Pages

Näytetään tekstit, joissa on tunniste runot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste runot. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, syyskuuta 30, 2018

Julkaisin uuden runokirjan nimeltä Ikirouta sulaa

Julkaisin pitkästä aikaa uuden runokirjan. Minulla oli tarve palata hetkeksi runouden maailmaan kaiken tämän politiikan keskeltä.

Mietin ensin, että voisin sen jälleen tehdä omakustanteena, mutta moni asia loksahti paikoilleen siten, että kirjani kustansi uusi, pieni kustantamo nimeltä Kustannus Mäntypuro.

Se miten kaikki tapahtui on kerrottu hyvin tässä paikallislehti Rantalakeuden haastattelussa. Julkkarit olivat 13.9.2018 Limingan kirjastossa. Siitä on katsottavissa myös tallenne Youtubessa. Se alunperin kuvattiin itselle, mutta päätettiin myös julkaista muillekin. Siksi ääni ei välttämättä ole paras mahdollinen, mutta kokeilkaa kuunnella.

Nyt sitten tänään runosunnuntaina ilmestyi Kirja vieköön -blogissa ensimmäinen kirja-arvio.

Kannattaa tutustua arvioon!

Kirjaa voi tilata suoraan kustantajalta tai minulta (heidikatriina (at) gmail.com). Hinta on sama kummassakin tapauksessa eli 15 € (+ 2 € postituskulut).

Jos ei halua tilata kirjaa itsellesi, voi myös tehdä lähikirjastoon hankintapyynnön. Sitä varten tarvitsee kirjan ISBN-numeron, joka on  ISBN 978-952-69082-0-5.  Hankintapyynnön tietysti tehdä vaikka kirjan tilaisikin. Näin mahdollisimman monille tulee mahdollisuus tutustua tähän runokokoelmaan. On hienoa, että meillä Suomessa on vielä näin toimiva ja laaja kirjastolaitos.

On ollut upeaa taas päästä lausumaan uusia runoja eri tilaisuuksiin. Odotan innolla seuraavaa mahdollisuutta mennä ja kertoa runoudesta sekä lausua ihmiset rentoutuneisuuden tilaan.

Kuulemma runoni voivat aiheuttaa leijumista.

*****
Lisään tähän postaukseen uusia arvioita, joita löydän:

7.10.2018 Kirjoittajan talossa




maanantaina, toukokuuta 14, 2018

Kirjoitan blogia nykyään myös Kalevan verkkosivuilla

Tämä blogi tosiaan on hyvin hiljainen nykyään, mutta olen kyllä aktivoitunut kirjoittamisessa toisaalla. Kansan Uutisten -blogiin on kertynyt jo monta kirjoitusta.

Lisäksi kirjoitan omaa nimeäni kantavaa blogia Kalevan verkkosivuilla.

Runoja kirjoittelen silloin tälloin. Julkaisen niitä välillä Facebookissa Runoilijasivullani.

Tässä yksi niistä.


Tämä kivi haluaa itkeä,
kietoutua lämpimään
sammaleeseen,
nukahtaa puun juurelle
ja maatua niin kuin
elävä.

9.11.2017



torstaina, elokuuta 24, 2017

Heidin ja Kaisan runoilta Asemapubilla Limingassa 26.8.2017 klo 18-20

Limingassa on Taiteilua -viikonloppu pe 25.8.2017 - la 26.8.2017.

Lue koko ohjelma täältä Taiteilua -sivuilta.

Runoilijaystäväni Kaisa Halmkrona ja minä järjestämme runoillan, jossa mukana paljon muitakin!

Tervetuloa!


sunnuntaina, elokuuta 28, 2016

Tämän vuoden päivitys

Kirjaudun sisään blogiini nähdäkseni, että onnistuuko se.  Muistin sentään vielä tunnukseni ja salasanani.

