Pages

sunnuntaina, heinäkuuta 20, 2008

Kyy, apua!

Kotipihan oma pieni kyy


Päivällä huomasimme, että pieni kyy paistatteli päivää hiekkalaatikon läheisyydessä. Otin siitä kuvan ja yritin lähestyä sitä. Kyy lähti pakoon pöydän alle. Mutta puolen tunnin päästä se oli taas melkein samassa paikkaa kerälle kiertyneenä. Kai siinä oli jotenkin ihanan lämmintä?

En ole ikinä nähnyt kotipihallani kyytä!

Tuli kiire pitää lapset poissa käärmeen läheltä. Pieniä uteliaita mieliä kiinnostaa sellaiset asiat kuin kyy tai vaikka hämähäkki.

Näin kertoo Wiki kyyn myrkystä:

Kyy käyttää verimyrkkyä saalistukseen ja puolustautumiseen. Vaikka kyy on myrkyllinen, sen puremat ovat harvoin vaarallisia aikuisille lukuun ottamatta henkilöitä, jotka ovat allergisia myrkylle. Lapsille ja iäkkäille purema on vaarallisempi. Kaikkien tulee kuitenkin pureman saatuaan välittömästi hakeutua lääkärille. Ohjeena on soittaa hätänumeroon, ja välttää liikkumista sekä erityisesti purrun kohdan liikuttamista. Purtu raaja on hyvä lastoittaa, ettei se pääse liikkumaan. Lastaksi käy esimerkiksi oksa paremman puutteessa. Puremaa voi helpottaa kyypakkaus, mutta sen hyötyä ei ole tieteellisesti osoitettu.[3] Kyypakkaus sisältää lähinnä kivun lievitykseen tarkoitettua kortisonia eikä poista ensiapupolikinikalla annettavan vastamyrkyn tarvetta.

Tuota en aikaisemmin tiennyt, että kyypakkauksesta ei ole mitään oikeaa hyötyä. Ei meillä tosin ole yhtään kyypakkausta lääkekaapissa.

Miksi kyy on sitten meidän pihalla? Täällä , Sammakkolammen sivuilla, sanotaan, että kyyn mieluisimpia olinpaikkoja ovat peltojen ja soiden reuna-alueet, kalliot ja avohakkuiden jälkeiset vesakot ja niityt. Yhteistä näille alueilla on runsas auringonpaiste, ja piilo-, ja talvehtimispaikkojen runsas määrä.

Siis todennäköisesti se on tuolta pellon laidalta pihalle tullut. Ehkä kyitä on aina ollut täällä, mutta nyt ensimmäistä kertaa huomaamme sen.

Sammakkolammella myös kerrotaan, että kyyt ovat hyvin paikkauskollisia, joten jos jonkin käärmeen elinalue sattuu juuri pihamaan kohdalle, voi sen siirtäminen pois alueelta tuottaa helpotusta kyyongelmaan.

Pitää siis toivoa, että kyy oli vain vierailulla, eikä jää lasten hiekkalaatikon läheisyyteen asustelemaan. Muutoin käärmeelle pitää tehdä ns. "poistotoimenpide".

Ei kommentteja: