Kävelin bellafordimaisen usvan peittämää kujaa pitkin ja roikotin perässäni uutta käsivarttani. Olin ostanut sen hetkeä aikaisemmin alennusmyynnistä. Uusi käsivarteni olisi täydellinen lisä huippuunsa trimmattuun kehooni. Vanha käteni leikattaisiin irti, ja samalla pääsisin eroon ärsyttävästä tatuoinnistani. Se oli mennyt jo pois muodista kaksi vuotta sitten. Lupasin nyt itselleni, etten enää sortuisi uuteen tatuointiin. En edes jokakesäisillä EetteriFestivaaleilla.
Kirurgisia vartalonmuokkausliikkeitä sijaitsi Matomäenkadulla vieri vieressä. Mutta olin silti epäileväinen sen suhteen, että saisin ajan jonottamatta. En kuitenkaan aikoinut vaipua epätoivoon vaan päätin kokeilla onneani. Ehkä jossain kadun liikkeistä saisin peruutusajan?
Ensimmäinen ja toinen yritys veti vesiperän. Kaikki ajat olivat menneet kuukaudeksi etukäteen. Huomasin odotushuoneessa monta muutakin kädenvaihtoon tullutta, jotka olivat eksyneet samaan alennusmyyntiin kuin minäkin. Mutta miten heillä oli jo aika? Ehkä heillä oli vakituinen leikkausaika joka kuukaudelle? Olin kuullut, että moni järkeä ihminen tekee niin.
Minua ei voinut sanoa järkeväksi. Olin hetkessä eläjä. Tein heräteostoksia. Puoli vuotta aikaisemmin ihastuin enkelinsiipiin ja päätin ostaa sellaiset joululahjaksi itselleni. Mutta kun menin hakemaan niitä kaupasta, muutin mieleni välittömästi kun näin pirunpunaiset paholaisensiivet. Valitettavasti jaksoin hoitaa ja rasvata niitä vain kuukauden verran. Ne vetivät todella paljon kosteusvoidetta. Höyhensiivet olisivat olleet varmaan helppohoitoisemmat. En kuitenkaan laittanut itselleni enkelinsiipiä samalla kun poistatin paholaisensiivet. Enää enkelinsiivet eivät kiinnostaneet. Haaveilin jo aidoista tiikerinkorvista.
Nyt siis seisoin kadulla uusi käsivarsi kainalossa ja etsin jotakuta, joka laittaisi sen paikoilleen. Aikaa ei ollut paljon. Käden viimeinen käyttöpäivä lähestyi. Se olisi seuraavana päivänä. Siksi käsivarsi olikin ollut alennusmyynnissä. Tarkastelin kättä. Siinä oli kauniit sormet ja valmiiksi hoidetut punaiset kynnet. Onneksi toinen käteni oli metallinen, hopeanhohtoinen, ja erilaisuus ei haitannut mitenkään. Kaksi erilaista kättä täydentäisivät toisiaan. Herkkä aito käsi ja vahva metallinen käsi olivat sopiva pari.
Jotta käsivarteni ei pilaantuisi eikä minun tarvitsisi heittää sitä bioastiaan, täytyisi minun hankkia laiton kirurgi. Siinä oli riskinsä. Tulehdukset, kiskurihinnat, epäillyttävät työtilat; siinä muutamia haittoja. Lisäksi olin kuullut monta urbaanilegendaa siitä, että laittominen kirurgien asiakkaita saattoi myös kadota hämärissä olosuhteissa. Itse olin sitä mieltä, että moinen oli vain kateellisten, laillistettujen kirurgien panettelua.
Kaivoin taskustani tietokoneeni. Avasin sen ja selasin muistiota. Minulla oli yksi salainen numero eräälle salaiselle kirurgille. En muistanut mistä olin sen saanut. Mutta eipä sillä väliä. Taisi olla niitä aikoja, kun käytin liikaa seerumia. Minulla oli pahoja muistikatkoja siihen aikaa.
Soitin tietokoneella tuohon numeroon ja pehmeä-ääninen nainen lupasi hakea minut autolla heidän toimipaikkaansa välittömästi.
Minut tultiin hakemaan hyvin pian.
Sen jälkeen en muista tapahtumista mitään.
Ensimmäinen asia minkä muistan tapahtuneen tuon jälkeen oli, että istuin suuressa kokoussalissa. Vierelläni istui suoraryhtisiä miehiä tummissa puvuissaan ja naisia hienoissa jakkupuvuissaan. Minullakin oli sellainen jakkupuku päällä. Kaukana edessä puisessa puhujapöntössä seisoi tutunnäköinen, pitkä mies, ja minun sylissäni oli vihreä kansio, jonka kannessa luki suurilla kirjaimilla:
UUSIEN KANSANEDUSTAJAEHDOKKAIDEN PEREHDYTTÄMISKANSIO
*********************************
Pitkästä aikaa osallistuin siis PakinaPerjantaihin. Haastesanana on muuntautuminen.
