Pages

lauantaina, toukokuuta 10, 2008

PakinaPerjantai: Koskaan ei muuttumatta olla saa

Kävelin bellafordimaisen usvan peittämää kujaa pitkin ja roikotin perässäni uutta käsivarttani. Olin ostanut sen hetkeä aikaisemmin alennusmyynnistä. Uusi käsivarteni olisi täydellinen lisä huippuunsa trimmattuun kehooni. Vanha käteni leikattaisiin irti, ja samalla pääsisin eroon ärsyttävästä tatuoinnistani. Se oli mennyt jo pois muodista kaksi vuotta sitten. Lupasin nyt itselleni, etten enää sortuisi uuteen tatuointiin. En edes jokakesäisillä EetteriFestivaaleilla.

Kirurgisia vartalonmuokkausliikkeitä sijaitsi Matomäenkadulla vieri vieressä. Mutta olin silti epäileväinen sen suhteen, että saisin ajan jonottamatta. En kuitenkaan aikoinut vaipua epätoivoon vaan päätin kokeilla onneani. Ehkä jossain kadun liikkeistä saisin peruutusajan?

Ensimmäinen ja toinen yritys veti vesiperän. Kaikki ajat olivat menneet kuukaudeksi etukäteen. Huomasin odotushuoneessa monta muutakin kädenvaihtoon tullutta, jotka olivat eksyneet samaan alennusmyyntiin kuin minäkin. Mutta miten heillä oli jo aika? Ehkä heillä oli vakituinen leikkausaika joka kuukaudelle? Olin kuullut, että moni järkeä ihminen tekee niin.

Minua ei voinut sanoa järkeväksi. Olin hetkessä eläjä. Tein heräteostoksia. Puoli vuotta aikaisemmin ihastuin enkelinsiipiin ja päätin ostaa sellaiset joululahjaksi itselleni. Mutta kun menin hakemaan niitä kaupasta, muutin mieleni välittömästi kun näin pirunpunaiset paholaisensiivet. Valitettavasti jaksoin hoitaa ja rasvata niitä vain kuukauden verran. Ne vetivät todella paljon kosteusvoidetta. Höyhensiivet olisivat olleet varmaan helppohoitoisemmat. En kuitenkaan laittanut itselleni enkelinsiipiä samalla kun poistatin paholaisensiivet. Enää enkelinsiivet eivät kiinnostaneet. Haaveilin jo aidoista tiikerinkorvista.

Nyt siis seisoin kadulla uusi käsivarsi kainalossa ja etsin jotakuta, joka laittaisi sen paikoilleen. Aikaa ei ollut paljon. Käden viimeinen käyttöpäivä lähestyi. Se olisi seuraavana päivänä. Siksi käsivarsi olikin ollut alennusmyynnissä. Tarkastelin kättä. Siinä oli kauniit sormet ja valmiiksi hoidetut punaiset kynnet. Onneksi toinen käteni oli metallinen, hopeanhohtoinen, ja erilaisuus ei haitannut mitenkään. Kaksi erilaista kättä täydentäisivät toisiaan. Herkkä aito käsi ja vahva metallinen käsi olivat sopiva pari.

Jotta käsivarteni ei pilaantuisi eikä minun tarvitsisi heittää sitä bioastiaan, täytyisi minun hankkia laiton kirurgi. Siinä oli riskinsä. Tulehdukset, kiskurihinnat, epäillyttävät työtilat; siinä muutamia haittoja. Lisäksi olin kuullut monta urbaanilegendaa siitä, että laittominen kirurgien asiakkaita saattoi myös kadota hämärissä olosuhteissa. Itse olin sitä mieltä, että moinen oli vain kateellisten, laillistettujen kirurgien panettelua.

Kaivoin taskustani tietokoneeni. Avasin sen ja selasin muistiota. Minulla oli yksi salainen numero eräälle salaiselle kirurgille. En muistanut mistä olin sen saanut. Mutta eipä sillä väliä. Taisi olla niitä aikoja, kun käytin liikaa seerumia. Minulla oli pahoja muistikatkoja siihen aikaa.

Soitin tietokoneella tuohon numeroon ja pehmeä-ääninen nainen lupasi hakea minut autolla heidän toimipaikkaansa välittömästi.

Minut tultiin hakemaan hyvin pian.

Sen jälkeen en muista tapahtumista mitään.

Ensimmäinen asia minkä muistan tapahtuneen tuon jälkeen oli, että istuin suuressa kokoussalissa. Vierelläni istui suoraryhtisiä miehiä tummissa puvuissaan ja naisia hienoissa jakkupuvuissaan. Minullakin oli sellainen jakkupuku päällä. Kaukana edessä puisessa puhujapöntössä seisoi tutunnäköinen, pitkä mies, ja minun sylissäni oli vihreä kansio, jonka kannessa luki suurilla kirjaimilla:

UUSIEN KANSANEDUSTAJAEHDOKKAIDEN PEREHDYTTÄMISKANSIO


*********************************

Pitkästä aikaa osallistuin siis PakinaPerjantaihin. Haastesanana on muuntautuminen.

Päätin kirjoittaa juuri tällaisen tarinan kunnianosoituksena Pasi Ilmari Jääskeläiselle, joka on kirjoittanut meille hurjan nautittavia novelleja ja julkaissut ne kirjassa Taivaalta pudonnut eläintarha. Olen juuri lukemassa tuota kokoelmaa ja teenkin siitä arvostelun, kunhan olen saanut sen luettua loppuun.

Jääskeläinen valoi taas uskoa minuun siitä, että suomalainen kirjallisuus voi olla nauttivaa.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nautinnon tuottaminen on iloni. Kiittäen ja kumartaen PaziIJ.

isopeikko kirjoitti...

Tämä on hieno tarina. Pidän siitä kovin. Kiitos.

Jorma kirjoitti...

Olipas nautinnollinen tarina. Sinä olet taitava tarinankertoja.
Hyvää yötä.

dudivie kirjoitti...

nymmua taas Alkaa itkettä

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Hienoa, perehdyitkö?

HeidiR kirjoitti...

Pazi: Mukava, että käväisit.

Isopeikko: Kiitos. Ole hyvä vaan.

Jomppe: Niin. Tarinankerronta on kai verissä. Isäni on aikamoinen tarinanikkari kohokohtineen ja kaikkineen. Ja kuulemma kaikki on tositarinoita...

dudivie: Miksi nymmu itkee??

Oh-jne: En tiedä oikein perehdyinkö, ehkä havahduin väärässä kohdassa...