Kolme Kolmiokirjan Kolmiodraamaa (eikös aina tarvita taisteluja?)Vihdoin on sellainen hetki, että voin kirjoittaa pokkariarvostelut Kolmiokirjan pokkareista.
En ollut aikaisemmin lukenut yhtään Lääkäriä, Timanttia ja Mystiikkaa, joten päätin tutustua jokaiseen. Idean sain siitä, kun olen tässä jokin aikaa seurannut Satun blogia Sinut minä tahdon. Hän kirjoittaa juuri noita pokkareita. Uusin on Lääkäri-sarjan Särjetty sydän (07/2007).
Kun olin neljän päivän työharjoittelussa Kolmiokirjalla keväällä, sain mukaani näytekappaleita tuotteista. Eli minulta löytyi entuudestaan hyllystä Mystiikka-sarjan Uskalla rakastaa, uskalla elää (04/2007). Sen on kirjoittanut joku nimellä Karoliina Aura. Google ei löytänyt nimeä, joten lienee salanimi.
Ostin vielä uusimman Timantin nimeltä Vääriä suudelmia (06/2007). Sen kannessa ilmoitetaan kirjoittajaksi Tuuli Salo.
Särjetty sydän on kirjoitettu hienosti juuri siihen kaavaan, mikä pitääkin pokkarissa olla.
Alussa on alkusysäys, joka aiheuttaa halun lukea pokkaria eteenpäin. Sen jälkeen esitellään päähenkilö. Tässä tapauksessa hän on Vilja. Vilja on yksinäinen ja elänyt huonossa parisuhteessa. Minua ihmetytti jälkeenpäin se, että Viljalla ei ole yhtään naispuolista ystävää. Hän ei pokkarissa käy mitään keskusteluja ystävän kanssa. Ystäviä ei yksinkertaisesti ole. Mutta niinhän voi olla oikeassakin elämässä. Mutta yleensä viihdekirjoissa tms on päähenkilöllä usein naispuolinen ystävä, jonka kanssa voi käydä läpi tunteitaan ja ongelmiaan.
Vilja on henkilönä älykäs ja kuitenkin riittävän itsenäinen, vaikkakin jossain suhteessa arka ja hukassa. Pidin siitä ja pystyin samaistumaan henkilöön. Sehän on tärkeää.
Pokkarissa on kolme erillistä juonta.
1. Rakkaus Tuurea kohtaan. Tämä on se pääjuoni. Tuure on Viljan lääkäri ja ihastuksen kohde.
2. Sydänsairaus. Viljalla on vakava sydänsairaus, joka vaatii leikkauksen. Selviääkö hän hengissä?
3. Mahdollinen lapsen huoltajuuden menetys, lapsen ylivilkkaus ja ongelmat ex-miehen kanssa. Vilja on vasta eronnut.
Pokkarissa seurataan kaikkien noiden tarinoiden kehitystä sopivassa rytmissä. Tottakai sitä jo arvaakin, että miten noissa tarinoissa käy. Eikös se yleensä pokkareissa ole hyvä loppu, mutta lukiessa toivoinkin ja odotin hyvää loppua. En halunnut Viljalle käyvän huonosti.
Lisäksi pokkarissa oli muutamia arvoituksellisia asioita, joihin ei voinut päätellä heti oikeaa vastausta. Esim. miksi ex-mies käyttäytyi usein kovin kummallisesti ja ailahtelevasti. On hyvä, ettei kaikkia ratkaisuja arvaa tai tiedä heti pokkarin alussa.
Lopussa, 2/3 kohdassa, Viljan tahdossa tapahtuu käännekohta ja hän tekee päätöksiä (sopii juuri draaman kaareen). Lopussa kaikkiin tarinoihin tulee päätös, ja avoimet solmut solmitaan yhteen. Mutta loppuhäivytyksen aikana tapahtuu myös jotain yllättäviä asioita. No, oikeastaan sehän ei ole yllättävää, että kun luullaan kaiken olevan jo hyvin, jotain draamaattista tapahtuu. Tv-sarjoista tuttua kaavaa, mutta jostain syystä nautin siitä, että kaikki osui niin kohdalleen ja pokkari oli ammattitaidolla kirjoitettu.
