Jos haluat oppia lukemaan rivien välistä

Mitä joku tarkoittaa, kun hän kirjoittaa niin tai näin?
Mitä toinen tarkoittaa oikeasti sanoillaan?
Osaatko lukea rivien välistä? Huomaatko miten sinuun yritetään koko ajan vaikuttaa?

Ensimmäinen ohje: ole hiljaa, tarkkaile, tarkkaile ja vielä kerran tarkkaile.

Havainnoista ja kokemuksista syntyy mieleen kirjasto, jota osaa käyttää tiedostamatta.

Tässä on muutama hyvä kirja:

Aristoteleen Retoriikka: Nykyaikanakin hyvät puhujat käyttävät Aristoteleen "kaavaa". Ehkä tiedostaen tai tiedostamatta. Retoriikka on hyvin mielenkiintoinen ja hyödyllinen asia.

Antti S. Mattila: Näkökulman vaihtamisen taito: Tästä on apua tarkkailemisessa, ja hyötyä siihen, että osaisi itsekin vaihtaa näkökulmiaan.

Mainonta ja politiikka käyttävät tiettyjä mielenvaikuttamiskeinoja. Niiden tunnistamista sanotaan medialukutaidoksi. Kriittinen medialukutaito kannattaa opettaa lapsilleen jo kun he ovat pieniä. Nykyään asiaa voi tietysti opiskella verkossa.

Lahkot, kultit ja esimerkiksi jotkut verkostomarkkinointiyritykset yrittävät vaikuttaa ihmisiin pelottavan samalla tavalla. Mutta se ei ole enää kovinkaan pelottavaa, kun tavat oppii huomaamaan. Pelottavaa on se, kun aina kuitenkin on ihmisiä, jotka sinisilmäisesti uskovat mitä heille vakuutetaan.

Petteri Haipolalla on Suomen laajimmat sivut aiheesta.

Kuluttajavirastolla on hyvä ohje siihen kuinka verkostomarkkinointia suosittelevaa jälleenmyyjää voi testata. Siellä kerrotaan myös muista huijauksista. Huom! Suomessa toimii myös rehellisiä verkostomarkkinointifirmoja! Eivät kaikki ole huijareita.

Wikipediassa kerrotaan vaarallisen lahkon pääpiirteistä. Netissä on ollut aikoinaan hyvä pyramidipelisivusto. Siellä oli sivu, jossa verrattiin vaarallisen lahkon ja pyramidihuijauksen tunnusmerkkejä toisiinsa. Valitettavasti tuota sivustoa ei ole enää.

Äkkiä muistelisin, että yhteisiä piirteitä olivat (lihavoidut lainakset Wikistä aiheesta vaarallinen lahko, kursiivilla omaa tekstiä liittyen bisnesmaailmaan):

• Johtaja ja johtajat ovat aina oikeassa, johtajaa on aina toteltava (heitä on ihaltava koska he ovat päässet superhypertasolle)
  
• Vain liikkeen opit ovat oikeita ja ne ovat arvostelun yläpuolella (muut ovat vain kateellisia)
  
• Kaikki tai ei mitään -periaate: jos haluaa kehittyä henkisesti, on otettava kaikki, mitä liike tarjoaa. (siis käytä vain meidän yrityksemme pesuaineita ja tuotteita, käytä vapaa-aika yrityksen hyväksi)
  
• Kriittisen ajattelun kieltäminen ja siitä syyllistäminen (tällä keinolla ihan varmasti rikastuu, sun täytyy vain uskoa tähän ja tehdä kovasti töitä, älä anna epäuskolle valtaa, jos et onnistu, et ole tehnyt tarpeeksi työtä)
  
• Jäsenen eristäminen ulkomaailmasta: entiset kokemukset ovat arvottomia, jäsenen on pakko muuttaa yhteisöön. (bisnesmaailmassa ei tietenkään muuteta mihinkään yhteisöön, mutta suositellaan, että aika käytettäisiin vain muidenkin saman firman jälleenmyyjien kanssa. Kriittisiä muita ihmisiä on kartettava)
  
• On pakko hankkia lahkoon uusia jäseniä. (on hankittava uusia jälleenmyyjiä)
  

Tämä aihe nyt karkasi vähän käsistä. Minusta vain tuntuu pahalta, että ihmisten hyväuskoisuutta käytetään hyväksi. Olen ennenkin tutkinut netistä näitä pyramidijuttuja. Ainakin silloin, kun joku epäillyttävä jälleenmyyjä yrittää puhua minut tai jonkun tuttuni ympäri.

Mutta toisaalta en ole enää niin kriittinen ja skeptinen kuin joskus ennen. Nyt puhun kaikesta uudesta ja oudosta. Olenhan utelias luonne. Mutta suosittelen kyllä kaikkia tutustumaan Skepsiksen sivustoon, jossa kerrotaan Ihmeellisestä maailmasta. Sieltä voi saada lisätietoa siihen, miten meihin vaikutetaan.

Kultainen keskitie on hyvä tässäkin asiassa. Kohtuus. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Selittämätöntä ja henkistä tarvitaan. Jumalaa tarvitaan.

(Miten ihmeessä taas kirjoitin lopuksi henkisyydestä, vaikka piti kirjoittaa retoriikasta?)

ps. Olen lukemassa nyt Esko Valtaojan Kotona maailmankaikkeudessa -kirjaa. Äärettömän mielenkiintoinen ja hauska! Suosittelen! :) Voitti vuoden 2002 Tieto-Finlandian.

Hyvää uutta vuotta 2009!

Kotimaisemaa 30.12.2008

"Älä ajattele mennyttä, älä murehdi tulevaa. Mennyt on jo poissa, tuleva ei ole vielä saapunut. Tartu vain kaikesta sydämestäsi siihen mitä on tässä ja nyt. Katso sitä horjumatta ja epäröimättä suoraan ja oivalla se. Tee tänään se, mitä tänään on tehtävä, yksinkertaisesti ja tiedostaen. Kukaan ei tiedä, tuleeko kuolema huomenna, eikä tätä väistämätöntä koettelemusta voi paeta. Suorita tässä hetkessä se, mitä on suoritettava."

