Mistä Lennon lauloi?

John Lennon: Imagine

Imagine there's no Heaven
It's easy if you try
No hell below us
Above us only sky
Imagine all the people
Living for today

Kun olin aamulla vienyt lapset päiväkotiin, kuuntelin pois ajaessani radiota. Ensimmäistä kertaa kuulin mitä Lennon lauloi. Tottakai sitä aikaisemmin oli "kuullut" ja laulanut sanoja ääneen tajuamatta mitä Lennon laulaa. Nyt tajusin. Imagine.

Edellisessä postauksessa GS kommentoi näin:

"Luulen käsittäväni zeniläisen näkökulman itsettömyyteen (asia ei tietenkään ole älyllisesti haltuunotettavissa jne) mutta tähänastisten kokemusteni perusteella en pidä "instant enlightment" -lähestymistavan tarjoavan kestävää ratkaisua.

Kestävä ratkaisu edellyttää kestävää perustaa ja maallisen olemassaolotapamme puitteissa perusta (joka on itsekäs minuus) on vaihdettava kokonaan toiseksi eikä tämä tapahdu sormia napsauttamalla hokkuspokkus vaan kyseessä on vaativa purku- ja jälleenrakennusprojekti joka tehdään (sisäiseen) Kristuksen varassa."

Olen samaa mieltä. "Instant enlightment" ei tuo pysyvää rauhaa. Mikä olisi tässä maailmassa pysyvää? Kannattaa aina olla epäileväinen, jos joku kauppaa sellaista. Pikaisen valaistumisen myyntimiehiä ja -naisia on nykyisin tietyntyyppiset messut pullollaan. Tietyntyyppisellä mietiskelylläkin on vaaransa. Siitä kerrotaan todella hyvin täällä. Itse tutuistuin hyvinkin laajastin tähän new age -tyyppisen kirjallisuuteen vuonna 2006 ja kävin jossain pienissä tilaisuuksissakin (messujen yhteydessä). Mutta, koska olen äärimmäisen epäilevä kaikkeen toimintaan, joka maksaa vähänkin liikaa (saita on saita), en lähtenyt mihinkään mukaan. Oivaltaminen on ilmaista ja tietoa pitää jakaa lähes ilmaiseksi.

Oivallus on välähdys. Se on vasta alku. Sen jälkeen on tehtävä töitä ettei unohda. Niin helposti ego ottaa vallan. Ahdistus palaa.

Mikä on tuo oivallus?

Satori tarkoittaa valaistumista, joka on esim. zen-buddhalaisuudessa tavoiteltu tila. Satorin saavuttaa, kun kykenee irtautumaan arkisista murheista, "hylkäämään valikoivan mielensä". (sanotaan Wikissä)

Minä ajattelen, että se on se hetki, kun vihdoin hiljentää jatkuvasti pulputtavan apinamielensä, että kokee tiedon. Kyse on kokemuksesta. Siinä ei ole oikeastaan mitään egon kannalta järisyttävää ja mahtavaa, mutta arkisen onnellisuuden kannalta se on isokin juttu.

Zazen-sivuilla sanotaan, että "Zen-meditaatio hiljentää mielen rentoon, luonnolliseen ja äärimmäisen valppaaseen tilaan. Silloin on mahdollista herätä tähän hetkeen ja todellisuuteen."

Tuota tilaa "tavoitellaan" meditaation avulla. Siihen voi kulua vuosikymmeniä. Mutta oivallus voi tulla myös muutoinkin. Eckard Tolle sanoi kirjassaan, että sama voi tapahtua järkyttävässä elämämuutoksessa, kun menetään jotain hyvin tärkeää. Saako shokki aikaan saman hiljaisen tilan? Uskoon herääminen voi varmasti olla myös yhtä järisyttävä kokemus?

Ilman usein toistuvaa harjoittamista, hiljentymistä ja muistelemista (henkistä elämää), kokemus voi unohtua ja hautautua. Kokemuksen ymmärtämiseen tarvitaan filosofiaa ja oikeita opastajia (ei vääriä johdattajia). Mutta sen löytää uudelleen, helpommin. Koska sen tietää olevan olemassa. Ei vain jonain faktana tai fiktiona kirjojen sivuilla.

Seuraavassa kirjavinkkejä asiasta kiinnostuneille:

Flora Courtois: Valaistumien (oma juttu)

Mikko Pelttarin kokoama neljän kirjan esittely

Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet (oma juttu)

Kaikki Thich Nhat Hanhin kirjat (minun "lemppariguru")


Ja elämä jatkuu elämänä eteenpäin. Mitään ei ole muuttunut, vaikka kaikki muuttui.

On itkua, naurua, iloa, murhetta, synkkyyttä, väsymystä, pirteyttä, onnistumisia ja epäonnistumisia.

Elämä on matka. Jatkuvaa ylä- ja alamäkeä. Meren aaltoja. Mutta jotain on pinnan alla tyyntynyt. Jokin, ei- mitään, hyväksyy elämän. Pinnan alla kasvaa tyynen veden osuus. Vuosi vuodelta.

Silti tuntuu, että vieläkin tiedän niin vähän. Kukatkin ovat minua viisaampia.

Ajatuksia egosta ja alitajunnasta (Tollen kirjan jälkeen)

Pakkanen teki kauniin jääkuusikon autoni tuulilasiin.
Miten se osasikin?

Sain luettua Eckhard Tollen Uusi maa -kirjan. Minulle heräsi halu tutkia hänen käsitteitään ja vertailla niitä muihin törmäämiini samantyyppisiin käsitteisiin.

Uusi maa -kirjasta poimittua:

Ego: muotoon samaistumista eli mieleen, aikaan, tekemiseen ja omistamiseen samaistumista, sisäinen puhe, jatkuva ajattelu, kuviteltu "minä", väärä minätunne, mielipiteet oikeasta ja väärästä, roolit, ego ei elä nykyhetkessä, onni on vasta tulossa tai jo mennyt.

Kärsimyskeho: vanhan tunnetuskan kasauma, vanhojen negatiivisten tunteiden säilytyspaikka, kollektiivinen tuska ja kärsimys, koko ihmiskunnan historiallinen tuska, murheriippuvuutta, ajatukset ruokkivat kärsimyskehoa ja se vahvistuu negatiivista ajatuksista. Kärsimyskeho rakastaa draamaa.

Kehon äly: reagoi ajatuksiin, haasteisiin, uhkiin ja mahdollisuuksiin vaistonvaraisesti, keho reagoi vastauksena vaistomaisesti ulkoisiin ärsykkeisiin, tunteet ovat vastauksia ajatuksille.

Sisäinen avaruus: Ihminen tulee tietoiseksi sisäisestä avaruudesta havahtuessaan, avaruus on tyhjyys, hiljaisuus, Jumala, tämä hetki, läsnäolo, oleminen, havainnointia ilman kategorisointia.

Kirjan sanoma: Ihmisen tulisi olla tietoinen egosta ja mielen jatkuvasta ajattelusta. Ymmärtää se, että moni ahdistus on peräisin kärsimyskehosta ja egon oikuista. Tulisi olla enemmän yhteydessä sisäiseen avaruuteensa ja ns. havahtua. Egon vallasta olisi päästävä, ja sen on annettava pienetä. Tähän tietenkään ei pitäisi pyrkiä millään tavalla ja ottaa sitä päämääräksi, koska kaikenlainen yrittäminen ja tavoitteiden asettaminen palvelee vain egon tarpeita. Ensin täytyisi löytää sisäinen päämäänsä. Jokainen löytää sen omalla tavallaan. Kirjan loppu on hieno. Siitä selviää, mitä oikeastaan Tolle tarkoittaa tuolla Uudella Maalla, joka on syntymässä. Ei, se ei tapahdu tulevaisuudessa, sillä olemassa on vain tämä hetki.

Egosta tuli heti mieleen vanha, kunnon Freud. Hän kehitti 1900-alussa psykoanalyysin ja termit: id, ego ja superego. Freud jakoi mielen kolmeen osaan: tiedostamaton, esitietoinen ja tietoinen. Erilaisia tietoisuuden ja tiedostamattoman määrittelyjä löytyy täältä.

Freudin psyyken rakenneosat:

Id (Se, viettipohja, tiedostamon): Ihmisen primitiiviset halut ja vietit. Tänne varastoituvat myös torjutut muistot ja ajatukset.

Ego(Minä, pääasiassa tietoinen): Yksilön kokemus itsestä, ajattelu, toimii Idin ja Superegon välissä sovittelijana.

