Pages

sunnuntaina, lokakuuta 21, 2007

PakinaPerjantai: Sana on olemassa ja olematon

1 Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. 2 Jo alussa Sana oli Jumalan luona. 3 Kaikki syntyi Sanan voimalla.

Johanneksen evankeliumi 1:1


Ja eräänä päivänä Sana otettiin myös maan päällä käyttöön. Sana saapui taivaasta maahan, kun ihminen puhui ensimmäisen kerran. Syntyi maanpäällinen, tavallinen sana.

Miksi se aikaisemmin mykkä ja murahteleva luolamies halusi sanoa jotain? Apinat eivät osanneet puhua, eivät osaa vieläkään, mutta luolamies halusi erottua apinoista ja sanoa jotain hyvin tärkeää.

Apinat kirkuvat toisillensa varoituksia. Ne näyttävät hampaitaan ja uhkailevat. Ehkä hän halusi tehostaa uhkaustaan sanan avulla?

Vai oliko tuo kivikautinen ihminen rakastunut? Hän oli herkkä mies, jolle elekielen käyttäminen olisi ollut aivan liian barbaarimaista. Hän oli mennyt rakastamansa naisen luokse ja muodostanut karvaisille huulilleen rakkautta kuvaavan urahduksen: urgth!

Ihminen siis tarvitsi ja tarvitsee edelleen sanoja ilmaistakseen tahtoaan ja tunteitaan toiselle ihmiselle. Mutta sitten jossain vaiheessa mukaan tuli uskonto (alussa ei ollut uskontoa, oli vain Sana): poppamiehet, gurut ja papit. Ja tietenkin tiede: alkemistit, tutkijat, tiedemiehet, tähtientarkkailijat.

Nuo kaikki halusivat selvittää totuuden maailmasta, tai heille oli ilmoitettu sanoin ja näkyjen avulla totuus maailmasta. Tämä tieto piti sanojen avulla siirtää eteenpäin ihmiseltä ihmiselle - sanojen avulla eikä kokemuksen avulla. Siihen tarvittiin hirvittävästi sanoja. Yksi sana ei riittänyt!

Miltä sana tuntuu, maistuu ja näyttää? Voiko sanasta ottaa kiinni?

Sana ei ole kokemus.
Sana ei ole tunne.
Se on tunteen kaiku.
Sana herättää tunteen ja kokemuksen kaipuun, illuusion tunteesta ja kokemuksesta.

Sinun kämmenselkääsi kutittaa, kun puhallan siihen. Sinun on pakko raapia kutisevaa ihoasi. Vastustitko tätä sanaa? No, laitetaanpa kymmenen muurahaista kävelemään ihollesi? Joko kutittaa? Myönnä pois!

Sana tuli todeksi, kokemukseksi.

Sana on siis kokemus. Vasta väitin jotain muuta, mutta ehkä se oli vain sanahelinää.

Sana on sana, ja samalla sana ei ole sana.
Sekään ei välttämättä ole totta.

Onko sana olemassa, jos kukaan ei ole sitä lausumassa tai lukemassa? Kun maailma ja kaikki ihmiset ovat kuolleet, kun vain yksinäinen tomu leijuu maan päällä, missä on sana? Palaako sana takaisin Jumalan luo ja jälleen kerran siitä tulee yksi, ainokainen, taivaallinen Sana.

********************

PakinaPerjantain aineena Sana on...

7 kommenttia:

Isopeikko kirjoitti...

Hmm... onko ne sanat olemassa joita ei ole vielä koskaan sanottu? Syntyykö sana silloin kun se sanotaan ensimmäisen keran vai silloin kun se ylipäänsä sanotaan? Mukavaa pohdintaa sinulla.

Allyalias kirjoitti...

Sana syntyy puutteesta ja halusta. Kaipauksesta. Ihminen ymmärtää sen mitä hänellä voisi olla, mutta ei kuitenkaan ole.

puujalka kirjoitti...

Ihmisestä tuli ihminen, kun hän oppi käyttämään sanoja pelkkien keihään ja kivikirveen lisäksi. Tekstistäsi tulee vaikutelma, että alussa oli aito ja ihana orastava viattoman kokemisen kulttuuri, mutta uskonto pilasi sivistyksen. Lankeemus tapahtuikin uskonnon tympeiden määrittelyiden myötä ja heidän seuraajansa tieteen edustajat veivät loppuun määrittelyillään inhimillisyyden tuhoamisen.

Sanat tuhosivat totuuden ja kokemuksen. Jos käsitys jää tähän, se toistaa aika vanhan käsityksen kielestä, että kokemus on ajallisesti ennen kieltä ja kokemuksen selitystä ja sanat selittävät sitä jälkeenpäin, jos siihen pystyvät. Joskus kokemusta sanat eivät tavoita. Tässä mallissa kokemus tulee sanaksi, vajavaisiksi sanoiksi. Lähellä tuntuu kurkkivan myös ajatus, että sivilisaatio (sanojen käyttö) tuhosi viattomuuden ja luonnollisuuden. Ehkä tein vääriä tulkintoja.

Nykyaikana vallitsee lähes kaikkialla ns. konstruktiivinen käsitys, jonka mukaan ei ole olemassa kokemuksia, jotka olisivat riippumattomia kielestä ja mielen rakenteista. Kaikki kokemuksemme tapahtuvat kielen ja sanojen sisäpuolella. Kokemukset sitä ennen ovat pelkkää mössöä. logos, sana, tekee kokemisesta ylipäätään mahdollista. Muuten kokemuksella ei ole mitään mieltä. Äärimuodoissaan täysin sanoinkuvaamatonta kokemusta ei ole olemassa. Mielen rakenteet ja kieli on olemassa ennen kokemuksia. Ne ovat kuin silmälasit, joiden kautta koemme maailman.

Mystikot tosin väittävät päinvastaista. Puhdas kokemus Jumalasta on mystikoiden mukaan mahdollinen. Se on sanoin kuvaamaton, koska Jumala ei ole käsitteisiin vangittavissa. Tällainen kokemus, Jumalaan yhtyminen on puhdasta autuutta. Filosofeille tällaiset selitykset eivät kelpaa.

Jos on niin, että kokemus ei tule sanaksi vaan sana tulee kokemukseksi ja lihaksi. Mitä se tarkoittaa? Eikö kysymyksessä silloin ole aika konstruktiivinen käsitys - ensin on sana ja vasta sitten kokemuksen muodostuminen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Miksipä sana olemattoman luo palaisi kun ei sieltä ole tullutkaan?
Ensin on ratkaistava voiko ääneen päästetyn sanan syödä?

Äänestä tiedetään paljon, mutta sitä ei tiedetä varmaksi, pitääkö puu kaatuessaan metsässä ääntä silloin kun ketään ei ole kuulemassa.

Sen me oitis tiedämme että kun lyö kaksi kämmentä yhteen, kuuluu LÄPS! Mutta minkälainen ääni mahtanee lähteä yhdestä kädestä?

Olemme matkalla syvälle €uroopan ytimeen, tiedon ja kulttuurin tyyssijoille ja meillä on vielä nämä perusasiatkin selvittämättä.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista pohdintaa.
Ja vaikka meillä on valtavasti sanoja niin silti yhä tarkkailemme ja luemme ilmeitä ja eleitä.

helanes kirjoitti...

Siitä lähtien kun sana tuli lihaksi, se on ollut alituisess vaarassa mädätä.

HeidiR kirjoitti...

Onpas hyviä ajatuksia teillä kaikilla! Palaan niihin vielä myöhemmin. Kiitos. :)