Pottumiesten tarina

Eräänä sateisena syksyiltana erään talon emäntä päätti keittää perunoita. Hän otti jääkaapista muutaman kourallisen raakoja perunoita -kiireellä-, koska hänellä oli kiire kaupungille. Hän ei huomannut, että kolme perunaa putosi keittiön lattialle.

Kun kattilaan päätyneet perunat olivat kypsyneet, emäntä laittoi kypsät perunat jääkaappiin ja kiireesti häipyi autollaan lähikaupunkiin. Vain kaulahuivi vilahti oven raosta. Hän ei edes ehtinyt syödä keittämiään perunoita. Niin kiireinen hän oli.

Talo oli tyhjä. Vai oliko?

- Joko se meni? kysyi perunoista pienin, RockyPeruna nimeltään.
- Jo, huh, nyt meille koitti tilaisuus, huudahti perunoista suurin, jonka nimi oli PerunaUkko.
- Nyt häivytään täältä! Ei enää ikinä jääkaappia! Eikä pelkoa tuskallisesta keittämiskuolemasta, sanoi suipponenäinen PerunaMyyrä totisena.

Kaverukset kävelivät halki keittiön ja läpi olohuoneen. He kiipesivät vaivoin ikkunalaudalle ja tuijottivat pimeyteen.

- En minä uskalla mennä tuonne, sanoi PerunaUkko.
- En minäkään, kuiskasi PerunaMyyrä. - Elämme vaarallisia aikoja. Pian on Tyrnävän Perunamarkkinat.
- Voi ei! Vapaan potun pitää olla todella varuillaan tuolla ulkona, kiljahti RockyPeruna.

Kaverukset katsoivat mustaan, pimeään vapauteen, huokasivat ja lähtivät hitaasti taapertamaan vailla suuntaa. Tähänkö päättyi heidän pakoretkensä?


He kulkivat läpi sinisen tasangon, ohi sinisen vuoren, laulaen surullisia PottuBlues-lauluja. Vain PottuMyyrä yritti joskus piristää tunnelmaa - tuloksetta.


Mutta kuin ihmeen kautta, vai johdatustako se oli, he päätyivät vihreälle tasangolle, jolta he löysivät jotain todella salaperäistä. Oliko tämä ratkaisu heidän pulmiinsa?

- Tuo on varmaankin tietokone! huudahti RockyPeruna ja heittäytyi riemuissaan näppäimistön päälle makaamaan.
- Mistä sinä muka tiedät mikä tuo on, tuhahti PerunaUkko.
- Olen kuunnellut tarkasti mitä ihmiset puhuvat keittiössä ollessaan, selitti pieni, pippurinen RockyPeruna.
- No, mitä tuolla sitten voi tehdä? kysyi PerunaMyyrä epäuskoisena.
- Minäpä näytän! RockyPeruna sanoi ja avasi tietokoneen, avasi internetyhteyden ja käynnisti GoogleEarth-ohjelman sekä selaimen.


- WAU! Tämän kaikenko olet oppinut vain kuuntelemalla? huudahtivat muut hämmästyksestä soikeina ja hieman multaisina.
- No, oikeastaan, taisin olla edellisessä elämässä jonkin sortin atk-nörtti, mumisi RockyPeruna.
- Ja mitä teit, että olet tässä elämässä peruna? kysyi PerunaMyyrä uteliaana.
- Tuota... jos ei puhuttaisi siitä nyt... punastui RockyPeruna.

Muut pottumiehet ymmärsivät hiljetä. Tämä oli selvästikin sellainen asia, josta kannattaa pysyä vaiti.

Kaverukset tutkivat koko GoogleEarthin. He etsivät Perunamaata. Sellaista maata, jossa he voisivat elää vapaina ilman pelkoja. Maata, jossa peruna olisi todella jotain merkityksellistä, ei vain ruokaa. Mutta sellaista maata ei löytynyt. Löytyi vain jotain hyvin pelottavaa.

Ehkä heidän pitäisi kääntää katse avaruuteen? Onko olemassa PerunaPlaneettaa?

Kyllästyttyään maapallon pyörittelyyn kaverukset ryhtyivät surffaamaan halki internetin ilman mitään päämäärää, ja yllättäen heidän eteensä ilmestyi heidän elämänsä kaunein asia. Se oli jotain niin satumaista, että he unohtivat ahdinkonsa välittömästi.

- Oi, mikä lyyli! Oi, mikä tyyli! he huokasivat yhteen ääneen.
- Hän on rohkea kaunotar. Yksin pimeässä metsässä, kuiskaa PerunaUkko hiljaa.
- Katso, hänellä on pyssykin! Hän voisi suojella meitä! huomaa RockyPeruna yllättäen.

Niin he päättivät ryhtyä seuramaan tämän uhkean sulottaren elämää. Ehkä he löytäisivät vielä keinon päästä hänen luokseen?


Kun talon emäntä tuli takaisin kotiin myöhään illalla, hän löysi kolme ihastuksesta näytön ääreen jähmettynyttä perunaa. Emännän sydän heltyi, ja hän haki lasten nukkekodista perunakaveruksille punaisen sohvan.

Siinä he sitten istuivat aamut, päivät, illat ja yöt miettien keinoa saada yhteys heidän idoliinsa. Ehkä vielä jonain päivänä he löytävät ratkaisun?

***************************

Tämä on kunnianosoitus ja kiitos Allylle, joka on ilahduttanut meitä blogi-ihmisiä jo tovin aikaa ratkiriemukkailla tarinoilla, pelottavilla kertomuksillaan ja kuvillaan. Toivottavasti saamme jatkossakin nauttia hänen huumoristaan ja oivalluksistaan!

Samalla vastaan Ritan haasteeseen, jossa piti ottaa kuva omasta bloggausympäristöstä. No, täällä on olen minä ja pottumiehet, nykyään. ;)

Minua auttoivat tässä projektissa kolme tyttöäni, joita ilman tätä koko tarinaa ei olisi.