Lauantaina oli Essi-open 30-vuotisjuhlat ja samalla kai koulun eräänlaiset päättäjäisbileet. Essi oli pyytänyt meiltä oppilailta runoesityksiä lahjaksi ja viihdytykseksi. Minä innostuin asiasta vähän liikaakin. Vai voiko liikaa innostua? Päädyin tekemään kokonaisen ja yhtenäisen runoteoksen, jossa on 16 runoa. Päätin selailla luonnoskirjojani syksystä kevääseen ja miettiä mitä syntyisi. Mieleeni tuli matka.Keskiviikkoiltana päätin maalata kannet. Siis ensin syntyi kannet ja nimi. Hassu järjestys, mutta haitanneeko tuo. Tyttöni maalailivat omilla vesiväreillään omaa taidettaan, ja minä maalailin akvarelliväreillä kuvissa näkyvät kannet. Jätin tyhjän tilan takakannen tekstille.
Helatorstain iltana istuin keittiönpöydän ääressä ja väkersin runoja yhteen asti yöllä. Sama homma perjantai-iltana. Lauantaipäivänä kirjoitin runot puhtaaksi, "taitoin" kirjan ja kirjoitin takakannen tekstit.
Alkoi näyttää niin hyvältä, että harkitsin jopa lahjan jättämistä itselleni! Ihan oikeasti ajatus välähti mielessäni, jos totta puhutaan. Hyi minua. No, kuvasin kannet sentään. Ajattelin myös, että paljon arvokkaampi lahja on Essin muistojenlaatikossa kuin minun komeroni pohjalla. Ja alitajuisesti kirjoitin sen Essiä varten ja hän mielessäni, runot muotoutuivat hänen korvilleen tarkoitetuksi. Korvamerkitty. Vaikka tietysti lähtökohtana olivat minun ovat kokemukseni ja tunteeni tämän lukuvuoden ajalta.
Pitkästä aikaa sain tehdä sellaisen lahjan mitä itse arvostaisin, jos sellaisen saisin. Olen tehnyt näitä pikkulehtiä muuten ennenkin. Nyt vasta muistin sen! Kirjoittelin ala-asteella yhdelle parhaimmista ystävistäni pieniä lehtiä. Minusta oli mukava tehdä niitä, antaa ne hänelle ja katsoa ystäväni ilmettä, kun hän luki niitä. Ihminen näköjään toistaa itseään. Onkohan hänellä vielä niitä tallessa?
Tämä on siis ensimmäinen taidekouluopintojen jälkeen tehty runoteos. Se on uniikki ja sen nyt omistaa Essi. Hän opetti minulle miten kirja synnytetään. Siispä synnytin hänelle ensimmäisen kirjani.
Lukekaa muuten huomenna Nonoa! Kirjoitin sinne pitkän kirjoituksen siitä, miten löysin luovuuden tien ja miksi lähdin sitä pitkin kulkemaan. Nono-blogilehteen on nyt seuraavan kuukauden ajaksi tulossa paljon muitakin luovuudesta kertovia kirjoituksia.
2 kommenttia:
Oletpa sinä nähnyt tosi ison vaivan. Ja lahja on ainutlaatuinen ja arvokas.
Minusta on paljon vaivallisempaa laukata pitkin supermarketteja hikipäissäni ja etsiä epätoivoisesti sopivaa lahjaa.
Tästä sentään nautin ja tiesin mitä tein. Aika hävisi. Istuin flow-tilassa.
Ei kuulosta ikävältä. Vai mitä? ;)
Mutta ei tuollaista joka viikko voi tehdä. Luovuuden kaivo tyhjenee ja siitä tulee sitten teknistä suorittamista.
Lähetä kommentti