Superego (Yliminä, toimii kaikilla tasoilla): Käsitys siitä mikä on oikein ja väärin, normit, moraali, ihannemikä, omatunto.

Defenssit: Syntyvät edellämainittujen kolmen osapuolen tasapainottelusta. "Defenssit eli minän puolustuskeinot ovat psyykkisiä mekanismeja, jotka tiedostamattomasti vääristävät tietoisuuden sisältöä samalla kun ne vähentävät ahdistusta." Ote täältä, jossa lisää asiaa denfensseistä. Yksi denfenssi on esimerkiksi torjunta, jolloin tiettyjen asioiden tietoisuuteen tuleminen estyy, koska ne aiheuttavat liikaa ahdistusta.

Miksi nämä Freudin käsitteet ovat olemassa? Jotta psykoanalyyttisen terapian avulla voitaisiin auttaa mieleltään sairastuneita ihmisiä ja auttaa häntä. Nämä ovat terapeutin apuvälineitä, jotta hän ymmärtäisi potilasta. Nykyaikana myös potilas voi yrittää itse ymmärtää itseään (itsehoidon kulta-aika). Paitsi voiko silmä nähdä silmää?

Psykoalalyyttisestä teoriasta on kirjoitettu myös täällä monin eri esimerkein. Freud itse painotti sitä, että ego, superego ja id ovat jatkuvassa muutostilassa olevia voimia eikä tarkkoja rajoja voida vetää niiden välillä.

Freudista minulle tuli seuraavaksi mieleen Jung. Jung oli aluksi Freudin "kaveri", mutta kiinnostui sitten enemmän kehittelemään piilo- eli alitajunnan teoriaa. Psykoanalyyttisessä tutkimuksessa ei käytetä sanaa alitajunta, koska Freud torjui sen. Näköjään Freudilla toimi itselläänkin defenssit oikein mukavasti.

Mikä on piilo- tai alitajunta? Se on päivätajunnan vastakohta, johon saa yhteyden unessa, selkounessa, transsissa, hypnoosissa ja tajuttomuudessa.

Helmen sivuilla kirjoitetaan Jungista ja alitajunnasta näin:

"Jungille piilotajunta on elinvoimainen ja rikas maailma, loputon ulottuvuus, joka symbolien, myyttien ja arkkityyppien avulla ilmaisee itseään tietoisuudelle erityisesti unien välityksellä. Hänen mukaansa yhteys piilotajuntaan kuuluu osaksi ihmisen kokonaisuutta. Jungin tulkinta piilotajunnan merkityksestä on osoittanut ainakin sen, miten vähän tunnemme sisäisiä voimia, jotka vaikuttavat konkreettiseen todellisuuteemme ja esimerkiksi ihmissuhteisiimme. Jung itse pyrki aktiivisesti yhteyteen piilotajuntansa kanssa ja rohkeni tutustua sekä sen tuhoaviin että luoviin ominaisuuksiin."

Nyt jokainen voi verrata itse keskenään Freudin, Jungin ja uusinpana Tollen näkemyksiä ihmisen ajattelusta ja mielestä. Jotain samaa, jotain erilaista, jotkut asiat menevät sekaisin ja jotkut yhdistyvät.

Kuka on oikeassa? Mikä on totta? Haa, se ei ole olennainen kysymys. Heitän kengät ojaan.

Tästä nimittäin mieleeni tuli dualistinen ja ei-dualistinen logiikka. Mieleni on vikkelä.

Länsimainen ihminen on tottunut analysoimaan ja erittelemään asioita niin, että hänelle syntyy käsitys oikeasta ja väärästä. Minäkin heti halusi siivuttaa Tollen kirjan kynän ja paperin kanssa. Ihan huvikseni, sanon, mutta kuitenkin.

Dualisti kysyy: Onko jokin totta vai ei? Onko lause epätosi vai tosi?

Idässä ajatellaan ei-dualistisen logiikan tai filosofian avulla. Ei-dualistista ajattelua on hyvin vaikea kuvata sanoilla. Ehkä hyvä niin. Monet zen-viisaudet pääsevät aika lähelle sitä. Koaneilla yritetään päästä ei-dualismin pariin. Esimerkiksi tämän koanin avulla (lainattu täältä):

Munkki kysyi mestari Joshulta:

"Onko koiralla buddhaluonto vai ei?"

