Pages

perjantaina, kesäkuuta 08, 2007

Haircuttia ja kutsumusta

SITÄ JA TÄTÄ SEKUN VAIN KIRJOITTELEN

Huomaa kyllä, että jotain on tapahtunut. Sen voi todeta lukemalla tätä minun blogiani. Tämä täyttyy haircutista ja sosiaalipehmopornosta!!!

Kun olin taidekoulussa, kirjoitin tänne vain esseitä ja runoja. Nyt kirjoitan arkipäiväisistä asioista, joita minulle tapahtuu. Ei sentään vielä ole sitä tyyliä, että "Heräsinpä tuossa ja keitin kahvit..."

Mistä johtuu?

Minun arkipäiväni koostuivat viime lukuvuonna siitä, että heräsin, tein aamuhommat, vein lapset hoitoon, ajelin radiota kuunnellen kivikoululle ja istuin tietokoneelle odottamaan muita. Kun Essi tuli paikalle, hipsin hänen huoneeseen kertomaan aamun kuulumiset ja kuuntelin Essin asiat. Se on naisille tärkeä sosiaalinen tapahtuma: jutustelu, yhteyden luominen ja verkostoutumisen lujittaminen.

Sitten palasin tietokoneelle. Sitten kello oli 0915. Kaikki istuivat nahkasohviin, ja laitettiin aamubiisi soimaan. Taas jutustelua siitä mikä mielessä oli. Se saatoi olla mitä vain. Sen jälkeen päivän aiheet ja tehtävät. Niihin uppoutuminen. Oli tunne, että teki jotain tärkeää minkä osasi ja mistä piti.

Nyt ei ole enää tuota aamurituaalia, eikä jutustelua iltapäivisinkään. Hiljaisuutta. Ei yhteisiä kirjoitusprojekteja.

Täytyy tehdä asialle jotain! En halua tästä blogista mitään haircuttiblogia!

KUTSUMUSAMMATTI?

Tänään saapui sopivasti Positiivareiden Plussa- lehti. Siinä sanottiin esimerkikti työstä näin:

  • Kaikki eivät voi olla kutsumustyössä, mutta jokainen voi asennoitua tehtäviinsä ikään kuin tekisi sitä kutsumuksesta. Ei ole niin vähäpätöistä työtä, etteikö sillä olisi merkitystä, ei ole niin pientä tehtävää, joka ei olisi arvokas. Kun hoidat työsi antaumuksella, huolellisesti ja perinpohjaisesti, olet lunastanut oikeutuksesi elää onnellista elämää. Tärkeintä ei ole se, mitä teet, vaan kuinka suhtaudut siihen, mitä teet. Oma onnellisuutesi on siitä kiinni. Tom Lundberg


Noinko helppoa se on? Minä tiedän mikä on kutsumukseni. Se on kirjoittaminen. Voin tietysti yrittää vaientaa sen sisältäni vähäksi aikaa, mutta minusta tulee sen seurauksena hyvin tympääntynut ihminen. On tullut jo. Näin pian. Tarvitsen myös yhteistyötä ihmisten kanssa, projekteja ja ideointia.

Minulle on todella vaikeaa tehdä työtä vain rahasta. En varmaan ikinä opi siihen.

Aika ahdistava tilanne. Eikös vain?

7 kommenttia:

Tuima kirjoitti...

Joskus arkinen puhe on oikeinta tekstiä, se on lepoa ja kasvupohjaa luovuudellekin. Ehkä haircut-osasto on juuri nyt hetken aikaa vastine aamujutustelulle?

Jomppe kirjoitti...

