ValokuvaTorstai: tenkkapoo

Miten ihmeessä toimii tämä kynttilä? Se vain sytytetään palamaan
ja niin se vaihtaa väriä ihan itsestään!
Siinäpä on miettimistä.

ValokuvaTorstain aiheena tenkkapoo.

RunoTorstai: tenkkapoo

He itkevät yhdessä

kylmä tuuli raapii kuningattaren paitaa
pieni teräslusikka tahtoo vetäytyä
suureen kahvikuppiin upota pimeään kuumaan
mustaan hukuttaa murheensa
maaten kylmässä laatikossa

miettii pähkäillen lamaantuneena
silmänräpäyksessä laatikko aukaistaan
sähkövalon sokaistessa on ilta
joki hilseilee lohkareita

käden punaiset kynnet nostavat lusikan
sekuntin välähtäessä
pudotessa kuumaan nesteeseen
rannan merikotilot soittavat viimeisen virren

kitkerä kyynel
tänään tarjotaan taas vihreää teetä
kirkon katto on punainen

**********************
RunoTorstain aiheena tenkkapoo

Äidit tarvitsevat hoivaa

Assistentti Eija Sevón Jyväskylän yliopistosta on tutkinut pian ilmestyvässä väitöskirjassaan äidin ja lapsen suhdetta ja äidin vastuuta.

Sevónin tutkimuksessa kävi ilmi, ettei äiti niinkään kaipaa neuvoja vaan tukea muilta ihmisiltä. Ensisijaisesti hän kaipaa toisen ihmisen läsnäoloa. – Läheinen voi olla lapsen isä, oma äiti, anoppi, sisko tai ystävä. Tärkeintä on, että äidillä on kiinni pitävä ympäristö.

Jokaisella ihmisellä on hoivan antamisen lisäksi oikeus myös saada hoivaa. Äidin hoivaaminen on erityisen tärkeää, sillä äiti itse toimii jatkuvasti hoivan antavana osapuolena.

– Äidin tulisi lapsen ohella voida tulla hoivatuksi. Lähikumppani ja -ympäristö ovat merkittävässä asemassa suhtautumisessaan äidin hoivaamiseen, Sevón pohtii.

Eija Sevón pahoittelee, että lapsen edun ja hyvinvoinnin korostaminen tapahtuu usein äidin hyvinvoinnin kustannuksella. Hän kaipaa lapsen hyvinvoinnin lisäksi keskusteluun äidin hyvinvoinnin huomioimista.

Lainaus Kelan sanomista, joka tuli tänään postista. Artikkeli löytyy myös nettilehdestä.

Tätä olen miettinyt aikaisemmin ja kirjoittanut siitä jonnekin, en muista kirjoitinko tähän blogiin. Myös siis äideillä on oikeus hoivaan (niin kuin isilläkin tottakai).

Tulin surulliseksi ajatellessani omaa elämääni ja muiden tukiverkottomien äitien elämää. Oma äiti on kuollut. Sisko asuu kaukana Etelä-Ruotsissa. Läheiset ystävät asuvat monien satojen kilometrien päässä. Onneksi on olemassa puhelin ja netti. Yhteyden voi luoda niiden kautta. Lähettää ajatuksissaan kultasäikeitä läheistensä luo.

Olen minä tutustunut moniin ihaniin ihmisiin ja pontentiaalisiin uusiin ystäviin. Ystävyys vain syntyy hyvin hitaasti ja ajan kanssa. Ainakin minun kohdallani.

Onneksi on tuo mieheni. Olemme kuin kaksi puuta kitukasvuisella kalliolla nojaamassa toisiinsa, tukemassa ja kasvamassa, tuulien paiskomana, lakeudella.

Onneksi on lapseni. Eivät he vain ota, he myös antavat ja paljon antavatkin.

Tajusin itse ryhtyä pitämään itsestäni huolta pari vuotta sitten äitini kuoleman jälkeen. Hoivaamaan itseäni.

Artikkelissa puhutaan hoivaamisesta. Miksei voitaisiin puhua rakastamisesta? Kaikilla on oikeus saada rakkautta. Mitä rakkautta? GS on aloittanut kirjoitussarjan nimeltä Punnitut sanat. Ja tottakai hän puhuu ensimmäisenä rakkaudesta.

Tuntuu kuin sisälläni syntyisi valoisa ajatus.

Elämä?

Pmmp:n tytöt laulavat laulussa Tässä elämä on:

Luulin ennen, että jossain mitataan tarkalleen,
milloin on annettu liikaa jollekin kantaakseen.
Se on pelkkä harha, perätön luulo,
toiset hölmöt uskoo niin.
Jäävät hartiat väkevän, suuren,
pieneksi kuin heikonkin.



Joskus kyllä tuntuu siltä itsestäkin...

Mä ja mun naamat

LISÄYS EKAKSI: Nyt onnistui!
Tämä ei ole Mucha. Se ei ollut niin kiva. Tämä on Botticelli. ;)

Ally se löytää kaikkea kivaa! Käykää myös katsomassa miten hän ja moni muu on muokannut naamaansa.

Kyseessä siis on Face on the Future -sivusto. Siellä voi leikkiä omilla ja muiden ihmisten kasvoilla vaikka miten. En vielä edes tiedäkään kaikkia mahdollisuuksia. :D

Tässä olen lapsena, tyttösenä. Hassua, mutta en näyttänyt tuolta tuon ikäisenä...

Tässä olen komeana ja luonnollisena miehenä. Lähtisitkö kanssani treffeille? ;)
(oikeastaan olen pelottavan hyvännäköinen miehenä)

Tässä olen mummo. Tämä kuva naurattaa vanhinta tytärtäni tavattomasti.
Hän istuu sylissäni ja kikattaa.
Minuakin naurattaa, vaikka näytän niin äidiltäni.
Vai siksikö nauran? This is my future?
(tyttöni käski kirjoittaa tähän "hik!")

Mutta muistakaa tämä kuva!
Tässä olen sulautuneena kauniiden näyttelijättärien kasvoihin. Aaah...

RunoTorstai: Keskeneräinen

Syntipukki

No, alapa kehittyä!
Kasva aikuiseksi, kypsäksi,
isoksi ihmiseksi.

Äläkä tuijota minua takaisin.
Älä väitä vastaan!
Minä vien muuten sinut varastoon.

Sen minä teen.
Otan peilin seinältä ja kannan sen pois.

*****************


RunoTorstain aiheena keskeneräinen.

ValokuvaTorstai: Keskeneräinen

Vielä löytyy jotain koskematonta.

Tämä on Ylläs. Ei sitä vielä ole ihan loppuun asti rakennettu. Ainahan tuonne mahtuu jokunen uusi rinne tai uusi hotelli. Kun kävimme seudulla ajelulla, yritimme päästä Luontokeskus Kellokkaaseen. Mutta sitä parhaillaan laajennettiin, ja koko projekti näytti hirvittävän keskeneräiseltä.

ValokuvaTorstain aiheena keskeneräinen.

Karhunelämää

Tää on karhunelämää... ja päivät pitkät...tehdä jotain. (lapset juoksevat) Jees. Sinä lasket nyt. Kutittaako? Ai! (kikatusta)

Nyt nää menis sisälle. Sää oot lapsi. Ei me leikitä vauvaa. Eihän leikitä? (joku hakkaa jotain)

Et saa mennä mun sänkyyn. (legot helisevät)
Missä oot? (yksi lapsi meni sohvan taakse piiloon)

Kiva olla karhu!

Nänänäää, sielläkö sä oot?! (kilpajuoksua)
Leikitään me leikitään.

Otetaanko toisetkin? On karhunelämää... (laulu raikaa)

Äiti, milloin me mennään uimakouluun? Ollaan ootettu jo sata tuntia!
Mä otan sun kynän.

Pyllyalue, pyllyalue! (yksi lapsi makaa lattialla selällään)

Runokirja voitti!

Onnea!

Postilaatikosta löytyi tänään uusin Tuli&Savu. Olen ihan äskettäin ryhtynyt tilaamaan sitä. Aluksi luulin menettäneeni lukukykyni. Pyörittelin lehteä ympäriinsä, kunnes tajusin miten päin sen kuuluu olla.

Lounaan jälkeen aloin lukea Hesaria. Ooh! Henriikka Tavi on voittanut Hesarin kirjallisuuspalkinnon! Tarkistin heti netistä, että löytyykö kyseistä kirjaa hyllystä. No, tottahan toki. Tyrnävältä löytyi. Heti, kun oli mahdollista, kaahasin autollani kirjaston pihalle, ryntäsin sisälle ja lainasin kirjan. Heti tänne se Esa! Näin siis näköjään vaikuttaa tuo, että joku saa palkinnon... olenpa altis vaikutuksille. No, haluan tarkistaa teoksen ja miettiä, että pidänkö minäkin tästä kirjasta. Haluan myös tutustua samasta syystä Miia Toivion esikoisteokseen, jonka arvostelun luin Parnassosta. Se on kyllä varauksessa ja pitäisi tulla minulle seuraavaksi, jos vain edellinen lainaaja viitsisi palauttaa sen kirjastoon.

Tuosta uusimmasta Tuli&Savu -lehdestä löytyy myös Esim. Esan arvostelu. Kun tutkin luetteloa lehden toimituksesta, sieltä löytyi kaksi tuttua bloggaria. Vai onko kyseessä runoilijat, jotka bloggaavat? Kumpi tuli ensin... Eli Tuli&SavuNetin päätoimittaja Ville-Juhani Sutinen, jonka blogia seurailen. Lehden toimitussihteeri Sirpa Kyyrönen bloggaa myös. Hänen blogiinsa olen törmännyt RunoTorstain osallistujien runoja lukiessani. Henriikka Tavikin on lehden toimituksessa mukana.

Törmätessäni uuteen, minua kiinnostavaan runoilijaan tai kirjailijaan tai kirjoittavaan ihmiseen, löydän häneltä lähes aina netistä myös blogin. Jos ei blogia, niin hän löytyy Facebookista. Koska minä itse bloggaan, toimii se minulle jopa kannustimena. Hei, tuo bloggaa, minäkin bloggaan... haluan siis lukea hänen kirjansa.

Tulee sellainen olo, että kaikki bloggaavat. Sehän ei varmaankaan ole totta. Minulle vain sattuu hyvin usein näin. Mistähän se johtuu?

Viesti enkeleiltä

Tänään, tässä ja nyt tarvitsin viestin enkeleiltä. Se on tämä:

MAHDOLLISUUS

Tämä viesti ehdottaa että jotain on tullut mahdolliseksi,
ja sinusta itsestäsi riippuu käytätkö sitä suurimmaksi hyödyksesi.
Ole tarkkana, ole tietoinen ja valmistautunut.
Voi olla että ovi, joka on aikaisemmin ollut kiinni on nyt auennut.
Hiljennä mielesi ja pyydä enkeleiltäsi apua.
Ole valmis kaikille mahdollisuuksille.

Sinäkin voit hakea oman viestin täältä.

Ihan älytöntä ja kivaa piirtämistä

4 minuutin harjoitus sanasta kiire

Eilen illalla oli todella tarpeellista vaihtelua arkikuvioihin. Huutomerkki Ry järjesti poikkitaiteellisen kirjoittajapajan Oulun kirjastolla. Vetäjänä itse Olli Hietala. Jes! Vihdoin pääsin näkemään hänet face-to-face. Hän on juuri sellainen kuin kuvittelin: mukava, pehmeä, herkkä, hauska ja kiltti (vaikka piirtää viiltävän terävästi eli olemukseensa nähden päinvastaisesti).

Tarkoituksena oli päästä tilaan, jossa piirtäjä ei sensuroisi itseään. Aluksi Olli pisti meidät piirtämään 4 min harjoituksia yksittäisistä sanoista. Sitten 3 min harjoituksia ja lopulta 2 min pikapiirtämistä.

2+2 min harjoitus sanoista hattivatti ja kouristus
Klikkaa suuremmaksi!

Kävimme välillä kahvilla. Sen jälkeen jatkoimme harjoittelua niin, että ensin annettiin yksi sana, josta piti piirtää 2 minuuttia, kunnes annettii uusi sana ja lisää aikaa 2 minuuttia.