Joshu sanoi: "Mu!"

Tai tämän Mumonin runon avulla:

Koira! Buddhaluonto!

Totuus näyttäytyy täysin.

Hetkisen kyllä-ja-ei;

Menetit sielusi ja ruumiisi.

Freud ja Jung olivat perinteisiä länsimaalaisia tiedemiehiä, jotka yrittivät saada ihmisen mielen tutkittua. Mutta Jung taisi löytää myös jotain mystillisen hienoa, koska innostui niin kovasti tutkimaan alitajuntaa.

Eckhard Tolle on yrittänyt sinnikkäästi lähestyä kirjassaan tuota sisäistä avaruutta ja havahtumisen käsitystä. Mutta tottakai hän ihan huomaamattaan kuitenkin sortuu käyttämään käsitteitä, koska miten voi kirjoittaa ilman sanoja? Mutta sanakin johtaa harhaan! Miten kertoa hiljaisuudesta sanoilla?

Voit kertoa mielestä, mutta se ei ole mieli. Voit kertoa sanoilla millainen mieli on, mutta sanomasi sanat eivät ole mieli. Voit osoittaa sormella kuuta ja toivoa, ettei kukaan katso sormea, vaan sitä kuuta.

Olen silti hyvilläni, että luin tuon kirjan. Huomasin taas kuinka olen ollut "egoni" vallassa (kutsun sitä nyt egoksi, vaikka eihän se kuitenkaan ole). Mutta ehkä tiedätte mitä tarkoitan? Monet mielipahat ja kärsimykset mitä olen mielessäni kantanut tänä syksynä ehkäpä johtuvat siitä. Kenties.

Niin helposti unohtaa ja antaa "väärän" minäkäsityksen vallata kaiken. Niin, että unohtaa tyhjyyden. Asettaa tulevaisuuteen tavoitteita: sitten kun minusta tulee kuuluisa kirjailija, huomaa haluavansa huomiota ja janoavansa kiitosta, olevansa katkera ja kateellinen, pettyvänsä siihen, että elämä ei ole vieläkään sitä mitä odotti, ahdistuvansa tylsyydestä ja yksinäisyydestä, olevansa ankara nykyiselle itselleen on sekä yrittävänsä muuttua paremmaksi.

Tolle kutsuisi tuota "egon" hupsutuksiksi. Mitä pitää "egolle" tehdä? Ei mitään. Antaa sen olla. Pitää hymyillä. Sillä jos aloittaa sodan "egoa" vastaan, kuka sen sodan aloittaa? Siinähän yritetään voittaa ajattelu ajattelun keinoin. "Ego" itse säilyy edelleen pääosassa.

Mutta jos joku ei ole huomannut, niin olen hymyillyt jo muutaman viikon. Mitä silloin tapahtui?

Ei yhtikäs mitään, ei kertakaikkiaan mitään. ;)

Suositeltavia blogeja

Uudistin nuo blogilinkkilistani (löytyvät vasemmalta alhaalta) Mediksen postauksessa käymäni keskustelun innottamana:

• "Minä olen havainnut, että uusia mielenkiintoisia blogeja löytää vanhojen ja uusien mielenkiintoisten blogien linkkilistoilta ja kommenttilaatikoista.
  
  Käypä tutkimassa vaikka minun blogini Blogilistat ja muutamien postauksien kommentoijat. Ehkä löydät uutta luettavaa? :)
  
  Ehkä en itse ole kiinnostava, mutta saatan lukea kiinnostavia blogeja. Minuakin kiinnostaa psykologia. Ja myös filosofia ja kaikki sellainen... ;)"

Siis ainakin minun listat eivät ole sitä varten, että haluan näyttää kaverini: "Hei, kattokaa tää on mun rinki." Vaan haluan suositella hyvää luettavaa.

Lisäsisin linkkeihin monta sellaista blogia jota aktiivisesti seuraan.

Omalla Blogilistallani on noin 70 blogia! Tajusin sen yhtenä päivänä, että nämähän menee kahdelle sivulle. Osa on jo sellaisia, jotka eivät ole päivittyneet puoleen vuoteen. Osa on sellaisia blogeja, joita luen silloin tällöin. Haluan vilkaista, että mitähän sillekin kuuluu. En raaski luopua heistä, koska en halua hukata heitä, vaikka en aivan joka päivitystä jaksa lukeakaan.

