Osallistuin tällä viikolla elämäni ensimmäisen kerran ohjattuun zazeniin. Luin etukäteen oppaan hyvin, jotta osaisin käyttäytyä oikein. En ole käynyt mitään kurssia.
Osallistujia ei ollut monta. En siis oikein voinut katsoa vierustoverilta mallia. Astuin sisälle zendoon eli huoneeseen, missä harjoitus suoritetaan. Zendossa tulee käyttäytyä rauhallisesti ja luonnollisesti. Sisälle astuttaessa pitäisi alttari kohden kumartaa kädet gasshossa. Altarilla oli Buddhan patsas.
En aluksi tehnyt sitä, koska luulin näyttäväni hassulta. Miksi ihmiset luulevat näyttävänsä hassuilta tehdessään jotain uutta ja outoa? Esim. mennessään katoliseen kirkkoon ja tehdessään ensimmäisen kerran ristinmerkin. Tai kävellessään elämänsä ensimmäisen kerran julkisesti korkokengillä. Kuka nyt olisi heti täydellinen?
Pystyin laittamaan kädet gasshoon lähtiessäni zendosta ilman vaivautuneisuuden tunnetta.
Istuin paikalleni seinän eteen. Asettelin tyynyn hyvin alleni. Zazenissa on tarkoitus istua tietyssä asennossa n. 25 minuuttia laskien hengitystä 1-10. Huomio pidetään alavatsassa. Silmät ovat hieman raollaan. Kiinni ne eivät saa olla, mutta katse ei saa kuitenkaan olla kohdistunut mihinkään.
Ohjeessa sanottiin, että kelloa soitetaan 5 minuuttia ennen alkua. Ohjaaja kävi sytyttämässä alttarille suitsukkeen ja odotin kellon soivan. Ohjaaja menikin pamauttamaan puuvasaralla eräänlaista puista "leikkuulautaa". Säikähdin niin, että olin lentää kattoon!
Itse zazen onneksi alkoi sievästi kelloa soittamalla. Sitä soitetaan 3 kertaa.
Tietenkin juuri kun zazen alkoi, minulla alkoi kutittamaan kurkkua sietämättömästi! Kyyneleet kohosivat silmiini ja räkä valui nenästä, mutta en suostunut ryntäämään vessaan. Keskityin harjoitukseen parhaani mukaan pysyen siinä asennossa. On kyllä sallittua lähteä pois milloin vain, jos pystyy sen tekemään muita häiritsemättä.
25 minuutin kuluttua ohjaaja soitti kelloa ja nyt oli vuorossa kinhin eli kävelymeditaatio. Sen aikana harjoitus jatkuu (eli se laskeminen) ja katse on edelleen alaspäin suunnattu. Minä hädin tuskin pääsin alustaltani ylös. Verenkierto oli lakannut vasemmasta jalasta, enkä tuntenut sitä ollenkaan! Päättäväisesti ja ehkä vaarallisen näköisesti kuitenkin lähdin kävelemään. On omituista kävellä, kun ei tunne vasenta jalkaansa ollenkaan. Minua hämmästytti kinhinin vauhti! Luulin, että se on todella hidasta kävelyä, mutta se olikin TODELLA nopeaa kävelyä. Lähes juoksimme ympäri zendoa. En pystynyt laskemaan hengitystäni, koska minun piti keskittyä pystyssäpysymiseen.
Sitä kesti 7 minuuttia. Kello soi ja me istuimme omille paikoillemme. Odotin taas kellonsoittoa. Mutta ohjaaja pamattikin puukaluloita voimakkaasti yhteen (taas olin lentää kattoon). Sen jälkeen vasta soitettiin kelloja.
Seuraava zazenjakso meni minulla paremmin. Minulla oli kyllä aika levoton apinamieli. Vaikka laskin hengitystä, siltin ehdin ajatella vaikka mitä samalla. Tyypillistä moniajoa...
Zazen päättyi kellonsoittoon. Kumarsimme. Nyt ei sanottu valoja ääneen. Niitä kai ei joka kerta sanota. Riippuu varmaan ohjaajasta.
Poistuimme zendosta. Juttelin muiden osallistujien kanssa melkein tunnin zazenin jälkeen. Kyselin ja kyselin ja kyselin...