Pokkari oli myös minusta hyvin realistinen esim. lääketieteellisten faktojen osalta ja pokkarista saattoi jopa oppia jotain uutta (esim. avioerolainsäädännöstä). Kirjoittaja on selvästikin tehnyt taustatyötä.
Suosittelen! (jos vielä kaupan hyllyltä löytyy)
Mutta entä nämä muut pokkarit?
Niille kävi huonommin minun kohdallani. Mystiikkapokkaria Uskalla rakastaa, uskalla elää en jaksanut lukea kokonaan, vaan luin alun ja lopun.
Siinä päähenkilö Miranda on liian luuseri. Minussa ei herää myötätunto vaan ärsyyntyminen.
Miranda on yksineläjä ja ihastunut naapurin komeaan Ottoon, joka on lääkäri. Mutta Miranda on liian arka tehdäkseen mitään asialle, kunnes eräs henkilö tuonpuoleisesta ryhtyy kannustamaan ja auttamaan häntä siinä. Mystiikkaan kuuluu aina ripaus yliluonnollista.
Tämän pokkarin juonet ovat:
1. Ihastuminen Ottoon ja hänen valloittaminen.
2. Miten kilpailla parasta ystävänsä Kristiinan kanssa Otosta. Kristiina on myös iskenyt silmänsä Ottoon, vaikka on naimisissa oleva ihminen.
3. Mirandan huoli omasta terveydestä ja omien noitavoimiensa kieltäminen. Hän kuuluu kuuluisaan noitasukuun.
Itseä ärsytti suunnattomasti tuo Kristiina. Hän oli oikea loinen. Ei mikään paras ystävä vaan jotain ihan muuta. En halunnut lukea kuinka Kristiina jatkuvasti käveli yli Luuseri-Mirandan yli.
Lopussa tietenkin paha sai palkansa ja rajulla tavalla. Mutta en halunnut tietää mitä siinä välissä tapahtui.
Kirjoittaja oli yrittänyt kirjoittaa pokkarista hauskaa Bridget Jones -tyylistä sekoilua. Se on aika vaarallista. Minua ei naurattanut Mirandan töppäilyt kuten lukiessani Bridget Jones kirjoja. Hauskasta voi äkkiä tulla kiusallista.
Ehkä tuon tyyppinen tyyli vetoaa nuorempiin, esim. 20-vuotiaisiin sinkkuihin?
Entäpä tuo Timantti-sarjan Vääriä suudelmia?
Siinä ollaan luksusmaisemissa. Kannen kuva on harhaanjohtava. Eletään kuitenkin Nyky-Suomessa.
Tästä en oikeastaan voi sanoa muuta kuin alussa ei ollut riittävää alkusysäystä, jotta olisin jaksanut lukea sitä eteenpäin.
Tilanne on alussa se, että päähenkilö Sara tapaa entisen rakkautensa Kimmon kutsuilla komeassa omakotitalossa. Kimmon uusi rakkaus tunsi jotenkin Saran ja oli kutsunut hänet sinne. Heti alussa Kimmo ja Sara pistettiin kohtaamaan toisensa. Hämmennyttiin ja muistot heräsivät. Sara oli tehnyt jotain kauheaa, jonka vuoksi ero oli tullut. Kannen esittelyssä sanotaan, että "Voisiko Kimmo ikinä antaa Saralle hänen tekonsa ja valheensa anteeksi?"
Päässäni tuli heti vastaus asiaan: No, tietysti. Entä sitten?
En lukenut pitemmälle, jotta olisi paljastunut muut sivujuonet. Todennäköisesti niitä olisi tässäkin pokkarissa. Ehkä jokin hetki luen sitä eteenpäin ja katson olisiko sivujuonet kiinnostavia seurattavia.
Sara päähenkilönä tuntui aika neutraalilta. Äkkiä en osaa sanoa jotain tarkkaa piirrettä hänestä, kuten Viljasta tai Mirandasta. Luin sen verran vähän, ettei luonne hahmottunut kunnolla.
