä katto alkaa olla aika paljas. Oljet ovat putoilleet vuosien aikana. Yksi tyttäristäni onnistui katkaisemaan Jeesukselta käden. Luuli kai, että se on jokin action-nukke, jolla kädet liikkuu sinne ja tänne. Nyt Jeeses on yksikätinen. Huomaatteko kuvasta? Hieman aluksi harmitti, mutta itsepä annoin leikkiä niillä. Ja annan leikkiä jatkossakin.

Sanoin lapsille, että kyllä Jeesus on löydettävä. Mitä seimiryhmällä tekee ilman vauvaa? Tyhjä seimi keskellä olisi kovin surullista. Onneksi löysin vauvan lopulta tietokoneen vierestä hiirimaton alla. Kummallinen paikka...

Nyt seimi odottaa koottuna ensi vuotta.

Tästä tuli myös mieleeni eräs automatka tyttärieni kanssa. On mahtavaa kuunnella lasten puhetta. He ovat niin avoimia ja mielikuvitusrikkaita. Rajoja ei ole. Vielä. He puhuivat keskenään Jumalasta ja Jeesuksesta. He kuulemma kertoivat vitsejä toisilleen. Keksimmäinen tytär jutteli Jeesuksen kanssa. Vanhempi naureskeli Jumalan kanssa. Jumala keksi tällaisen vitsin: "Olipa kerran maapallo, jolla oli jalat ja se lähti juoksemaan. " Tytär nauroi makeasti ja kehui minulle Jumalan huumorintajua.

Eräällä toisille automatkalla vanhempi tyttäreni mietti, että onko Jumala tyttö ja poika. Sanoin, että Hän taitaa olla sekä tyttö että poika. "Miten ihmeessä voi olla molemmat?" tyttöni kysyi. "Niin vain on", vastasin. Hän mietti hetken. "Nyt tiedän. Toisella puolen päätä Jumalalla on tyttöhiukset ja toisella puolen poikahiukset!" Niin, lapset keksivät kyllä selityksen kaikkeen, jos vain annamme keksiä.

Vastasin kysymykseen myös, että joissain uskonnoissa Jumala on mies. Jotkut myös uskovat, että Jumala on nainen. Jossain uskonnoissa on myös paljon jumalia, naisia ja miehiä. Siitähän tyttöni heti sai päähänsä, että sitten täytyy syntyä myös lapsijumalia.

Kirjoitan joskus toiste lisää näistä suurista keskusteluaiheista lasteni kanssa. En vielä kertonut puoliakaan. ;)

Keksikää blogilleni uusi nimi!

Nyt sain tehtyä labelit jokaiselle vanhallekin postaukselle. Uskon, että te löydätte nyt paremmin mielenkiintoisia postauksia blogistani niiden avulla. Ne löytyvät tuolta vasemmalta puolen alhaalta. Yritin pitää eri luokkien määrän vähäisenä.

Sitten aloin miettimään tuota blogini nimeä. Sehän on nyt Luovuus ja kirjoittaminen. Kuvaako se teidän mielestänne tätä blogia riittävän kattavasti? Onko se edes houkutteleva nimi? Ehkä hieman kuivahko. Vai onko minä itse kuivahko? Hih..

Katsokaa noita luokkia ja mitä postauksia niiden takaa löytyy. Ja sitten pyyntö. Voisitteko keksiä blogilleni hyvä uuden nimen, joka kuvaa paremmin minua ja kirjoituksiani? Se olisi mahtava juttu, jos yhdessä löytäisimme jonkun hyvän nimen! :)

Pistäkää kommenttilaatikkoon ehdotuksia.

Uuden vuoden tinoissa

Ally taas innosti minua tinapostauksellaan ja päätin itsekin julkaista tämän vuoden tinat. Tässä on siis minun tämän vuoden tulevaisuus. Iso näyttää olevan enkelin siipi, korva tai sitten komeetta! Ylhäällä vasemmalla on pieni lintu tai perhonen. Alhaalla vasemmalla on sitten terävä linnunkynsi. Rahaa ei ole missään! Onko minusta tulossa nälkätaiteilija? Mutta mitä ihmettä nämä lintuaiheiset tinat oikein tarkoittavat?

Me valamme tinat joka vuosi. En kyllä ole saanut näin kummallisia tinoja juuri koskaan!

Ulkoasua

Nyt olen muuttanut ulkoasua hieman tämän uuden uutukaisen Bloggerin toimintojen avulla. On kyllä helppoa tuo layoutin muuttaminen nykyään. Kokeilkaa.

Vielä pitäisi käydä noita omia tekstejä läpi ja miettiä mihin luokkaan ne kuuluisivat.

Haamupäivityksiä

Tällä viikolla saattaa tulla haamupäivityksiä. Lisään kirjoituksiin noita LABELS-juttuja. Ajattelin, että niiden avulla lukijat voivat löytää helpommin helmiä akanoiden joukosta. Eli minullahan on täällä blogissa kirja-arvosteluja, zen-viisautta, luovuuskirjoituksia ja ohjeita kirjoittajille sikin sokin itsesäälin ja kätinän seassa. Ajattelin myös helpottaa maisemakuvien hakijoitakin.

Kaikenlainen luokaton sälä on jatkossa labelilla elämä. ;)

Mitäs sanotte?