Montako blogia te olette tilanneet? Montako jaksatte lukea päivittäin?

PakinaPerjantai: Perinne

Kohteliaat tavat: ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan


Oli talvi. Paksut nietokset olivat peittäneet koulun urheilukentän. Koulun läheisen mäntymetsikön viereen traktori oli kasannut suuren lumikasan, jossa lapset saattoivat laskea mäkeä. Tämä ei ollut kyläkoulu vaan kaupunkilähiön suuri ala-aste. Itse koulu oli samanlainen harmaa kerrostalo kuin viereiset asuinkerrostalot.

Yhdessä talossa oli hotelli. Olin työmatkalla ja majoittuneena tuohon hotelliin. Katselin usein hotellin pihalta koululle. Koulun pihan kiersi korkea aitaus. Pihan läpi ei päässyt kiertämään. Mutta ehkä jossain oli portti, sillä keskellä autiota urheilukenttää temmelsi eräänä iltana pieni karhu. Se vaikutti vielä nuorelta karhulta. Karhu leikki vanhan koripallon kanssa, kieri ja pyöri lumessa yksikseen.

Muut hotellin asukkaat olivat sanoneet, että se oli liikkunut tällä seudulla kaksi viikkoa. Ihmettelin miten alueen asukkaat uskalsivat liikkua ulkona.

Seuraavana päivänä kuulin, että lähistöltä oli ammuttu kaksi karhua. Mutta oli todella vaikea olla varma, että ammuttujen karhujen joukossa oli tuo pallolla leikkivä pieni karhu. Karhut muistuttivat niin kovasti toisiaan.

Lähdin kävelylle tuon päivän päätteeksi. Kiertelin koulua ja suurta verkkoaitaa. Koulun piha kiehtoi minua. Ihmisiä oli kerääntynyt pihalle. Huomasin avonaisen portin. Menin seisomaan portille ja juttelin vanhemman naisen kanssa karhuista. Äkkiä joku sanoi, että se karhu oli taas täällä. Nuori mies lähti juoksemaan kauhun vallassa pois pihalta. Karhu oli tulossa talon takaa!

Minäkin lähdin juoksemaan. Juoksin aidan ulkopuolella lähelle R-kioskia. Voisin mennä sinne sisälle turvaan, jos karhu pääsisi aitauksesta ulos. Etsin katseellani karhua. Pieni karhu istui jälleen urheilukentällä pallonsa kanssa. Ihmiset olivat siirtyneet kauemmaksi, mutta eivät olleet tulleet pois aitauksesta. Miksi he jäivät sinne?! Äkkiä pois sieltä, ajattelin. Ajattelin myös omia lapsiani ja toivoin, että he olisivat turvassa. Samalla minusta hämärästi tuntui siltä, että eihän lapseni ole vielä koulussa, eivätkä ainakaan tässä koulussa. Minähän olin työmatkalla.

Yllättäen koulun takaa löntysti toinenkin karhu. Se oli paljon isompi. Se oli valtavan kokoinen. Karhu näytti kiihtyneeltä. Se meni lähimmän ihmisen, keski-ikäisen miehen, luo. Hän seisoi muutaman metrin päässä aidasta. Karhu nousi seisomaan kahdelle takajalalleen ja oli lähes viiden metrin mittainen. En tiennyt, että noin suuria karhuja olisi olemassakaan.

- Oletko minun puolellani vai oletko minua vastaan? karhu kysyi mieheltä.
- Olen vastaan, mies vastasi.

Karhu nosti miehen käpälillään ilmaan ja paiskasi hänet suuressa kaaressa verkkoaitaa vasten. Mies putosi tajuttomana lumeen.

Minä kävelin pois.

**************************************


Taustaa: Näin tämän unen viime yönä ja päätin, että yritän saada tämän jotenkin mahtumaan PakinaPerjantain teemaan, joka on nyt perinne. Se onnistui otsikoinnin avulla. Olihan tuo kohtelias karhu, vaikkakin loppujen lopuksi aika armoton.

Valokuva- ja RunoTorstai: kiire

Kiire. Mitä se on?
En pysty muovaamaan ajatusta sanoiksi.
Tyttäreni sanoi minulle eilen:
Äiti, miksi sinä olet aina niin hidas?

