Pages

keskiviikkona, syyskuuta 18, 2013

Ihanaa! Savikurssi alkoi taas!

Kukkahattusetä 

Uskomatonta kuinka aika menee nopeasti. Limingan kansalaisopiston savikurssi alkoi taas tiistaina. Nyt aloitin jo kolmannen vuoden saven seurassa.

En ollut päässyt koko kesänä muotoilemaan saveja tai niitä rakkaita kasvojani, joten ensimmäinen työni oli KASVOT (ei mikään yllätys). Ensin tein pään vain sen takia, että voisin harjoitella silmän muovailemista. Löysin netistä hyvä opetusvideon: Sculpting Geometric. Mutta yksi asia johti toiseen, ja lopulta edessäni oli iloinen Kukkahattusetä!  Kukkahattutädit ovat olleet nyt kuuma puheenaihe. Esimerkiksi Limingan Taiteilua -viikonloppuna nämä  alla olevat kukkahattutädit ilahduttivat ihmisiä.  (itse olen valokuvan alareunan nuorin hattupää)

Mutta kyllähän sitä Kukkahattusetiäkin pitää olla!

Nyt onkin sitten jännää miltä setä näyttää polttamisen jälkeen. Itse en pidä juurikaan mustasta savesta. En oikein osaa sitä lasittaa. Mutta muutakaan ei minulla ollut nyt jäljellä. Lisää savea tulee ensi viikolla. Rakusavi on lempisaveni.

Lupaan laittaa tänne kuvan lopputuloksesta! Toivottavasti sedän hattu pysyy kasassa...

PS. Pääsin mukaan NamUt -ryhmään. :D Käykääpä katsomassa mikä ihme se on... ;) Minä olen ainakin iloinen asiasta.

sunnuntaina, syyskuuta 15, 2013

Makro Tex -haaste: VÄRI

(klikkaa isoksi)

Otin tänään orvokit pois ja laitoin tilalle kirjavia callunoita eli aitokanervia. 
Yhdessä kallunassa on jopa kolme väriä eli violettia, valkoista ja keltaista.
Taitaa olla uutuus, koska en ole ennen kirjavia yksilöitä nähnyt.
Juuri sopiva syksyinen värisekoitus.
Tässä lähikuva violetista väristä.

torstaina, syyskuuta 05, 2013

Runotorstain moderaattoriksi ja Kalevan jutusta

Minä ja Kaisa.
Kuvakaappaus Kalevan sivuilta.
Osa jutusta löytyy täältä!


Runoilijaystäväni Kaisa Halmkronaa ja minua haastateltiin 23.8.2013 Kalevaan. Aiheena oli runomuotokuvat ja runoilijuus. Kirjoitimme myös toisistamme runomuotokuvat lehteen. (Minun kirjoittama runomuotokuva Kaisasta on tuossa alhaalla) Samalla esillä oli tuo tuleva Taiteilua -viikonloppu Limingassa, joka meni mainiosti. Oli ihana ilma koko viikonlopun.

Toinen runouteen liittyvä asia. Runotorstaita uhkasi lakkautus!!! Hui kauhistus. Uusi moderaattoreja kaivattiin. Niinpä päätin ilmoittautua moderaattoriksi. Myös runoilija Ari Kokkonen ilmoittautui mukaan talkoisiin. Mahtava juttu! Runotorstai jatkaa eloaan.

Käykääpä osallistumassa tämän viikon haasteeseen!