Tässä oli minun arvosteluni. Ehkä hieman ei-asiantuntijamaiset, koska en ole ollut koskaan mitkään pokkareiden suurkuluttaja. En osaa verrata näitä muihin vastaaviin pokkareihin ja niiden tasoon.
Yksi pokkariarvostelu olisi vielä tulossa jossain vaiheessa. Kyse on Harlekiinipokkarista, jonka luin ennen näitä kaikkia. Se oli ollut romanttinen pokkari kuitenkaan.
Huom. Sama juttu on nyt myös julkaistu Hömpän helmissä! Keskustelu jatkuu siis lisäksi siellä. Tästä linkistä pääset juttuun ja kommentteihin suoraan.
En ollut aikaisemmin lukenut yhtään Lääkäriä, Timanttia ja Mystiikkaa, joten päätin tutustua jokaiseen. Idean sain siitä, kun olen tässä jokin aikaa seurannut Satun blogia Sinut minä tahdon. Hän kirjoittaa juuri noita pokkareita. Uusin on Lääkäri-sarjan Särjetty sydän (07/2007).
Kun olin neljän päivän työharjoittelussa Kolmiokirjalla keväällä, sain mukaani näytekappaleita tuotteista. Eli minulta löytyi entuudestaan hyllystä Mystiikka-sarjan Uskalla rakastaa, uskalla elää (04/2007). Sen on kirjoittanut joku nimellä Karoliina Aura. Google ei löytänyt nimeä, joten lienee salanimi.
Ostin vielä uusimman Timantin nimeltä Vääriä suudelmia (06/2007). Sen kannessa ilmoitetaan kirjoittajaksi Tuuli Salo.
- Mies keinutti Viljaa hiljaa sylissään, pyytämättä tätä sen enempää kertomaan ahdistuksensa syitä kuin lopettamaan itkuaan. Olohuoneen seinällä kävelevä kello lonksui sekunteja eteenpäin. Vilja kuunteli rasahduksia ja mietti, miten jokainen niistä mittasi aikaa pois. Kuoleman todellisuus astui ensi kerran Viljan todellisuuteen. Kävi leikkauksessa kuinka tahansa, aika väheni, aina. Särjetty sydän
Särjetty sydän on kirjoitettu hienosti juuri siihen kaavaan, mikä pitääkin pokkarissa olla.
Alussa on alkusysäys, joka aiheuttaa halun lukea pokkaria eteenpäin. Sen jälkeen esitellään päähenkilö. Tässä tapauksessa hän on Vilja. Vilja on yksinäinen ja elänyt huonossa parisuhteessa. Minua ihmetytti jälkeenpäin se, että Viljalla ei ole yhtään naispuolista ystävää. Hän ei pokkarissa käy mitään keskusteluja ystävän kanssa. Ystäviä ei yksinkertaisesti ole. Mutta niinhän voi olla oikeassakin elämässä. Mutta yleensä viihdekirjoissa tms on päähenkilöllä usein naispuolinen ystävä, jonka kanssa voi käydä läpi tunteitaan ja ongelmiaan.
Vilja on henkilönä älykäs ja kuitenkin riittävän itsenäinen, vaikkakin jossain suhteessa arka ja hukassa. Pidin siitä ja pystyin samaistumaan henkilöön. Sehän on tärkeää.
Pokkarissa on kolme erillistä juonta.
1. Rakkaus Tuurea kohtaan. Tämä on se pääjuoni. Tuure on Viljan lääkäri ja ihastuksen kohde.
2. Sydänsairaus. Viljalla on vakava sydänsairaus, joka vaatii leikkauksen. Selviääkö hän hengissä?
3. Mahdollinen lapsen huoltajuuden menetys, lapsen ylivilkkaus ja ongelmat ex-miehen kanssa. Vilja on vasta eronnut.
Pokkarissa seurataan kaikkien noiden tarinoiden kehitystä sopivassa rytmissä. Tottakai sitä jo arvaakin, että miten noissa tarinoissa käy. Eikös se yleensä pokkareissa ole hyvä loppu, mutta lukiessa toivoinkin ja odotin hyvää loppua. En halunnut Viljalle käyvän huonosti.
Lisäksi pokkarissa oli muutamia arvoituksellisia asioita, joihin ei voinut päätellä heti oikeaa vastausta. Esim. miksi ex-mies käyttäytyi usein kovin kummallisesti ja ailahtelevasti. On hyvä, ettei kaikkia ratkaisuja arvaa tai tiedä heti pokkarin alussa.
Lopussa, 2/3 kohdassa, Viljan tahdossa tapahtuu käännekohta ja hän tekee päätöksiä (sopii juuri draaman kaareen). Lopussa kaikkiin tarinoihin tulee päätös, ja avoimet solmut solmitaan yhteen. Mutta loppuhäivytyksen aikana tapahtuu myös jotain yllättäviä asioita. No, oikeastaan sehän ei ole yllättävää, että kun luullaan kaiken olevan jo hyvin, jotain draamaattista tapahtuu. Tv-sarjoista tuttua kaavaa, mutta jostain syystä nautin siitä, että kaikki osui niin kohdalleen ja pokkari oli ammattitaidolla kirjoitettu.
Pokkari oli myös minusta hyvin realistinen esim. lääketieteellisten faktojen osalta ja pokkarista saattoi jopa oppia jotain uutta (esim. avioerolainsäädännöstä). Kirjoittaja on selvästikin tehnyt taustatyötä.
Suosittelen! (jos vielä kaupan hyllyltä löytyy)
Mutta entä nämä muut pokkarit?
- Miranda on tähän asti luullut, että mies ei ehdi töiltään ajatella naisia, mutta kun hän tänään näki lääkärin Kristiinan kanssa, hän tiesi, että vika oli hänessä. Hän tekee tuohon mieheen yhtä suuren vaikutuksen kuin pölyhiukkanen. Tyttöparka, sellaisenako mies näkee hänet? Uskalla rakastaa, uskalla elää
Niille kävi huonommin minun kohdallani. Mystiikkapokkaria Uskalla rakastaa, uskalla elää en jaksanut lukea kokonaan, vaan luin alun ja lopun.
Siinä päähenkilö Miranda on liian luuseri. Minussa ei herää myötätunto vaan ärsyyntyminen.
Miranda on yksineläjä ja ihastunut naapurin komeaan Ottoon, joka on lääkäri. Mutta Miranda on liian arka tehdäkseen mitään asialle, kunnes eräs henkilö tuonpuoleisesta ryhtyy kannustamaan ja auttamaan häntä siinä. Mystiikkaan kuuluu aina ripaus yliluonnollista.
Tämän pokkarin juonet ovat:
1. Ihastuminen Ottoon ja hänen valloittaminen.
2. Miten kilpailla parasta ystävänsä Kristiinan kanssa Otosta. Kristiina on myös iskenyt silmänsä Ottoon, vaikka on naimisissa oleva ihminen.
3. Mirandan huoli omasta terveydestä ja omien noitavoimiensa kieltäminen. Hän kuuluu kuuluisaan noitasukuun.
Itseä ärsytti suunnattomasti tuo Kristiina. Hän oli oikea loinen. Ei mikään paras ystävä vaan jotain ihan muuta. En halunnut lukea kuinka Kristiina jatkuvasti käveli yli Luuseri-Mirandan yli.
Lopussa tietenkin paha sai palkansa ja rajulla tavalla. Mutta en halunnut tietää mitä siinä välissä tapahtui.
Kirjoittaja oli yrittänyt kirjoittaa pokkarista hauskaa Bridget Jones -tyylistä sekoilua. Se on aika vaarallista. Minua ei naurattanut Mirandan töppäilyt kuten lukiessani Bridget Jones kirjoja. Hauskasta voi äkkiä tulla kiusallista.
Ehkä tuon tyyppinen tyyli vetoaa nuorempiin, esim. 20-vuotiaisiin sinkkuihin?
Entäpä tuo Timantti-sarjan Vääriä suudelmia?
- Sara puristi silmänsä kiinni, mutta kuumat kyyneleet pyrkivät väkisin esiin. Hän ei kestäisi tätä hetkeäkään. Hän tempaisi itsensä irti miehen otteesta. Kimmo hämmästyi niin, ettei osannut pitää varaansa, näki vain, miten Sara ryntäsi yläkerran rappuja ylös. Lukittuaan kylpuhuoneen oven perässään hän vajosi lattialle ja antoi itkun tulla. Vääriä suudelmia
Siinä ollaan luksusmaisemissa. Kannen kuva on harhaanjohtava. Eletään kuitenkin Nyky-Suomessa.
