Joskus (osa 2)

Joskus kaikki on liian painaavaa ja suurta,
ja minä liian heikko ja pieni.

Joskus aika on epämääräinen sana,
ja minä en halua avata silmiäni aamulla.

Joskus on liian pimeää
ja minä olen vielä pimeämpi.

***********
Joskus (osa 1) löytyy täältä.

Kuin oma kirja

On hassua, kun avaa kirjastosta lainatun runokirjan ja löytää sen välistä oman kirjanmerkkinsä.

Aloin lukemaan uudestaan Kai Niemisen Lopullista totuutta. Kaikesta -kirjaa. Heti kansilehden takaa löytyi A4:sta revitty lappunen. Siinä oli tekstiä: ..äytelmän Tunnottomuus jouluku... 2006. Ehkä näyttelijöide...päivä.

Tämähän on osa minun näytelmäkritiikkiä. Eikö kukaan ole lainannut tätä kirjaa kevättalven jälkeen?! Muistaakseni palautin sen silloin. Vai eikö seuraava lainaaja ollut hennonut heittää lappua pois?

Jännä juttu.

Inhimillinen tekijä (telkkariohjelma)

Satuin katselemaan eilen televisiota (ei omaani) ja näin osan Inhimillisesta tekijästä. Siis siitä Kakkosen keskusteluohjelmasta. Aiheena oli eronneet papit.

Ajattelin katsella ohjelman alkuosan Ylen Areenalta. Linkki sinne löytyy tästä.

Haastatellut papit olivat rohkeita ja hyvin inhimillisiä. He olivat uskaltaneet olla omia itseään, ja se näkyi. Papeille on vaikeaa erota. Papeiksi usein ryhtyvät elämänsä vakavasti ottavat ihmiset, jotka tuntevat syvää syyllisyyttä siitä, etteivät täytä ihanteitaan. Noin puhui pappi Aino-Kaarina Mäkisalo.

Esikuvana olosta tulee paineita. Mutta minusta virheettömyys ei ole esikuvamaista. Ei kulissien pito ole sellaista, mihin jokaisen pitäisi pyrkiä. Pitäisi pyrkiä sydämen rehellisyyteen. Jokaisessa on hyvää ja pahaa. Papeissakin.

Haastattelija kysyi minusta kovin hassusti, että voiko eronnut pappi olla esikuvana. Miksei voisi olla?

Mielestäni olkoon erehtynyt ja virheitä (ei vain avioliitossa vain muissakin asioissa) tehnyt pappi esikuvana vaikkapa siinä, miten kohtaa oman keskeneräisyytensä ja epätäydellisyytensä eli inhimillisyytensä. Aidosti ja rohkeasti kohdaten Jumalan ja lähimmäiset.

Tekopyhyys ei ole tavoiteltavaa.

On varmaan vaikeaa olla pappi. Poliisi voi ottaa virkapukunsa pois töistä lähtiessään ja lähteä vaikkapa kapakkaan vapaa-aikana. Voiko pappi tehdä niin? (toisaalta haluaako edes, mutta noin periaatteellisena kysymyksenä)

Wille Riekkinen sanoi, että uskonasiat ja parisuhdeasiat pitäisi pitää erillään. Mutta useinhan ne ovat juuri päinvastoin. Usko ja avioliitto ovat hyvin tiukasti kiinni toisissaan.

Ehkäpä kirjoitan tunne kommentteihin jotain, kun olen katsonut ohjelman alunkin.

Käykää lukemassa myös mitä Milvus on kirjoittanut omaan blogiinsa juuri tästä samasta ohjelmasta.

ValokuvaTorstai

On olemassa kursiivinen melankolia

Sama aihe siis ValokuvaTorstaissakin.

RunoTorstai

On olemassa kursiivinen melankolia

Edessäni avautuu käsittämätön matka
horisontin taa jatkuvaa liejuista suota
pingotettuna alun ja lopun väliin

vetelä maa imee minut kippuralle, saapas tarttuu turpeeseen
hartiani veltot, olen kallistuva C-kirjain

Miksi täällä tarpoessani vain suo täyttää mieleni, maailmani?
tunnen suon ihollani, näen kylmät suonsilmäkkeet
ja haistan pimeän mudan lähellä kasvojani

olen äärettömästi, äänettömästi suossa
ja suo on minussa

kunnes

muistan jotain, déjà vu!
pysähdyn, suoristan itseni, leuka ylös, lentää kurkien muuttoaura taivaalla
ja aurinko
ja valkoiset pilvet

Taivaan suuruus ei mahdu syliini.

Seison lujasti jalat maassa,
haluan unohtaa suon
enkä tahdo muistaa sen olevan edelleen olemassa

koko ajan hiljaa läsnä, elämässä

*************************

RunoTorstain inspiraatiosäe, josta tuli myös runoni otsikko, on Eino Santasen runosta 'Sisiliskoja kuin runonjalkoja', kokoelmasta Kuuntele, romantiikkaa, Tammi, 2002.

Eilen aamulla taivas oli maalaus

Suuri Taivaanrannanmaalari teki mestariteoksen.
Katsokaa mitä siveltimen vetoja!
(en ole käsitellyt kuvaa mitenkään, rajannut ja zoomannut vain hieman)

Eilen aamulla aurinko oli valtavan punainen ja lämmin. Eilinen päivä olikin ihmeellisen lämpöinen koko maassa. Kyllä meilläkin lämpötila kävi lähes +19 asteessa!

Ryntäilin eilen Oulussa asioilla koko aamu- ja iltapäivän. Hikihän siinä tuli. Pääsin istahtamaan kunnolla alas kotona vasta joskus kello 1600 aikoihin.

Tänään otan paljon rauhallisemmin.

Mitä näkyy blogatessa (osa 2)

Syksyinen kotipiha

Tällaista näkyy myös, kun bloggaan. Kun istun tässä tietokoneen äärellä ja käännän päätäni oikealle, näen tämän maiseman. Nyt se ihanissa keltaisissa väreissä. Myöhemmin syksyllä, kun kaikki lehdet ovat lähteneet, maisema on hyvin lohduttoman näköinen.

Pottumiesten tarina

Eräänä sateisena syksyiltana erään talon emäntä päätti keittää perunoita. Hän otti jääkaapista muutaman kourallisen raakoja perunoita -kiireellä-, koska hänellä oli kiire kaupungille. Hän ei huomannut, että kolme perunaa putosi keittiön lattialle.

Kun kattilaan päätyneet perunat olivat kypsyneet, emäntä laittoi kypsät perunat jääkaappiin ja kiireesti häipyi autollaan lähikaupunkiin. Vain kaulahuivi vilahti oven raosta. Hän ei edes ehtinyt syödä keittämiään perunoita. Niin kiireinen hän oli.

Talo oli tyhjä. Vai oliko?

- Joko se meni? kysyi perunoista pienin, RockyPeruna nimeltään.
- Jo, huh, nyt meille koitti tilaisuus, huudahti perunoista suurin, jonka nimi oli PerunaUkko.
- Nyt häivytään täältä! Ei enää ikinä jääkaappia! Eikä pelkoa tuskallisesta keittämiskuolemasta, sanoi suipponenäinen PerunaMyyrä totisena.

Kaverukset kävelivät halki keittiön ja läpi olohuoneen. He kiipesivät vaivoin ikkunalaudalle ja tuijottivat pimeyteen.

- En minä uskalla mennä tuonne, sanoi PerunaUkko.
- En minäkään, kuiskasi PerunaMyyrä. - Elämme vaarallisia aikoja. Pian on Tyrnävän Perunamarkkinat.
- Voi ei! Vapaan potun pitää olla todella varuillaan tuolla ulkona, kiljahti RockyPeruna.

Kaverukset katsoivat mustaan, pimeään vapauteen, huokasivat ja lähtivät hitaasti taapertamaan vailla suuntaa. Tähänkö päättyi heidän pakoretkensä?


He kulkivat läpi sinisen tasangon, ohi sinisen vuoren, laulaen surullisia PottuBlues-lauluja. Vain PottuMyyrä yritti joskus piristää tunnelmaa - tuloksetta.


Mutta kuin ihmeen kautta, vai johdatustako se oli, he päätyivät vihreälle tasangolle, jolta he löysivät jotain todella salaperäistä. Oliko tämä ratkaisu heidän pulmiinsa?

- Tuo on varmaankin tietokone! huudahti RockyPeruna ja heittäytyi riemuissaan näppäimistön päälle makaamaan.
- Mistä sinä muka tiedät mikä tuo on, tuhahti PerunaUkko.
- Olen kuunnellut tarkasti mitä ihmiset puhuvat keittiössä ollessaan, selitti pieni, pippurinen RockyPeruna.
- No, mitä tuolla sitten voi tehdä? kysyi PerunaMyyrä epäuskoisena.
- Minäpä näytän! RockyPeruna sanoi ja avasi tietokoneen, avasi internetyhteyden ja käynnisti GoogleEarth-ohjelman sekä selaimen.


- WAU! Tämän kaikenko olet oppinut vain kuuntelemalla? huudahtivat muut hämmästyksestä soikeina ja hieman multaisina.
- No, oikeastaan, taisin olla edellisessä elämässä jonkin sortin atk-nörtti, mumisi RockyPeruna.
- Ja mitä teit, että olet tässä elämässä peruna? kysyi PerunaMyyrä uteliaana.
- Tuota... jos ei puhuttaisi siitä nyt... punastui RockyPeruna.

Muut pottumiehet ymmärsivät hiljetä. Tämä oli selvästikin sellainen asia, josta kannattaa pysyä vaiti.

Kaverukset tutkivat koko GoogleEarthin. He etsivät Perunamaata. Sellaista maata, jossa he voisivat elää vapaina ilman pelkoja. Maata, jossa peruna olisi todella jotain merkityksellistä, ei vain ruokaa. Mutta sellaista maata ei löytynyt. Löytyi vain jotain hyvin pelottavaa.

Ehkä heidän pitäisi kääntää katse avaruuteen? Onko olemassa PerunaPlaneettaa?

Kyllästyttyään maapallon pyörittelyyn kaverukset ryhtyivät surffaamaan halki internetin ilman mitään päämäärää, ja yllättäen heidän eteensä ilmestyi heidän elämänsä kaunein asia. Se oli jotain niin satumaista, että he unohtivat ahdinkonsa välittömästi.

- Oi, mikä lyyli! Oi, mikä tyyli! he huokasivat yhteen ääneen.
- Hän on rohkea kaunotar. Yksin pimeässä metsässä, kuiskaa PerunaUkko hiljaa.
- Katso, hänellä on pyssykin! Hän voisi suojella meitä! huomaa RockyPeruna yllättäen.

Niin he päättivät ryhtyä seuramaan tämän uhkean sulottaren elämää. Ehkä he löytäisivät vielä keinon päästä hänen luokseen?


Kun talon emäntä tuli takaisin kotiin myöhään illalla, hän löysi kolme ihastuksesta näytön ääreen jähmettynyttä perunaa. Emännän sydän heltyi, ja hän haki lasten nukkekodista perunakaveruksille punaisen sohvan.

Siinä he sitten istuivat aamut, päivät, illat ja yöt miettien keinoa saada yhteys heidän idoliinsa. Ehkä vielä jonain päivänä he löytävät ratkaisun?

***************************

Tämä on kunnianosoitus ja kiitos Allylle, joka on ilahduttanut meitä blogi-ihmisiä jo tovin aikaa ratkiriemukkailla tarinoilla, pelottavilla kertomuksillaan ja kuvillaan. Toivottavasti saamme jatkossakin nauttia hänen huumoristaan ja oivalluksistaan!

Samalla vastaan Ritan haasteeseen, jossa piti ottaa kuva omasta bloggausympäristöstä. No, täällä on olen minä ja pottumiehet, nykyään. ;)

Minua auttoivat tässä projektissa kolme tyttöäni, joita ilman tätä koko tarinaa ei olisi.

All day, all day, Domino Dancing

I dont know why, I dont know how
Id thought I loved you, but Im not sure now
I hear the thunder crashing, the sky is dark
And now a storm is breaking within my heart

(all day, all day) watch them all fall down
(all day, all day) domino dancing
(all day, all day) watch them all fall down
(all day, all day, domino dancing)

Pet Shop Boys "Domino Dancing"


Kuuntelin tässä taas vanhoja suosikkejani YouTubelta. Huomasin Pet Shop Boysien videon Domino Dancing. Kappale on levyltä Instrospective, joka ilmetyi vuonna 1988.

Kuuntelin sitä ja muistot tulivat mieleeni. Minä tanssimassa 14-vuotiaana kasettisoittimen tahtiin kuunnellen kuluneelta c-kaselilta tätä kappaletta kunnan rivitaloasunnossa, omassa huoneessani, yksin. Ulkona on kesä. Seinän takaa kuuluu kuinka auto ajaa hiljaa soratietä pitkin. Äiti on käymässä K-marketissa tai sitten hän istuu olohuoneessa mustassa pyörivässä nahkanojatuolissa lukemassa kirjaa.

Minun punainen, iso naistenpyöräni nojaa puista kuistia vasten. Naapurin pieni tyttö keinuu pihan keinussa.

Uusi muistikuva...

Makaan sängyssäni illalla nurkassa. On ukkonen ja sataa kaatamalla. Kuulen kuinka vesi purkautuu rännistä juuri sänkynpäätyni takana. Tämä on nurkkahuoneisto. Ukkonen iskee lähelle. Salamat välähtelevät.

En voinut kuunnella radiota ukkosen takia. Usein kesäisin en saanut unta ja kuuntelin hiljaa Radio Mafiaa ja ihanaäänistä Tapani Ripattia. Kyllä siinä nuoren tytön mielikuvat karisivat, kun näin tuon henkilön eka kerran televisiossa. Radioäänien on pysyttävä radiossa! Täältä löytyy kuva ja haastattelu, ääni on kyllä edelleen kunnossa.

Mutta takaisin muistelemiseen...

Meillä oli kermakolan värinen puhelin, jossa oli iso musta luuri ja oikeat, mustat näppäimet. Lapsuudenkotona oli vihreä pyöritettävä puhelin. Semmoinen josta piti pyörittää jokainen numero erikseen levyn avulla.

Keittiönpöytä oli punainen ja pieni. Sopiva kahdelle henkilölle. Keittiöstä pääsi takaoven kautta takapihalle. Äidillä oli siellä tuoli, jossa hän istui ja poltti tupakkaa, luki kirjoja tai vain istui ottamassa aurinkoa.

Minäkin luin paljon kirjoja yläasteaikana. Usein keskustelimme kirjoista keskenämme. Kerroin äidille lukemasta kirjastani. Miksi sen luin, mitä siinä oli hyvää ja pientä referaattia juonesta. Äiti kertoi myös omista kirjoistaan. Molemmat harrastivat psykologisia ja filosofia kirjoja. Äidin kirjahylly oli täynnä kirjoja.

Kotona oli niin rauhallista ja hiljaista. Joskus joku kävi kylässä. Yksi minun ystäväni yläasteelta tai sukulaisiamme. Enoni kävi joskus. Hän toi aina donitseja tulijaisiksi ja minulle Sisu-pastilleja.

Minä odotin postia. Minulla oli todella hyvä kirjekaverin, jonka kanssa vaihdoimme 10 - 14 sivuisia kirjeitä jopa viikottain. Koristelimme kuoret, laitoimme paperiarkkeihin tarkkoja, näimme vaivaa kaiken eteen. Kerroimme kaiken omista elämistämme ja nuorista ajatuksistamme. Hän oli minulle erittäin tärkeä. On edelleenkin.

Ala-asteaikainen ystäväni soitti useinkin tuohon mustaluuriseen puhelimeen Rovaniemeltä, jonne hän oli lähtenyt opiskelemaan. Minusta oli jännittävä kuunnella tarinoita hänen opiskelijaelämästään ja asumisestaan oikeassa kaupungissa.

Kesät olivat leppoisia, hiljaisia ja usein yksinäisiä. Olin niin ujo ja huonoitsetuntoinen, etten edes yrittänyt hakea kesätöitä. Se, että minulla ei ollut pahemmin ystäviä ja olin syrjäytynyt aiheutti sen, etten käynyt edes rippikoulua aikoinaan. En saanut kerätty yhtään merkitään rippikoululappuuni siitä, että olen käynyt jumalanpalveluksessa. Olisi ollut ikävä mennä ilman ystävää kirkkoon ja siellähän olisi ollut niitä samoja yläasteikäisiä ihmisiä, joita näki jo aivan tarpeeksi koulussa (niitäkin jotka huutelivat ja nimittelivät). Siksipä en lähtenyt ollenkaan rippikouluun. Kävin rippukoulun yksityisesti vasta 20-vuotiaana. Se olikin hyvä kokemus. Sain keskutella kahdenkesken uskonasioista papin kanssa. Konfirmaatio oli pienimuotoinen: paikalla pappi, avopuolisoni ja äitini.