The Middle Way (The Buddhist Societyn julkaisu)
1001 buddhalaisen viisauden helmeä (Karisto)


Onnellista Uutta Vuotta 2009 kaikille!

Raamattua ja sarjakuvaa, jälleen kerran

Muistatteko Limingan taidekoulun Draamatun? No, jos ette muista, katsokaa tuosta linkistä.

Lisää uskonnollista sarjakuvaa on nyt tarjolla tutulta Ville Rannalta! Hän on alkanut sarjakuvabloggaamaan Oulun ev.-lut. seurakuntien nettisivuilla. Täältä löytyy uutinen asiasta ja täältä ensimmäinen sarjakuva. Sivu on blogimainen. Lukijoilla on siis mahdollisuus kommentoida piirrosta. Keskustelu on jo alkanut.

Katkeraa, kitkerää elämää

Sielun ja ruumiin yhteiset nautinnot ovat täysin mielenliikutuksista riippuvaisia. Ne ihmiset, joihin mielenliikutukset vaikuttavat syvimmin, voivat siis nauttia muita enemmän tämän elämän suloisimmista nautinnoista. He voivat myös kokea suurinta katkeruutta, elleivät osaa käyttää oikein mielenliikutuksiaan ja jos onni ei suosi heitä. Mutta viisaudesta on hyötyä ennen kaikkea siksi, että se opettaa meitä hallitsemaan mielenliikutuksiamme ja ohjaamaan niitä niin taitavasti, että niistä johtuva paha on kaikin puolin siedettävä ja tuottaa vieläpä iloa.

René Descartesin ajatelma löytyi filosofian sitaateista


Kun etsii netistä katkeruus-aiheisia juttuja, löytää hengellisille sivuille:

Katkeruus sydämessä
En ole katkera, mutta kuitenkin...

Katkerille ihmisille on oma sivustokin missä he voivat levittää katkeruuttaan eli Katkera.com.

Mitä katkeruus kertoo ihmiselle, joka sydämessään kantaa sitä? Kanttaako sitä helliä ja vaalia? Tuskin. Mitä enemmän purkaa katkeruutta ympärilleen, sitä katkerammaksi elämä käy.

Katkeruus kertoo meille siitä, että olemme pettyneet liian monta kertaa. Niin monta kertaa, että toivo on kuollut. Emme enää usko, että olisi mahdollista toivoa parempaa.

Katkeruuden tunne kehottaa muutokseen. Jos jotain elämässäsi on pielessä, se täytyy korjata tai sitten täytyy muuttaa asennettasi tuota asiaa kohtaan. Katkeruus ei kannata.

Onneksi Toivo on sellainen tyyppi, että hän herää aina uudelleen. Ei hän koskaan lopullisesti kuole, vaikka joskus tuntuu siltä. Usko herättää hänet. Usko taas on vahva kaveri, koska hän luottaa Rakkauteen.

Usein tosin Uskoltakin loppuu voimat, mutta jotenkin jännällä tavalla silloin Toivo herää ihan itsestään ja ryhtyy antamaan Uskolle lisää voimia. Rakkaus on aina huolehtimassa noista kahdesta kaverista. Tosin välillä se piiloutuu, mutta se on aina läsnä tai ihan lähellä.

Joskus Rakkaus piiloutuu niin hyvin, että Usko ja Toivo menevät paniikkiin ja lopulta lamaantuvat täysin. Silloin voi Katkeruus yrittää hajottaa kolmikon. Mutta sitä ei Rakkaus salli.

Voi sitä riemunpäivää, kun Usko ja Toivo taas löytävät Rakkauden!

Silloin pidetään suuret juhlat!


Huomasitteko kuinka Katkeruus katosi? Ihan kuin itsestään. Katkeruus lähtee pois, kun sitä ei ruoki.

PakinaPerjantai: Limaista malvaa

Nuori ja vahva mies, Atem, kaivaa suurta kuoppaa hiekkaan. Koivut kurottelevat oksiaan kaiken yllä. Vanha mies, Seom, lepää ja nojaa lapioonsa. Hän seuraa kuinka Atem kiroilee ja vihaisena tekee työnsä. Seom kävelee lähemmäksi kuoppaa ja kysyy hiljaa nuorelta mieheltä:

- Huutaako villiaasi vihannassa ruohikossa, ammuuko härkä rehuviljansa ääressä?

Atem viskaa lapionsa maahan, nousee kuopasta ylös ja marssii vanhan miehen luo. Hän repii vanhaa miestä korvasta ja huutaa takaisin:

- Että huutaako aasi keskellä tuoretta nurmea? Kehtaatko kysyä minulta, että mylviikö härkä, kun sillä on rehua edessään?

Atem irrottaa otteensa. Seom kaatuu polvilleen maahan ja itkee. Atem laskeutuu nuorilla jaloillaan takaisin hiekkakuopaan ja jatkaa haudan kaivamista. Hauta on saatava valmiiksi ennen kuin tulee pimeä.

Seom jatkaa itkuaan ja valittaa:

-Käykö äitelää syöminen ilman suolaa, tahi onko makua munanvalkuaisessa?

Atem lopettaa kaivamisen ja nousee taas vihaisena ylös. Hän ryntää vanhan miehen luokse ja lyö häntä kasvoihin.

- Kysytkö kuka huolisi suolatonta ruokaa, kenelle maistuisi limainen malva? Sinun on sitä syötävä, kun minä niin sanon!

Nuori mies jättää vanhan miehen maahan. Veri valuu ryppyisestä poskesta. Vielä kerran vanha mies kohottautuu ylös. Vapisella äänellä hän kuiskaa:

- Sieluni ei tahdo koskea sellaiseen, se on minulle kuin saastainen ruoka.

Atem hakee lapion ja lyö sillä vanhaa miestä. Seom menettää tajuntansa.

- Vai sitä mieltä olet, että tämä, mitä joudut nielemään, on yhtä iljettävää, voit pahoin, kun vain näetkin sitä!

