Jokapäiväinen lahja

Jos joku kuuntelee
tai ojentaa kätensä
tai kuiskaa ystävällisen rohkaisun sanan
tai yrittää ymmärtää yksinäistä ihmisistä,
suuremmoisia asioita alkaa tapahtua.

Loretta Girzartis

Luokseni tulee yksinäinen, uupunut ja masentunut ihminen. Hän puhuu minulle pitkään vaikeuksistaan ja uskoutuu minulle. Mitä teen? Mietinkö pitkään sitä, että miten häntä voisi piristää? Enkö osaa sanoa mitään? Kauhistuttaako ahdistuneen tunteet minua? Haluanko torjua kaiken?

Ehkä sitä voisi yrittää piristää tuota surullista kertomalla omista kivoista asioista tai sitten voisi kertoa kuinka huonosti itselläkin menee. Kyllä niitä murheita on muillakin. Tai sitten voisi antaa hyviä ohjeita kuinka otetaan "itseään niskasta kiinni".

Menikö oikein? Ei tainnut mennä...

Loretta Girzartis sanoo tuossa mietelauseessa, että tärkeää on kuunteleminen, käden ojentaminen, ystävällisyys ja ymmärtäminen. Tai se että edes yrittää. Ei tarvitse olla täydellinen auttaja.

Olla läsnä ja kuunnella. Se usein riittää. Pysähtyä hetkeen.

Onko sitten sellainen ihminen, joka ei noteeraa toisen avunpyyntöä, itsekäs ja itsekeskeinen ihminen? Ehkä ei. Hän voi olla tietämätön. Hän voi yrittää "väärällä" tavalla auttaa ystäväänsä. Tai sitten hän ei pysty eläytymään toisen tuskaan ollenkaan. Hän ohittaa asian helposti. Hän puhuu omista iloista ja murheista, koska ne ovat hänen sydäntään lähellä.

Myötätuntoa ja läsnäoloa voi oppia. Mutta voiko sitä vaatia? Voiko toisen pysäyttää ja sanoa, että ei kaipaa piristystä tai ohjeita? Sanoa, että voisiko ystävällisesti vain olla läsnä, kuunnella ja antaa läheisyyttä.

Minun mielestäni sitä ei voi vaatia. Kohtaamisesta ja läsnäolosta tulee väkinäistä. Mutta siitä voi vihjaista. Voi sanoa myöhemmin, että sitä olisi kaivannut silloin. Ehkä ensi kerralla kohtaaminen onnistuu. Toivottavasti.

Itse olen ollut usein se yksinäinen ja uupunut, joka on mennyt pyytämään pelkkää läsnäoloa, rohkaisua ja ymmärrystä. Usein olen pettynyt siihen, miten ihmiset ovat suhtautuneet minuun tuossa hetkessä.

Nyt toivoisin, että itse osaisin antaa sitä, mitä itse halusin saada aikoinani. En tiedä onnistunko olemaan aidosti läsnä ja osoittamaan myötätuntoa. Sitä en itse pysty sanomaan. En näe itseäni.

Oivallus ja uskallus

Löytyi zeniläinen blogi nimeltä Oivallus ja uskallus.

Oiva ja Usko, kaksi sivupersoonaa pohdiskelemassa yksinkertaisempaa tapaa elää ja tehdä työtä.

Uusimmassa kirjoituksessaan he miettivät mitä on paskantärkeys ja miten se poistetaan. Heidän tapansa lähestyä perimmäisiä kysymyksiä tuntuu tuoreelta ja erilaiselta.

Kirjoitusharjoitus: mielipidekirjoituksesta pakina

Harjoittelimme tänään mielipidekirjoituksen tekemistä. Ensin kirjoitimme leikkimielellä tekstiä minä-muodossa. Sen jälkeen muutimme kirjoituksen enemmänkin hän-muotoon. Ainakin tuo minun tekstini muistuttaa nyt pakinaa. Vai mitä?

Lukekaa myös näitä mielipiteitä minä-muotoisesta kirjoittamisesta (jos satutte olemaan vaikkapa bloggareita).


SIMPUKAT POIS KATUKUVASTA

Kyllä näkee, että suomalaiset ovat menneet ihan rappiolle moraalin suhteen. Akseli Käsikahva päätti yhtenä päivänä poiketa läheiselle huoltoasemalle. Järkytyksekseen hän sai huomata, että sen päälle oli ilmestynyt valtavan kokoinen valotaulu, joka kuvasi simpukkaa.

