Kaivoni alkaa olla tyhjä.
Lento loppumaisillaan.
Liukumäki laskettu.
Olen antanut nyt niin paljon itsestäni testeille: novelleille ja runoille.
Mutta miten ihmeessä runojen kirjoittaminen ja editoiminen uuvuttaa paljon enemmän kuin novellinen kirjoittaminen?
Runot ovat lyhyitä, mutta jokainen sana on niin tärkeä. Jokainen pilkku, enterin painallus merkitsee. Runossa on tunne läsnä, aistillisuus vahvana mukana. Kun lukee runon yhä uudestaan, tuntee kaiken yhä uudestaan (jos runo on hyvä ja koskettaa itseä).
Muokkaisin tuohon Rakkaudennukkaa-kilpailuun kasan rakkausrunoja, ja nyt minun sydämeni on kipeä. Täytyy hoivata itseään. Toipua.
On lähdettävä ulos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti