Pages

torstaina, syyskuuta 27, 2007

RunoTorstai

On olemassa kursiivinen melankolia

Edessäni avautuu käsittämätön matka
horisontin taa jatkuvaa liejuista suota
pingotettuna alun ja lopun väliin

vetelä maa imee minut kippuralle, saapas tarttuu turpeeseen
hartiani veltot, olen kallistuva C-kirjain

Miksi täällä tarpoessani vain suo täyttää mieleni, maailmani?
tunnen suon ihollani, näen kylmät suonsilmäkkeet
ja haistan pimeän mudan lähellä kasvojani

olen äärettömästi, äänettömästi suossa
ja suo on minussa

kunnes

muistan jotain, déjà vu!
pysähdyn, suoristan itseni, leuka ylös, lentää kurkien muuttoaura taivaalla
ja aurinko
ja valkoiset pilvet

Taivaan suuruus ei mahdu syliini.

Seison lujasti jalat maassa,
haluan unohtaa suon
enkä tahdo muistaa sen olevan edelleen olemassa

koko ajan hiljaa läsnä, elämässä

*************************

RunoTorstain inspiraatiosäe, josta tuli myös runoni otsikko, on Eino Santasen runosta 'Sisiliskoja kuin runonjalkoja', kokoelmasta Kuuntele, romantiikkaa, Tammi, 2002.

9 kommenttia:

helanes kirjoitti...

Ei mahda mitään, että tulee mieleen suo, kuokka ja Jussi. Jussi nojaamassa kuokkaan, pyyhkimässä hikeä ja - katsomassa taivaan kurkiauraa.

Milvus kirjoitti...

Hyvin ajankohtainen runo. Tänään torstaina oli kurkien päämuutto.
Vaasan pelloilla tuhatpäisinä parvina ruokailevat kurjet nousevat yhdessä hetkessä kaikki siivilleen ja aloittavat pitkän muuttomatkan. Tuo hetki, kun ne nousevat taivaalle ja asettuvat auramuodostelmaan on joka kerta yhtä henkeä salpaava.

Tätä kirjoittaessa suurin osa Suomen kurjista on jo siirtynyt kohti lämpöisiä talvehtimispaikkoja.
Tervetuloa huhtikuussa takaisin, te kuningaskurjet!

Allyalias kirjoitti...

Jalat maassa (muttei suossa) ja pää pilvissä. Kenties tämäkin tarvotaan läpi.

HeidiR kirjoitti...

Helanes: Jännä juttu, minä en ajatellut yhtään Jussia tai kuokkaa. Jokainen kai ottaa suollensa mitä haluaa?

Milvus: Tässä meidän kodin viereisillä pelloilla on ollut viime aikoina sadottain kurkia huutelemassa.

Ally: Suomalaisella sisulla, Ally, sisulla hyvinkin. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Mikä ihime_ on kursiivinen melankolia?? Ei voi ymmärtää hän O_o?

lauuur. höm.

Anonyymi kirjoitti...

Oho! Hieno runo Heidi, todella hieno. mahtavia sanavalintoja :p Tykhään!

tla-uuura.

Anonyymi kirjoitti...

Esim. pidän kohdista:
"Edessäni avautuu käsittämätön matka...
pingotettuna alun ja lopun väliin"

ihanasti sanottu. Sitte:
"vetelä maa imee minut kippuralle, saapas tarttuu turpeeseen
hartiani veltot, olen kallistuva C-kirjain" - varsinki toi viimeinen virke on mielikuvituksellinen : )

ööh, ja sitte.

"haistan pimeän mudan lähellä kasvojani
olen äärettömästi, äänettömästi suossa"

-hienoa, miten pimeän mudan voi haistaa :D (eikäku hetkinen, voihan sen...) jaja.

Hitto. Koko runo niin hieno, ettei kaipaa enempää spekulaatiota ;P Twelve points.

t.laurr.

Anonyymi kirjoitti...

Ja ainiin. tietty!

"muistan jotain, déjà vu!"
-hieno.

"Taivaan suuruus ei mahdu syliini."

hu.
ja tietty:

"koko ajan hiljaa läsnä, elämässä"

-hieno lopetus ;)
halluisin itekki... hi.

HeidiR kirjoitti...

Osaatta sie Laura! Iteki. :)

Mutta kiitos, että otit lemppariksi koko runon... hih.