Pages

keskiviikkona, lokakuuta 18, 2006

Akvarelli: Vettä ja väriä


Tässä on tämän päivän saavutus. Ensimmäinen harjoitelma oikeilla vesiväreillä. No, tuo on oikeasti toinen. Ensimmäinen oli harjoitelma tulppaanista. Vanhin tyttö katsoi lastenohjelmaa ja nuorin nukkui päiväunia. Yksi oli päiväkodissa. Minulla rauhallinen hetki.

Ostin eilen taidekoululta taidevesivärit. Olin jo viime viikolla lainannut kolme vesiväri- eli akvarellimaalausopasta kirjastosta. Taidekoululla on nyt sellainen kritiikkitehtävä, jossa pitää maalata jotain pientä suureksi. Siihen ei ole pakko osallistua, etenkin jos on kirjoituslinjalla. Mutta kun kerta on mahdollisuus... Miksen kokeilisi? Vesivärit ovat kaikista tutuin väline. Ainakin nuo lasten vesivärit.

Olen hirmu ylpeä tuosta työstäni! Ja yllättynyt... Taisi löytyä minulle yksi uusi harrastus. Vesivärit ovat myös tällaiselle hätähousulle sopivan nopeasti kuivuva tapa maalata. En ehkä jaksaisi odotella öljyvärien kuivumista. Eikä minulla ole tilaa mihin laittaa öljyvärimaalausta kuivumaan.

Esittelen samalla nuo lainaamani kirjat.

Valitut Palat Vesivärimaalaus (Hazel Harrison)

Paras kolmesta. Todella selkeät ohjeet. Monta vaiheittaista mallityötä. Tuo kuppityö on tuosta kirjasta. Esimerkin antoi kaksi eri taiteilijaa, jotka kumpikin maalasivat saman aiheen omalla tavallaan. Otin mallia molemmista ja maalauksesta tuli sitten minun itseni näköinen.

Vesivärimaalauksen perusteet
(Ray Smith)

Kauniita kuvia ja malleja. Opettaa myös edistyksellisempiä tekniikoita. Sopii tuon edellisen kirjan jatkoksi.

Akvarellimaalauksen käsikirja (Ettore Maiotti)

Pieni kirja. Teksti mukavaa luettavaa ja mukana tietysti paljon malleja. Ehkä ei niin perusteellinen kuin nuo kaksi, mutta sisältää paljon tietoa maalauksista ja maalareista.

4 kommenttia:

sahrami kirjoitti...

Vau, onpa hieno!

HeidiR kirjoitti...

Juu, kiitos, kehujahan minä tässä kalastelinkin... heh.. No, kaipa taiteilijuuteen liittyy jokin omituinen halu laittaa heti esille tuherruksiaan ja kirjoitelmiaan? Niitä ei jätetä pöytälaatikon pohjalle tai komeroon.

sahrami kirjoitti...

Eikö taiteen tehtävä ole herättää ajatuksia tai tunteita? Minua tuo ilahdutti. :)

HeidiR kirjoitti...

Kiva kun ilahduit! Ehkäpä joku myös sai sellaisen ajatuksen, että itsekin uskaltaa mennä kirjastoon lainaamaan nuo kirjat ja hankkii akvarellivälineet? Se olisi ilon jakamista eteenpäin ihan oikeasti! :D