Tilaisuus kesti kolme tuntia, joten lopulta jutut olivat täysin hervottomia. Välillä kierrätimme piirroksia ringissä, että saisimme nauraa myös muiden aikaansaannoksille. Olinkin ihan punainen nauramista, kun tilaisuus oli ohi. Paikalla oli noin kymmenkunta ihmisistä. Suurin osa oli minulle tuttuja! Oli ihana nähdä heitä. :)

Kiitos Ollille hauskasta illasta ja kaikille muillekin seurasta!

2 + 2 minuutin harjoitus sanoista porokuiskaaja ja telinevoimistelija

Laitoin myös yhden piirroksen tänne.

Lunta kuin unta!

Vihdoinkin lunta!

Onnea kaikille isille, vaareille ja papoille! :)

Isänpäivän ja ihanan lumisateen kunniaksi
iskä sai tehdä tyttöjen kanssa aidon, ison lumiukon.

Valokuvatorstai:

Polun varrella on pieni, eläväinen joki. Luonto on hennon vihreässä asussa.
Aurinko paistaa. On ihanaa kulkea juuri tätä polkua,
ihan itse ja päättää vauhdin. Kävelen omalla tavallani.
Lepään, kun väsyttää. Jatkan matkaani, kun on aika lähteä.

ValokuvaTorstai

RunoTorstai:

©HML

Oma polku

Tuonne lähden!
Otan reppun,
hieman juomaa ja evästä.

Keuhkot täyteen ilmaa,
kartta, kompassi, uskoa ja toivoa.

Tulevaisuus ei ole enää harmaa,
epämääräinen möykky.
Näen mutkan taakse.

Se on valoisa tie.

ValokuvaTorstaina inspiroidutaan yllä olevasta kuvasta.

Muiden (median?) mukana mennään

Meillä ei ole edelleenkään digiboxia, joten valtava mediaspektaakkeli nimeltä Tuusulan joukkosurma ei pursua olohuoneeseemme äänen ja liikkuvan kuvan muodossa. Minä olen käynyt lukemassa netistä lehtien sivuilta juttuja aiheesta. Sen myönnän. Mutta minun pienet lapseni eivät tiedä mitään tapahtuneesta. Miksi pitäisi edes? He ovat päiväkodissa, eivät koulussa.

Juttelin eilen tapauksesta erään tuttavani kanssa, joka myös on telkkariton. Hän sanoi, ettei hänenkään lapsensa olisi tienneet mitään surmista, jos ei koulussa olisi puhuttu asiasta. Mutta kun hallitushan oli kehoittanut käsittelemään tragediaa kaikissa kouluissa. Kuulemma lapset olivat olleet todella hämmentyneitä. Hänen mielestään tavallinen uutisointi olisi riittänyt ihan hyvin.

Tietoyhteiskunta, nopea tiedonvälitys, media, globalisaatio. Ahdistus ja tuska leviää sekunnissa ympäri maailmaa. Miksi? Miksi ihmeessä on niin tärkeää, että kaikki maailman sivulliset, etenkin lapset, traumatisoituvat järkyttävistä uutisista? Onko siitä hyötyä kenellekään? Lapset vain alkavat ajatella, että maailma on enimmäkseen paha.

Minulle tuli eilen seuraava tekstiviesti kännykkääni:

"Laitathan tämän viestin mahdollisimman monelle tiedoksi. Tänään illalla sytytämme muistokynttilän Jokelan kouluammuskelun uhreille keittiön ikkunalle klo 18. Olethan sinäkin mukana muistamassa nuoria koululaisia ja opettajaa, jotka vielä keskiviikkoaamuna uskoivat elämään ja tulevaisuuteen."

En laittanut viestiä eteenpäin. Asia tuntui jotenkin tekopyhältä. Jos olisin laittanut viestin eteenpäin, olisin lisännyt siihen tekstin: Muistakaamme myös kaikki muitakin, jotka ovat keskiviikkona kuolleet ennenaikaisesti väkivallan uhrina niin Suomessa kuin ympäri maailmaa.