Atem tuijottaa hiljaista vanhusta, joka makaa vaatemyttynä hiekassa. Hetken jälkeen hän laskeutuu takaisin kuoppaan. Hauta on saatava valmiiksi ennen kuin tulee pimeä.


*********************

PakinaPerjantaissa aiheena oli Raamatunlause: Huutaako villiaasi vihannassa ruohikossa, ammuuko härkä rehuviljansa ääressä? Huomaisin, että se oli vanhasta Raamatun versiosta ja uusi versio kuuluu näin: Huutaako aasi keskellä tuoretta nurmea, mylviikö härkä, kun sillä on rehua edessään?

Päätin vertailla lisää uutta ja vanhaa Raamatun suomennosta. Vanha mies sanoo lisää Jobin kirjan 6 luvun säkeitä. Nuori mies puhuu mukaellen uudesta versiosta samat kohdat.

Voitte lukea ne itsekin:
Job 6 (vanha versio)
Job 6 (uusi versio)

Ja mistä tarina kertoo? En itsekään tiedä. Ehkä vain Atem ja Seom tietävät sen.

Viesti enkeleiltä

Tänään, tässä ja nyt tarvitsin viestin enkeleiltä. Se on tämä:

MAHDOLLISUUS

Tämä viesti ehdottaa että jotain on tullut mahdolliseksi,
ja sinusta itsestäsi riippuu käytätkö sitä suurimmaksi hyödyksesi.
Ole tarkkana, ole tietoinen ja valmistautunut.
Voi olla että ovi, joka on aikaisemmin ollut kiinni on nyt auennut.
Hiljennä mielesi ja pyydä enkeleiltäsi apua.
Ole valmis kaikille mahdollisuuksille.

Sinäkin voit hakea oman viestin täältä.

Muiden (median?) mukana mennään

Meillä ei ole edelleenkään digiboxia, joten valtava mediaspektaakkeli nimeltä Tuusulan joukkosurma ei pursua olohuoneeseemme äänen ja liikkuvan kuvan muodossa. Minä olen käynyt lukemassa netistä lehtien sivuilta juttuja aiheesta. Sen myönnän. Mutta minun pienet lapseni eivät tiedä mitään tapahtuneesta. Miksi pitäisi edes? He ovat päiväkodissa, eivät koulussa.

Juttelin eilen tapauksesta erään tuttavani kanssa, joka myös on telkkariton. Hän sanoi, ettei hänenkään lapsensa olisi tienneet mitään surmista, jos ei koulussa olisi puhuttu asiasta. Mutta kun hallitushan oli kehoittanut käsittelemään tragediaa kaikissa kouluissa. Kuulemma lapset olivat olleet todella hämmentyneitä. Hänen mielestään tavallinen uutisointi olisi riittänyt ihan hyvin.

Tietoyhteiskunta, nopea tiedonvälitys, media, globalisaatio. Ahdistus ja tuska leviää sekunnissa ympäri maailmaa. Miksi? Miksi ihmeessä on niin tärkeää, että kaikki maailman sivulliset, etenkin lapset, traumatisoituvat järkyttävistä uutisista? Onko siitä hyötyä kenellekään? Lapset vain alkavat ajatella, että maailma on enimmäkseen paha.

Minulle tuli eilen seuraava tekstiviesti kännykkääni:

"Laitathan tämän viestin mahdollisimman monelle tiedoksi. Tänään illalla sytytämme muistokynttilän Jokelan kouluammuskelun uhreille keittiön ikkunalle klo 18. Olethan sinäkin mukana muistamassa nuoria koululaisia ja opettajaa, jotka vielä keskiviikkoaamuna uskoivat elämään ja tulevaisuuteen."

En laittanut viestiä eteenpäin. Asia tuntui jotenkin tekopyhältä. Jos olisin laittanut viestin eteenpäin, olisin lisännyt siihen tekstin: Muistakaamme myös kaikki muitakin, jotka ovat keskiviikkona kuolleet ennenaikaisesti väkivallan uhrina niin Suomessa kuin ympäri maailmaa.

Tottakai Tuusulan tapaus on hyvin surullinen ja tekee mieleni synkäksi. Mutta maailmassa tapahtuu paljon pahaa. Meidän pitäisi oikeastaan joka ilta sytyttää kynttilöitä viattomien uhrien muistoille. Tällaisen ison tapahtuman jälkeen maailma tuntuu hetken aikaa todella vaaralliselta ja arvaamattomalta paikalta. Halutaan tehdä jotain asian korjaamiseksi. Mutta pian asia sitten hautautuu ja unohtuu arjen alle.

Konginkankaan jälkeen bussimatkat saattoivat pelottaa monia, mutta nyt taas uskalletaan matkustaa linja-autoilla. Estonian turman jälkeen laivamatkat arveluttivat, mutta nyt meno jatkuu yhtä railakkaana Ruotsinlaivoilla. Toisen maailmansodan jälkeen haluttiin rauhaa ja ehdottomasti ei enää sotia. Kohta ovat viimeiset sotaveteraanit kuolleet, ja aika on kullannut muiden muistot. Tiedämme koko Toisesta maailmansodasta yleensä vain elokuvien ja historiantuntien kautta. Sota saattaa tuntua jännältä sellaisesta, joka ei sitä ole oikeasti kokenut.

Aion kyllä vielä sytyttää jossain vaiheessa kynttilän ja kunnioittaa uhrien muistoa. Ehkä liitän listaani paljon muitakin uhreja. Ehkä mietin koko tätä maailmaamme, suunnatonta laajenevaa universumiamme, meidän pienuuttamme tämän kaiken keskellä.

Maailmankaikkeus ja elämä voivat tuntua kaaokselta, välinpitämättömältä, tuhlailevalta ja tarkoituksettomalta, mutta ihmisillä on jotain erityistä. Me osaamme tuntea myötätuntoa. Pystymme sytyttää toivon yhä uudelleen. Joku ei ehkä pysty, mutta riittävän monia kykenee tekemään sen ja näkemään elämällään tarkoituksen. Ihminen pystyy ja haluaa antaa anteeksi. Hän haluaa saada anteeksi. (Luin eilen Richard Hollowayn kirjan Anteeksiantamisen viisaus, josta monet näistä tämänhetkisistä ajatuksistani kumpuavat)

Mutta en sytytä kynttilää siksi, koska kaikki muutkin tekevät sen nyt. En pysty siihen vielä. Muutoin kynttilän sytyttäminen on vain tunteeton rituaali. En pysty siinä olemaan vielä henkisesti läsnä. En vielä, kaiken tämän alkujärkytyksen keskellä. On tärkeää, että oikeasti tiedostaa mitä tekee. Olla havahtuneena kynttilän äärellä.