Ehkä se johtuu siitä.
Kun on riittävän hidas, ei enää tiedä mitä kiire on.

*****************

ValokuvaTorstain ja RunoTorstain aiheena kiire.

Murrepajan antia

Ah, olipa hauska ilta eilen. En kerro tarkemmin asiasta, koska Harri on jo kertonut. Miksi toistaisin saman? Käykää lukemassa Harrin blogista selitykset ja palatkaa sitten lukemaan tämä minun runoni. Olen muokannut ensimmäistä versiosta tämän toisen version (en muuttanut tarinaa tai sanoja juurikaan, tarkistin vain, että rytmi suht'koht' pelaa)

"Oli kaunis kesäilta,
kun laaksossa kävelin."
Mut eihä siit tullu mittää,
mää kotia halusin.
Sano mulle lintu pieni,
mis oma kotini on?
On kapea mun tieni,
ja olo on lohuton.

"Oli kaunis kesäilta,
kun laaksossa kävelin."
Huusi pusikossa kilta,
muurareit' ne on - mää arvelin.
Voi pieni oravaparka,
etkö käpyä antaa voi?
On liian suuri tää sarka,
ei tääl kannel enää soi.

"Oli kaunis kesäilta,
kun laaksossa kävelin."
Oli puron pääl' silta,
siin' tätini hoksasin.
Mut' tätihän on jo vainaa,
aavettako mää katselin?
Elämä on pelkkää lainaa,
sanoi tuo haamu harmahin.

"Oli kaunis kesäilta,
kun laaksossa kävelin."
Pääskyt lähtivät kunnailta,
koska huusin ja kirosin.
Eikö matka tää koskaa pääty,
eikö yö jo tänne tuu?
Kuulkaa nyt jokaikine sääty,
tänne lapsone paleltuu!

"Oli kaunis kesäilta,
kun laaksossa kävelin."
Mut' enkel lensi kukkasilta,
ja antoi mulle härvelin.
Sillä saatoin lentää kotiin
ja meninki heti nukkumaa.
Ei mun tartte lähteä sotiin,
eikä turhaa jäähä kukkumaa.

"Oli kaunis kesäilta,
kun laaksossa kävelin."
Mutta ei oo onneksi enää,
- on jo yö.

Arkista tajunnanvirtaa

Vaihteeksi vähän näin... Ihan tämän innottamana.

Jos ainoat farkut ovat pesussa, täytyy töihin laittaa verkkarit. Söin tänään palasen pullaa, vaikka ei olisi pitänyt. Ajattelin herkutella vasta lauantaina.

Juon ihan liikaa kahvia, vaikka siitä ei ole mitään hyötyä, yksi kahvikuppi päivässä riittää.

En muista milloin viimeksi olen meikannut. Ei se mitään. Aina en muista katsoa itseäni peilistä. Sitten säikähdän, kun huomaan kulmakarvojeni villiintyneen kuin Muumilaakson viidakon.

Olen laittanut kolme jouluvaloa loistamaan: yhden kuparisen tähden keittiön ikkunaan, yhden perinteisen kynttelikön makuuhuoneen ikkunaan ja yhden uudenlaisen kynttelikön keittiönpöydälle. Olohuoneen ikkunan edessä, ulkona, jääpuikkojouluvalosarja on roikkunut koko vuoden. Nyt siihen voisi laittaa valotkin, jos löytäisin jostain sen muuntajan.

Kuuntelen iltaisin Radio Aaltoa, pehmeitä suosikkeja, ja antaudun romanttisille tunteille tiskatessani astioita, joita ei voi pestä astianpesukoneessa.

Ostin muutama viikko sitten itselleni toppahousut ja paksut kintaat. Nyt tarkenen paremmin olla ulkona lasten kanssa ja käydä kävelemässä itsekseni piristävällä lenkillä.

Läheisellä pellolla oleskelee metsäkauriita. Ne ovat niin pieniä. Pilkullisia.

Tuleekohan musta joulu? Takapihalla on mustanvihreä nurmikko, josta törröttää lintulautatolppa. Talipallot odottavat pakkasta. Eihän muuten voida laulaa, että "talitintti hakkaa jäistä talipakkaa".

Vanhimman tyttäreni jalat kuulemma turisevat, koska hän on istunut niiden päällä liian kauan.

Turisivat jalat. Pienet turisevat jalat.