Hei Heidi

Tom Lundbergin sanat "tärkeintä ei ole se, mitä teet, vaan kuinka suhtaudut siihen, mitä teet" ovat viisaita sanoja. Sitä vastoin sanoihin "kun hoidat työsi antaumuksella, huolellisesti ja perinpohjaisesti, olet lunastanut oikeutuksesi elää onnellista elämää" sisältynee pieni varaus, vai mitä luulet? Kyllähän hirmuhallitsijat, raiskaajat ja massamurhaajatkin tekevät työtään antaumuksella, huolellisesti ja perinpohjaisesti, vai mitä?
Niinpä niin. Jokapäiväinen elo on taas muuttunut kesän tultua. Minua kesän alku on aina hiukan ahdistanut. Ehkä se johtuu siitä, että en tee hommia niin paljon kuin talvella. Nyt otin ja värkkäsin pari veistostani uuteen uskoon ja vireystasoni nousi heti uusiin lukemiin. Merkillistä.
Ehkä kärsin työnarkomaniasta. Olisi kiva jos noilla maalauksilla ja pysteillä voisi elääkin...

HeidiR kirjoitti...

Tuima, voi olla totta, jos tähän ei jymähdä. Tämä voi olla nimittäin turhautumisen sijaistoimintoa... tai sitten ei.

Hei, Jomppe! Ensin mietin kuka olet... sitten hoksasin. ;)

Niin. Minustakaan ei ole aivan sama minkä työn hoitaa antautumuksella.

Ehkä minun pitää värkätä pari novellia tai runoa niin piristyn? Täytyy vain katsoa kalenterista siihen hommaan sopiva aika. Tällaista rupattelukirjoittelua voi kirjoittaa vasemmalla kädellä, mutta tekstien viimeistelyyn tarvitsen hiljaisuutta ja rauhaa.

Tuima kirjoitti...

Tai miten olisi kirjoitus Hömpän helmiin?

HeidiR kirjoitti...

Tuima... ehkäpä.. ;)

Jomppe kirjoitti...

Värkkää ihmeessä pari novellia tai runoa piristyäksesi, paksu romaani samantien, jolle 10 jatko-osaa.

Tiedän ainakin omalta kohdaltani, että kun ympäristö ja päivärutiinit vaihtuu, niin oman taiteen (ITE-taiteen?) teko saattaa jäädä joskus tosi vähälle.
Olin eilen (eikun toissapäivänä, kello on jo 02.00) virkistyäkseni Kierikissä ITE-taiteen näyttelyn avajaisissa. Oli oikein virkistävä kokemus. Valmiita töitä katsellessani ajattelin, että meitä hulluja on moneen lähtöön. Tunsin tietynlaista sukulaisuutta.

Olet Heidi hyvä niin hyvä kirjoittaja, että älä hyvä (monta hyvä-sanaa) tyttö vähennä kirjoittamistasi. Anna palaa vaan.
Uskon toki, että vaadit ja tarvitset hiljaisuutta ja rauhaa teksteihisi. Toivottavasti suotuisat olosuhteet järjestyvät joskus.

Luin Nonosta Tiivin mielenkiintoisen ajatuksen, että "Luova työ vaatii usein sisäisen tai ulkoisen ristiriidan, joka voi olla lapsuuden trauma, maailmankatsomuksellinen tai yhteiskunnallinen kriisi tai ihmissuhdeongelma."
Niin kai se usein vaatiikin, mutta ei kai se mikään sääntö ole? Tokihan onnellisista oloistakin voi syntyä merkittävää taidetta, vai mitä? Voiko?

Voisikohan ajatella niin, että taide ilmentää kulloistakin ohikiitävää ajan hetkeä, on ikäänkuin kankaalle, veistokseen, sanoihin, säveliin, tanssiin tms kahlittu ajan hetki?

Jospa menisin jo nukkumaan. Ei olisi näköjään kannattanut nukkua päiväunia.

HeidiR kirjoitti...

Kiitos, Jomppe, sinulla on hyviä ajatuksia.

Kiitos kehuistakin. Tsemppaamisesta. Sitä tarvii aina välillä. :)

Kyllä onnellisissakin oloissa syntyy taidetta. Se taitaa vain olla sitten hieman toisenlaista. Tuli mieleeni heti zen-taide: kivipuutarhat ja maalaukset. Harmoniaa ja yksinkertaisuutta.