Pages

torstaina, lokakuuta 05, 2006

Punaista ja keltaista

Minä lähdin koulusta ruokailun jälkeen taiteilijatreffeille. Tarvitsin hieman vaihtelua. Taidekoulussa voi ihan hyvin tehdä niin joskus. Paikallaolovaatimus on 2/3.

Ajoin Ouluun ja menin Nukulle. Siellä oli valokuvanäyttely What's Up North? Laitoin tunnelmia ylös paperille sen jälkeen kun astuin ulos näyttelysalista ja istahdin aulaan tuolille:

"Puhelin ei soi, sähköpostia ei tule, ihanaa olla töissä!" sanoo nuori nainen lippuluukulla virkailijalle. Radiossa soi Tiktakin Paha sana. Nukun hissin seinä on sininen. Siihen on läiskitty vaaleansinisiä maalisipaisuja. Epämääräisiä enkelinsiipiä. Näyttelyssä valokuvia pohjoisesta. Lappalaistyttö ja Elvis. Kuihtuneita kukkia venäläisessä toimistossa. Kauniin keltaisia, suuria, kuolleita. Videolla kaksi lakoonista venäläistä miestä puhuu hiljaa ja tasaisesti elämästään. Lapsi rukoilee puolityhjän sinisen tekolammen edessä. Oi, Venäjänmaa! Nainen hirtettynä kasvihuoneeseen. Vai leijuuko hän? Musta nainen napajäätiköllä. Hampaat valkoiset. Traktori tunturilla. Paljon kiviä.

Sitten tulikin mieheni paikalle. Laitoin vihkoni ja kynäni laukkuun. Joimme kahvit ja höpötimme.

Sen jälkeen menin Ainolan puistoon. Ihastelin luonnon voimakkaita värejä. Monenlaista punaista, keltaista, oranssia ja vihreää. Otin paljon valokuvia. Tässä on niistä kaksi.

Ihmettelin puistossa kävellessäni, että missä kaikki muut ovat? Töissähän he. Monet olivat jo tosin kotimatkalla kävellen, pyörällä tai autolla. Pysähtyvätkö he koskaan puiston läpi pyöräillessään katsomaan luonnon värejä? Nyt on paras aika imeä energiaa niistä itseensä synkän talven varalle. Pian kaikki lehdet ovat pudonneet ja paljaat oksat jäävät odottamaan valkeaa lunta.

Nappasin laukkuuni viisi vaahteranlehteä. Aion litistää ja kuivata ne, antaa ne lahjaksi eräälle suvun uudelle, aikuiselle, ihmiselle. Hän on kokenut tänä vuonna ensimmäisen kerran talven, kevään, kesän ja syksyn! Ajatelkaapa! Hän oli ihminen, joka ei ikinä ennen ollut nähnyt lunta, kun tuli Suomeen. Miltä tuntuu kokea todelliset vuodenajat elämänsä ensimmäistä kertaa?

Itsekin tunsin näkeväni nyt syksyn värin kuin vasta näkökyvyn saanut ihminen. Pysähdyin usein vain katsomaan pusikkoja. Niin, elämyksiä löytyy myös pusikosta.

Lopuksi kävin kirjastossa. Lainasin muutaman vesivärimaalauksesta kertovan kirjan. Meille on annettu koululla mielenkiintoinen kritiikkitehtävä. Aiheena on mikrokosmos. Jotain tosi pientä pitää suurentaa tosi suureksi eli maalata se vähintään 100 cm x 100 cm suuruiselle taululle. Minulle kaikkein tutuin maalausmuoto on vesivärimaalaus. Siksipä ajattelin hieman opiskella sitä kirjoista. Tässä on kuukausi aikaa suunnitella ja harjoitella aihetta.

Taidan olla hyvä innostumaan kaikesta uudesta ja haasteellisesta? Eilenkin olin satasella mukana, kun me tutustuimme koko päivän uusiopaperin tekemiseen. Tein 4 arkkia aika vaatimattoman näköistä paperia ja yhden veistoksen paperimassasta. Taidan tehdä tuota massaa kotonakin. Halpaa ja helppoa. Tarvitaan vain happovapaata vanhaa paperia, vettä ja perunajauhoja sekä jotain millä koristella ja värjätä massaa tai valmiita papereita. Ja tietysti muutamia työvälineitä. Täällä lisää aiheesta. (Sanomalehtipaperi ei ole kuulemma happovapaata... siis lopputulos ei kestä vuosikymmeniä vaan jatkaa hapristumista kuten vanhat sanomalehdet yleensä).

Mitähän kivaa huominen tuo tullessaan?

2 kommenttia:

gnothi seauton kirjoitti...

Ainolan puisto. Muistoja. Niin monet kerrat on siinä puistossa kävelty pyöräilty. Vuosia sitten. Kaupungilta Linnanmaata kohti. Linnanmaalta Snellmanniaan. Ainolan puiston kautta. Vuosia sitten.

-gs

Jussi kirjoitti...

Kävelin tänä aamuna töihin Ainolan puiston kautta, Lohipadolta rantaa pitkin, Tuiran siltojen ali ja torin suuntaan. Matkalla otin valokuvia mm. vaahteroista, jotka juuri nyt ovat harvinaisen kauniin keltaisia.