Tottakai Tuusulan tapaus on hyvin surullinen ja tekee mieleni synkäksi. Mutta maailmassa tapahtuu paljon pahaa. Meidän pitäisi oikeastaan joka ilta sytyttää kynttilöitä viattomien uhrien muistoille. Tällaisen ison tapahtuman jälkeen maailma tuntuu hetken aikaa todella vaaralliselta ja arvaamattomalta paikalta. Halutaan tehdä jotain asian korjaamiseksi. Mutta pian asia sitten hautautuu ja unohtuu arjen alle.

Konginkankaan jälkeen bussimatkat saattoivat pelottaa monia, mutta nyt taas uskalletaan matkustaa linja-autoilla. Estonian turman jälkeen laivamatkat arveluttivat, mutta nyt meno jatkuu yhtä railakkaana Ruotsinlaivoilla. Toisen maailmansodan jälkeen haluttiin rauhaa ja ehdottomasti ei enää sotia. Kohta ovat viimeiset sotaveteraanit kuolleet, ja aika on kullannut muiden muistot. Tiedämme koko Toisesta maailmansodasta yleensä vain elokuvien ja historiantuntien kautta. Sota saattaa tuntua jännältä sellaisesta, joka ei sitä ole oikeasti kokenut.

Aion kyllä vielä sytyttää jossain vaiheessa kynttilän ja kunnioittaa uhrien muistoa. Ehkä liitän listaani paljon muitakin uhreja. Ehkä mietin koko tätä maailmaamme, suunnatonta laajenevaa universumiamme, meidän pienuuttamme tämän kaiken keskellä.

Maailmankaikkeus ja elämä voivat tuntua kaaokselta, välinpitämättömältä, tuhlailevalta ja tarkoituksettomalta, mutta ihmisillä on jotain erityistä. Me osaamme tuntea myötätuntoa. Pystymme sytyttää toivon yhä uudelleen. Joku ei ehkä pysty, mutta riittävän monia kykenee tekemään sen ja näkemään elämällään tarkoituksen. Ihminen pystyy ja haluaa antaa anteeksi. Hän haluaa saada anteeksi. (Luin eilen Richard Hollowayn kirjan Anteeksiantamisen viisaus, josta monet näistä tämänhetkisistä ajatuksistani kumpuavat)

Mutta en sytytä kynttilää siksi, koska kaikki muutkin tekevät sen nyt. En pysty siihen vielä. Muutoin kynttilän sytyttäminen on vain tunteeton rituaali. En pysty siinä olemaan vielä henkisesti läsnä. En vielä, kaiken tämän alkujärkytyksen keskellä. On tärkeää, että oikeasti tiedostaa mitä tekee. Olla havahtuneena kynttilän äärellä.

• Jokainen elämän hetki on viimeinen, jokainen runo on kuolinruno. Basho

• Ihmisyksiö ei voi tehdä oikein jollain elämänalueella puuhatessaan samalla väärien asioiden parissa toisella. Elämä on jakamaton kokonaisuus. Gandhi

• Me otamme kourallisen hiekkaa ympäröivän tietoisuuden loputtomasta maisemasta ja kutsumme sitä maailmaksi. Robert M. Pirsig

Lainaukset kirjasta Idän viisauden porteilla (Karisto)

-

Blogisuositus

Taas uutta luettavaa! Löysin Tuomon blogista Villen blogin. Sinne oli ilmestynyt eilen mielenkiintoinen kirjoitus ryhmäkäyttäytymisestä ja etenkin siitä, että uusia tulokkaita syrjitään ja vaiennetaan kuoliaaksi.

"Jos vuorovaikutuksen yhteydessä voidaan puhua synneistä, niin mielestäni vaikeneminen on pahin sellainen mitä voi tehdä. Varmasti kovin rangaistus, mitä toiselle ihmiselle voi tehdä, on sulkea hänen ulos keskustelusta huomioimatta häntä. Se on mielestäni paljon pahempaa kuin esim. panetteleminen tai halveksunta. Vaikenemalla et jätä toiselle viestiä siitä miten päästä tietä eteenpäin – suljet portin kiinni sydämeen."

Lainaus Ville Venäläisen blogista

Portobellon noita oli pettymys

Kirjailijan pitäisi joskus lopettaa toistamasta
ja paisuttamasta samaa tarinaa... Vai onko tämä kaikkien
kirjailijoiden kohtalo? Kirjoittaa ikuisuuden yhdestä ja samasta asiasta?