Ehkähän minä seuraavalla kerralla ole rennompi ja pysty keskittymään harjoitukseen paremmin.
Onko tuossa mitään mieltä? Ehkä on, ehkä ei. Tarvitseeko siinä oikeastaan mieltä ollakaan? Laitankin pienen lainauksen Alan W. Wattsin kirjasta "Zen":
"Jopa japanilaisessa zenissä kohtaa silloin tällöin zen-harjoituksen, joka ei pane erityistä painoa zazenille, vaan paremminkin korostaa tavallisen työn käyttämistä mietiskelyn apukeinona. ... Ehkäpä siis zazenin liioittelu myöhempinä aikoina liittyy olennaisesti zen-luostareiden muuttumiseen poikien harjoituskouluiksi. Panna pojat istumaan hiljaa tuntitolkulla kepillä varustautuneen valvojan vahtivien silmien alla on varma menetelmä pitää heidät poissa pahanteosta.
Kuinka paljon zazenia onkin ehkä liioilteltu Kaukoidässä, jokin määrä "istumista vain istumisen vuoksi" saattaisi hyvinkin olla parasta maan päällä eurooppalaisten ja amerikkalaisten hermostuneille mielille ja kiihoittuneille ruumiille - edellyttäen, etteivät he käytä sitä menetelmänä pyöräyttääkseen itsestään buddhia."
Muuten... Minusta tuo Wattsin Zen kirja on minusta äärimmäisen tylsä ja pitkäveteinen alkupuolelta. Vain GS:n ja Marian kehuvien kommenttien vuoksi yritin kahlata Zenin historiaa ja taustaa (tao ja buddhalaisuuden alkuperä). Lopulta kuitenkin luovutin Mahajana-buddhalaisuuden kohdalla ja siirryin suoraan Zenin kehitykseen, periaatteisiin ja harjoittamiseen. Nyt kirja jo vaikuttaa paljon kiinnostavammalta. Onneksi.
perjantaina, syyskuuta 01, 2006
Toukokuu2006: Martta ja Maria
Vastaan nyt Ajatusvirran heittämään kysymykseen, jota pohditaan täällä.
Raamatussa (Luukkaan evankeliumissa) lukee näin: "Martta ja Maria.
Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: "Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua." Mutta Herra vastasi: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois."
Mitä siis Jeesus tarkoitti?
Ajatusvirran blogissa ryhdyttiin jo miettimään sitä, että kumpi naisista on "parempi". Ahkera Martta vai laiska Maria?
Ulkopuolinen kommentoi: "Onko esimerkiksi vieraita vastaanottaessa tärkeintä se, että kuuntelet heitä ja olet läsnä vai se, että palvelet heitä ja näytät hyvän perheenäidin taitosi. Kaksipiippuista, sillä antamalla heille aikaasi osoitat arvostasi heidän läsnäoloasi, mutta palvellessasi osoitat arvostavasi heidän läsnäoloa, koska olet vaivautunut tekemään heidän eteensä jotakin."
Minäkin ryhdyin miettimään tuota. Tasapaino ahertamisen ja laiskottelun välillä olisi kai paras olotila. Ei saisi ahertaa keittiössä niin, että uupuu. Mutta ei pelkkä laiskottelukaan hyväksi sielulle ole. Mieleeni tuli vasta lukemani ohje zen-meditaatiosta. Jos meditaatiossa ponnistelee liikaa, meditaatio hajoaa, olet liian jännittynyt ja vaativa. Jos et keskity kunnolla ja ponnistelu on laimeaa, niin mieli alkaa harhailla ja eksyt haaveiluun. Meditaatiossa on löydettävä sopiva tasapaino ponnistelun ja rentouden välillä. Tekstissä sanotaan näin: "Perinteinen vertaus harjoituksesta on kuin pitäisi lintua kädessä. Jos hellittää, se karkaa; jos puristaa liikaa se vahingoittuu."
Ajattele meditaatioharjoituksen tilalle oma elämäsi ja linnun tilalle oma sydämesi. Jos ponnistelet liikaa, sydämesi murskaantuu. Jos ponnistelet liian vähän, sydämesi karkaa ja hukkaat sen.
Mutta sitten päätin etsiä myös netistä kirjoituksia, jotka kertoivat Martasta ja Mariasta. Löysinkin hyvän saarnan.
Siellä sanotaan näin: "Maria valitsi levon ja rauhoittumisen, kuuntelemisen ja pysähtymisen. Hän valitsi Jeesuksen seurassa olemisen. Näiden valintojen tekeminen ei ole helppoa meillekään."
Siis Maria osasi tehdä oikean valinnan oikeana hetkenä. Juuri Jeesus oli tullut nyt heidän kotiinsa ja Maria halusi kuunnella mitä Hänellä oli sanottavaa. Ehkä hänkin ahersi edellisenä päivänä Martan rinnalla? Ehkä seuraavanakin päivänä? Mutta juuri tuona ainutlaatuisena hetkenä hän tajusi pysähtyä ja hiljentyä. Muuten hän ei olisi kuullut mitä Jeesuksella oli sanottavaa.
Olen samaa mieltä saarnan kirjoittajan kanssa. On tärkeää oppia tunnistamaan ne hetket jolloin pitää pysähtyä ja kuunnella, eikä murehtia tai touhuta. Jotain saattaa jäädä huomaamatta siinä kiireessä. Se jokin voi olla mikä tahansa: alitajunnan syvempi sanoma, kehon varoitus ottaa löysemmin, hengellinen viesti tai lähimmäisen kohtaaminen. Ajatelkaapa vaikka lasta. Lapsi tulee kiskomaan hihasta ja pyytää: "Äiti, äiti, minulla on asiaa". Hän haluaa huomiota. Jaksaako hän odottaa sitä, että äiti tehnyt vielä tuon tai tämän jutun? Usein on tapana sanoa: "Odota hetki, äiti tekee tämän vielä, tässä ei mene enää kauaa" (ja siinä menikin vielä kuitenkin 15 minuuttia). Ehkäpä vain pieni hetki läsnäoloa riittäisi ja hän lähtee tyytyväisenä takaisin leikkimään? Äiti saa rauhassa jatkaa sitä mitä oli tekemässä.
Ei ole siis kyse siitä, että onko parempi olla vieraille vain läsnä vai sitten hiki hatussa palvella heitä. Onko kyse siitä, että osaammeko tehdä oikean valinnan oikeana hetkenä? Niin kuin Ellinoorakin kommentoi: "Olen ajatellut, ettei kyse ollut ollenkaan Martan tehtävien väheksymisestä, enemmänkin sen painottamisesta, että asioilla on aikansa."
Näin minä ymmärsin tämän tarinan Martasta ja Mariasta.
Raamatussa (Luukkaan evankeliumissa) lukee näin: "Martta ja Maria.
Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: "Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua." Mutta Herra vastasi: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois."
Mitä siis Jeesus tarkoitti?
Ajatusvirran blogissa ryhdyttiin jo miettimään sitä, että kumpi naisista on "parempi". Ahkera Martta vai laiska Maria?
Ulkopuolinen kommentoi: "Onko esimerkiksi vieraita vastaanottaessa tärkeintä se, että kuuntelet heitä ja olet läsnä vai se, että palvelet heitä ja näytät hyvän perheenäidin taitosi. Kaksipiippuista, sillä antamalla heille aikaasi osoitat arvostasi heidän läsnäoloasi, mutta palvellessasi osoitat arvostavasi heidän läsnäoloa, koska olet vaivautunut tekemään heidän eteensä jotakin."
Minäkin ryhdyin miettimään tuota. Tasapaino ahertamisen ja laiskottelun välillä olisi kai paras olotila. Ei saisi ahertaa keittiössä niin, että uupuu. Mutta ei pelkkä laiskottelukaan hyväksi sielulle ole. Mieleeni tuli vasta lukemani ohje zen-meditaatiosta. Jos meditaatiossa ponnistelee liikaa, meditaatio hajoaa, olet liian jännittynyt ja vaativa. Jos et keskity kunnolla ja ponnistelu on laimeaa, niin mieli alkaa harhailla ja eksyt haaveiluun. Meditaatiossa on löydettävä sopiva tasapaino ponnistelun ja rentouden välillä. Tekstissä sanotaan näin: "Perinteinen vertaus harjoituksesta on kuin pitäisi lintua kädessä. Jos hellittää, se karkaa; jos puristaa liikaa se vahingoittuu."
Ajattele meditaatioharjoituksen tilalle oma elämäsi ja linnun tilalle oma sydämesi. Jos ponnistelet liikaa, sydämesi murskaantuu. Jos ponnistelet liian vähän, sydämesi karkaa ja hukkaat sen.
Mutta sitten päätin etsiä myös netistä kirjoituksia, jotka kertoivat Martasta ja Mariasta. Löysinkin hyvän saarnan.
Siellä sanotaan näin: "Maria valitsi levon ja rauhoittumisen, kuuntelemisen ja pysähtymisen. Hän valitsi Jeesuksen seurassa olemisen. Näiden valintojen tekeminen ei ole helppoa meillekään."
Siis Maria osasi tehdä oikean valinnan oikeana hetkenä. Juuri Jeesus oli tullut nyt heidän kotiinsa ja Maria halusi kuunnella mitä Hänellä oli sanottavaa. Ehkä hänkin ahersi edellisenä päivänä Martan rinnalla? Ehkä seuraavanakin päivänä? Mutta juuri tuona ainutlaatuisena hetkenä hän tajusi pysähtyä ja hiljentyä. Muuten hän ei olisi kuullut mitä Jeesuksella oli sanottavaa.
Olen samaa mieltä saarnan kirjoittajan kanssa. On tärkeää oppia tunnistamaan ne hetket jolloin pitää pysähtyä ja kuunnella, eikä murehtia tai touhuta. Jotain saattaa jäädä huomaamatta siinä kiireessä. Se jokin voi olla mikä tahansa: alitajunnan syvempi sanoma, kehon varoitus ottaa löysemmin, hengellinen viesti tai lähimmäisen kohtaaminen. Ajatelkaapa vaikka lasta. Lapsi tulee kiskomaan hihasta ja pyytää: "Äiti, äiti, minulla on asiaa". Hän haluaa huomiota. Jaksaako hän odottaa sitä, että äiti tehnyt vielä tuon tai tämän jutun? Usein on tapana sanoa: "Odota hetki, äiti tekee tämän vielä, tässä ei mene enää kauaa" (ja siinä menikin vielä kuitenkin 15 minuuttia). Ehkäpä vain pieni hetki läsnäoloa riittäisi ja hän lähtee tyytyväisenä takaisin leikkimään? Äiti saa rauhassa jatkaa sitä mitä oli tekemässä.
Ei ole siis kyse siitä, että onko parempi olla vieraille vain läsnä vai sitten hiki hatussa palvella heitä. Onko kyse siitä, että osaammeko tehdä oikean valinnan oikeana hetkenä? Niin kuin Ellinoorakin kommentoi: "Olen ajatellut, ettei kyse ollut ollenkaan Martan tehtävien väheksymisestä, enemmänkin sen painottamisesta, että asioilla on aikansa."
Näin minä ymmärsin tämän tarinan Martasta ja Mariasta.
Toukokuu2006: Flora Courtois: "Valaistuminen"
Kannoin kasan zen-kirjallisuutta eilen kotiini. Esimerkiksi Wattsin "Zen". Luin illalla Flora Courtoisin (1916-2000) "Valaistumisen". Luin kerralla tämän minua syvältä koskettaneen pienen kirjan (alle 70 sivua). Aivan kuin hän olisi puhunut minun elämästäni. Mutta hän puhuikin omastaan.
Jo hänen muistot lapsuudesta muistuttivat minun elämääni. Hän oli jo lapsena omassa maailmassa keskittyen leikkimään tai tarkkailemaan ympäristöä niin intensiivisesti, että muut ihmettelivät sitä. Nuorena hän ei pystynyt sopeutumaan muiden nuoren maailmaan. Hän oli hiljainen, ujo ja arka, mutta toivoi olevansa suosittu. Hän yritti löytää maailmassa jonkun roolin, mitä esittää! Sitten hän noin 17 vuotiaana ryhtyi etsimään tietoa joka puolelta hullun lailla. Eri uskonnot, filosofiat, psykologia yms. Häntä kiinnosti psykologia niin kovasti, että luki itsensä psykologian tohtoriksi. Hän halusi tietää totuuden todellisuudesta? Minäkin olen koko elämäni etsinyt tietoa. Kuka tietää totuuden onnellisuudesta?
