Tuli taas tehtyä jotain...

Muistatteko kun kirjoitin aidoista ja epäaidoista ihmisistä? Taiteilijoista ja rooleista?

Nyt sitten itse ryntäsin lavalle, esitin runoja ja nautin siitä. En tiedä oliko rooli päällä. Tai mehän sovittiin, että ihmisillä on aina jokin rooli tai sitten rooleja ei ole olemassaan (ihan miten vaan). Luin runoni kuuluvasti, hitaasti ja itse olin tyytyväinen, vaikka en ottanut silmäkontakteja tai tehnyt mitään sen kummoisempia eleitä. Toivoin, että ihmiset vain sulkisivat silmänsä ja kuuntelisivat tekstiä. Älköön katsoko minua. Sain positiivista palautetta lausumisen jälkeen runoistani. Hyvää palautetta saa muuten lähes aina, kun uskaltaa laittaa itsensä likoon! Kokeilkaapa.

Yksi meidän linjalainen kirjoitti hienon tarinan tuosta illasta otsikolla Runous hukkuu olueen.

Mitähän sitten uskaltaisi tehdä?

RunoTorstai: Juicen muistolle

Läpi elämän lennetään
yksin
halki sateen
jäisen tuulen
pilvien
auringon paisteen
törmäillään toisiimme
kerrotaan mitä nähtiin
pidetään kädestä kiinni
hetken
ketään omistaa ei voi
toisen käsi häviää
jää vain kaiku huutamaan
kaipuutaan
jonain päivänä huomaa
ettei koskaan yksin ollutkaan
ottaa kädestä kiinni
itseään

RunoTorstaissa muistellaan Juicea.

Seuraa minua

Lainasin eilen kirjastosta kirjan Seuraa minua. Sen on kirjoittanut Richard Bach. Lokki Joonatanin tekijä. Se on täynnä elämänohjeita.

Muutamia lainauksia:

• Varaukseton rakkaus ei ole sitä, että pidät siitä, kuka joku on tai mitä hän tekee. Varaukseton rakkaus näyttää pinnalta katsottuna samalta kuin välinpitämättömyys.
• Koko elämäsi odotat, että kohtaisit Jonkun, joka ymmärtää sinua, hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Viimein huomaat, että tuo Joku on koko ajan ollut sinä itse.
• Miksi pidät itseäsi outona ja erilaisena, yksinäisenä ulkopuolisena, kun kyse on vain siitä, ettet ole löytänyt perhettäsi?
  

Aito totuus tuoksuu

Kirjoitin tuonne kommentteihin, että "Olen vienyt taas itseäni harhaan, mutta jos en eksy, en voi löytää kotiin uudestaan". Näin se on. Ihmisen elämä on harhaan kulkemista, jotta saisi tuntea kotiin palaamisen riemun. Yhä uudelleen.

Kuka on täysin paha ihminen? Kuka on täysin hyvä? Onko aitoja ihmisiä olemassa? Onko keijuja ja enkeleitä? Onko sitä paholaista ollenkaan vai mistä se pahuus tulee?

Ikuisuuskysymyksiä. Niitä riittää. Niitä miettii myös yksi tavallinen virtaska.

Minä mietin tällä kertaa sitä, että onko missään aitoja ihmisiä. Onhan heitä. Kaikkialla.

Eräässä tarinassa zenmestari näyttää totuuden utelijaalle runoilijalle ruusun tuoksussa. Suomalainen voi löytää yhden totuuden kosteasta mäntymetsästä, jossa suopursu tuoksuu.

Tänään auringonlasku oli kaunis. Hieman harmittelin sitä, ettei kamerani ollut mukana. Nautin silti maisemasta, vaikka en saanut sitä vangittua biteiksi ja megatavuiksi.

Minä olen tässä ja hengitän. Kuinka paljon työtä vaatiikaan olla läsnä ja hereillä! Sen oppimiseen menee aikaa koko elämä ja siihen kuluu voimia niin paljon kuin kehossa on.

Joku laittoi cd-soittimeen Leonard Cohenin levyn. Ilmassa soi Suzanne.

"There are heroes in the seaweed
There are children in the morning
They are leaning out for love
And they will lean that way forever
While Suzanne holds the mirror
And you want to travel with her
And you want to travel blind
And you know that you can trust her
For she's touched your perfect body with her mind."

Hengitän ja korvieni sisään valuu pehmeä musiikki. Ulkona on jo pimeää. Pian nousen tästä tuolistani ja kävelen upottavan, hiekkaisen, märän pihamaan yli autolleni. Ajan kotiin.

Flow, flow, go with the flow!

Kirjoitin eräänlaisen esittelyn kirjasta Flow tänne Kirjoittamalla Blogiin. Käykää lukemassa ja kommentoikaa. Haluan tietää mielipiteenne.

Kirjoitan varmasti siitä lisää jatkossa sinne ja tänne. Olen lukemassa vasta kirjan alkusivuja.

Valokuvatorstai: Kaamos

Kaamos merkitsee sydäntalven auringotonta aikaa. Kaamoksen rajana on napapiirit! Siis kaamosta ei oikeasti ole napapiirin eteläpuolella. Se on pelkkää kuvitelmaa. Napapiirillä eli Rovaniemellä voi juhlia auringotonta yötä 21. tai 22. joulukuuta. Sehän on kuin talven oma juhannus.

Pitäisi kai keksiä uusi sana kuvaamaan napapiirin eteläisen maailman pimeyden ja masennuksen olotilaa. Mikä se olisi?

Runotorstai: Kaamos

Lumessa sinisiä varjoja
taivaalla sinisiä pilviä
jouluvaloja räystäillä
päivä loppuvat liian aikaisin
musta pimeys ikkunan takana
aamulla en pääse sängystä ylös
tahtoisin vain kellua unessani
herätä keväällä
elää okravarjojen katveessa
keltaisen auringonvalon sylissä
en voi
sytytän kynttilän
lämmittelen sen liekin ääressä
elän hyvin hitaasti
annan muiden juosta
sillä
kevät tulee yllättäen
ja rakastaa kaiken ehyeksi