Pages

perjantaina, helmikuuta 02, 2007

PakinaPerjantai: Koulumuisto

Nyt siellä pakottavat muistelemaan koulua. Minähän olen nytkin koulussa! Taidekoulussa. Mutta muistellaan sitä aikaa, kun olin ala-asteella. Parhaimmat muistot löytyvät sieltä. Ylä-aste oli aika surkeaa aikaa.

Koulumuistoja

Hiekkapiha, tasakattoinen koulurakennus, noin parikymmentä oppilasta, kettinkiset keinut, puinen kiipeilyteline sinisine köysineen.

Tyttöjen ja poikien vessa. Sisäänmenot ulkoapäin. Kerran tehtiin rynnäkkö tyttöjen kanssa poikien vessaan. Siellä haisi enemmän pissalle kuin meidän vessassa.

Alaluokassa 1-2 luokkalaiset, yläluokassa 3-6 luokkalaiset. Alaluokan opettaja oli usein tai lähes aina äitiyslomalla. Yläluokan opettaja läheni eläkeikää. Hän haisi välillä kummalliselle ja kertoi omituisia juttuja.

Seinillä oli vanhat aakkoset 1960-luvulta. Kopiot otettiin sellaisella kammettavalla jutulla, joka haisi hyvin voimakkaasti. Kopioissa kirjaimet olivat sinisiä. Kaapissa oli nisäkkäiden luurankoja, vanhoja mustekyniä ja -pulloja. Paras juttu oli avaruudesta kertova häkkyrä. Siinä oli aurinko, maa, kuu ja muita planeettoja. Siinä oli kahva, josta pyörittämällä aurinkokuntamme pyöri. Päivät ja yöt vaihtuivat maapallolla.

Pihalla leikittiin Kuka pelkää mustaa miestä -leikkiä. Sitä sai leikkiä vielä silloin sillä nimellä... Sitten oli se kymmenen tikkua laudalla.

Talvella laskettiin mäkeä ja leikittiin kukkulan kuningasta.

Jouluna oli joulujuhla. Keväällä äitienpäiväjuhla. Minä olin monta kertaa tiernapojissa esiintymässä (meillä ei ollut monta laulutaitoista poikaa).

Silloin tällöin mentiin bussilla kirkonkylälle hammaslääkäriin. Odotusaulassa oli fortunapeli. Minua pelotti ensimmäisellä kerralla hammaslääkäri ja kiemurtelin tuolissa. Lääkäri tukisti minusta hiuksista ja rauhoituin. Muistan sen kyllä vieläkin. Kukaan muu ei ole minua koskaan tukistanut kuin se lääkärisetä. Oikeastaan. Sehän on hyvä juttu. Se ettei minua ole tukistettu kotona.

Minulla oli yksi tosi hyvä ystävä ala-asteella. Kirjoitin hänelle omatekoisia lehtiä ihan ilahduttamisen ilosta. Emme enää pidä yhteyttä. Mutta muistan häntä edelleen lämmöllä. Hän oli minulle tuolloin tärkeä.

Yksi toinen ystävä on jäänyt näihin päiviin asti. Hän oli silloin enimmäkseen riesa ja se kolmas pyörä. Mutta nyt osaan jo häntä arvostaa. Luultavasti mummoinakin olemme yhteydessä toisiimme.

7 kommenttia:

allyalias kirjoitti...

Kivoja muistelmia. Sinäkin olet siis asustellut tuppukylässä? Minä tapasin edelleenkin parhaan kaverini ala-asteen ekalla. Jotkut jutut vaan kestävät...

SusuPetal kirjoitti...

Uh, minäkin muistan tuon kopioinnin, kun sai veivata kätensä puuduksiin. No, pääsipähän olemasta tunnilla:)

Paljon sinäkin tunnut muistavan koulusta, tämä on aika hyvä aihe.

allyalias kirjoitti...

Olen pahoillani mutta SINUT ON MIELIKUVAMURHATTU!

HeidiHahmo kirjoitti...

Allyalias, apuaaaaaahhhh....

Ja sitten tähän kouluasiaan.

Tuo kyllä oli aikamoisen epälooginen kasa muistoja. Kyllä muistan paljon. Minulla taitaa olla jonkinlainen valokuvamuisti. Olen nyt huomannut, että siitä on hyötyä proosan kirjoittamisessa.

Muistelen vain jonkin tilan tai tapahtuman, ryhdyn kirjoittamaan kaikki yksityiskohdat ylös mitä muistan. Mitä en muista, sen keksin. ;)

Hansu kirjoitti...

Kuten myös minulla on säilynyt ystävyyssuhteet ala-asteen aikuisiin koulutovereihin. Minäkin kävin ala-asteeni tuppukylän pikkuisessa koulussa... Käy lukeamssa oma juttunio blogistani, siellä muistelen pikkuisen eri tavalla ala-astetta.

HeidiHahmo kirjoitti...

Minulla on säilynyt yksi ihmissuhde ala-asteelta. Ei useita.

Mutta tärkeämpää onkin laatu, eikä määrä. ;)

Itse ajattelen.

Yläasteajalta ei ole yhtään jäänyt jäljelle.

Eikä lukioajoista.

Eikä kauppaoppilaitosajoilta.

Hmmmm... Tiedän. Olen huono pitämään yhteyksiä ja muut pitävät minuun huonosti yhteyksiä. Sellaista elämä on.

Salka kirjoitti...

Oikein mukavia muistoja Sinullakin on!

Kirjoitan näistä kaikista heränneistä muistoista kokoomapostauksen omaan plokiini etten täytä ihmisten lootia.