Lukekaapa tämän linkin takaa otteita kirjasta. Tästä linkistä pääsee lukemaan hänen englanninkielisen puheensa vuodelta 1977 ja lopuksi on pieni kuvaus hänen elämästään.
Jo hänen muistot lapsuudesta muistuttivat minun elämääni. Hän oli jo lapsena omassa maailmassa keskittyen leikkimään tai tarkkailemaan ympäristöä niin intensiivisesti, että muut ihmettelivät sitä. Nuorena hän ei pystynyt sopeutumaan muiden nuoren maailmaan. Hän oli hiljainen, ujo ja arka, mutta toivoi olevansa suosittu. Hän yritti löytää maailmassa jonkun roolin, mitä esittää! Sitten hän noin 17 vuotiaana ryhtyi etsimään tietoa joka puolelta hullun lailla. Eri uskonnot, filosofiat, psykologia yms. Häntä kiinnosti psykologia niin kovasti, että luki itsensä psykologian tohtoriksi. Hän halusi tietää totuuden todellisuudesta? Minäkin olen koko elämäni etsinyt tietoa. Kuka tietää totuuden onnellisuudesta?
Lukekaapa tämän linkin takaa otteita kirjasta. Tästä linkistä pääsee lukemaan hänen englanninkielisen puheensa vuodelta 1977 ja lopuksi on pieni kuvaus hänen elämästään.
Epäily syveni, kunnes
"...maailma kääntyi ympäri ja etsintäni oli ohi"
"...maailma kääntyi ympäri ja etsintäni oli ohi"
Flora Courtois
Toukokuu2006: Paljon paljastan?
Eräs blogituttu ilmaisi jo huolensa sähköpostitse, että enhän nyt vain lopeta bloggaamista. En toki. Nythän se bloggaus vasta alkaakin! Ajatelkaa kuinka herkullisia aiheita saan siitä, mitä on opiskella luovaa kirjoittamista kokopäiväisesti. Ne ilot ja ne surut...
Eräs toinen asia on pyörinyt mielessäni. Kuinka olla avoin ja rehellinen kirjoittaja, mutta samalla säilyttää yksityisyytensä? Tämän blogin alkuvaiheessa olin niin avoin ja revin suorastaan sieluni tänne näytille. Nyt olen hieman virallisempi ja etäisempi. Miksi?
Hyvän kirjoittajan määritelmiä äkkiä ajatellen ovat: avoimuus, henkilökohtaisuus, rehellisyys, omien tunteiden osoittaminen ja kyky eläytyä.
Huonon kirjoittajan määritelmiä voisi olla: sulkeutuneisuus, etäisyys, virallisuus, mielikuvituksettomuus ja kaavoihin kangistuminen sekä arkuus pistää itsensä likoon.
Angeta Ara kuvailee asiaa hyvin täällä:
"Kirjoittajan tulee olla rehellinen. Rehellisyys ei ole asioiden ja ihmisten pikkutarkkaa kuvaamista, vaan sitä, että löytää syvimmän totuuden itsestään. Ollessaan rehellinen kirjailija joutuu kohtaamaan asioita, joita on vältellyt. Kirjoittaminen on eräänlaista psykoanalyysia - vain terapeutti puuttuu", kirjailija Agneta Ara kuvailee kirjoittamisprosessia. Aran mielestä kirjailijalla ei ole mitään tiettyä tehtävää tai missiota. Aralle itselleen on tärkeintä uuden kirjan aloittaminen. Uutta kirjaa aloittaessaan kirjoittaja lähtee aina nollasta. Itsensä voittaminen, uskaltaminen on kirjoittamisessa tärkeintä, helppoa kirjoittaminen ei ole. "Silloin kun kirjoittaminen sujuu, tuntuu kuin lentäisi ilman siipiä: on kaiken näkemänsä yläpuolella."
Hmmm... Julkinen psykoanalyysi? Vaatii rohkeutta. Onko minulla sitä?
Eräs toinen asia on pyörinyt mielessäni. Kuinka olla avoin ja rehellinen kirjoittaja, mutta samalla säilyttää yksityisyytensä? Tämän blogin alkuvaiheessa olin niin avoin ja revin suorastaan sieluni tänne näytille. Nyt olen hieman virallisempi ja etäisempi. Miksi?
Hyvän kirjoittajan määritelmiä äkkiä ajatellen ovat: avoimuus, henkilökohtaisuus, rehellisyys, omien tunteiden osoittaminen ja kyky eläytyä.
Huonon kirjoittajan määritelmiä voisi olla: sulkeutuneisuus, etäisyys, virallisuus, mielikuvituksettomuus ja kaavoihin kangistuminen sekä arkuus pistää itsensä likoon.
Angeta Ara kuvailee asiaa hyvin täällä:
"Kirjoittajan tulee olla rehellinen. Rehellisyys ei ole asioiden ja ihmisten pikkutarkkaa kuvaamista, vaan sitä, että löytää syvimmän totuuden itsestään. Ollessaan rehellinen kirjailija joutuu kohtaamaan asioita, joita on vältellyt. Kirjoittaminen on eräänlaista psykoanalyysia - vain terapeutti puuttuu", kirjailija Agneta Ara kuvailee kirjoittamisprosessia. Aran mielestä kirjailijalla ei ole mitään tiettyä tehtävää tai missiota. Aralle itselleen on tärkeintä uuden kirjan aloittaminen. Uutta kirjaa aloittaessaan kirjoittaja lähtee aina nollasta. Itsensä voittaminen, uskaltaminen on kirjoittamisessa tärkeintä, helppoa kirjoittaminen ei ole. "Silloin kun kirjoittaminen sujuu, tuntuu kuin lentäisi ilman siipiä: on kaiken näkemänsä yläpuolella."
Hmmm... Julkinen psykoanalyysi? Vaatii rohkeutta. Onko minulla sitä?
Huhtikuu2006: ISO PÄÄTÖS
Kirjoitettu 27.4.2006:
Olen älyttömän onnellinen! Olen päättänyt lähteä opiskelemaan luovaa kirjoittamista. Pidän siis töistäni välivuoden. Ihanaa, pääsen tekemään yhdeksi vuodeksi sitä mistä eniten pidän.
No, monta hakemusta pitää vielä laatia ennen sitä. Mutta tärkein on jo tehty. Hakemus sinne kouluun, minne aion mennä. On myös saatu jo päätös opiskelijaksi pääsemisestä. Älkää kysykö miten noin nopeasti kaikki voi tapahtua! Elämä vie eteenpäin kun sen antaa viedä.
Olin rohkea, toimin heti ja tässä tulos.
Olen älyttömän onnellinen! Olen päättänyt lähteä opiskelemaan luovaa kirjoittamista. Pidän siis töistäni välivuoden. Ihanaa, pääsen tekemään yhdeksi vuodeksi sitä mistä eniten pidän.
No, monta hakemusta pitää vielä laatia ennen sitä. Mutta tärkein on jo tehty. Hakemus sinne kouluun, minne aion mennä. On myös saatu jo päätös opiskelijaksi pääsemisestä. Älkää kysykö miten noin nopeasti kaikki voi tapahtua! Elämä vie eteenpäin kun sen antaa viedä.
Olin rohkea, toimin heti ja tässä tulos.
Huhtikuu2006: Kuoleman lähestyessä
Ostin eilen uusimman Kotilieden. Siinä oli paljon sisustusjuttuja, siksi se tarttui kaupassa mukaani. Mutta silmiini osui kotona seuraava juttu: "Onko kuoleminen helpompaa kuin ennen?"
Jutussa oli seuraava ohjelaatikko (siihenkin nykyään annetaan hyviä ohjeita lehdissä):
Kuoleman lähestyessä
Kuin sattumasta luen myös parhaillaan zenmestari Thich Nhat Hanhin kirjaa "Ei kuolemaa, ei pelkoa". Se on täynnä zeniläistä viisautta.
Buddhalaisuudessa kuolemaa ja syntymää ei ole. Me emme ole missään ja me emme mene minnekään. Kun olosuhteet ovat riittävät, me ilmennymme. Kun olosuhteet eivät ole riittävät, lakkaamme ilmentymästä.
Kirjassa kerrotaan monia vertauksia, joissa käytetään esimerkkeinä vettä tai tulta. Voitko kysyä pilveltä: "Missä olit ennen syntymääsi?" Pilvi ei synny tyhjästä. Se on vain uudessa muodossa. Ennen pitkää pilvi muuttuu sateeksi, lumeksi tai jääksi. Jos oikein tarkasti katsomme sadetta, näemme siinä pilven. Elämä on muutosta ja jatkumoa.
Mikään ei pysy samana. Se tarkoittaa sitä, että kaikki muuttuu eikä mikään pysy samana hetkestä toiseen. Emme voi astua samaan jokeen kahdesti. Joessa virtaa eri vesi kuin eilen, mutta silti se kuitenkin on sama joki.
Me ihmiset olemme isiemme ja äitimme sekä isoisimme ja isoäitiemme jatkumoita. Isämme ja äitimme on meidän kanssamme aina mukana. Meissä on myös on jo lapsiemme ja lastenlapsiemme mahdollisuus.
Zeniläisyydessä pidetään kysymyksestä: "Miltä kasvosi näyttivät, ennen kuin isoäitisi oli syntynyt?" Niinpä, syntymän ja kuoleman sijasta on vain jatkuvaa muodonmuutosta.
Seuraavaksi lainaan suoraan kirjasta kaksi kappaletta:
"Syy, miksi itse kärsimme ja aiheutamme kärsimystä muille on, että unohdamme kaikki olevamme pysymättömiä. Jonain päivänä kuolemme, menetämme kaiken omaisuutemme, valtamme, perheemme, aivan kaiken. Vapautemme, rauhamme ja ilomme on tässä hetkessä ovat tärkein asia mitä meillä on. Mutta ilman valaistunutta käsitystä pysymättömyydestä meidän ei ole mahdollista olla onnellisia."
"Henkilö, jota rakastamme, on yhä olemassa. Hän on lähellämme, sisällämme, ja hymyilee meille. Harhakuvitelmamme vallassa emme tunnista häntä, ja sanomme: "Häntä ei enää ole". Kysymme yhä uudelleen: "Missä sinä olet? Miksi jätit minut yksin?" Väärinymmärryksemme vuoksi tuskamme on suuri. Mutta pilvi ei ole menetetty. Pilvi ilmentyy ei muodossa. Rakkaamme ilmentyy eri muodossa. Kärsimme huomattavasti vähemmän, jos ymmärrämme tämän."
Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka haluavat tietää enemmän syntymästä, elämästä ja kuolemasta.
Jutussa oli seuraava ohjelaatikko (siihenkin nykyään annetaan hyviä ohjeita lehdissä):
Kuoleman lähestyessä
- avoimuus lähestyvästä kuolemasta helpottaa läheisten toipumista menetyksestä.
- kesken jääneet asiat täytyisi osata selvittää.
- turvaa läheisten tulevaisuus.
- pohdi, miten voi helpottaa käytännön järjestelyjä kuoleman jälkeen.
Kuin sattumasta luen myös parhaillaan zenmestari Thich Nhat Hanhin kirjaa "Ei kuolemaa, ei pelkoa". Se on täynnä zeniläistä viisautta.
Buddhalaisuudessa kuolemaa ja syntymää ei ole. Me emme ole missään ja me emme mene minnekään. Kun olosuhteet ovat riittävät, me ilmennymme. Kun olosuhteet eivät ole riittävät, lakkaamme ilmentymästä.
Kirjassa kerrotaan monia vertauksia, joissa käytetään esimerkkeinä vettä tai tulta. Voitko kysyä pilveltä: "Missä olit ennen syntymääsi?" Pilvi ei synny tyhjästä. Se on vain uudessa muodossa. Ennen pitkää pilvi muuttuu sateeksi, lumeksi tai jääksi. Jos oikein tarkasti katsomme sadetta, näemme siinä pilven. Elämä on muutosta ja jatkumoa.
Mikään ei pysy samana. Se tarkoittaa sitä, että kaikki muuttuu eikä mikään pysy samana hetkestä toiseen. Emme voi astua samaan jokeen kahdesti. Joessa virtaa eri vesi kuin eilen, mutta silti se kuitenkin on sama joki.
Me ihmiset olemme isiemme ja äitimme sekä isoisimme ja isoäitiemme jatkumoita. Isämme ja äitimme on meidän kanssamme aina mukana. Meissä on myös on jo lapsiemme ja lastenlapsiemme mahdollisuus.
Zeniläisyydessä pidetään kysymyksestä: "Miltä kasvosi näyttivät, ennen kuin isoäitisi oli syntynyt?" Niinpä, syntymän ja kuoleman sijasta on vain jatkuvaa muodonmuutosta.
Seuraavaksi lainaan suoraan kirjasta kaksi kappaletta:
"Syy, miksi itse kärsimme ja aiheutamme kärsimystä muille on, että unohdamme kaikki olevamme pysymättömiä. Jonain päivänä kuolemme, menetämme kaiken omaisuutemme, valtamme, perheemme, aivan kaiken. Vapautemme, rauhamme ja ilomme on tässä hetkessä ovat tärkein asia mitä meillä on. Mutta ilman valaistunutta käsitystä pysymättömyydestä meidän ei ole mahdollista olla onnellisia."
"Henkilö, jota rakastamme, on yhä olemassa. Hän on lähellämme, sisällämme, ja hymyilee meille. Harhakuvitelmamme vallassa emme tunnista häntä, ja sanomme: "Häntä ei enää ole". Kysymme yhä uudelleen: "Missä sinä olet? Miksi jätit minut yksin?" Väärinymmärryksemme vuoksi tuskamme on suuri. Mutta pilvi ei ole menetetty. Pilvi ilmentyy ei muodossa. Rakkaamme ilmentyy eri muodossa. Kärsimme huomattavasti vähemmän, jos ymmärrämme tämän."
Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka haluavat tietää enemmän syntymästä, elämästä ja kuolemasta.
Maaliskuu2006: Pienet blogisaaret
Blogit ovat kuin pieniä asumattomia saaria, joiden ainoita asukkaita me olemme. Aluksi saaret ovat autiota ja tyhjiä. Jokainen asukas koristelee oman saarensa omalla tavallaan. Joku ripustaa tunteiden oksille tuskaa ja ahdistusta. Toinen kylvää positiivisuuden ja viisauden kukkia. Yksi asettelee tapahtumien ketjuja kallioille. Kolmas sytyttää nuotion ja lähettää savumerkkejä kaikesta tärkeästä.
Kun saaremme on valmis, odotamme vierailijoita. He tulevat aluksi pienillä veneillä. He katsovat kaukaa veneistä. Lopulta joku uskaltaa rantautua ja ilmoittaa olevansa saarella. Hän jättää jalanjälkensä hiekkaan.
Vieraat voivat kutsua meidät käymään kylässä heidän saarellaan. Käymme siellä meidän omilla pienillä veneillä. Voimme myös painaa jälkemme kosteaan santaan. Voimme myös lähteä seikkailuun. Tutkia tuntemattomia saaria. Voimme astua saarille kutsumattomia.
Kun ihastumme johonkin uuteen ja eksoottiseen saareen, teemme sinne sillan. Saari voi olla myös tuttu, kodikas ja turvallinen. Siltoja kertyy pikkuhiljaa joka puolelle. Niitä pitkin on helppo juosta katsomaan ystäviään.
Tervetuloa minun pikku saareeni! Koskettakaa minun saareni pehmeää hiekkaa.
Kun saaremme on valmis, odotamme vierailijoita. He tulevat aluksi pienillä veneillä. He katsovat kaukaa veneistä. Lopulta joku uskaltaa rantautua ja ilmoittaa olevansa saarella. Hän jättää jalanjälkensä hiekkaan.
Vieraat voivat kutsua meidät käymään kylässä heidän saarellaan. Käymme siellä meidän omilla pienillä veneillä. Voimme myös painaa jälkemme kosteaan santaan. Voimme myös lähteä seikkailuun. Tutkia tuntemattomia saaria. Voimme astua saarille kutsumattomia.
Kun ihastumme johonkin uuteen ja eksoottiseen saareen, teemme sinne sillan. Saari voi olla myös tuttu, kodikas ja turvallinen. Siltoja kertyy pikkuhiljaa joka puolelle. Niitä pitkin on helppo juosta katsomaan ystäviään.
Tervetuloa minun pikku saareeni! Koskettakaa minun saareni pehmeää hiekkaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)