Akseli marssi sisälle ja vaati selitystä myyjiltä. Kassalla oli huonoryhtinen nuori mies. Hän ilmoitti Akselille, että entinen Esso onkin nyt Shell. Shellin tunnuksena kuulemma käytetään simpukkaa. Myyjä sanoi, ettei ollut mahdollista irrottaa sitä pois katolta. Akseli huomasi, että esitteissä ja jopa lautasliinoissa oli simpukan kuvat. ”Minähän en ala simpukalla suutani pyyhkimään!” Akseli huudahti ja ryntäsi järkyttyneenä ulos. Mitä jos vessapapereissakin olisi ollut simpukka? Pelkkä ajatus teki pahaa. Akseli otti yhteyttä kuluttaja-asiamieheen. Hän sai kuulla, ettei asialle voi tehdä mitään. Simpukka on nykyään yleisesti hyväksytty tunnus, jonka saa laittaa näkyville ja ottaa yrityksensä logoksi.

Mitä on tapahtunut sivistyneelle kansallemme? Täytämme katukuvat ällöttävillä simpukan kuvilla! Kristillinen ja siveä ihminen ei voi enää kävellä turvassa siellä missä on huoltoasemia. Pelkäämme Akselin mielenterveyden puolesta. Olemme siis perustaneet yhdistyksen nimeltä Simpukat pois katukuvasta. Olemme ryhtyneet keräämään adressia asian puolesta.

Neiti Naima Aalto
Yhdistyksen puheenjohtaja ja Akselin hyvä ystävä

Mikä runo minä olen?

Piti ihan sitten tehdä tämmöinen testi, kun pääsin huvikseni nettiin keskellä yötä.

Ihan hullu testi ja hullu tulos. Haaaa...



(koska valkoinen ei näy valkoisesta, tässä teksti mustattuna)

To you, love is desperate and hateful. You're wildly passionate and wildly inventive. You're also likely to start stalking people.

Which poem are you? The Mad Girl's Love Song by Sylvia Plath To you, love is desperate and hateful. You're wildly passionate and wildly inventive. You're also likely to start stalking people.

Click Here to Take This Quiz Brought to you by YouThink.com quizzes and personality tests.

Menestyvän blogin salaisuus

A. Perustetaan salaperäinen blogi vaikkapa nimellä Karkulainen.

B. Ryhdytään laskemaan päiviä johonkin. Kaikki haluaa tietää mitä tapahtuu 100 päivän päästä?

C. Saadaan Kiss seuraamaan blogia lähetyksissään. Miten se muuten onnistuu?

D. Ei ilmoiteta blogia ollenkaan mihinkään kuppaselle BlogiListalle. Eihän sen avulla saada lukijoita.


Ovelaa.

PakinaPerjantai: Aikuisten satu

Aiheena tänä perjantaina on siis satu aikuisille.

En kerro mitään satua, joka alkaa sanoilla Olipa Kerran ja päättyy sanoihin Sen Pituinen Se. Pohdin hieman sitä, että minkä takia satuja on olemassa.

Mietin tätä jo toissapäivänä median uutisoidessa surullisen uutisen pienestä pojasta, joka käveli jokeen ja hukkui. Se kosketti minua ja aiheutti tunnemyrskyn.

Mieleeni nousivat vanhat tarinat Vesihiisistä, Ahdista ja muista vedenhengistä. Puhutaan myös Vetehisestä tai Näkistä. Wikipediassa kerrotaan näin:

Näkkiä ja sitä muistuttavia taruolentoja käytetään yleisesti lasten pelotteluun, esimerkiksi estämään lapsia uimasta liian syvälle järveen. Uskomuksen mukaan Näkiltä turvassa voi uida kun uimaan mennessä heitti kourallisen kiviä, multaa tai hiekkaa veteen ja sanoi "Näkki maalle, minä veteen." ja takaisin maalle tullessa muuten sama, mutta sanat ovat "Näkki veteen, minä maalle."

On luotu tarina, jotta lapset eivät olisi menneet veden luo yksin tai eivät olisi ainakaan menneet syvään veteen. Eivät olisi hukkuneet. Ehkä kertojat olivat itsekin uskoneet Näkkiin, ehkä ei.

Tuollainen uskomus on voinut olla myös lohdun tuova asia etenkin silloin, kun on tapahtunut selittämätön hukkuminen. Vanhemmat ovat ajatelleet, että vedenhenget olivat houkutelleet lapsen rantaan ja veteen. Vesihiisi vei ja nappasi.