Minusta jotenkin tuntuu, että tämä juttu ei pääty koskaan. Muistoja riittää.

Pakko katkaista muistelut ja lähteä käymään Oulussa. Tänään haluan käydä taidenäyttelyissä ja ehkä jossain kylässäkin. Saapa nähdä.

Jätetään se nuori 14-vuotias Heidi tanssimaan yksikseen, iloisena, omaan huoneeseensa. Vaikka hän itki usein, niin kuin monet murrosikäiset, hän toivoi ja unelmoi sekä oli onnellinen, hetkittäin, unelmissaan.

All day, all day, Domino Dancing..

ValokuvaTorstai: Kivet

Kivinäyttely

Viime viikonloppuna kolme tytärtäni halusivat kerätä pihalta kiviä ja maalata ne. Ehdotin, että värittäisivät kivet asfalttiliitujen avulla. Ensin pesimme kivet, sitten tytöt kuivasivat ne yhdessä ja tappeluitta (joka on harvinainen asia). Lopulta he värittivät kivat keittiönpöydän ääressä.

Sen jälkeen vanhin tyttäreni haki kolme A4-kopiopaperia. Jokainen tyttö sai omansa. Hän kirjoitti niihin nimetkin. Sitten he asettelivat kivet papereille omaan huoneeseensa. Vanhin tyttö jatkoi askartelua. Hän teki pyöreitä kolikoita paperista ja pääsylippuja. Hän kävi tuomassa minulle muutaman paperikolikon. Sitten he kutsuivat minut näyttelyyn.

Minun piti antaa yhdelle raha (pääsymaksu oli 100), niin toiselta sai lipun ja se lippu piti antaa oven suussa kolmannelle. Tutustuin näihin kiviin. Olipas harvinaisia, kauniita ja ikivanhoja kiviä! Lupasin tulla pian uudestaan katsomaan, jos näyttelyyn tulee uusia esineitä.

***************

Lisäksi on ihan pakko laittaa toinenkin kuva. Nuorin tyttäreni on todella kova kivien kerääjä. Hän kutsuu niitä kultakiviksi. Päiväkotipäivän jälkeen hänen haalarinsa taskut ovat täynnä kultakiviä! Meillä sitten löytyy noita kiviä kotoa vähän vaikka mistä (joskus sieltä jalkapohjan alta). Kuvan kivet löysin keittiön aputasolta...

ValokuvaTorstain aiheena on siis kivet.

Kultakiviä

RunoTorstai

Maaäidin murha

Sinä multainen märkä pimeä maa
kaivan sinut auki
jokaisen sinuun uponneen vesipisaran kohdalta

katkaisen pintasi kalliosta kallioon
revin irti pajupensaiden juuret
ja paiskaan ne kovaan, kylmään mereen

Heittäydyn päällesi, haavoillesi
rintani, vatsani, poskeni sinua vasten
kuuntelen kärsimystäsi

huudan sinulle ohut hiekka huulillani

Huudan koko tämän palelevan syksyn!

**************

Tämä runo tuntui sopivan RunoTorstain valokuva-aiheeseen. Kirjoitin tämän alkuviikosta eräänlaisena vastakohtana Maaäidin kutsulle. Maaäidin kutsu on kirjoitettu keväällä. Nyt on syksy.

Esittely Huutomerkki ry:n sivuilla

Kävin eilen Limingan taidekoulun maisemissa
olemassa, tuntemassa ja aistimassa sitä kaikkea.

Minä innostuin ja uskaltauduin kirjoittamaan itsestäni esittelyn Huumomerkki ry:n sivuille. Sinne voi jäsenet halutessaan laittaa itsestään esittelyn. Katsokaapa muidenkin jäsenten esittelyjä. Monilla on omaa tuotantoaankin esillä.

Teksti löytyy täältä.

Ps. sen minun kuvan on sitten ottanut Lauura. ;)

TarinaMaanantai: Retki

Karon kauhea retki

Karvaton, kalju pikkutonttu Karo päätti lähteä hipsimään -hiphop- kotoaan suureen, avaraan maailmaan. Sellaista matkaa kutsutaan retkeksi. Tästä retkestä tulikin aivan kauhea ja pöyristyttävän hirvittävä!

Ensimmäiseksi, kun pieni Karo-tonttu astui ulos puumajastaan, tuosta säälittävästä vajastaan, putosi hänen päällensä lihava, oululainen orava. Orava kuoli. Voi voi. Karo ei edes pyörtynyt. Hän vain työnsi oravan pois päältään, oikoi samenttisen takkinsa laskokset ja jatkoi matkaansa. Karo oli kova poika pitämään pokkansa. Tonttumetsän kovin pokerinaama.

Karo käveli kaksisataa metriä ja pysähtyi. Nyt oli ihan selvästikin lounasaika. Sitä mieltä oli myös iso, karvainen, vihreä hirviö nimeltä Antabus Kuskus.

Kuskus tuli ja söi Karon.

Voi voi.



*************
Tarinamaanantain aiheena on siis retki.

Asemarakennus paloi pikkaisen

Oulunpäivien erikoisuus: Lättähatulla Liminkaan

Selasin lehtien nettisivuja ja huomasin otsikon: Limingan asemarakennus liekeissä! Vielä ei ollut kuvaa tarjolla. Nyt on. Aiheesta löytyy enemmän Kalevan nettisivuilta: Tuli pääsi jälleen irti Limingassa.

