Pages

perjantaina, tammikuuta 26, 2007

Ihania tutkimuksia!

Suomessa allergiat ovat lisääntyneet huimasti. Se ei ole ihanaa. Mutta uutisoinnissa oli jotain, joka lämmitti minun mieltäni henkilökohtaisesti. Kerrankin olen ollut edelläkävijä äitinä ja talousihmisenä. ;)

Mediauutisissa sanottiin näin:

Yhtenä ratkaisuna allergioiden vähentämiseksi saattaa olla liiallisen hygienian välttäminen. Haahtela kehottaakin ihmisiä menemään rohkeasti tonkimaan maaperää esimerkiksi maalle tai puutarhaan sekä unohtamaan kotien ylenpalttinen puunaus ja siivoaminen.

Erityisen tärkeää tämä on lapsiperheissä.

Eli liiallista hygieniaa kannattaa välttää etenkin lapsiperheissä. Jes!

Meillä ei tosiaankaan ole koskaan ollut liian hygineenistä ja siistiä. Keittiöni ulkonäkö voisi olla monen naisihmisen kauhistus! Kesäisin me tongitaan ulkona kaikenlaista. Lapset eivät pelkää hämähäkkejä tai ötököitä. Muurahaisista he eivät tykkää, koska ne purevat. Viimeksi, kun olimme lähdössä kalaan, lapset auttoivat kastematojen etsimisessä. Hoitivat niitä kuin marsuja. Suukottelun kielsin. Joku raja se sentään pitää olla.

Vuonna 2005 he sairastelivat tosi vähän, uskomattoman vähän. Se tosin saattoi johtua siitä, että olivat perhepäivähoidossa. Nyt he ovat päiväkodissa ja kylläpäs meillä on ollutkin flunssaa ja vastatautia koko syksyn. Päiväkodit ovat sellaisia tautipesäkkeitä. Paljon lapsia pienessä tilassa.

Mutta lapsilla ei ole kuitenkaan mitään allergioita. Tosin myös minulla itselläni ei ole allergiaa mihinkään suuntaan. Joten voihan se olla geneettistäkin tai pelkkää sattumaa.

3 kommenttia:

Allyalias kirjoitti...

Jes! Mä olenkin ollut ihan sitä mieltä että joku tolkku tässä siivossa on oltava. Nyt löytyi järki tähän siivoon siivoamattakin. Perustelee vaan että ennaltaehkäisevänä lääkityksenähän minä tätä luukkua tässä kunnossa pidän :)

Anonyymi kirjoitti...

Liiallisen hygienian välttämistä on ennenkin väläytelty ratkaisuksi. Näyttää siltä, että se otetaan esiin silloin tällöin.

En minäkään ole mikään siivousintoilija - tai joo, olenhan minä, paljon intoilen, mutta vähän siivoilen. ; D

Lapset saivat pienestä pitäen tonkia maata, päiväkodissa he saivat kaiken maailman vatsataudit ja flunssat eivätkä varjeltuneet lastentaudeiltakaan. Silti allergiaa on enemmän tai vähemmän (nykyään). Tosin taipumus periytyykin molemmilta vanhemmilta. : )

sahrami kirjoitti...

Minuakin lämmittää nämä uutiset!

Kuulin joskus, että Itä-Saksassa ei ollut oikeastaan ollenkaan allergioita. Sitten kun Saksat yhdistyivät ja Itä-Saksan länsimaalaistui, siellä oli nopeasti saman verran allergioita kuin Länsi-Saksassakin.

Samoin Suomen itärajan molemmin puolin allergioiden määrä on aivan eri. Venäjän puolella Karjalassa ei niitä ole käytännössä lainkaan.

Ja vielä: Perheissä, joissa on paljon kotieläimiä kuten kissoja ja koiria, lapset sairastuvat allergiaan muita vähemmän. Samoin maatilalla asuminen tekee hyvää.

Minulla on tuttu, joka oli hyvin allerginen lapsena asuessaan Helsingissä mutta kun muutti maalaistaloon, jossa oli päivät elukoiden kanssa, allergiat hävisivät.

Ei ihmistä ole tarkoitettu elämään kliinisessä ympäristössä! :)