Pages

keskiviikkona, lokakuuta 17, 2007

Itsepetostesti

  • Ihminen ei usko mihinkään niin lujasti kuin sellaiseen, mistä tietää vähiten. Michel de Montaigne

Itsepetosteema siis jatkuu.

Kehittelin eilen illalla unta odottaessani seuraavan testin. Pyydänkin nyt lukijoita hakemaan kynää, paperia ja avoimen luovan mielen. Testi alkaa nyt.

1. Kirjoita tärkeysjärjestykseen vähintään viisi sinulle tällä hetkellä tärkeää asiaa elämässäsi. Ajattele mikä on juuri tässä elämänvaiheessa sinulle kaikkein tärkeintä. Annan seuraavaksi avuksi muutamia sanoja. Voit tottakai keksiä niitä ihan itse.

Puoliso, nukkuminen, lepääminen, urheilu, netissä oleminen, kirjoittaminen, maalaaminen, musiikki, käsityöt, kodinhoito, kodin sisustaminen, perhe, ystävät, ruuanlaitto, tv:n katselu, lapset, ravintolassa käyminen, työ, alkoholi, lukeminen, kauneudenhoito, tanssiminen, sukulaiset, uskonto, yhdistystoiminta, opiskelu, lähimmäisten auttaminen, vapaaehtoistyö, politiikka, ulkoilu, puutarhanhoito, auto.

2. Kun lista on valmis, siirrä se syrjään. Mieti nyt seuraavaksi vähintään kolmea edellistä vuorokauttasi. Miten käytit aikasi? Listaa päiviesi jokainen tunti ja tekeminen. Mihin meni eniten aikaa?

TESTI ON VALMIS.

Seuraavaksi on vuorossa tulosten purkaminen, joka voi olla pelottavaa. Vertaa näitä kahta listaa keskenään. Onko niin, että se asia, mitä arvostat ja pidät kaikkein tärkeimpänä on ykkösenä? Onko se 2. listalla edes mukana?

Kun ajattelen itseäni, käytän eniten aikaa työhön. Sen normaalin 8 tuntia vuorokaudessa. Toiseksi nukun sen 8 tuntia. Eli minulle jää vielä 8 tuntia johonkin muuhun.

Rehellisesti sanottuna kolmanneksi eniten istun netissä (blogit ja sähköpostit ystäville). Sitten taitaa aika kulua kodin hoitamiseen, ruuanlaittoon ja lukemiseen. Illan viimeiset hetket (noin tunnin) käytän puolisoni kanssa. Joskus (en joka päivä) kirjoitan luovasti tai otan valokuvia.

Lapsethan ovat siinä samassa tilassa, kun istun netissä tai teen kotihommia. Mutta täysin ja ainoastaan keskityn heihin, kun luen heille iltasatua. Juttelemme kyllä jatkuvasti tekemisten keskellä esim. kun vien päiväkotiin, harrastuksiin tai ruokaillessa. Mutta nykyisin todella harvoin leikin heidän kanssaan.

Minä en ala nyt listaamaan arvojani, koska listani on nyt ihan sekaisin päässäni! Illalla tuli mieleeni, että nyt tuntuisi perheen olevan numero yksi, mutta olen myös väittänyt viime aikoina, että kirjoittaminen on ykkönen. Haluaisin kyllä, että puolisoni oli myös sillä ykkössijalla. Rehellisesti sanon, että en tiedä mikä on totuus. Päätin, että on parempi tehdä listansa näkyviksi tekemällä eikä kirjoittamalla niitä ylös jääkaapin oveen.

Olen miettinyt ja muistellut pari viikkoa sitä, että ihminen on sitä, mitä hän tekee, ei sitä mitä hän puhuu. Johan sitä on olemassa taitavia puhujia tai kirjoittajia, jotka osaavat retoriset taidot. Se mitä ihminen kertoo arvoikseen ei kerro oikeastaan mitään, mutta sillä on merkitystä mitä ihminen tekee oikeasti.

Lisäksi myös se, että millä mielialalla mitäkin tekee, kertoo paljon. Mitä kertoo se, jos käy hampaat irvessä töissä, josta kertoo pitävänsä kovasti? Mitä jos kertoo olevansa perheihminen ja rakastavansa äitinä tai isänä olemista, mutta sitten kotona vain ärisee ja murjottaa?

Miten muut reagoivat toimintaan? Mitä jos joku on vakuuttunut ihmisten auttamisen olevan itselle tärkeää ja ajattelee olevansa jopa hyvä siinä, mutta mistään ei tule vastakaikua ja psykologisista testeistäkin tulee arvioita, ettei ko henkilön kannattaisi hakeutua palveluammattiin?

Ja jos on kyse pahasta itsepetoksesta, ihminen voi elää vuosikymmeniä ns. harhassa. Kerron esimerkin. Kuvitellaanpa henkilö, jonka nimi olisi vaikkapa Heikki. Hän on perheellinen mies ja aina painotti nuorempana kaikille sitä kuinka tärkeä hänelle on perhe ja lapset. Ne olivat hänelle numero yksi elämässä. Hän itse oli vahvasti tuota mieltä. Kuitenkin hän päivät oli töissä ja illat jossain muualla kuin kotona. Hänelle yhdistystoiminta oli myös sydäntä lähellä ja siihen hän käytti aikaansa. Usein hän tuli kotiin vasta sitten, kun lapset olivat nukahtaneet.

Mutta vasta, kun hän oli jo lähestymässä eläkeikää, hän havahtui. Hän ryhtyi miettimään lapsiaan, jotka pian muuttaisivat pois kotoa. Hän tajusi, että hän ei oikeasti edes tunne keitä hänen lapsensa ovat. Mitenpä tuntisi, jos ei ole viettänyt aikaa heidän kanssaan. Hänestä tuntui musertavalta tajuta, että arvot ja teot eivät olleet ollenkaan samoja. Oliko liian myöhäistä ryhtyä viettämään aikaa lasten kanssa ja tutustua heihin? Toivottavasti ei.

Mitä teidän listanne kertoivat teille?

4 kommenttia:

Milvus kirjoitti...

Heidi, kiitoksia todella kiinnostava testi, vaikka tulos ei ollutkaan kaikilta osin kovin miellyttävä. Laittoi kuitenkin miettimään, mihin oikeasti aikansa käyttää.

Voi mennä vähän selittelyn puolelle, mutta tärkeimmät asiat elämässä eivät aina ole niitä, jotka konkreettisesti ovat läsnä. Jollekin tärkeintä voi olla unelmointi jostain paremmasta tai vähintään omasta arkitodellisuudestaan poikkeavasta, vaikka itse arki täyttyisi ihan muista asioista.

Testiäsi voisi täsmentää vaihtamalla kohdassa 1 sanan "asia" sanalla "arvo". Arvot ovat pysyvämpiä (tai ainakin pitäisi olla) kuin asiat.

Perhe ja lapset ovat varmaan jokaiselle perheelliselle ihmiselle arvolistan kärjessä. Toisen listan kärjessä voi olla kuitenkin asioita, joihin perhe ja lapset eivät liity. Listojen välillä ei kuitenkaan tarvitse olla arvoristiriitaa, vain hetkellisiä painotuseroja. Uskon, että esim. Tehyn Jaana Laitinen-Pesolalle perhe on erityisesti tällä hetkellä tärkeä voimavara, mutta aikansa viimeisen parin viikon aikana hän on käyttänyt varmasti ihan muuhun kuin perheen kanssa olemiseen.

Rita kirjoitti...

Kiitti kutsusta! Katson tarkemmin kun päivän työt hellittävät...

Katsoin eilen tuota Hesarin itsetuntotestiä, enkä edes ajatellut kokeilla, koska tajusin ainakin omalta kohdaltani, että voin näkökulmasta riippuen vastata (taas) joka kohtaan eri tavoin. Tein muinoin Optimistin käsikirjan itsetuntotestin ja jäin suu auki tuijottamaan tuloksia, joiden mukaan minulla oli heikko itsetunto, kunnes tajusin vastata eri tavalla, ja johan alkoi itsetuntoa löytyä. Molemmilla vastaamistavoilla olin rehellinen, kyse ei ollut siitä että olisin yrittänyt keplotella.

Muistathan sen näkökulmakirjan? Heh. En pysty vastaamaan testikyselyihin yksioikoisesti :)

HeidiR kirjoitti...

Kiitos, Milvus. Ajattelin sitä, että laitanko arvot vai asiat. Mutta sitten päätin tyytyä neutraalimpaan asia sanaan. Arvo on käsitteenä jotenkin mahtipontinen ja idealistinen.

Hetkellisesti tietysti listoissa voi olla eroja, mutta jos aina päässä mietitty arvo/asialista on eri kuin se mitä oikeasti teemme... Miten käy?

Joko sitä turhaantuu ja katkeroituu, kun ei pysty täyttämään unelmiaan. Tai sitten sitä kiireessä porhaltaa läpi elämän luullen eläneensä arvojensa mukaan, jos ei koskaan pysähdy miettimään teorian ja käytännön eroja.

Rita. Noh, oletpas sinä kiireinen. ;) Kyllähän testituloksista saa mitä haluaa, kun muuttaa vastauksia. Olet sinä mainio, hih.

penjami kirjoitti...

Hyvä kysymyksenasettelu. Se, mitä teen, ei todellakaan vastaa ihanteitani. Toisaalta, jos alkaisin toimia täysin ihanteideni mukaan, joutuisin uudenlaisiin ongelmiin (esim. ei ihan ihanteideni mukaisessa vakiduunissa on monista haitoistaan huolimatta myös melkoiset edut).

Itsepetostako? - Kyllä, jos väittäisin eläväni elämääni ihanteideni ja arvojeni mukaan. Elämä on niin monimutkaista, että omalla kohdallaan törmää jatkuvasti ylitsepääsemättömiin arvoristiriitoihin.

Toisaalta, monessa asiassa voisinkin pienellä vaivannäöllä toteuttaa arvojani.

Ehkä säälittävimpiä itsepetoksen muotoja minun elämässäni on se, että joka viikko postista kolahtaa Vihreä lanka, joka saa minut tuntemaan itseni ympäristötietoisemmaksi - mutta silti ajelen työmatkat omalla autolla, vaikka bussillakin pääsisi.