Mitä runoihin liittyvää olen tehnyt vuonna 2016? Olen käynyt kahdessa tilaisuudessa kirjoittamassa runomuotokuvia. Olen jotain iltana ennen nukkumaanmenoa ottanut luonnoskirjani, ja kirjoittanut pienen ajatuksen siihen.

Siinäpä minun runoiluni tälle vuotta.

Nyt kuitenkin päätin tehdä jotain luovaa. Menen taas savikurssille. Toivottavasti mahdun kansalaisopiston ryhmään! Ehkä saven vaivaaminen auttaa myös luomaan uusia säkeitä.

Hyvää syksyä 2016 kaikille!

torstaina, maaliskuuta 19, 2015

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää unelmareseptin kera!

Kevyesti kohoavan unelman resepti

Etsi käsiisi rakkaus,
valitse iso pakkaus.
Ota kaapistasi kulho ja kauha,
ota sydämeesi ilo ja rauha.
Varaa kaikkeen paljon aikaa,
tilaa tulevaisuudesta taikaa.
Tee taikina hyvin ripeästi,
vaikka sattuisi käteen kipeästi.
Näytä kohoava unelma ystävälle,
kerro toiveesi, sano kyllä elämälle.
Kutsu mukaan itsesi juhlaan,
huuda: nyt minä iloa tuhlaan!
Maistele sekä anna muidenkin maistaa,
lauleskele ja anna auringon paistaa.
Heidi Rundgren 8.3.2015 
(Oulun ympäristön kynäilijät ry:n kirjoittajaseminaarissa kirjoitettua)

Kaikki ihmiset, unelmoikaa ja iloitkaa! Tänään on hyvä päivä siihen ja myös huominen! Älkää murehtiko sitä, jos ette eilen unelmoineet. Eilinen meni jo.

perjantaina, marraskuuta 21, 2014

Runokilpailun palkintojenjakotilaisuus

Kymmenen parhaan runon nimimerkit ovat jo paljastettu yhdistyksen nettisivuilla osoitteessa www.monitaiteelliset.com

Jännitys tiivistyy!



maanantaina, lokakuuta 20, 2014

Heidin laulu

Kysymysten hymni


Metsäni, maailmani, järveni, jokeni, kallioni.
Tahdon tuntea teidät jalkojeni alla.
En halua kadottaa yhteyttä maahan.

Painan korvani pehmeään hiekkaan.
Kuuntelen kuinka maapallo hengittää.
Nousen ylös ja halaan suurta mäntyä.
Katson ylös ja näen suuria pilviä.

Lämmin kesätuuli heilauttaa hiuksiani.
Jalkani ovat paljaat.
Varpaani herkkänä heinikossa.

Kesällä.

Kerro kuinka muistaisin syksyllä
olla kanssasi hiljaa,
-kuinka muistaisin sulkea television ja tietokoneen.

On helppoa olla luonnossa, kun on lämmin.
Kylmällä säällä istun sisällä pimeässä.

Olen niin pieni olento maailmassasi.
Olet niin suuri ja ääretön.

Mikä on minun matkani ja merkitykseni tässä ja nyt?

Kuljen sinun kanssa halki avaruuden.
Äitini kulki ennen minua ja tyttäreni kulkevat minun jälkeeni.

Kiitos, että saamme olla täällä tämän pienen hetken tietoisia itsestämme
ennen kuin taas menemme sinne
missä olimme ennen syntymäämme.

******************


torstaina, elokuuta 14, 2014

Syntymää saa vielä

Kannen kuvitusta. Tämä puu sijaitsee Tyrnävällä. Enpä silloin tiennyt, kun valokuvan otin, että käytän sitä kirjani kannessa. Enkä tiennyt sitä, että nykyisin ajan hyvin usein tuon puun ohi, koska sen lähistöllä asuu nykyisin minulle tärkeitä ihmisiä.

Syntymä-runokokoelmaa ei enää löydy kirjahyllystäni kuin kaksi kappaletta. Yksi on puhdas. Toisessa on merkintöjä, koska käytän sitä runonlausuntakeikoillani. Mutta jos joku haluaa vielä sen itselleen, sen voi tilata suoraan netistä.

Katsoin mitä kirjani maksaa juuri nyt 14.8.2014 eri nettikaupoissa.

cdon.com: 6,95 €

Adlibris: 4,70 €

suomalainen.com 5,30 €

Mistähän johtuu hintaerot? Hmmm... ehkä toisessa nettikaupassa postimaksut ovat suuremmat kuin toisessa. 

Minä yritän olla tilaamatta itselleni lisää kirjoja myyntiin.Kirjoitan uutta kokoelmaa. Keskityn siihen.  Olen jo lukenut ainakin yhdessä tilaisuudessa ihan uusia runoja. On uusien runojen aika. 


maanantaina, elokuuta 11, 2014

Runojani Villa Pukkilassa Oulussa




Tervetuloa hengähdyshetkeen idylliseen Villa Pukkilaan keskiviikkona 13.8.2014 klo 18.00. 

Trubaduuri Mika Pehkonen esiintyy ja Ella-Varjo tutustuttaa kuulijoita runoilija Heidi Rundgrenin runoihin.

Käteisellä toimiva herkullinen puffetti on myös auki.

*****************

Itse en ole paikalla. Ella-Varjo valtaa estradin!  

Yksi asken runoilijan elämässä on se, että joku muukin haluaa lukea niitä ääneen yleisölle. 

keskiviikkona, heinäkuuta 23, 2014

Vielä ehtii osallistua runokilpailuun!

Tämä kilpailu julistettiin jo hyvissä ajoin Oulun ympäristön kynäilijät ry:n sivuilla, mutta koska postilaatikkooni mahtuu vielä paljon runokirjeitä, mainostan tätä täälläkin! 

t. Heidi

************************


RUNOKILPAILU 

Oulun ympäristön kynäilijät ry järjestää runokilpailun. Kilpailu on yhdistyksen ensimmäinen. Runokilpailun teema on "Yhteisellä matkalla".

Kilpailuaika ja osallistuminen

 Kilpailun ajankohta: 1.6. -30.9.2014. Kilpailuun voi osallistua kaikki 18 vuotta täyttäneet, jotka eivät ole julkaisseet omaa kaunokirjallista teosta. Omakustanteet tai antologiat eivät ole este.

Tekstien tulee olla ennen julkaisemattomia. Kilpailuun saa osallistua kahdella runolla. Yhden runon maksimipituus on 1000 merkkiä. Fonttikoko on 12. Emme ota vastaan käsinkirjoitettuja tekstejä.

Kilpailuun lähetettyjä runoja ei palauteta. Osallistujat luovuttavat pysyvästi kilpailun järjestäjälle oikeudet esittää, käyttää ja julkaista runoja omissa julkaisuissaan, tapahtumissaan sekä Internet-sivustoillaan ilman erillistä korvausta. Kilpailutyöt postitetaan osoitteeseen Oulun ympäristön kynäilijät ry/ Heidi Rundgren, Simulankuja 3, 91900 Liminka. Kilpailurunojen tulee olla perillä viimeistään 30.9.2014.

Kilpailuun osallistutaan nimimerkillä. Kirjeen sisällä tulee olla myös erillinen, nimimerkillä varustettu suljettu kirjekuori, jonka sisällä on nimimerkin lisäksi kilpailijan oikea nimi ja yhteystiedot. Kuoreen merkintä "runokilpailu".

Raati ja päätuomari 

Yhdistyksen hallituksen keskuudestaan valitsema esiraati , jonka jäsenet eivät osallistu kilpailuun. Esiraati valitsee kilpailuun osallistuneista runoista kymmenen parasta. Näistä kymmenestä runosta päätuomari valitsee kolme parasta: ensimmäisen, toisen ja kolmanneksi parhaan. Kilpailun päätuomarina toimii Tyrnävällä asuva oululainen kirjailija ja kriitikko Pia Ronkainen.

Tuloksen julkistaminen ja palkinnot 

Kilpailun tulos julkistetaan ja palkinnot jaetaan marraskuun lopussa Vanhan ajan joulu –tapahtumassa Limingassa. Tulos ilmoitetaan palkinnon saajille henkilökohtaisesti ennen tapahtumaa. Tulokset ilmoitetaan myös yhdistyksen nettisivuilla heti julkistamistilaisuuden jälkeen. Palkinnot: I palkinto 150 €, II palkinto 100€ ja III palkinto 50€.

 http://www.monitaitelliset.com

Lisätietoja antaa yhdistyksen varapuheenjohtaja Heidi Rundgren heidikatriina@gmail.com tai 050-3076371

tiistaina, maaliskuuta 11, 2014

Levoton olo



levoton olo pyytää
tarttumaan kynään
ja etsimään 
läsnäolon rauhaa
uudelleen



torstaina, helmikuuta 13, 2014

Hyvää ystävänpäivää!

Juliste: Iida Parkkinen/Limingan taidekoulu

torstaina, tammikuuta 09, 2014

Runotorstai: sydäntalvi

olen kirjoittanut hiljaista runoa
ja katsonut pimeää

olen noussut mäkeä ylös
raahaten perässäni kesän lupauksia

nyt olen huipulla

voisin kieriä alas, laskea pulkalla
pitkin karheaa rinnettä
roikkua kellon viisareissa
vääntäen aikaa eteenpäin

näen laaksossa vihreää ruohoa
ja auringon

*************************

Runotorstain aiheena sydäntalvi.

torstaina, marraskuuta 14, 2013

Runo- ja valokuvatorstai: kaamos


tiedän että
sumun sisällä on todellinen maisema
- nyt esineet ovat ääriviivoja

tuijotan kauppahallin ihmisiä, kahvilan tuolia

irralliset hetket tulevat
ja menevät

ehkä jokin isku pysäyttäisi, herättäisi

ehkä jokin kipu

****************************

Kaamos aiheena Runotorstaissa ja Valokuvatorstaissa

lauantaina, marraskuuta 02, 2013

torstaina, lokakuuta 24, 2013

Runo- ja ValokuvaTorstai: sanat



hän liimasi heidän makuuhuoneen seinään sanat

home is where the heart is

ja ajatteli, että se riittää


*********

Lisää runoja täällä  ja kuvia täällä sanoista.

torstaina, lokakuuta 10, 2013

RunoTorstai: Hetki unen ja valveen rajalla

tämä ilta ei saa päättyä
niin paljon on kokematta

tiedän

minun on nukuttava tarpeeksi
että jaksaisin olla onnellinen

ei uni ole kuolema
eikä elämä ole unta

***************************

RunoTorstain 298. haaste. Lisää Hetkiä unen ja valveen rajalta löydät täältä.

(Pyydän anteeksi kaikilta runotorstailaisilta, joille lupaisin, että kommentoin KAIKKIA haasteisiin vastanneita runoja. En ole ehtinyt millään, enkä pystynyt keskittymään runoihin siinä tahdissa kuin kuvittelin. Ja niitä runoja tulee niin paljon... Mikä tietysti on hyvä juttu. Olette niin ahkeria! Yritän pysyä perässä, jälkijunassa)

torstaina, syyskuuta 05, 2013

Runotorstain moderaattoriksi ja Kalevan jutusta

Minä ja Kaisa.
Kuvakaappaus Kalevan sivuilta.
Osa jutusta löytyy täältä!


Runoilijaystäväni Kaisa Halmkronaa ja minua haastateltiin 23.8.2013 Kalevaan. Aiheena oli runomuotokuvat ja runoilijuus. Kirjoitimme myös toisistamme runomuotokuvat lehteen. (Minun kirjoittama runomuotokuva Kaisasta on tuossa alhaalla) Samalla esillä oli tuo tuleva Taiteilua -viikonloppu Limingassa, joka meni mainiosti. Oli ihana ilma koko viikonlopun.

Toinen runouteen liittyvä asia. Runotorstaita uhkasi lakkautus!!! Hui kauhistus. Uusi moderaattoreja kaivattiin. Niinpä päätin ilmoittautua moderaattoriksi. Myös runoilija Ari Kokkonen ilmoittautui mukaan talkoisiin. Mahtava juttu! Runotorstai jatkaa eloaan.

Käykääpä osallistumassa tämän viikon haasteeseen!




lauantaina, elokuuta 17, 2013

Taiteilua Limingassa 2013


Kuva Taiteilua -tapahtumasta 2012 ArsLimingan teltalta

Jälleen koittaa Taiteilua -viikonloppu. Limingassa on tarjolla kaikkea kivaa 23. - 25.8.2013. Tarkempi ohjelma löytyy täältä:  Kulttuuriliminka 

Voisin tähän laittaa ne tapahtumat, joissa itse esiinnyn. Nyt jätin lauantaina ihan tyhjäksi omassa kalenterissani. Haluan itsekin osallistua välillä tapahtumiin, enkä vain istua ja kirjoitta runomuotokuvia, vaikka sekin on antoisaa. Tosin, jos kirjoitan 10 muotokuvaa putkeen, olen aika poikki...

Esiintymisen lisäksi vien muutaman savityön näytille ArsLimingan taidenäyttelyyn, joka on Limingan lukion galleriakäytävällä. 


TAITEILUA -TAPAHTUMASSA PERJANTAINA 23.8.2013

klo 17 - 19 Runomuotokuvia nonstop!/Vilho Lampi -museo Rantatiellä
Heidi Rundgren kirjoittaa ja opettaa runomuotokuvausta. Pieni osallistumismaksu.


klo 20 - Runoilta/ Asema Pub (Asemakatu 7)

Kaisa Halmkrona lausuu otteita uudesta runokirjastaan Kierre.

Ensimmäisessä osassa on mukana myös Kaisa Klapuri, toisessa runoesityksessä säestyksenä muusikko Teemu Halmkronan sävellys ja Kierre-teosta esittelee Heidi Rundgren.

Heidi Rundgren ja Timo Remes lausuvat tilaisuudessa myös omia runojaan. Tapahtumassa on avoin Mikki: Tervetuloa lausumaan omia runojasi, suosikkirunojasi tai muuten vain olemaan paikalla!

Kierre-teosta on saatavilla paikan päällä kirjailijalta.

**********

TAITEILUA ARBORETUMISSA Sunnuntaina, 25.8. klo 15.00 

Oulun ympäristön kynäilijät ry järjestää
Taiteilua Limingassa -tapahtumaan liittyen tapahtuman Ala-Kestilän Arboretumissa:
14:30 Pyöräretki Arboretumiin / Lähtö torilta.

15:00 Piknik ja Arboretumin esittely.
Ohjelmassa mm.
* Metsätalousinsinööri Kyllikki Maaranto esittelee
Kalle ja Katri Arvolan istuttaman metsäpuiston, Arboretumin
* Vastaanottomusiikkia esittää kitaristi Janne Sihvo
* Metsäpuistossa esiintyy yhdistyksen jäseniä lausuen tai laulaen
* Esittelyn jälkeen grillipaviljongissa mahdollisuus makkaranpaistoon,
mehun ja piparin maisteluun pientä korvausta vastaan.
* Arpajaiset
* Jäsenten teoksia esillä ja myynnissä

tiistaina, heinäkuuta 30, 2013

Joko olisi uuden aika?


Olisikohan jo aika kirjoittaa uusi runokokoelma tai jopa jokin muu kirja, 
kun Syntymä-runokirjat alkavat loppua? (minulta laatikosta, netistä niitä vielä kyllä saa)