Pages

maanantaina, lokakuuta 16, 2006

Kirjaesittely: Kuinka asiat ovat

Vaihteeksi kirjaesittely. Sain eilen luetuksi Lama Ole Nydahlin kirjan "Kuinka asiat ovat: elävää buddhalaisuutta nykyajan ihmisille".

Kirja on alkupuolelta hyvin selkeä ja nykyaikainen, helppolukuinen. Loppupuolelta teksti menee monimutkaiseksi. Kirjaa voi lukea niin pitkälle kuin jaksaa. Ei haittaa vaikka ei pääse heti loppuun asti. Itse opin muutamia uusia asioita buddhalaisuudesta ja eräät asiat selkiytyivät mielessäni. Kirjan kirjoittaja edustaa Timanttipolku buddhalaisuutta, karma-kagyü-linjaa, mutta silti kirjasta saa hyvän käsityksen buddhalaisuudesta yleensäkin.

Kirjassa käydään läpi selkeästi kolme erilaista buddhalaista polkua: kolme erilaista tapaa elää elämäänsä Buddhan oppien mukaan. Kaikkien polkujen päämääränä on vapautuminen ja valaistuminen. Jotakin polkua pitkin valaistuminen tulee nopeammin, ehkä.

Ihan niin kuin kristinuskossakin on monta erilaista tapaa elää kristittynä. Ei kaikkien tarvitse olla pappeja tai pyhimyksiä. Eikä kaikkien tarvitse olla meditoivia munkkeja.

Pieni polku (Neljä jaloa totuutta) on tarkoitettu itsekeskeisiä ihmisiä varten. Tuli mieleeni ihan tavallinen seurakunta. Polkuun kuuluu ulkoista harjoitusta, mielen tyynnyttämistä ja vahingollisten tekojen välttämistä sekä ulkoisia lupauksia.

Suuri polku (myötätunto ja viisaus) on tarkoitettu altruitisteille. Altruismi on muiden ihmisten auttamista pyyteettömästi ilman oman edun tavoittelua. Tähän polkuun kuuluu sisäistä harjoitusta, tyhjyyden kokemusta, myötätuntoisen motivaation vahvistamista, vihan välttämistä ja Bodhisattvalupaus. Bodhisattva on valaistunut ihminen, joka jää ihmisten pariin auttamaan muita löytämään valaistumisen. Tuli mieleeni kristinuskon papit, munkit ja nunnat.

Lopuksi on Timanttipolku (korkein näkemys). Se on tarkoitettu joogeille. Siihen liittyy Buddhan näkeminen oman olemuksen peilinä, yhtyminen valaistumiseen ja puhtaan näkemyksen ylläpitäminen. Minä käsitin, että joogi on henkilö, joka on lähes koko ajan puhtaan näkemyksen tilassa. Hän on erakko. Mietiskelee. Opettaa joskus? Kulkee kuin rääsyläinen ehkä? Lama Ole selittää sivuillaan asian näin: " Ja sitten on joogeja. Joogeja eivät varsinaisesti sido ulkoiset lupaukset, ja sisäisilläkin lupauksilla on heille vain toissijainen merkitys. Joogille on tärkeää kokea elämä jatkuvasti täydessä voimassaan ja intensiivisyydessään ja nähdä kaikki puhtaana, mahdollisena, tuoreena, täynnä voimaa ja potentiaalia. Kaikessa, mitä tapahtuu, meidän tulee kokea uutta, spontaanisti syntyvää ja kehittyvää. " Onko kristinuskossa tällaisia henkilöitä? Onko joogi sama asia kuin pyhimys? Ehkä ei sittenkään. Kristinuskossa pääsee pyhimykseksi vasta kuoltuaan. Buddhalaisuudessa joogiksi pääsee eläissään.

Tuon siis opin lukemalla tämän kirjan. (Kirjassa ei puhuttu kristinuskosta mitään. Itse vertailin noita kahta suurta keskenään.)

Yhden asian haluan vielä nostaa tähän kirjasta. Lama Ole varoittaa siitä, että kuinka vaikeaa ja hankalaa on käydä valaistumisen polkua yksin ilman opettajaa. Kanssakäyminen on tärkeää. Kirjoja on paljon. Opetukset voivat olla niissä sekaisin. Terminologia voi olla hämmentävää. Niin kutsutut "rajatieteet" voivat houkutella ihmisiä pois polulta. On toki järkevää käyttää hyväksi henkisiä kykyjään, kuten intuitiota tai parantamista, mutta niistä ei saa tulla korvikkeita lopulliselle päämäärälle eli valaistumiselle kaikkien hyväksi. Ihmiset myös voivat yrittää takertua psyykkisiin kokemuksiinsa (ihaniin pilkahduksiin mitä koetaan joskus meditaatiossa). Niitä kokemuksia ei pysty kantamaan mukanaan. On päästävä pelkojen ja toiveiden tuolle puolen. Silloin mieli on vapaa. Psyykkiset (mystiset) kokemukset eivät saa olla päämääränä.

Suosittelen kirjaa lämmöllä niille, jotka ovat jo aiemmin tutustuneet buddhalaisuuteen!

Ei kommentteja: