Eräs ihminen kysyin minulta jokin aika sitten, että mikä sai minut muuttumaan. Miten tein sen? En osannut vastata.
Missä vaiheessa tapahtui se, että en ollutkaan enää väärällä tavalla kiltti? En todellakaan tiedä tarkkaa ajankohtaa. Muistan vain nyt sen ajan joilloin ahdisti, inhosin itseäni, olin heikkoitsetuntoinen ja tahto oli toisten taskussa. Nyt olen levollinen, pidän itsestäni paljon, elän omaa elämääni ja teen itse päätökseni. Jossain noiden olotilojen välillä tapahtui muutos. Mutta missä?
Missä vaiheessa tapahtui se, että en ollutkaan enää väärällä tavalla kiltti? En todellakaan tiedä tarkkaa ajankohtaa. Muistan vain nyt sen ajan joilloin ahdisti, inhosin itseäni, olin heikkoitsetuntoinen ja tahto oli toisten taskussa. Nyt olen levollinen, pidän itsestäni paljon, elän omaa elämääni ja teen itse päätökseni. Jossain noiden olotilojen välillä tapahtui muutos. Mutta missä?
Epäilen, että muutos tapahtui asteittain samalla tavalla kuin likaisesta vedestä tulee puhdasta vedenpuhdistamolla. Ensin otetaan suurimmat roskat, sitten pienemmät kunnes tuloksena on kirkasta vettä. Jossain vaiheessa huomataan vesi on riittävän puhdasta juotavaksi. Niin varmaan tapahtui minun sisälläni. Vieläkin siellä on epäpuhtauksia, mutta niin se kuuluu ollakin. Täysin kirkas vesi on liian steriiliä ja mautonta. Epäluonnollista.
Samaa asiaa voi myös lähestyä toisenlaisella vertauksella. Ajatellaan, että se likainen vesi seisoo astiassa. Kun sitä likaista vettä sekoittaa koko ajan, se pysyy sameana. Mutta kun antaa veden veden olla paikallaan ja rauhoittua, kaikki epäpuhtaudet valuvat pohjaan. Pinnalla oleva vesi kirkastuu. Mutta heti kun vettä taas alkaa sekoittaa, ne liat nousevat taas pintaan. Niistä epäpuhtauksista ei pääse koskaan eroon. Niiden kanssa on vain opittava elämään. Osattava pitää ne siellä pohjalla tyyneydessä.
Kumpi vertaus on oikea? Ehkä molemmat tai ei kumpikaan. Pääasia on kai se, että yrittää pitää sen oman sisäisen veden puhtaana. Omalla tavallaan.
Sattumalta olen lukemassa Anna-Liisa Valtavaaran kirjaa Oikein kiltit, joka on jatkoa/kertausta kirjalle Kiltteydestä kipeät. Ihmeellinen yhteensattuma? Ehkä, ehkä ei.
Mutta kysymyshän oli alunperin siitä miten sen tein. Miten pääsin vääränlaisesta kiltteydestä eroon?
Vastaus on: ehkä minä vain päätin tehdä sen.
Samaa asiaa voi myös lähestyä toisenlaisella vertauksella. Ajatellaan, että se likainen vesi seisoo astiassa. Kun sitä likaista vettä sekoittaa koko ajan, se pysyy sameana. Mutta kun antaa veden veden olla paikallaan ja rauhoittua, kaikki epäpuhtaudet valuvat pohjaan. Pinnalla oleva vesi kirkastuu. Mutta heti kun vettä taas alkaa sekoittaa, ne liat nousevat taas pintaan. Niistä epäpuhtauksista ei pääse koskaan eroon. Niiden kanssa on vain opittava elämään. Osattava pitää ne siellä pohjalla tyyneydessä.
Kumpi vertaus on oikea? Ehkä molemmat tai ei kumpikaan. Pääasia on kai se, että yrittää pitää sen oman sisäisen veden puhtaana. Omalla tavallaan.
Sattumalta olen lukemassa Anna-Liisa Valtavaaran kirjaa Oikein kiltit, joka on jatkoa/kertausta kirjalle Kiltteydestä kipeät. Ihmeellinen yhteensattuma? Ehkä, ehkä ei.
Mutta kysymyshän oli alunperin siitä miten sen tein. Miten pääsin vääränlaisesta kiltteydestä eroon?
Vastaus on: ehkä minä vain päätin tehdä sen.
7 kommenttia:
Toinen vertaus tuntuu mukavalta, osuvalta. Itsehän me usein omat vetemme sekoitamme.
Olen iloinen puolestasi.
Ehkä Sinä vain päätit tehdä sen? Aivan. Usein perustavanlaatuinen muutos alkaakin siitä, kun mitta tulee jollain lailla täyteen. Kun huomaa veden olevan jostain syystä käsittämättömän törkyistä, sitä alkaa miettiä, milloin ja miksi ja mitä ihmettä minulle on tapahtunut. Vinoutuneisuutta seuraa tasapainon korjausliike ja puhdistautuminen. Tämä kaikki lienee ihmiselle niin luontaista, ettemme siksi osaa siihen käsitteellisesti vastatakaan.
Olemmehan me ihmiset täynnä monenlaisia prosesseja, alitajuisestikin päätettyjä, hiljalleen syntyneitä ja kuolleita, elämäämme kirjoitettuja. Minä olen kokenut useammankin lähes täydelliseltä tuntuvan metamorfoosin elämässäni. Olen kokenut niiden liittyvän myös persoonaani ja siihen, miten kasvan. Muna, toukka, kotelo. Ja ehkä vielä jonain päivänä kuoriudun perhoseksi.
Muutoksesi vertautuminen veteen onnistuu nähdäkseni parhaiten sitä kautta, että vihdoin uskalsit avata ne patoluukut, joita aiemmin niin tiiviisti vahdit, koska pelkäsit kenen päälle vetesi virtaa.
Kiitos! Hienoja vesivirtauksia teiltä muiltakin! :D
Uskoisin, että muiltakin lukijoilta löytyy veteen ja henkiseen puhdistumiseen liittyviä ajatuksia.
Haluaisin kuulla nekin.
Olen lukenut ihan erilaisen kirjan: Stefan Einhorn, Aidosti kiltti.
”Kiltteys on suurinta, mitä voimme tarjota ympäristöllemme, ja itsellemme.”
Tämän kirjan lukeminen tekee onnelliseksi
Kiltteyden käsite liitetään usein tyhmyyteen, naiiviuteen ja yksinkertaisuuteen. Tunnettu ruotsalainen lääkäri ja kirjailija Stefan Einhorn antaa sanalle toisen sisällön. Kiltti ihminen on kaikkea muuta kuin tyhmä, päinvastoin: hän on ymmärtänyt, että toisia auttamalla auttaa samalla itseään.
”Einhorn osoittaa todeksi suuren viisauden: miten vapauttavaa onkaan luopua katkeruudesta ja vanhoista riidoista ja elää täysipainoista elämää.”
Hannele: Kuulostaa hyvältä. :)
Tuossa Valtavaaran uudessa kirjassa hänkin painottaa enemmän siihen mikä on hyvää kiltteyttä. Kuulostaa samalta kuin tuossa sinun lukemassasi kirjassa.
Lähetä kommentti