Oi voi... Paolo Coelhon uusin kirja Portobellon noita oli pettymys. Olihan se nopea luettava ja viihdyttävä, mutta.... se oli vain paisutettua Alkemistia. Ei mitään uutta taivaan alla. Zahir oli jo vanhan toistoa. Miten kirjailija voi käyttääkin niin paljon samaa materiaalia? Aavikko, teltat ja mystiset miehet, jotka neuvovat?

Tarinassa nainen nimeltä Athena alkaa etsiä itseään ja kulkee gurulta gurulle. Mielikuva Athenasta syntyy muiden kertomusten perusteella. Se on ihan jännä tapa kirjoittaa kirja. Ei mikään uusi, mutta kuitenkin. Esim. Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta -kirjassa mielikuva Laura Lumikosta muodostui samalla tavalla.

Kirjassa on aivan liikaa asiaa. Coelho on yrittänyt ahtaa kaikki viisautensa kirjaan jollain tavalla. Hän käyttää hyväkseen monia gurujen henkilöhahmoja kertoakseen ajatuksista, jotka ovat peräisin zenistä, New Agesta, joogasta, meditaatiosta, meditatiivisesta tanssista, luonnonuskoista, naisjumaluskonnosta ja jopa kalligrafiasta. Kaikki on sotkettu yhteen sekavaksi puuroksi. Kirjailija haluaa liikaa opettaa ja opastaa lukijaa "löytämään viisauden itsestään". Se alkoi nyt häiritä minua tosi pahasti.

Esim. eräässä kohdassa eräs henkilöhahmo opastaa Athenaa keskittymään tiskatessaan tiskaamiseen (keskity siihen mitä teet) ja ajattelemaan, että on onni, että on edes lautasia mistä syödä. Muistaakseni luin juuri tuollaisen viisauden jostain nykyaikaisesta zen-oppaasta jokin aika sitten. Yksi hahmo puhui chakroista, toinen tanssin hurmasta jne... Luentoa luennon perään, jotka on taivutettu mahtumaan draaman kaavaan.

Yhdessä vaiheessa Athena pyytää erästä henkilöhahmoa luopumaan turhista kirjoista kirjahyllyssään. Kirjojen tieto on kuulemma jo hänessä. Kirjat pitäisi lahjoittaa eteenpäin seuraaville. Turhaan ne kirjahyllyssä ovat täyteenä.

Jaa. Coelho itse kirjoitti 340 sivua paksun kirjan, ja mielestäni täysin turhaan. Hän ei varmaankaan siis pahastu, jos palautan tämän kirjan kiireen vilkkaan takaisin kirjastoon, jotta joku muukin voi lukea sen?

RunoTorstai: sana jota ei saa kuulla

Rannalla

Seison kostealla hietikolla sinun edessäsi
viime talven lumi tunkeutuu maan huokosista leijumaan
ylös taivaalle

Laitan käteni hartioillesi, työnnän itseni luoksesi
suutelen sinua

maistut kovalle ohuelle todelliselle
uneni huulet olivat pehmeää ihoa
kuin oma olkapääni

ilma lasikuulia, marmoritaivas
meri hyrähtää raskaasti viskaten suolaisen aallon päällemme
rannan hiekka särähtää allani,
meren yllä on vaahtokumipilviä

Purjelaiva purjehtii paeten kauas
taivaanranta tyhjenee, vaalenee

meri jää huuhtomaan
jalanjälkemme hiekalta

************************

Ryhdyin laittamaan blogiini runoa, joka osallistui muutaman muun runoni kanssa Rakkaudennukkaa-runokilpailuun. Runot eivät sijoittuneet eikä päässeet mukaan antologiaan. Valitsin runoon sopivan kuvan. Sitten tajusin tarkistaa RunoTorstain aiheen: sana jota ei saa kuulla.

Hei, tuossa runossa on ihan selvästi jotain mitä ei saa sanoa ääneen! Kuvassakin kaikuu jokin, mikä sanomatta jää. Joten laitetaan tämä nyt RunoTorstain haasteeseen mukaan. Loput Rakkaudennukkaa-kilpailuun osallistuneet runoni voi käydä lukemassa täältä.