Aina tapaturmalle ei löydy järjellistä selitystä. On vain suru ja hämmennys. Mieli haluaa kuitenkin selittää asian jotenkin. Miksi näin tapahtui?

Jos haluaa uskoa, että jokin tapaturma ja kuolema kuului Jumalan suureen suunnitelmaan, niin se sitten on. Se on uskon asia.

Mutta myös sadut ja tarinat tuovat ihmisille lohtua. Me tunnistamme helposti vanhan ajan satuja. Nykyajan aikuisten saduissa esiintyvät "uudet" olennot. Nykyaikaiset enkelit, sielun- ja henkioppaat, avaruusolennot tai mystiset henget, jotka tuovat meille energioita ja sanomia jostain muualta.

Aikuiset kaipaavat satuja ja tarinoita. Halutaan uskoa ja toivoa johonkin itseä suurempaan ja arkielämää kiehtovampaan. Kaivataan mystiikkaa ja taikaa. Paolo Coelhon kirja Alkemisti on suurta satua aikuisille. Siksi se on niin paljon luettu kirja.

Satujen ja tarinoiden avulla on myös helpompi kertoa tärkeitä asioita. Niihin sisältyy universaaleja symboleja (kuten uniinkin). Niiden avulla voi välittää sanomaa ilman väkisin tuputtamisen makua. Raamatussa on paljon vertauksia. Jeesus käytti niitä sen takia, että ihmiset olisivat ymmärtäneet hänen viestinsä paremmin. Kuinka suuri osa Raamattua on vertauskuvaa ja kuinka suuri osa todellisia tapahtumia? Onko tuo edes tärkeä kysymys?

Saduissa ja vertauksissa on aina opetus. Sen voi sieltä löytää yhä uudelleen ja ehkä myös hieman uudella tavalla. Kun tulemme vanhemmiksi ja kypsemmiksi, näemme asiat toisin. Tärkeintä on jälleen kerran nähdä sanojen taakse. Katsoa läpi muodon suoraan sisältöön.

Ihmiset eivät keksi satuja ja satuolentoja huvikseen. Niiden avulla on aina yritetty selittää ympäröivää maailmaa itselle ja muille aikojen alusta lähtien. Myytit ja mytologia elävät edelleen syvällä meidän sisällämme.

Ihania tutkimuksia!

Suomessa allergiat ovat lisääntyneet huimasti. Se ei ole ihanaa. Mutta uutisoinnissa oli jotain, joka lämmitti minun mieltäni henkilökohtaisesti. Kerrankin olen ollut edelläkävijä äitinä ja talousihmisenä. ;)

Mediauutisissa sanottiin näin:

Yhtenä ratkaisuna allergioiden vähentämiseksi saattaa olla liiallisen hygienian välttäminen. Haahtela kehottaakin ihmisiä menemään rohkeasti tonkimaan maaperää esimerkiksi maalle tai puutarhaan sekä unohtamaan kotien ylenpalttinen puunaus ja siivoaminen.

Erityisen tärkeää tämä on lapsiperheissä.

Eli liiallista hygieniaa kannattaa välttää etenkin lapsiperheissä. Jes!

Meillä ei tosiaankaan ole koskaan ollut liian hygineenistä ja siistiä. Keittiöni ulkonäkö voisi olla monen naisihmisen kauhistus! Kesäisin me tongitaan ulkona kaikenlaista. Lapset eivät pelkää hämähäkkejä tai ötököitä. Muurahaisista he eivät tykkää, koska ne purevat. Viimeksi, kun olimme lähdössä kalaan, lapset auttoivat kastematojen etsimisessä. Hoitivat niitä kuin marsuja. Suukottelun kielsin. Joku raja se sentään pitää olla.

Vuonna 2005 he sairastelivat tosi vähän, uskomattoman vähän. Se tosin saattoi johtua siitä, että olivat perhepäivähoidossa. Nyt he ovat päiväkodissa ja kylläpäs meillä on ollutkin flunssaa ja vastatautia koko syksyn. Päiväkodit ovat sellaisia tautipesäkkeitä. Paljon lapsia pienessä tilassa.

Mutta lapsilla ei ole kuitenkaan mitään allergioita. Tosin myös minulla itselläni ei ole allergiaa mihinkään suuntaan. Joten voihan se olla geneettistäkin tai pelkkää sattumaa.