• Jokainen elämän hetki on viimeinen, jokainen runo on kuolinruno. Basho

• Ihmisyksiö ei voi tehdä oikein jollain elämänalueella puuhatessaan samalla väärien asioiden parissa toisella. Elämä on jakamaton kokonaisuus. Gandhi

• Me otamme kourallisen hiekkaa ympäröivän tietoisuuden loputtomasta maisemasta ja kutsumme sitä maailmaksi. Robert M. Pirsig

Lainaukset kirjasta Idän viisauden porteilla (Karisto)

Ihmeiden aika on nyt!

Tänään tapahtui jotain niin ihmeellistä, että sellaista harvoin tapahtuu. Siihen liittyi ruusut, hautausmaa, kännykkä ja kahvipaketti.

Lähdin tuon edellisen Minun puuni -postauksen jälkeen pois, jonnekin, ihan sama minne, kunhan vain kotoa pois. Oli totaalisen tyhjä ja kuollut olo. Ei innostusta. Yksinäisyys ja turhautuminen kaihersi taas. Päätin, että parempi haistella ulkoilmaa. Ajoin autolla Kempeleeseen Zeppeliinin kauppakeskukseen.

Eipä se shoppailu piristänyt. En halunnut tutkia vaatealea, en halunnut ostaa sisustusartikkeleja. Ainoastaan kirjakaupoissa oli mukava tutkia uusia kirjoja. Kirjastossa luin Risto Ahdin uusimman runokirjan Ei kukaan. Sitten menin Prismaan. Katselin cd-levyjä ja laahustin käytävillä. Päätin ostaa kotiin kimpun punaisia ruusuja. Olisi kotona edes jotain tuoretta ja uutta, kun emäntä oli taas näin nuutunut.

Istahdin autoon kauppapusseineni, mietin kenelle soittaisin näin keskellä päivää ja kertoisin kuinka on niin synkkää. Mutta en sitten halunnut vaivata ketään. Sain päähäni lähteä käymään Kempeleen kirkossa. Jospa se auttaisi? Ajaessani sinne ajattelin, että tuskin se on auki. Ei kai nyt luterilainen kirkko ole päivällä auki. Kyyneleet valuen ajoin eteenpäin.

Kirkon parkkipaikka oli tyhjä ja ovi lukossa. Huomasin kirkon takana hautausmaan. En ollutkaan tutustunut vielä siihen. Nyt ei ollut kamera mukana, mutta ei se mitään. Aurinkokin oli tullut esille pilvien takaa siinä samalla.

Kävelin hautausmaalla ja yht'äkkiä kännykkä alkoi soida. Ei, se ei ollut minun kännykkäni. Hämmästelin. Hautausmaalla ei ollut ketään muuta kuin minä. Kuuluiko ääni läheiseltä pyörätieltä? Tuskin. Se oli liian kaukana. Yritin paikallistaa äänen, mutta sitten se lakkasi.

Päättelin, että jollakin vierailijalla oli täytynyt pudota kännykkä jonnekin hautojen luo. Yritin etsiä sitä. Missään ei näkynyt mitään. Välillä epäilin kuulleeni harhoja. Lopulta luovutin ja lähdin kävelemään syvemmälle hautausmaalle. Kyyneleet olivat jo siihen mennessä kuivuneet.

Äkkiä kännykkä alkoi taas soida. Juoksin äänen luo ja löysin soivan kännykän erään hautakiven luota, kukkien joukosta! Vastasin ja hetkisen aikaa meni selvittäessä soittajalle, että miksi minä, outo ihminen, vastasin ja missä minä olin. Soittaja oli kännykän omistajan poika. Hänen äitinsä oli lähtenyt käymään miehensä haudalla ja hukannut sillä reissulla puhelimensä. Äiti parhaillaankin etsi sitä jostain. Ei ainakaan hautausmaalta, koska olin siellä edelleen yksin. Kysyin, että missä poika asui. Ei asunut kaukana. Lupasin tuoda kännykän heti sinne.

Ajelin autolla muutaman kilometrin ja löysin osoitteeseen sittenkin, vaikka ei ollut karttaa ja Kempele ei minulle ole kovin tuttua seutua. Keski-ikäinen mies tuli pihalle kahvipaketti kädessä. Iloisesti hymyillen hän kätteli minua, kiitti ja ojensi kiitoksena kahvipaketin. Otin lahjan vastaan, ja olin vähintäänkin yhtä iloinen kuin hänkin. Käskin kertoa äidillensä terveisiä.

Lähdin ajelemaan kotiin hymyillen, eikä elämäni tuntunut yhtään turhalta tai tyhjältä. Aurinko paistoi. Tämmöisenä hetkenä uskoo Jumalaan, totisesti.

Kun asettelin kotona punaisia ruusuja maljakkoon, ajattelin, että olisin voinut antaa vaikka muutaman näitä kännykän mukaan ihan vain ilosta. Pelkästä ilosta.

Meille molemmille vastattiin rukouksiin: sekä minulle että kännykän hukanneelle. Uskotteko?

Inhimillinen tekijä (telkkariohjelma)

Satuin katselemaan eilen televisiota (ei omaani) ja näin osan Inhimillisesta tekijästä. Siis siitä Kakkosen keskusteluohjelmasta. Aiheena oli eronneet papit.

Ajattelin katsella ohjelman alkuosan Ylen Areenalta. Linkki sinne löytyy tästä.

