Pages

keskiviikkona, syyskuuta 05, 2007

Jälleen kerran verkostomarkkinoinnista

Törmäsin uuteen sivuun netissä. Petteri Haipola kirjoittaa Verkostomarkkinointia kritisoivalla sivustollaan sensuroimatta mielipiteitään seuraavasti:

"Suuri osa verkostomarkkinoijista on houkuteltu mukaan harhaanjohtavan ja totuudenvastaisen markkinoinnin avulla. Heille on uskoteltu, että rahan ansaitseminen tuotteita ostamalla ja suosittelemalla niitä muille sekä värväämällä pari ystävää alalinjaan on "hyvä mahdollisuus lisäansioihin ja taloudellisen riippumattomuuden saamiseen". He ovat lähteneet mukaan toimintaan, kun ovat luottaneet tuttavaansa, joka on esitellyt liikeidean heille. Lisäksi ahneus on langettanut heidät luulemaan, että rahan saaminen voisi olla todellakin niin helppoa kuin mitä väitetään liike-esittelytilaisuuksissa.

Uusi edustaja on syyllinen vain ahneuteensa, mutta ei siihen, että häntä on petetty harhaanjohtavan markkinoinnin kautta. Jos edustaja passivoituu ja lopettaa toiminnan nähdessään sen moraalittomuuden, on häntä pidettävä lähinnä petoksen uhrina eikä rikollisena tai moraalittomana ihmisenä. Valtaosa mukaan lähteneistä on ihan tavallisia ja kunniallisia työtätekeviä ihmisiä. He eivät jatka toiminnassa loputtomiin, sillä moraaliton toiminta ja ahneus paljastuvat heille aikanaan." Koko artikkeli löytyy täältä.

Ei kommentteja: