Kun lähdet jonkun halusi perään, kuinka käy? Ensin tunnet kihelmöivää jännitystä ja kiihkoa. Elämässä on suuren seikkailun maku. Tiedät, että pian tapahtuu jotakin. Olet pääsemäisilläsi siihen, mihin olet pitkään pyrkinyt. Eipä aikaakaan kun sinulla on jo auto, purjevene, talo, tavoittelemasi puoliso ja yhtäkkiä elämä tuntuu taas merkityksettömältä.
Kuinka siinä niin kävi? Aarteet muuttuivat käsissäsi roskaksi. Auto kyllä seisoo pihassa, mutta innostus on kadonnut. Sitä kesti vain niin kauan, kun auto oli tähtäimessä. Humalluit niin omasta halustasi, että unohdit sisäisen tyhjyytesi.
Kun toiveet ovat toteutuneet, auto on pihassasi ja rahat pankkitililläsi niin kuinka ollakaan, jännitys on tipotiessään. Tyhjyys on palannut ja alkanut kalvaa sinua entistä pahemmin. Sitä paetaksesi sinun on kehitettävä taas uusi tarve.
Ihminen ei sitä menoa tule koskaan tyytyväiseksi vaan pysyy koko ikänsä kerjäläisenä. Jokainen uusi toive ja halu turhauttaa entistä pahemmin, ja heti kun edellinen tavoite on saavutettu, tarvitaan uusi tilalle.
Se päivä, jona tajuat, kuinka turhaa ulkonaisen haaliminen on, muuttaa elämäsi. Sinun pitää mennä itseesi. Etsi onnea sisältäsi. Palaa kotiin.
Lainaus Ajatusten Aamiaisesta 7.12.2007
Kuka lienee näin hyvin asian tiivistänyt? Ehkäpä Positiivareiden Juhani Töytäri itse?
Todella hyvin sanottu tällä nykyisellä suomenkielellä, nykyajan ilmaisuilla.
Tuosta ylläolevasta tekstistä tuli mieleeni yllättäen Buddha ja buddhalaisuuden neljä jaloa totuutta:
- Elämään sisältyy kärsimystä. (Yleisesti myös muodossa: Elämä on kärsimystä.) (dukkha)
- Kärsimys johtuu elämänjanosta. (tanha)
- Kärsimys lakkaa, kun elämänjano sammutetaan.
- Tie elämänjanon sammumiseen on jalo kahdeksanosainen polku.
Huomaatteko yhtäläisyydet? Mitäs tästä voi päätellä? Eipä olla juuri kehitytty mihinkään suuntaan parissa tuhannessa vuodessa. Edelleen ihmisissä asuu ahdistus ja tyhjyys, jota yritetään poistaa itsekkäillä haluilla ja ahneudella.
Surullista.
Minusta tuntuu, että näin se tulee aina olemaan. Se on ihmisen luonto, kunnes aina joku oivaltaa nämä samat asiat kasvaessaan ja kypsyessään. Mutta koko ihmiskunta ei koskaan tule 100% löytämään mielenrauhaa. Ei astuta seuraavalle askelmalle kuten monet idealistit toivovat. Yksittäisinä yksilöinä ehkä löydetään jotain syvempää ja pysyvämpää. Toivon, että mahdollisimman moni löytäisi tuon rauhan.
4 kommenttia:
Ihminen ei sitä menoa tule koskaan tyytyväiseksi vaan pysyy koko ikänsä kerjäläisenä. Jokainen uusi toive ja halu turhauttaa entistä pahemmin, ja heti kun edellinen tavoite on saavutettu, tarvitaan uusi tilalle.
Tilanne ei välttämättä muutu vaikka tavoitteet muuttuisivat maailmanparantamiseksi, itsekehitykseksi tai uskonnolliseksi, sillä varsinainen tavoittelun prosessi ei muutu miksikään.
Eli ensin tavoitellaan uutta autoa, sitten valtuustopaikkaa ja sitten vaikka valaistumista/jumalaan sulautumista. Tavoittelu muuttuu hienovaraisemmaksi ja saa hienojakoisempia muotoja, mutta silti se yhtälailla pysyy tavoitteluna. Ja kun tavoittelemme jotakin, osanamme on tyytymättömyys, riippumatta siitä kuinka korkealentoisia tavoitteemme ovat.
Tuo on JUURI se asian juju. Rauhaa ei saa tavoitella, totuutta etsiä.
Miten löytää sitten oivalluksen? Olen joillekin kysyjille sanonut, että alkaa harrastamaan vaikka meditaatiota tai jotain muuta rentouttavaa ja odotella. Sitähän voisi vaikka keskittyä arkeen siinä samalla. Kyllä sitä sitten tietää, kun "on perillä".
Tuo vastaus ei ole kysyjiä tyydyttänyt, koska ihmiset haluavat saada sen Oikean helposti ja tarjottimella sekä sitten yrittää saavuttaa tuon tavoitteen nopeasti, koska haluavat päästä eroon siitä ahdistuksesta äkkiä.
Siksi ihmiset uskovat niin helposti esim. New Age-tyyppisiin juttuihin. Niissä tarjotaan nopeaa tietä valaistumiseen.
Kuinka löytää oivallus?
- Matkustamalla siihen pisteeseen jossa jo on :)
Vastaukset meditaatiosta, rentoutumisesta ja odottelusta eivät tosiaan tyydytä, koska halutaan vastaus joka ikään kuin ojentaa onnen mukanaan. Meditaatio, rentoutuminen ja odottelu antavat myös ymmärtää, että onni on jossain muualla, sillä se ikään kuin on tien päässä jonne on kuljettava pitkä ja vaikea tie.
Yhtä tyytymättömiä ovat ihmiset myös vastaukseen, että olet perillä jo, koska ensi reaktio on, että mitä h*lvettiä. En koe olevani perillä. Joten he yrittävät nähdä olevansa perillä ja näin he muodostavat itselleen uuden tavoittelun prosessin, jonka tavoite on nähdä se mitä jo näkee :)
On kuitenkin mahdollista, että päädyttyään umpikujaan, tyhjän päälle, tavoittelu lakkaa...
Kiitos jälleen kommentista. :) Luenkin parhaillaan erästä kirjaa, jota voisi myös lainata tähän, siis seuraavaan postaukseen.
Lähetä kommentti