Haastatellut papit olivat rohkeita ja hyvin inhimillisiä. He olivat uskaltaneet olla omia itseään, ja se näkyi. Papeille on vaikeaa erota. Papeiksi usein ryhtyvät elämänsä vakavasti ottavat ihmiset, jotka tuntevat syvää syyllisyyttä siitä, etteivät täytä ihanteitaan. Noin puhui pappi Aino-Kaarina Mäkisalo.

Esikuvana olosta tulee paineita. Mutta minusta virheettömyys ei ole esikuvamaista. Ei kulissien pito ole sellaista, mihin jokaisen pitäisi pyrkiä. Pitäisi pyrkiä sydämen rehellisyyteen. Jokaisessa on hyvää ja pahaa. Papeissakin.

Haastattelija kysyi minusta kovin hassusti, että voiko eronnut pappi olla esikuvana. Miksei voisi olla?

Mielestäni olkoon erehtynyt ja virheitä (ei vain avioliitossa vain muissakin asioissa) tehnyt pappi esikuvana vaikkapa siinä, miten kohtaa oman keskeneräisyytensä ja epätäydellisyytensä eli inhimillisyytensä. Aidosti ja rohkeasti kohdaten Jumalan ja lähimmäiset.

Tekopyhyys ei ole tavoiteltavaa.

On varmaan vaikeaa olla pappi. Poliisi voi ottaa virkapukunsa pois töistä lähtiessään ja lähteä vaikkapa kapakkaan vapaa-aikana. Voiko pappi tehdä niin? (toisaalta haluaako edes, mutta noin periaatteellisena kysymyksenä)

Wille Riekkinen sanoi, että uskonasiat ja parisuhdeasiat pitäisi pitää erillään. Mutta useinhan ne ovat juuri päinvastoin. Usko ja avioliitto ovat hyvin tiukasti kiinni toisissaan.

Ehkäpä kirjoitan tunne kommentteihin jotain, kun olen katsonut ohjelman alunkin.

Käykää lukemassa myös mitä Milvus on kirjoittanut omaan blogiinsa juuri tästä samasta ohjelmasta.

Eero Huovinen: Pappi?

Olen lueskellut huhtikuusta lähtien Eero Huovisen kirja Pappi? (WSOY 2001) . Olen nyt vasta sivulla 84. Kirja on niin runsas ja ajatuksia herättävä, että sitä on ollut vaikea lukea tuon nopeampaa.

Huovinen on kirjoittanut kirjan kuin henkilökohtaisen kirjeen. Itseasiassa kirjaa voi pitää paimenkirjeenä alaisilleen, mutta silti sen voi lukea kuka tahansa pappeudesta ja teologiasta kiinnostunut. Huovinen kertoo asioista läheltä itseään. Kevyesti, mutta silti harkiten ja viisaasti. Asioita pitää usein jäädä itse hiljaisuudessa miettimään.

Huovinen pohtii kirjassa pappeutta lähes jokaiselta mahdolliselta suunnalta.

Osassa Ihmisen palvelija kirjoitetaan s. 62 esimerkiksi näin:

"Papin ovi voi olla joko suljettu tai kutsuvasti raollaan. Kiireinen pappi on varattu pappi. Liikaviisaat papit nolaavat ja karkottavat luotaan. Nokkelat papit saattavat hämmentää enemmän kuin kutsua. Tavallinen pappi on kynnyksetön pappi. Pappi, jolla on korvat auki, alkaa vähitellen kuulla ihmeellisiä tarinoita ja kertomuksia, sekä iloisia että raskaita kokemuksia ihmisten elämästä."

Kirja-arvostelu en pysty teoksesta vielä tekemään. Saa nähdä kauanko menee, että saan sen edes luettua.

Netistä löytyivät seuraavat arvostelut:

Yliopistolehti
Helsingin Sanomat

Muistokirjoitushaaste

Tuomo haastoi minut kirjoittamaan itselleni muistokirjoituksen. Otin haasteen vastaan ja tässä se on.

Muistokirjoitus

Olemme kokoontuneet tänään tänne pieneen kappeliin muistelemaan Heidiä, äitiä ja isoäitiä, joka kuoli kunnioitettassa 92-vuoden iässä.

Heidillä oli kaksi lausetta, joita hän kuljetti mukanaan, muistoissaan, koko elämänsä. Ne olivat:

• Ikinä ei tiedä mitä kivaa huomenna tapahtuu.
• Jos sinusta tuntuu, ettei kukaan rakasta sinua, Jumala rakastaa kuitenkin.

Hänellä oli kyky nähdä asioissa valoisat puolet. Vaikka hän koki elämänsä aikana vaikeita kausia, hän ei koskaan lamaantunut lopullisesti. Hän uskoi, toivoi ja rakasti omalla tavallaan.

Heidi sanoi usein, että hän on vain ihminen. Ihan tavallinen ihminen. Hänessä oli paljon hyvää ja paljon pahaa. Hänessä oli ristiriitoja ja sisäisiä haavoja, mutta silti hän yritti parhaansa. Hän halusi selättää syntinsä ja elää yksinkertaisella, nöyrällä tavalla. Hän piti ylpeyttä ja ajattelemattomuutta pahimpina kuolemansynteinään. Hän halusi tehdä työtä sen eteen, että pysyisi havahtuneena ja valveilla. Monissa runoissaan hän kuvasi sisäisiä kamppailuitaan.

Mutta Heidi uskalsi kyllä unelmoida ja haaveilla. Hän ei piilottanut toiveitaan. Hän uskalsi myös toteuttaa useita haaveita. Hän kirjoitti lukuisia kirjoja, vaihtoi ammattia monta kertaa, opiskeli kuvataiteita, maalasi tauluja, teki veistoksia ja kiersi ympäri Suomea puhumassa hänelle tärkeistä ja lähellä olevista asioita. Hän halusi mahdollisimman monien pysähtyvän ja oivaltavan, että elämän ei tarvitse olla ikuisesti kärsimystä. Heidi oli idealisti. Hän halusi koskettaa muita taiteensa ja runoutensa avulla.

Heidillä oli valoisan asenteensa rinnalla synkkä puoli. Hänellä oli vahva tarve luoda taidetta ja vetääntyä syrjään arkielämästä tasaisin väliajoin. Tuo piirre tuli vahvemmaksi sitä mukaa kuin hän vanheni. Monet hänen filosofisista kirjoistaan huokuvat vakavuutta ja käsittelevät elämän perimmäisiä kysymyksiä.

