Pages

perjantaina, helmikuuta 29, 2008

RunoTorstai: valinnan vaikeus

Ihanan elämäni surkeus


Pakkassumu leijuu maapallon päällä, kävelyretkeni lumisella soratiellä auringon paistaessa himmeästi suoraan kasvoilleni, saa ajatukseni keveiksi, askel lentää, hetki on maailman paras, aurinko on kuin vastakuoriutunut haaleankeltainen lämmin kananpoikanen ohuen pitsiverhon takana, paluumatkallani huomaan ojassa makaamassa kuolleen ruskeankirjavan omituiseen asentoon jäätyneen ja kangistuneen varpusen, murehdin kaiken pysymättömyyttä ja järjettömyyttä kiinnikuoroutuvien seinien imaistessa minut takaisin sisään, minut syleillään liikkumattomaksi piententyvien ikkunoiden vinkuessa kasvavan paineen tahdissa, jälleen kaiken kääntyessä nurinpäin ja maapallon vaihtaessa napaisuuttaan, lähden katsomaan miltä aurinko tänään näyttää.

********

RunoTorstaissa aiheena valinnan vaikeus.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaiken toistuvuus, ahtauden ja rajattomuuden välinen ero tulivat ensimmäisinä mieleen runostasi. Pinnalta selkeä teksti, mutta sisältää paljon kätkettyä.

HeidiR kirjoitti...

Niin, proosaruno on minulle jotain tuntematonta. Olisiko toinen yritelmäni proosarunosta.

Proust-kirja sai minut lennokkaaksi sanojen suhteen. Ajattelin etenkin proosarunon sopivan proustimaiseen ilmauus.

Anonyymi kirjoitti...

Minä pidän proosarunoista, ehkä siksi, että luen enemmän proosaa kuin lyriikkaa. Sanomisen tapa, lyyrisyys yhdistettynä proosamuotoon, on kiinnostavaa. Tosin samaa voi löytää myös romaaneista.

Genoveeva kirjoitti...

Teksti on äärettömän tärkeää, että sanat soivat, rytmittyvät, siksi proosa on parhaimmillaan upeinta kirjallisuutta. Kielen takia voin lukea sisällöltään onnetontakin kirjallisuutta.

HeidiR kirjoitti...

Niin, ehkä en ole oppinut lukemaan proosaa oikein. Haluan hotkia sen ja lukea nopeasti kuin kunnon draaman, mutta proosaa kai pitäisi lukea hitaasti ja uppoutuen kuin runoja.

Nyt olen lukenut tosi paljon runokirjoja. Ehkä vielä pääsen proosan hitauden jäljille vielä. Ja jopa pitämään siitä.

utukka kirjoitti...

Ahdistus tulee päällimmäisenä esiin runostasi, MUTTA "ihanan elämäni" . . . Nuo kaksi sanaa painavat enemmän kuin kuolleet varpuset. Lähdet katsomaan, miltä aurinko . . . Siinä se on.