Inhimillinen tekijä (telkkariohjelma)

Satuin katselemaan eilen televisiota (ei omaani) ja näin osan Inhimillisesta tekijästä. Siis siitä Kakkosen keskusteluohjelmasta. Aiheena oli eronneet papit.

Ajattelin katsella ohjelman alkuosan Ylen Areenalta. Linkki sinne löytyy tästä.

Haastatellut papit olivat rohkeita ja hyvin inhimillisiä. He olivat uskaltaneet olla omia itseään, ja se näkyi. Papeille on vaikeaa erota. Papeiksi usein ryhtyvät elämänsä vakavasti ottavat ihmiset, jotka tuntevat syvää syyllisyyttä siitä, etteivät täytä ihanteitaan. Noin puhui pappi Aino-Kaarina Mäkisalo.

Esikuvana olosta tulee paineita. Mutta minusta virheettömyys ei ole esikuvamaista. Ei kulissien pito ole sellaista, mihin jokaisen pitäisi pyrkiä. Pitäisi pyrkiä sydämen rehellisyyteen. Jokaisessa on hyvää ja pahaa. Papeissakin.

Haastattelija kysyi minusta kovin hassusti, että voiko eronnut pappi olla esikuvana. Miksei voisi olla?

Mielestäni olkoon erehtynyt ja virheitä (ei vain avioliitossa vain muissakin asioissa) tehnyt pappi esikuvana vaikkapa siinä, miten kohtaa oman keskeneräisyytensä ja epätäydellisyytensä eli inhimillisyytensä. Aidosti ja rohkeasti kohdaten Jumalan ja lähimmäiset.

Tekopyhyys ei ole tavoiteltavaa.

On varmaan vaikeaa olla pappi. Poliisi voi ottaa virkapukunsa pois töistä lähtiessään ja lähteä vaikkapa kapakkaan vapaa-aikana. Voiko pappi tehdä niin? (toisaalta haluaako edes, mutta noin periaatteellisena kysymyksenä)

Wille Riekkinen sanoi, että uskonasiat ja parisuhdeasiat pitäisi pitää erillään. Mutta useinhan ne ovat juuri päinvastoin. Usko ja avioliitto ovat hyvin tiukasti kiinni toisissaan.

Ehkäpä kirjoitan tunne kommentteihin jotain, kun olen katsonut ohjelman alunkin.

Käykää lukemassa myös mitä Milvus on kirjoittanut omaan blogiinsa juuri tästä samasta ohjelmasta.