PakinaPerjantai: Perinne

Kohteliaat tavat: ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan


Oli talvi. Paksut nietokset olivat peittäneet koulun urheilukentän. Koulun läheisen mäntymetsikön viereen traktori oli kasannut suuren lumikasan, jossa lapset saattoivat laskea mäkeä. Tämä ei ollut kyläkoulu vaan kaupunkilähiön suuri ala-aste. Itse koulu oli samanlainen harmaa kerrostalo kuin viereiset asuinkerrostalot.

Yhdessä talossa oli hotelli. Olin työmatkalla ja majoittuneena tuohon hotelliin. Katselin usein hotellin pihalta koululle. Koulun pihan kiersi korkea aitaus. Pihan läpi ei päässyt kiertämään. Mutta ehkä jossain oli portti, sillä keskellä autiota urheilukenttää temmelsi eräänä iltana pieni karhu. Se vaikutti vielä nuorelta karhulta. Karhu leikki vanhan koripallon kanssa, kieri ja pyöri lumessa yksikseen.

Muut hotellin asukkaat olivat sanoneet, että se oli liikkunut tällä seudulla kaksi viikkoa. Ihmettelin miten alueen asukkaat uskalsivat liikkua ulkona.

Seuraavana päivänä kuulin, että lähistöltä oli ammuttu kaksi karhua. Mutta oli todella vaikea olla varma, että ammuttujen karhujen joukossa oli tuo pallolla leikkivä pieni karhu. Karhut muistuttivat niin kovasti toisiaan.

Lähdin kävelylle tuon päivän päätteeksi. Kiertelin koulua ja suurta verkkoaitaa. Koulun piha kiehtoi minua. Ihmisiä oli kerääntynyt pihalle. Huomasin avonaisen portin. Menin seisomaan portille ja juttelin vanhemman naisen kanssa karhuista. Äkkiä joku sanoi, että se karhu oli taas täällä. Nuori mies lähti juoksemaan kauhun vallassa pois pihalta. Karhu oli tulossa talon takaa!

Minäkin lähdin juoksemaan. Juoksin aidan ulkopuolella lähelle R-kioskia. Voisin mennä sinne sisälle turvaan, jos karhu pääsisi aitauksesta ulos. Etsin katseellani karhua. Pieni karhu istui jälleen urheilukentällä pallonsa kanssa. Ihmiset olivat siirtyneet kauemmaksi, mutta eivät olleet tulleet pois aitauksesta. Miksi he jäivät sinne?! Äkkiä pois sieltä, ajattelin. Ajattelin myös omia lapsiani ja toivoin, että he olisivat turvassa. Samalla minusta hämärästi tuntui siltä, että eihän lapseni ole vielä koulussa, eivätkä ainakaan tässä koulussa. Minähän olin työmatkalla.

Yllättäen koulun takaa löntysti toinenkin karhu. Se oli paljon isompi. Se oli valtavan kokoinen. Karhu näytti kiihtyneeltä. Se meni lähimmän ihmisen, keski-ikäisen miehen, luo. Hän seisoi muutaman metrin päässä aidasta. Karhu nousi seisomaan kahdelle takajalalleen ja oli lähes viiden metrin mittainen. En tiennyt, että noin suuria karhuja olisi olemassakaan.

- Oletko minun puolellani vai oletko minua vastaan? karhu kysyi mieheltä.
- Olen vastaan, mies vastasi.

Karhu nosti miehen käpälillään ilmaan ja paiskasi hänet suuressa kaaressa verkkoaitaa vasten. Mies putosi tajuttomana lumeen.

Minä kävelin pois.

**************************************


Taustaa: Näin tämän unen viime yönä ja päätin, että yritän saada tämän jotenkin mahtumaan PakinaPerjantain teemaan, joka on nyt perinne. Se onnistui otsikoinnin avulla. Olihan tuo kohtelias karhu, vaikkakin loppujen lopuksi aika armoton.