Tästä en oikeastaan voi sanoa muuta kuin alussa ei ollut riittävää alkusysäystä, jotta olisin jaksanut lukea sitä eteenpäin.
Tilanne on alussa se, että päähenkilö Sara tapaa entisen rakkautensa Kimmon kutsuilla komeassa omakotitalossa. Kimmon uusi rakkaus tunsi jotenkin Saran ja oli kutsunut hänet sinne. Heti alussa Kimmo ja Sara pistettiin kohtaamaan toisensa. Hämmennyttiin ja muistot heräsivät. Sara oli tehnyt jotain kauheaa, jonka vuoksi ero oli tullut. Kannen esittelyssä sanotaan, että "Voisiko Kimmo ikinä antaa Saralle hänen tekonsa ja valheensa anteeksi?"
Päässäni tuli heti vastaus asiaan: No, tietysti. Entä sitten?
En lukenut pitemmälle, jotta olisi paljastunut muut sivujuonet. Todennäköisesti niitä olisi tässäkin pokkarissa. Ehkä jokin hetki luen sitä eteenpäin ja katson olisiko sivujuonet kiinnostavia seurattavia.
Sara päähenkilönä tuntui aika neutraalilta. Äkkiä en osaa sanoa jotain tarkkaa piirrettä hänestä, kuten Viljasta tai Mirandasta. Luin sen verran vähän, ettei luonne hahmottunut kunnolla.
Tässä oli minun arvosteluni. Ehkä hieman ei-asiantuntijamaiset, koska en ole ollut koskaan mitkään pokkareiden suurkuluttaja. En osaa verrata näitä muihin vastaaviin pokkareihin ja niiden tasoon.
Yksi pokkariarvostelu olisi vielä tulossa jossain vaiheessa. Kyse on Harlekiinipokkarista, jonka luin ennen näitä kaikkia. Se oli ollut romanttinen pokkari kuitenkaan.
Huom. Sama juttu on nyt myös julkaistu Hömpän helmissä! Keskustelu jatkuu siis lisäksi siellä. Tästä linkistä pääset juttuun ja kommentteihin suoraan.
13 kommenttia:
Mikään noista, eikä koko lajikaan, ole minulle tuttu, joten kiinnostavaa lukea tekstisi ja omat henkilökohtaiset arviosi ja tuntemuksesi. Ilmeisesti henkilöiden, tapahtumien ja kuvattujen ihmissuhteiden avulla pääsee mietiskelemään elämää.
Mikä lienee se syy että ihmissuhteista kertova kirjallisuus usein leimataan hömpäksi? Miksi romantiikka on hömppää? Filosofia haihattelua? Uskonto huuhaata? Television katselu turhaa? Ja niin edelleen. Jokaisesta itsestäänhän riippuu miten asiat mieltää ja käyttää hyödykseen.
Rita, hyviä kysymyksiä, joihin tuskin koskaan löytyy kaikkia tyydyttävää vastausta.
Naiset lukee hömppää ja kirjoittaa sitä. Onko se hömppää vain miesten silmissä?
Miten siihen liittyy se, että jo lukiossa näkee naisten olevan taitavampia kielenkäyttäjiä ja sanaseppoja(siirejä)?
Hesari kertoo viime kevään tulokset:
"Esimerkiksi laudaturiin ylsi kuusi prosenttia naisista ja kolme prosenttia miehistä. Hylättyjä oli 1,6 prosenttia naisista ja 3,6 prosenttia miehistä.
Huippusuorituksiin eli 114 pisteeseen yltäneistä seitsemästä ylioppilaasta viisi oli silti miehiä."
Naiset ovat sosiaalisia ja verkostuvat puhumalla... miehet tekemällä. Ehkä miehet vain eivät ymmärrä naisten käyttämää monimutkaista kieltä ja leimaavat sen hömpäksi? :P
Unohdin lisätä näytteet! Nyt on jokaisesta pokkarista ote mukana.