Hänen tyttärensä kertoivat, että äitinä oli usein ailahtelevainen, mutta rakastava, leikkisä ja kuunteli aina mitä tyttärillä oli hänelle asiaa. Mummina hän oli kultainen ja avulias. Hän rakasti hassuttelua. Hän kannusti lapsiaan löytämään oman tiensä ja oman onnensa.

Kun häneltä oli nuorena kysytty, että pitikö hän itseään hyvänä äitinä, hän oli tuhahtaen sanonut: "Mistä minä sen tiedän! Kysykää tyttäriltäni, kun he ovat kasvaneet isoiksi. He sen tietävät parhaiten."

Heidi ehti elää leskenä useita vuosia miehensä poismenon jälkeen. Hän ja hänen miehensä ehtivät olla naimisissa 60 vuotta. Heidin nuoruuden haave siis toteutui. Hän usein oli kuvitellut, että he sitten joskus saavat vanhana mummona ja pappana kiikkua vierekkäin keinutuoleissa vanhainkodissa.

Kuoleman jälkeiseen elämään hän suhtautui luottavasti. Heidin mielestä oli tärkeää keskittyä tähän elämään ja hetkeen. Kuolemaa ei tarvitse pelätä. Hän oli sitä mieltä, että kyllä Jumala huolehtii hänestä kuoleman jälkeen ja tietää hänelle juuri sopivan paikan. Miksi murehtia sitä jo nyt? Mutta toisaalta asiaa ei kannattanut jättää ajattelematta ja sulkea silmänsä siltä totuudelta, että jokainen kuolee jonain päivänä.


Lopuksi luemme yhdessä vielä Heidin lempikohdan Raamatusta (1. Kor luku 13) :

1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. 2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. 3 Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.

4 Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, 5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, 6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. 7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.

8 Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. 9 Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, 10 mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.

11 Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. 12 Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.

13 Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.

Lepää rauhassa, Heidi. Me jäämme sinua kaipaamaan.

Päivän buddhalainen saarna

Kirjoitin Kirjoittamalla Blogiin pitkän kirjoituksen Myötätunnosta ja ymmärtämisestä. Käykää lukemassa se sieltä ja minusta olisi mukavaa, että kirjoittaisitte sinne kommentteja. Siteeraan siinä Dalai Laman Avosydämin kirjaa.

Tajusin, että taisin kirjoittaa sunnuntain kunniaksi buddhalaisen saarnan. Tai esseehän se on. Vai onko?

Elämä pääsiäisen jälkeen

Söpö pieni sisäkukka... Klikkaa suuremmaksi.

Pääsiäinen oli ja meni. Kävin jo Pitkäperjantaina kirkossa. Aamu oli pilvinen, mutta kun istuin kirkonpenkille aurinko paistoi suoraan minuun. Aivan kuin olin toivonut. Ihmettelin hetken ja päättelin, että ehkä ihminen saa Jumalalta juuri sitä mitä tulee hakemaan. Minä tulin hakemaan auringonvaloa, joka kimaltelisi kristallikynttelikössä.

Saarna kertoi ristiinnaulitusta Jeesuksesta ja kahdesta ryöväristä, jotka ovat ristiinnaulittuna hänen rinnallaan. Tämä näky kuvastaa ihmisen ja koko ihmiskunnan elämää. Pappi esitti kysymyksen: Kummalla ristillä haluat olla? Olemme rikkoneet ja synnin omat, kuolema on sen palkka. Miten kohtaat kuoleman ja Jeesuksen? Pilkaten ja nauraen kuten toinen ryöväri vai katuen ja uskoen kuten se ryöväri, jolle Jeesus antoi lupauksen: Vielä tänä päivänä olet taivaassa kanssani.

Minun mieleeni nousi toisenlainen ajatus. Mitä jos voisimme valita Jeesuksen ristin omaksemme? Tuohon ajatukseen vaikuttaa buddhalainen kirjallisuus mitä olen lukenut. Valaistumisen näkemys, buddhaksi tuleminen, ei kuulu kristinuskoon. Mutta saahan sitä aina pohtia ja miettiä.

PakinaPerjantai: Aikuisten satu

Aiheena tänä perjantaina on siis satu aikuisille.

En kerro mitään satua, joka alkaa sanoilla Olipa Kerran ja päättyy sanoihin Sen Pituinen Se. Pohdin hieman sitä, että minkä takia satuja on olemassa.

Mietin tätä jo toissapäivänä median uutisoidessa surullisen uutisen pienestä pojasta, joka käveli jokeen ja hukkui. Se kosketti minua ja aiheutti tunnemyrskyn.

Mieleeni nousivat vanhat tarinat Vesihiisistä, Ahdista ja muista vedenhengistä. Puhutaan myös Vetehisestä tai Näkistä. Wikipediassa kerrotaan näin:

Näkkiä ja sitä muistuttavia taruolentoja käytetään yleisesti lasten pelotteluun, esimerkiksi estämään lapsia uimasta liian syvälle järveen. Uskomuksen mukaan Näkiltä turvassa voi uida kun uimaan mennessä heitti kourallisen kiviä, multaa tai hiekkaa veteen ja sanoi "Näkki maalle, minä veteen." ja takaisin maalle tullessa muuten sama, mutta sanat ovat "Näkki veteen, minä maalle."

On luotu tarina, jotta lapset eivät olisi menneet veden luo yksin tai eivät olisi ainakaan menneet syvään veteen. Eivät olisi hukkuneet. Ehkä kertojat olivat itsekin uskoneet Näkkiin, ehkä ei.

Tuollainen uskomus on voinut olla myös lohdun tuova asia etenkin silloin, kun on tapahtunut selittämätön hukkuminen. Vanhemmat ovat ajatelleet, että vedenhenget olivat houkutelleet lapsen rantaan ja veteen. Vesihiisi vei ja nappasi.

Aina tapaturmalle ei löydy järjellistä selitystä. On vain suru ja hämmennys. Mieli haluaa kuitenkin selittää asian jotenkin. Miksi näin tapahtui?

Jos haluaa uskoa, että jokin tapaturma ja kuolema kuului Jumalan suureen suunnitelmaan, niin se sitten on. Se on uskon asia.

Mutta myös sadut ja tarinat tuovat ihmisille lohtua. Me tunnistamme helposti vanhan ajan satuja. Nykyajan aikuisten saduissa esiintyvät "uudet" olennot. Nykyaikaiset enkelit, sielun- ja henkioppaat, avaruusolennot tai mystiset henget, jotka tuovat meille energioita ja sanomia jostain muualta.

Aikuiset kaipaavat satuja ja tarinoita. Halutaan uskoa ja toivoa johonkin itseä suurempaan ja arkielämää kiehtovampaan. Kaivataan mystiikkaa ja taikaa. Paolo Coelhon kirja Alkemisti on suurta satua aikuisille. Siksi se on niin paljon luettu kirja.

Satujen ja tarinoiden avulla on myös helpompi kertoa tärkeitä asioita. Niihin sisältyy universaaleja symboleja (kuten uniinkin). Niiden avulla voi välittää sanomaa ilman väkisin tuputtamisen makua. Raamatussa on paljon vertauksia. Jeesus käytti niitä sen takia, että ihmiset olisivat ymmärtäneet hänen viestinsä paremmin. Kuinka suuri osa Raamattua on vertauskuvaa ja kuinka suuri osa todellisia tapahtumia? Onko tuo edes tärkeä kysymys?

Saduissa ja vertauksissa on aina opetus. Sen voi sieltä löytää yhä uudelleen ja ehkä myös hieman uudella tavalla. Kun tulemme vanhemmiksi ja kypsemmiksi, näemme asiat toisin. Tärkeintä on jälleen kerran nähdä sanojen taakse. Katsoa läpi muodon suoraan sisältöön.

Ihmiset eivät keksi satuja ja satuolentoja huvikseen. Niiden avulla on aina yritetty selittää ympäröivää maailmaa itselle ja muille aikojen alusta lähtien. Myytit ja mytologia elävät edelleen syvällä meidän sisällämme.

Draamatun harjoitusmateriaalia

Vuodatuksen puolella julkaistaan sarjakuvalinjalaisten harjoitusmateriaalia aiheesta.

Katsokaa täältä Draamattua! :)

Raamattu ihan uusin silmin

Kysyin opettajaltamme, että saanko kirjoittaa tästä jännittävästä aiheesta blogiini. Tottakai, hän sanoi. Ja mielipiteet ovat suotavia. Yhteistyötä. Kommunikaatiota.

Limingan taidekoulun sarjakuvalinja ja kirjoittajalinja yhteystyössä kirjoittaa tänä keväänä Raamatun uusiksi. Viime vuonna Seitsemän veljestä sai taidekoulun käsittelyn. Tämän näköinen tuli ainakin kirjan kannesta.

Nyt opettajia ja meitä oppilaitakin hieman jännittää mitä tapahtuu, kun vallattomat sarjislaiset pistävät Jeesuksen seikkailemaan mangamaisesti ja syvälliset zeniläiset kirjoittajalinjalaiset miettivät mitä Raamattu ihan oikeasti haluaa kertoa meille.

Varmasti syntyy jotain mielenkiintoista. Toivottavasti ei kuitenkaan jumalanpilkkasyytettä ja pahaa mieltä. Toivotaan oivalluksia ja oppimisen iloa.

Itse väännän esseestä aiheesta: Suurin on rakkaus tai Rakkaudella pelastuu tms. Otsikko on vielä hakusessa. Mutta viittaan esseessä Paavalin 1. kirjeeseen korittilaisille ja siihen 14. lukuun. Väitän jotakin tällaista: "Uskossa eläminen on rakkaudessa elämistä. Jos siis uskossa pelastuu, niin myös rakkaudessa pelastuu."

Haluan kertoa samaa asiaa mitä GS kertoo, mutta omin sanoin.

Sain juuri valmiiksi erään version. Siitä tuli jotenkin liian saarnaava, väkinäinen, lukijaa aliarvioiva... uh. Pitää kirjoittaa ihan uusiksi. On siinä johdanto, selostus, vakuuttaminen ja yhteenveto. Mutta en ole tyytyväinen.

Mutta... asiaan.

Kertokaapa mielipiteitä siitä, miltä kuulostaa sarjakuvaRaamattu? Ensimmäisiä ajatuksia? Ohjeita? Toiveita?

Jeesus-vauva hukassa

Vasta tänään saimme purettua kuusen. Tungimme koristeita pahvilaatikoihin. Kokosin seimen. Jeesus-vauva oli hukassa! Olin antanut lasten leikkiä sillä. Itsekin leikin sillä lapsena. Seimi on jostain 1970-luvulta. Ihme kyllä lähes kaikki hahmot ovat säilyneet tallella. Seimessä katto alkaa olla aika paljas. Oljet ovat putoilleet vuosien aikana. Yksi tyttäristäni onnistui katkaisemaan Jeesukselta käden. Luuli kai, että se on jokin action-nukke, jolla kädet liikkuu sinne ja tänne. Nyt Jeeses on yksikätinen. Huomaatteko kuvasta? Hieman aluksi harmitti, mutta itsepä annoin leikkiä niillä. Ja annan leikkiä jatkossakin.

Sanoin lapsille, että kyllä Jeesus on löydettävä. Mitä seimiryhmällä tekee ilman vauvaa? Tyhjä seimi keskellä olisi kovin surullista. Onneksi löysin vauvan lopulta tietokoneen vierestä hiirimaton alla. Kummallinen paikka...

Nyt seimi odottaa koottuna ensi vuotta.

Tästä tuli myös mieleeni eräs automatka tyttärieni kanssa. On mahtavaa kuunnella lasten puhetta. He ovat niin avoimia ja mielikuvitusrikkaita. Rajoja ei ole. Vielä. He puhuivat keskenään Jumalasta ja Jeesuksesta. He kuulemma kertoivat vitsejä toisilleen. Keksimmäinen tytär jutteli Jeesuksen kanssa. Vanhempi naureskeli Jumalan kanssa. Jumala keksi tällaisen vitsin: "Olipa kerran maapallo, jolla oli jalat ja se lähti juoksemaan. " Tytär nauroi makeasti ja kehui minulle Jumalan huumorintajua.

Eräällä toisille automatkalla vanhempi tyttäreni mietti, että onko Jumala tyttö ja poika. Sanoin, että Hän taitaa olla sekä tyttö että poika. "Miten ihmeessä voi olla molemmat?" tyttöni kysyi. "Niin vain on", vastasin. Hän mietti hetken. "Nyt tiedän. Toisella puolen päätä Jumalalla on tyttöhiukset ja toisella puolen poikahiukset!" Niin, lapset keksivät kyllä selityksen kaikkeen, jos vain annamme keksiä.

Vastasin kysymykseen myös, että joissain uskonnoissa Jumala on mies. Jotkut myös uskovat, että Jumala on nainen. Jossain uskonnoissa on myös paljon jumalia, naisia ja miehiä. Siitähän tyttöni heti sai päähänsä, että sitten täytyy syntyä myös lapsijumalia.

Kirjoitan joskus toiste lisää näistä suurista keskusteluaiheista lasteni kanssa. En vielä kertonut puoliakaan. ;)

Toukokuu2006: Martta ja Maria

Vastaan nyt Ajatusvirran heittämään kysymykseen, jota pohditaan täällä.

Raamatussa (Luukkaan evankeliumissa) lukee näin: "Martta ja Maria.

Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: "Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua." Mutta Herra vastasi: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois."

Mitä siis Jeesus tarkoitti?

Ajatusvirran blogissa ryhdyttiin jo miettimään sitä, että kumpi naisista on "parempi". Ahkera Martta vai laiska Maria?

Ulkopuolinen kommentoi: "Onko esimerkiksi vieraita vastaanottaessa tärkeintä se, että kuuntelet heitä ja olet läsnä vai se, että palvelet heitä ja näytät hyvän perheenäidin taitosi. Kaksipiippuista, sillä antamalla heille aikaasi osoitat arvostasi heidän läsnäoloasi, mutta palvellessasi osoitat arvostavasi heidän läsnäoloa, koska olet vaivautunut tekemään heidän eteensä jotakin."

Minäkin ryhdyin miettimään tuota. Tasapaino ahertamisen ja laiskottelun välillä olisi kai paras olotila. Ei saisi ahertaa keittiössä niin, että uupuu. Mutta ei pelkkä laiskottelukaan hyväksi sielulle ole. Mieleeni tuli vasta lukemani ohje zen-meditaatiosta. Jos meditaatiossa ponnistelee liikaa, meditaatio hajoaa, olet liian jännittynyt ja vaativa. Jos et keskity kunnolla ja ponnistelu on laimeaa, niin mieli alkaa harhailla ja eksyt haaveiluun. Meditaatiossa on löydettävä sopiva tasapaino ponnistelun ja rentouden välillä. Tekstissä sanotaan näin: "Perinteinen vertaus harjoituksesta on kuin pitäisi lintua kädessä. Jos hellittää, se karkaa; jos puristaa liikaa se vahingoittuu."

Ajattele meditaatioharjoituksen tilalle oma elämäsi ja linnun tilalle oma sydämesi. Jos ponnistelet liikaa, sydämesi murskaantuu. Jos ponnistelet liian vähän, sydämesi karkaa ja hukkaat sen.

Mutta sitten päätin etsiä myös netistä kirjoituksia, jotka kertoivat Martasta ja Mariasta. Löysinkin hyvän saarnan.

Siellä sanotaan näin: "Maria valitsi levon ja rauhoittumisen, kuuntelemisen ja pysähtymisen. Hän valitsi Jeesuksen seurassa olemisen. Näiden valintojen tekeminen ei ole helppoa meillekään."

Siis Maria osasi tehdä oikean valinnan oikeana hetkenä. Juuri Jeesus oli tullut nyt heidän kotiinsa ja Maria halusi kuunnella mitä Hänellä oli sanottavaa. Ehkä hänkin ahersi edellisenä päivänä Martan rinnalla? Ehkä seuraavanakin päivänä? Mutta juuri tuona ainutlaatuisena hetkenä hän tajusi pysähtyä ja hiljentyä. Muuten hän ei olisi kuullut mitä Jeesuksella oli sanottavaa.

Olen samaa mieltä saarnan kirjoittajan kanssa. On tärkeää oppia tunnistamaan ne hetket jolloin pitää pysähtyä ja kuunnella, eikä murehtia tai touhuta. Jotain saattaa jäädä huomaamatta siinä kiireessä. Se jokin voi olla mikä tahansa: alitajunnan syvempi sanoma, kehon varoitus ottaa löysemmin, hengellinen viesti tai lähimmäisen kohtaaminen. Ajatelkaapa vaikka lasta. Lapsi tulee kiskomaan hihasta ja pyytää: "Äiti, äiti, minulla on asiaa". Hän haluaa huomiota. Jaksaako hän odottaa sitä, että äiti tehnyt vielä tuon tai tämän jutun? Usein on tapana sanoa: "Odota hetki, äiti tekee tämän vielä, tässä ei mene enää kauaa" (ja siinä menikin vielä kuitenkin 15 minuuttia). Ehkäpä vain pieni hetki läsnäoloa riittäisi ja hän lähtee tyytyväisenä takaisin leikkimään? Äiti saa rauhassa jatkaa sitä mitä oli tekemässä.

Ei ole siis kyse siitä, että onko parempi olla vieraille vain läsnä vai sitten hiki hatussa palvella heitä. Onko kyse siitä, että osaammeko tehdä oikean valinnan oikeana hetkenä? Niin kuin Ellinoorakin kommentoi: "Olen ajatellut, ettei kyse ollut ollenkaan Martan tehtävien väheksymisestä, enemmänkin sen painottamisesta, että asioilla on aikansa."

Näin minä ymmärsin tämän tarinan Martasta ja Mariasta.