Harmittavaa, jos kyse on tuhopoltto. Asemarakennus on vanha ja suojeltu. Yhtä ikävää se on, jos palo johtuu huolimattomuudesta. Oliko joku tupakalla seinän takana, eikä tumpannut tumppia kunnolla? Tai jopa tumppasi hirsien väliin... huhhuh.

Tuo ylläoleva kuva on otettu Oulunpäivien aikaan Oulun rautatieasemlla 1.9. Perhe lähti lättähatulla kohti Liminkaa. Minä ajoin autolla perässä (tietysti autotiereittejä pitkin). En ehtinyt ottamaan kuvaa saapumisesta Limingan asemalle. Pääsivät perille ensimmäisenä. Kyyti oli ollut jännittävä ja nopea.

Onko sattumaa vai tarkoituksellista?

Luin tänään Hesarin Nyt-liitteestä, että Serranojen perheen tunnari 1 mas 1 son 7 muistuttaa aivan liikaa Lighting Seeds-yhtyeen kappaletta Pure.

Kuuntelin kappaleet YouTubesta. Kertosäe on kyllä kieltämättä samanlainen ja alkuosakin oikeastaan. Mitäs te sanotte? (klikatkaa linkkejä).

Tuon Serranojen perheen tunnarin muuten laulaa Fran Perea, joka on aivan ihana! Tumma ääni ja ujo katse. Oih. Katselin sarjaa ennen digipimennystä. Nythän niitä osia voi katsoa uusintana Ylen Areenalta, mutta enpä ole jaksanut.

Oikeastaan Perea muistuttaa erästä miespuolista henkilöä, joka asuu meillä. Hmmm... Oppisikohan hän laulamaan espanjaksi jotain kaunista... minulle? ;)

Kirja-arvostelu: Duras, rakastettuni

Kirjoitin tuonne Kirjoittamalla 2 -blogiin arvostelun Yann Andréan kirjasta Duras, rakastettuni.

Käykää lukemassa ja osallistukaa keskusteluun. Älkää välittäkö, jos me blogilaiset siellä höpisemme keskenämme. Mukaan saa änkeä, jos haluaa jotain sanoa, vaikka edes moi. :)

ValokuvaTorstai: Klassikko

Syksyn klassikko

Eikös tämä ole aika tyyppillinen kuva syksyisissä blogeissa?
No, ainakin meidän kotipihan koivu näyttää jo tältä.

ValokuvaTorstain aiheena siis klassikko.

RunoTorstai: Riimiruno

Ei olisi pitänyt ostaa sitä puukkoa


Kadulla yksin minä kävelen,
sinua, rakas, jälleen muistelen.
Aamuyön tunnit hiipivät hiljaa,
repivät sisältäin kylmää viljaa.

Näkyy huoltamo, Valintatalo,
syttyy parkkipaikan katuvalo.
Syksyn keltaisiin lehtiin kirjoitan
kuinka sinua vielä rakastan.

Sade putoaa tauotta maahan,
ikävä puraisee minuun haavan.
Minä aion sanoa totuuden:
mitään elämältä odota en.

Kesä oli juhlaa, ihanaa niin,
syksy on pitkä - vie tie helvettiin.
Sinä olit mun ainut ystävä,
kotona nyt odottaa pimeä.

******************


Taustaa:
RunoTorstain haasteena oli nyt tehdä riimiruno, aihe vapaa. Hmmm. Mistä aiheen keksisin? Otin käteeni kirjan, aukaisin sen sattumanvaraisesti ja suljetuin silmin osoitin sormellani sanoja. Keräsin sanoja niin kauan, että tarina alkoi hahmottua. Arvoin siis seuraavat sanat, jotka myös sisältyvät tähän runoon: tauotta (oikeasti tauota), sanoa, ihana, kirjoittaa, minä, yksin, kävellä, jälleen (oikeasti se oli jälkeen), pitkä, ikävä, seurassa (ei sisällykään), putoaa, syttyä. Huomaatte siis, että käytin taiteilijanvapautta, mutta sanojen tarkoitus olikin toimia inspiraationa eikä rajoitteena.

Kirjoittaessani mietin, että teenkö tämän vakavana runoilijana vai huumorimielellä. Otsikosta huomaatte varmaan kummalla mielialalla tätä tein. Kovin homma oli laskea, että jokaisessa säkeessä on varmasti 10 tavua.

Otsikon siis keksin viimeisenä. Samalla huomasin kuinka merkittävä otsikko on. Tämähän olisi täysin eri runo, jos sen otsikko olisi esim:

Hyljätyn laulu
tai
Koirani katosi eilen

Eikös vain? ;)

Porttikielto kirjastoon!

Tämä kaikki on kirjaston omaisuutta ja minulla lainassa.

Käväisin kirjastossa katsomassa, että löytyykö sieltä lapsille dvd-levyjä. Löysin yhden Muumi-dvd:n. Sitten eksyin runohyllylle ja romaanihyllylle ja kirjallisuusosastolle...

Huomasin pian, että minulla on syli täynnä kirjoja. Kotona päätin sitten koota entiset lainanikin esille tuohon pakasteen päälle. Hah, minullako aikaa lukea tämä kaikki? No, onneksi netissä voi hakea lisää laina-aikaa viisi kertaa. Lisäksi minulle tulee sähköpostiin muistutus pari päivää ennen eräpäivää mitkä kirjat pitää palauttaa.

Tänään innostuin eniten seuraavista kirjoista:

Risto Ahti: Vain tahallaan voi rakastaa (Kirja sai vuonna 2002 Runeberg-palkinnon)

Andréa Yann: Duras, rakastettuni (Olen tutustunut viime aikoinan Durasin kirjoihin, joten mielenkiintoista lukea nyt hänen rakastajansa ajatuksista)

Runousopin perusteet (Olisiko tästä apua runoiluun?)

Kai Nieminen: Lopullinen totuus ja Perimmäisten kysymysten äärellä (Nämä ovat olleet minulla jo aikaisemmin lainassa parikin kertaan, mutta kun pidän niin kovasti näistä teoksista... Ehkä minun pitäisi jotenkin saada hankittua itselleni omat kappaleet? Muuten oletteko huomanneet, että ensin Nieminen kirjoitti Lopullisen totuuden, mutta sitten seuraavassa runokirjassa palasi Perimmäisten kysymysten äärelle?)

Mitkä kuvan kirjat ovat teille tuttuja? (klikatkaa isommaksi)

*************

Vähän muustakin... Olen seurannut nyt parina päivänä Madeleinen tapausta netistä (enimmäkseen iltapäivälehtien sivuilta) ahdistuneena ja järkyttyneenä. Aivan hirveä juttu! Ei kai pitäisi seurata niin intensiivisesti... onhan elämässä muutakin... toivottavasti asiaan tulee pian selvyys!

Muffinsseja, punaista väriä ja Risto Ahtia

ASIA 1: Keskimmäinen tyttö toi eilen päiväkodista mukanaan vihkosen nimeltä Mainiot metsänantimet. Siinä Kalle Nalle opettaa, kuinka metsänantimista saa terveellistä ruokaa. Siinä oli terveellinen mustikkamuffinssiohje: sisältää 0,5 dl ruisjauhoja ja rasvana vain kasvisöljyä.

Teimme yhdessä taikinan. Vuorotellen kukin tytöistä sai tehdä jotain. Esim. rikkoa munat tai sekoittaa mustikat taikinaan. Nam. Tulipa hyvä muffinseja.

ASIA 2: Olen ollut koko päivän vähän ärsy tai äksy, harmaa, nuutunut ja plääh. Vähänkö olen nainen, kun päätin sitten piristää itseäni uudella hiusvärillä? No, se toimii! Olen virkeä!

En ollut värjännyt hiuksiani moneen kuukauteen. Päätin kokeilla Live Duo Intense -sarjan Thrilling Red Violet -sävyä. Minä pidän tästä väristä ja olen tyytyväinen. Mutta... tämä tuote tuoksuu kyllä aika miehiselle. Pakkauksen kuvassa on miehen ja naisen kuva. Ehkä tätä hajua on kehitelty myös miespuolisen hiustenvärjääjän makuun? Ei se mitään, mutta mitä minä selitän miehelleni, kun hän tulee kotiin ja minun tyynyliinani tuoksuu epäillyttävälle? Siitä tulee hauskaa... "Kato, kun mää värjäsin vähän hiuksia..."

ASIA 3: Uudistan tuon oman pienen kuvakkeenkin samalla. Siksi tuo pikkukuva on tuossa. Luen siinä Risto Ahdin RunoAapinen 2:sta. Tai siis olen lukevinani. Nyt minulla on käsilaukussani kaksi Ahtia. Ei tule runoillessa hätä. Inspiraatiota tai tukea löytyy joko tuosta Kakkosesta tai Ykkösestä. Suosittelen!

Selityksiä Muusa-novelliini

Laitoin nyt omia mielipiteitäni kommenttilootaan tuosta Kasvosi hiekassa -novellista.

Ne löytyvät täältä. Myös tuolta Aukeasta novellini alta löytyy lisää lukijoiden kommentteja.

Uusi nukkekotilöytö

Tutustukaa ihmeessä Nukkekoti Väinölän sivuihin!

Käsittämättömän ihania minijuttuja. Nyt viimeksi omistaja Maria on tehnyt mini Domino-keksejä.

Minä vielä joskus salaa alan tekemään jotain tuollaista... Miksi salaa? No, olisihan se hassua, koska en ole kovinkaan innokas sisustaja tai järkevien käsitöiden tekijä, mutta sitten haluaisin kokeilla tehdä tuota kaikkea minikoossa.

Ehkä juju onkin jossain muussa kuin järkevyydestä?

Orkidean tappaja

Oi, voi, voi...

Iloitsin noin kuukausi sitten orkideastani ja nyt se on sitten kukaton... Ehkä tämä on sitä horrosta? Latva näyttää kyllä kuivettuneelta tai nahistuneelta. Olen antanut kyllä sille vettä, kun ruukku on tuntunut keveältä. Mutta kun näytti, että veden antaminen vain kiihdyttää kukkien tippumista lopetin sen vähänkin juottamisen... ääähhh...

Toivottavasti kukat kasvavat takaisin joskus. On kyllä noloa näyttää tuota raukkaa lahjanantajalle. Anteeksi. En ole oikein viherpeukalo.

Schmooze!

Rita myönsi minulle kyseisen palkinnon.

Kuulun Ritan mielestä tällaiseen porukkaan:

They don’t limit their visits to only the rich and successful, but spend some time to say hello to new blogs as well. They are the ones who engage others in meaningful conversations, refusing to let it end at a mere hello - all the while fostering a sense of closeness and friendship.

Enpä tosiaan taida olla sellainen, joka vierailee vain rikkaissa ja kuuluisissa. Tarkoittaako tämä siis Blogilistan kärkipäätä ja julkkisblogeja? No, itselläni TOP 100:sta tilattuna on vain Pinseri ja Salakuunteltua. fi sekä tietysti Näkymätön Tyttö ja ValokuvaTorstai.

Monet vähemmänluetut blogit ovat äärettömästi mielenkiintoisempia kuin suositut blogit.
Annankin oman tunnustukseni nyt sellaisille blogeille, joilla hyvän asiasisällön ja ystävällisen, aktiivisen kommentoinnin takia pitäisi olla huomattavasti enemmän lukijoita.