Päätin kirjoittaa juuri tällaisen tarinan kunnianosoituksena Pasi Ilmari Jääskeläiselle, joka on kirjoittanut meille hurjan nautittavia novelleja ja julkaissut ne kirjassa Taivaalta pudonnut eläintarha. Olen juuri lukemassa tuota kokoelmaa ja teenkin siitä arvostelun, kunhan olen saanut sen luettua loppuun.
Jääskeläinen valoi taas uskoa minuun siitä, että suomalainen kirjallisuus voi olla nauttivaa.
lauantaina, toukokuuta 10, 2008
torstaina, toukokuuta 08, 2008
RunoTorstai
Hänen nimensä on W
hän elää edelleen
pyyhkii kostein käsin
keittiön pöytää
ruohoa on kasvanut
piikkipensaisiin
ja minä olen
lämmintä vettä
**************
RunoTorstaissa innoittajana oli tällä kertaa maalaus. Millainen? Katsokaa täältä.

maanantaina, toukokuuta 05, 2008
Eilen lauloi pääskynen, tänään sataa lunta
Eilen oli mahtavan kesäinen ilma. Aurinko lämmitti kuumasti. Lapset saivat juosta pihalla t-paitasillaan.
Tänään on kylmää, vain +4 astetta, ulkona sataa lunta.
Ei ole yhtään kiva juttu.
perjantaina, toukokuuta 02, 2008
Tiedätkö mikä on sisäinen johdatuksesi?
- Joka kerta kun et seuraa sisäistä johdatustasi, tunnet energian vähenemisen, voiman vähenemisen, henkisen kuoleman tunteen. Shakti Gawain
Eläimet "tietävät" mikä niiden luonto on. Tiikeri metsästää. Papukaija lentää vapaana sademetsässä. Delfiini ui meressä. Simpanssi elää laumassa yhdessä muiden kanssa etsien ruokaa. "Tietäminen" on ehkä väärä sana. Ne eivät tiedä, kuten ihminen voi tietää asioita. Ne vain elävät niin kuin on tarkoitettu. Mutta ne ahdistuvat ja masentuvat, jos ne eivät saa tai voi toteuttaa sisimmäistä tarkoitustaan. Ne sairastuvat kaipuuseen.
Osaatko sinä automaattisesti löytää sisäisen johdatuksesi? Mitä tulit tänne tekemään?
Mitä sinä kaipaat? Mistä sinä unelmoit?
keskiviikkona, huhtikuuta 30, 2008
Vappua, vappua, vappua!
Oikeita munkkeja ja aitoa simaa!(joku muu on tehnyt nuo kuin minä, mutta ei kaupasta kuitenkaan)
Riemuisaa vappua kaikille! Ja olkoon myös Vappupäivä hyvä päivä ja perjantaina sellainen olo, että elämä on edelleen ihanaa.
Istun kotona netissä ja juon kahvia. Aurinko paistaa. On ollut uskomattoman lämmin päivä. Lasten kanssa puhalsin pihalla saippuakuplia. Sitten syötiin sipsiä ja munkkia sekä juotiin simaa. Nyt ne pyöräilee tuolla ulkona. On hiljaista. Kissa nukkuu makuuhuoneessa. Tuntuu ihan tavalliselta perjantai-illalta. Sitä tietää, että huomenna ei tarvitse mennä töihin.
Mies on harrastamassa. Juuri nyt kello 1900,täällä. Me ei nyt menty katsomaan. Käytiin katsomassa ns. lyhyt harjoitusesitys aikaisemmin. Hyvin laulavat. Pidän peukkuja kotona, että menee tämäkin esitys hyvin.
Ihan rento fiilis, mutta kieltämättä hieman väsynyt. Jos jotain voisi toivoa, niin olisi kiva ystävien kanssa vaikka grillailla ja viettää rentoa, keskustelevaa, nauravaista, lapsiystävällistä iltaa. Ehkä jokin päivä tuo toive on totta. Aika aikaa kutakin, niinhän sanotaan. Muistan kyllä, että vuosia sitten vielä oli grillausiltoja ystävien kanssa kesäisin. Mihin ne päivät ovat hävinneet?
Itselle Vappu on nykyisin juhla, johon ei oikein osaa suhtautua enää samoin kuin ennen. Siis meidän perhe ei enää juo alkoholia. Ehkä tuossa aidossa simassa on hieman prosentteja. Olen kuullut, että hiivasima voi olla hyvinkin arvaamatonta. Hmmm.
Koko tämä päivä on siitä huolimatta ollut täynnä alkoholia ja heidän käyttäjiä. Aamutv:ssä haastateltiin poliisia ja kyseltiin tarkasti miten poliisi on varautunut juhlintaan. Aivan kuin haluttaisiin varmistaa, että pitäähän poliisi meistä huolen!
MeNaiset -lehdessä oli ohjeita siihen miten valitaan hyvä kuohujuoma.
Radiossa juontajat laskivat tunteja siihen milloin he pääsevät korkkaamaan punkkupullonsa.
Jokapaikassa on tarjolla vain kostea Vapunjuhlintamalli. Eikö muuta tapaa sitten ole?
Poliisin jopa pitää erikseen muistuttaa, että alaikäisiltä viedään kohdattaessa viinat!
Poliisin nettisivuilta bongasin tällaisenkin tiedon: Poliisin toiveena on, että vanhemmat kantavat vastuunsa sekä lapsistaan, että itsestään. Huoltajan rooli on olla rajojen asettaja, aikuinen, ei kaveri lapselleen.
Tuntuu, ettei Vappu ole enää työn tai opiskelijoiden juhla. Kevään tulemista ei juhlita. Tämä on Kuningas Alkoholin juhla.
Voisihan sitä yhden viinilasin ottaa, minäkin, mutta senhän voi ottaa milloin vain. Ehkä mieluummin otan sen joskus ravintolassa hyvän pihvin seuruna. Ja viiniähän saa myös alkoholittomana. Olen huolissani vain siitä, että kohtuus unohtuu yhä useammalta ja yhä useampi kohtuuden unohtajista on hyvin nuori, vielä lapsi.
Huomenna sitten mietitään jo ihan muita asioita kuin parasta viinimerkkiä tai kuohujuoman valmistajaa. Vappupäivänä lasketaan montako hälytystä tuli poliisille ja palokunnalle. Montako hukkui? Montako tapettiin? Ajettiinko pahoja autokolareita?
Lehdissä on varmaan ne perinteiset jutut keinoista, joilla krapulaa voitaisiin lieventää ja moraalista morkkista vähentää, jos tuli töppäiltyä sosiaalisesti.
Minusta paras krapulan lievittäjä on se, ettei ota paljon tai ollenkaan sitä alkoholia.
Taidan hakea keittiöstä lisää kahvia ja yritän keksiä lisää kivaa vapputekemistä. Pitäisiköhän alkaa soittelemaan ihmisille ja kyselemään kuulumisia? Onko ehdotuksia? Mitä te teette nyt vappuaattona?

keskiviikkona, huhtikuuta 23, 2008
Hyvä kirja!
Kylläpäs taas luin hyvä kirjan. Juuri oikeaan aikaan se tuli vastaan, kun kirjoilla on tapana tulla.
Kirjoitin siitä arvostelun ja pohdintaa tuonne Kirjastokassiini. Tästä pääsee tutustumaan kirjaan:
Irene Kristeri: Itsensä näköinen ihminen.
Se on kirja, jonka kannattaa lukea, jos olet juuri miettimässä elämääsi ja pohtimassa sen suuntaa eli:
A) Olet juuri aikuistunut. Oletko saanut tarpeeksi turvallisuutta ja rohkeutta astua elämään omana itsenäsi ja yksin?
B) Olet hieman alle 40-vuotias. Teetkö työtä josta pidät? Oletko tyytyväinen parisuhteeseesi? Onko elämäsi sellaista kuin kuvittelit sen olevan tässä iässä?
C) Olet vähän päälle 50-vuotias. Lapset ovat lähteneet kotoa. Parisuhde on uuden edessä, jos sitä edes on enää olemassakaan. Et ole enää niin nuori ja vetreä. Mietit, tässäkö tämä elämä nyt oli?
Tuo kolme vaihetta on kuvattu kirjassa. Ne ovat mahdollisuuksiamme ryhtyä elämään itsensä näköistä elämää, jos emme lähde pakenemaan sitä. Voimme syntyä aikuisuuteen.

Tunnisteet:
arvostelut,
hyvinvointi,
kirjat,
pohdittavaa
perjantaina, huhtikuuta 18, 2008
Valokuva- ja RunoTorstai: rappion estetiikka
Poliittinen laulu Toivon kuolemastaToivo on kuollut, eikä Toivo enää herää,
hän kuoli sillan alle juotuaan liikaa viinaa.
Toivo kuoli ja ennen sitä ajatteli, ettei häntä
kukaan enää kaipaa,
ei kukaan huomaa hänen lähtöään.
Naisetkin aina jättivät, koska Toivo oli huono mies.
Ei töitä, ei kotia, ei lapsia, eikä kavereita.
Koskaan hän ei saanut nähdä
maailman kauneutta.
Mutta Toivo oli väärässä,
väärässä hän oli.
Hautajaisissa hänen arkku oli kaunis,
kauniit kukat laitettiin hänen haudalleen,
vaatimaton risti pystytettiin,
pappi sanoi, että Toivo oli hyvä ihminen
ja jäämme häntä kaipaamaan,
kanttori ja hän
sekä haudankaivaja.
********************
ValokuvaTorstaissa ja RunoTorstaissa sai miettiä mitä voisi olla rappion estetiikka.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)