Hei,
Kiitos Heidir mielipiteestäsi. Lukijan mielipide on aina tärkeä. Totta on, että draaman kaava on tullut opiskeltua ja käytän sitä aika sumeilematta, koska se on toimiva tapa saada tarina kulkemaan lukijaa miellyttävällä tavalla. Vaikeus tulee tuossa, että vaikka lukija arvaa lopun olevan onnellinen, siihen pitää sisällyttää jotain yllättävää, ehkä hämmentävääkin, jotta kirjan suljettuaan lukijalle jää jotain makusteltavaa.
Saisikos tämän julkaista tuolla Hömpän helmienkin puolella?
Se on jännä juttu kuinka koukuttava tuo draaman kaava on. Kun sen kerran on opiskellut, sen huomaa toistuvan elovissa, tv-sarjoissa ja kirjoissa. Joissakin se näkyy liiankin selvästi, joissakin se on piilotettu niin ovelasti, ettei tajua sitä vasta kun elokuvaa tai kirjaa analysoi tarkemmin.
Esimerkiksi elokuvassa American Beauty se oli selkeästi löydettävissä. Vaikka elokuva aluksi vaikuttaa erilaiselta kuin tusinaleffat.
Ai niin. Laitoinkin tuonne Hömpän Helmiin, että saapi napata sinnekin. ;)
Laitanpa sitten sinne. Tulee julki ensi viikolla :) Kiitan kauniisti!
Niin... kun nyt mainitsit miehet/naiset -jaon, mistä itse pidättäydyin, vaikka sitä kieltämättä ajattelin, niin esitettäköön teoria että miehet vähättelivät ensin naisten jutut vuonna 1 ja 2 ja sitten naiset alkoivat itse jatkaa vähättelyä ja puhua tyyliin "tää on vain tämmöistä hömppää".
Protestoin jyrkästi enkä tule ikinä käyttämään sanaa hömppä mistään omasta joutavanpäiväisestä riipustelustani :D Joka itsensä alentaa sitä ei tässä maailmassa hevillä ylennetä.
Minusta nämä ovat hyviä ja analyyttisiä arvioita, Heidi! Itse luin - suorastaan ahmin - Harlequin-kirjoja nuorena. Ne olivat pitkään vastaus romantiikan- ja kauneudennälkääni. Myös äitini luki niitä, ja sisareni.
Yleensä kirjan alussa jo tiesi, miten lopussa käy, mutta se ei ollut merkityksellistä. Kirjat palvelivat silloin puhtaasti romanttisia haaveitani ja tarpeitani.
Minusta tuntuu, että näitä romanttisia romaaneja pidetään hömppänä, koska ne ovat pääasiassa naisille suunnattua. En sano, että se on mikään syy jollekin olla hömppää. Monet tällaiset kirjathan käsittelevät ihmissuhteiden haasteita ja ongelmia, ja saavat pohtimaan omaakin tilannetta. Elämäntilaantesta riippuen niihin voi jopa samastua.
Dekkareita ei pidetä hömppänä. Mielestäni, jos halutaan jotakin sanoa hömpäksi, ne ovat yhtä lailla hömppää kuin romantiikkakin. Erona se, että romanttisessa kirjallisuudessa käsitellään pääasiassa ihmissuhteita, dekkareissa kärjistetysti murhia. Mistä lähtien ihmissuhteet luokitellaan hömpäksi?
Ai niin, mainittakoon vielä todella suureksi noloudekseni, että kutsun itsekin romantiikkaa hömpäksi. Ei varmaan pitäisi.
Kyllä miehillekin on tehty 'kioskikirjallisuutta'. Muistan ainakin veljeni lukeneen nuorena paljon Jerry Cottoneita ja länkkäritarinoita.
Hyviä havaintoja ja kommentteja, Elegia!
Ja Tuomo, totta puhut, miehillekin on "hömppää", mutta niissä toimitaan ja tehdään. On actionia...ei jäädä tunteilemaan. Vai onko niin?
Tuolla Hömpön helmet -blogissa on asiasta keskustelu monesti ja joku ehdotti omaa blogiakin Jerry Cotton -kirjallisuudelle.
Lähetä kommentti