Puujalka
Gnothi Seauton
Dr. Ben
Sahrami(on kyllä ollut aika hiljaa, mutta en ole häntä unohtanut)
Ally (hän on kyllä jo aikas suosittu, mutta edelleen ystävällinen suosiostaan huolimatta)

Olkaa hyvät! :)

Oululaiset onnistuivat Kuopiossa!

Poetry Slam -blogissa kerrotaan, että oululainen Jouko Saksio on voittanut Poetry Slamin SM-kisan. Toiseksi tuli oululainen Sari Mäki-Penttilä. Onnea! Myös joukkuekisan voitti Oulu! :D

Oulun karsinnan kuvia voi katsella Huutomerkki Ry:n sivuilta.

Minä tässä jo suunnittelen, että ensi vuonna minäkin osallistun noihin kisoihin. Siis ainakin Oulun karsintaan. Lisäksi ajattelin, että voisin myös olla talkootyössä mukana seuraavilla Muusajuhlilla.

Mutta sehän riippuu niin monesta. Kunnosta ja jaksamisesta. Mutta siinä olisi kyllä jotain, mitä voisi kalenteriin merkitä. Tapahtuman, jota voisi innolla odottaa.

Sellaisia juttuja pitää laittaa kalenteriin, jotta jaksaisi. Ettei arki näyttäisi liian tasapaksulta. Eikös vain?

Sunnuntaiaamuna retkellä

Lintutornille on hyvä kävellä
Originally uploaded by Hahmo

Heräsin aamulla ja huomasin, että ilma oli kaunis ja tyyni. Sain idean: lähdetään käymään Liminganlahden luontokeskuksessa!

Frickr:ssä on lisää kuvia (klikkaa kuvaa). Meri näkyy ja jopa Ouluun saakka, kaksi joutsenta, muutama lammas ja kaunista maisemaa.

ValokuvaTorstai: Lapsi

Olipas vaikea aihe. Kyllä, minulle, jolla on hirvittävästi kuvia lapsistani tietokoneella. Useimmat kuviani ovat ns. tavallisia perhekuvia. Tottakai ne ovat rakkaita kuvia itselleni ja lähimmäisille, mutta onko niistä julkaistavaksi? Söpöjä lapsia löytyy kaikilta...

Siispä kaivoin kaapista muutaman neuvolakortin. Neuvolakorttihan tarvitaan lähes heti, kun raskaustesti näyttää plussaa. Äidillä on äitiyskortti ja lapsella lapsuusiän terveyskortti.

ValokuvaTorstain aiheena on siis lapsi.

Oma Muusa-kirjoituskilpailutekstini

Olen julkaissut paljon runoja täällä blogissani ja Aukeassa, mutta nyt ehdottomasti haluan julkaista Muusa-kirjoituskilpailunovellini.

Sen nimi on Kasvosi hiekassa. Käykää lukemassa ja kommentoikaa sitä sinne tai tänne, jos haluatte.

En päässyt finaaliin saakka. No, harmittiko, kun en sijoittunut? Ei oikeastaan. Tämä ei ollut sitä mitä tuomaristo halusi. Lainaan suoraan Huutomerkin tiedotusta:

Kirjoituskilpailun aiheena oli tänä vuonna kuolema. Aihetta lähestyttiin usein hyvin perinteisin keinoin ja arkipäivisin kertomuksin. Monet töistä ammensivat osallistujien omista, voimakkaista kokemuksista ja läheisten kuolemista. .... Finaaliin selvinneet nimimerkit onnistuivat rikkomaan kisan yleiskuvana kummitelleen pateettisen monotonian.

Kuten aikaisemmin olen sanonut, itse kirjoittamisprosessi on opettava. Olen nyt oppinut osallistuessani moniin kilpailuihin työtapoja ja rutiineja. Olen saanut tekstejä valmiiksi. Olen uskaltanut lähettää niitä eteenpäin. Kaikki muu mikä tulee sen jälkeen on extraa tai plussaa.

Julkaisen tekstini nyt netissä, että teksti pääsisi keskustelemaan lukijan kanssa eli minä pääsisin näkemään, kuulemaan ja tuntemaan ihmisten ajatuksia tästä tekstistäni.

Sehän on monen kirjoittajan syy omalle kirjoittamiselleen. Kommunikointi muiden kanssa.

Kirjoitan vahvasti itselleni, mutta samalla muille. En osaa oikein selittää kumpi tulee ensin. Asiat vain tapahtuvat. Limittäin, päällekkäin, vuorotellen, ei-kenellekään, jollekulle, kaikille, ei-missään ja kaikkialla.

Ja minä rakastan tätä. :)

RunoTorstai: Lapsi

Ihmisen pojat ja tyttäret

He ovat niin ihmisiä, inhimillisiä
Katso kuinka rohkeina
he pelkäävät
sanoilla selittävät sanoja

Huone on täynnä puheen (tai mykkyyden) suojaverkkoja!

ehdottomasti he haluavat juoda varisemon kiviviiniä
valon pitää olla kiinnitetty seinään muurahaisten jaloilla
lauluja abstraktin todellisuuden marjamättäästä

ennen h-hetkeä tai sen aikana
he juovat muutaman oluen
rakentavat itselleen kauniin (tai ruman) naamion
nauravat, kiireesti nauravat

pehmoisina, täysin halattavina
herkkine ääriviivoineen

kastehelmilapsia lasisten aikuisten sisällä




RunoTorstain aiheena on tänään lapsi. Jännällä tavalla sain eilen luonnoskirjaan kirjoitetun runoraakileen mahtumaan aiheeseen nyt ruokatunnilla, kotona. Pakko oli heti laittaa, inspiraatio iski.

Jälleen kerran verkostomarkkinoinnista

Törmäsin uuteen sivuun netissä. Petteri Haipola kirjoittaa Verkostomarkkinointia kritisoivalla sivustollaan sensuroimatta mielipiteitään seuraavasti:

"Suuri osa verkostomarkkinoijista on houkuteltu mukaan harhaanjohtavan ja totuudenvastaisen markkinoinnin avulla. Heille on uskoteltu, että rahan ansaitseminen tuotteita ostamalla ja suosittelemalla niitä muille sekä värväämällä pari ystävää alalinjaan on "hyvä mahdollisuus lisäansioihin ja taloudellisen riippumattomuuden saamiseen". He ovat lähteneet mukaan toimintaan, kun ovat luottaneet tuttavaansa, joka on esitellyt liikeidean heille. Lisäksi ahneus on langettanut heidät luulemaan, että rahan saaminen voisi olla todellakin niin helppoa kuin mitä väitetään liike-esittelytilaisuuksissa.

Uusi edustaja on syyllinen vain ahneuteensa, mutta ei siihen, että häntä on petetty harhaanjohtavan markkinoinnin kautta. Jos edustaja passivoituu ja lopettaa toiminnan nähdessään sen moraalittomuuden, on häntä pidettävä lähinnä petoksen uhrina eikä rikollisena tai moraalittomana ihmisenä. Valtaosa mukaan lähteneistä on ihan tavallisia ja kunniallisia työtätekeviä ihmisiä. He eivät jatka toiminnassa loputtomiin, sillä moraaliton toiminta ja ahneus paljastuvat heille aikanaan." Koko artikkeli löytyy täältä.

Sieniä, sieniä

Pieni ja lähes täydellinen kärpässieni.

Kun tulin kotiin, huomasin pihalla kaksi kaunista, mutta niin myrkyllistä punakärpässientä.
Punakärpässienen syöminen vaikuttaa keskushermostoon ja psyykeen aiheuttaen myrkytysoireita ja harhoja. Wikipedia

Ehkä pitää irrottaa sienet maasta ja kantaa roskiin ennen kuin lapset huomaavat ne. Malttavatko olla koskematta?

Näistä sienistä tulikin heti mieleeni Lauran hieno runo: Sieniä. Se löytyy tuon linkin takaa. Runo on jo keikkunut Aukean Parasta nyt -listalla jo pitkään. Eikä ihme! :)

Pienen sienen iso kaveri, piilossa pensaikossa ja hattukin on jo revennyt.

ValokuvaTorstai: Tämä hetki klo 1100

Puolivälinkankaan vesitorni, Oulu, 1.9.2007 klo 1106

Minä unohdin totaalisesti koko tempauksen, kun en ollut laittanut muistutusta kännykkään! Latasin valokuvat kamerasta tietokoneelle ja huomasin, että satuin kyllä olemaan hyvässä valokuvauspaikassa klo 1100 aikoihin. Olin nimittäin Puolivälinkankaan vesitornin katolla. Mikä tuuri! Oulun päivien perinteeseen kuuluu, että yleisö pääsee tuohon vesitorniin maisemia ihailemaan. Muutoin se on kiinni ulkopuolisilta. Se on harmi, koska vesitornin yhteyteen olisi helppo rakentaa vaikka kioski. Tornissa on lisäksi hyvin nopea hissi, joko suhauttaa vierailijat hetkessä katolle. Minä voisin käydä tuolla uudestaankin kauniina päivänä.

Lähimmäksi klo 1100 osuu tämä kuva.

Otin katolta myös panoramakuvan, jota voi tarkastella Flickr:ssä. Harmi vain, että tuo Frickr:n isoinkin kuva on paljon epäselvempi kuin alkuperäinen. Alkuperäistä zoomatessa näkee autotkin kadulla tarkasti.

ValokuvaTorstaina rakennettiin valokuvapeittoa.

Digiaika tuli ja televisio muuttui joksikin uudeksi vempeleeksi

Meidän televisiosta ei näy edes tämän vertaa tv-lähetyksiä.

Digiaika koitti, mutta ei meidän televisio pimennyt. Siis eihän sieltä enää mitään tv-lähetyksiä näy, kun meillä ei ole tuota digiboxia, mutta ollaan me tv:tä silti käytetty.

Vuokrasin Ärrältä lapsille lauantain aamuohjelmaksi Topi ja Tessu 2- elokuvan. Tänä aamuna kaksi vanhimpaa pelasivat PikkuKakkosen nettipelejä tietokoneella ja nuorimmainen katsoi vanhaa Franklin dvd:tä.

Tuli sellainen olo, että nyt me hallitsemme tv:tä eikä tv hallitse meitä.

Itse olen vain kaivannut uutislähetyksiä, mutta niitähän onneksi vielä voi katsoa YLE:n sivuilta. Tosin suunnittelevat, että laittaisivat Areenan ohjelmat muuttuvat vielä ensi vuonna tv-luvanvaraisiksi.

YouTubelta löytyy katsottavaa, jos blogien lukeminen tylsistyttää.

Sieltä löytyy esimerkiksi Paavo J. Heinosen lukema tuore Muusajuhlaruno. Tapahtumapaikkana Limingan taidekoulun etupiha.

Tarkkailen tilannetta ja kerron teille milloin meistä alkaa tuntua siltä, että nyt on pakko hankkia digiboxi.

Muuten... Montako digikanavaa onkaan nyt saatavilla? Montakohan kertaa on jo kuitenkin sanottu kanavasurffailun jälkeen, että ei sieltä nyt oikein mitään tule?

Lisäys: Pasi I. Jääskeläinen kirjoittaa myös digistä ja kommentteja on sadellut...