Lavarunoutta tänään!

Tänään kohtaa 16 runoilijaa toisensa kello 19 Amarillossa. Naisia ja miehiä näyttäisi olevan lähes samanverran. Hienoa! Lavarunous ei ole siis vain äijien puuhaa.

Olen vaihtanut ohjelmistoni lähes täysin. Huomasin, ettei tietyntyyppinen maisemanmaalailu oikein sopi Poetry Slamin baariympäristöön. Ihmiset haluavat kuulla tarinoita. Runoja, joissa on jokin idea.

Tottakai lyyrisissä, tunteikkaissa, zenimäisissä runoissa on ideaa, mutta se ei ehdi ehkä tulla esille siinä luettaessa.

Kahdesti SM-mestaruuden voittanut Jouko Saksio sanoo Pohjolan työn jutussa :
"Näyttäisi olevan niin, että tekstissä pitää olla jokin koukku, yllättävä käänne, joka vetoaa yleisöön. Sillä, miten yleisö reagoi, on yleensä vaikutusta myös tuomaristoon."

Runoilija Henna Laininen on sanonut, että "Lavarunous on konkreettisesti puhetta toiselle ihmiselle. Siksi siinä pitää miettiä, mitä haluaa sanoa itsensä ulkopuolelta ja yhteiskunnasta"

Mutta en ryhtynyt kirjoittamaan uusia runoja mielessäni kirjoittaa ne tietyllä tavalla. Se tie ei johda mihinkään. Runossa täytyy olla oma ääni. Runoilijan täytyy itse seisoa runonsa takana. Siis vain seuloin vanhasta materiaalista sopivampia. No, yhden uuden runon kirjoitin, kun innostuin lukemaan Charles Bukowskin runokokoelmaa. Lisäksi muokkasin yhden vanhan raakileen valmiiksi. Mutta omalla tyylilläni. En lisännyt alapäänilmaisuja mukaan. Niilläkin nähtävästi saa baariyleisön nauramaan. Siis ainakin, jos on angstinen mies.

Saksio toteaan jutussaan myös, että "pahin virhe on ylenkatsoa yleisöä. Hyvä runoilija voi kuvitella olevansa myös hyvä esiintyjä, mutta näin ei välttämättä ole."

Mitä tällainen ylenkatsominen voi olla? Lukea runoja täysin ottamatta huomioon yleisöä? Ehkäpä. Minusta ylenkatsominen voi olla myös yleisön kosiskelua ja runojen muokkaamista juuri tarkalleen oikealle kohderyhmälle. Ihan kuin mainoksia tehdään. Siis vaikkapa ajatellaan, että baarissa voisi olla nuorta, yksinkertaista, juopunutta yleisöä, tehdäänpä runoja juuri heille! Siinä kyllä runoilija aliarvioi ihmisiä täysillä. Baari voi olla täynnä sivistyneitä, tarkkaavaisia ihmisiä, jotka ärsyyntyvät huomatessaan sen miten heitä puhutellaan runoissa.

Ylipäätänsä yleisön arvioiminen massana on hankalaa.

Tuomaristohan valitaan yleisöstä. On täysin tuuripeliä minkälaisia tuomareita valitaan. Joten ainoaksi todelliseksi vaihtoehdoksi on vain mennä paikalle ja tehdä oma suoritus, niin kuin olympiaurheilijat sanoivat. Ja pitää mielessään yksi sana: nöyryys. Olla nöyränä tilanteen ja runouden edessä, elämän edessä. Ja olla aitona itsenä. Onhan tietysti runonlausuntatapana myös ottaa jokin rooli, esittää tietyntyyppistä runoilijaa, olla kuin näyttelijä lavalla. Minun tapani on vain mennä ja lukea runo. Antaa runon puhua. Menisin ihan sekaisin ja olen mennytkin kauan sitten, jos pitäisi vielä miettiä omaa olemusta ja liikehdintää. Antaa alitajunnan vain viedä.

Tiedän kyllä, että yleisössä on yksi henkilö, joka pitää tyylistäni lukea runoja ja runojeni kielestä. Se riittää minulle vallan mainiosti! :)

Minusta on erittäin hauskaa mennä katsomaan ja kuuntelemaan täysin toisistaan poikkeavia runoesityksiä. Jo meidän Oulun kolmikon tyylit erosivat toisistaan huomattavasti.