Pages

sunnuntaina, tammikuuta 13, 2008

Lasten suusta -juttuja

Omat lapseni ovat esittäneet minulle vaikeita kysymyksiä, jälleen.

Vanhin tyttöni, joka on ihan vähän vaille seitsemän, kysyi perjantai-aamuna minulta, että: "Mikä sielu on?"

Ei auttanut kuin sanoa, että en tiedä ja jatkaa puhtaiden sukkahousujen metsästämistä. Mutta aioin palata aiheeseen kyllä myöhemmin.

Viime viikolla hän kysyi, että "Mikä on maailman tärkein asia?"

Siihen vastasin heti, että rakkaus. Sepä se. Mutta sain kuulla myöhemmin jonkun eskaripojan väittäneen, ettei se rakkaus ole maailman tärkein asia. Ei poika ollut sanonut, että mikä se asia on hänen mielestään, mutta ei se ainakaan RAKKAUS ole. Voi noita poikia!

7 kommenttia:

Ipi kirjoitti...

"Mä tykkään ainakin eniten timanteista" neiti 3v
"Ei timantit oo tärkeintä elämässä!" neiti 6v
"On ne" 3v
"ÄITI!! Kumpi on tärkeämpää timantit vai ihmiset?" 6v

Niin, äiti, kumpi on tärkeämpää?

gnothi seauton kirjoitti...

Ehkäpä ihmiset _ovat_ niitä timantteja. Syvällä sisimmässään.

-gs

HeidiR kirjoitti...

Kylläpäs on hyvä keskustelu, Ipi! Osasitko vastata, Marilyn? ;)


GS, jokaisessa meissä asuu pieni... timantti.

puujalka kirjoitti...

Ihmiset ovat timantteja... hmm. Niin timanttihan se syntisen musta kasa oikeastaan on, kun elämän kova prässi puristaa sen muotoonsa.

Meidän esikoinen 4v kysyi hautajaisissa sielusta, mikä se oikein on? Puhuttiin, että ruumis lasketaan hautaan ja sielu menee taivaaseen. Olen yrittänyt silloin sanoittaa ajatusta, että 'se mikä sinussa herää silloin, kun kuulet oman nimesi, se joka iloitsee, joka rakastaa. Pelkän ruumiin lisäksi meissä on muutatkin'. Näissä keskusteluissa saa yleensä enemmän tai vähemmän takkiinsa. Mutta minusta on hyvä yrittää jotkin lapselle vastata, ettei hänen uteliaisuutensa tukahtuisi vastaamattomilla kysymyksillä.

HeidiR kirjoitti...

Tänään sain kehitettyä esikoiselle vastausta sielusta.

Sanoin, että sielu on se joka menee taivaaseen. Tai niin uskotaan. Eihän sitä tiedä muut kuin Jumala. Tiedemiehet eivät ole löytäneet sielua, mutta se ei tarkoita sitä ettei sitä olisi olemassa.

Kysymykseen siitä onko sielu näkymätön ja miltä se tuntuu, niin vastasin, että sielu tuntuu lämpimänä tunteena sydämessä. Silloin Jumala on lähellä. Tai Jumalahan on aina lähellä, ihminen vain sitä aina näe ja huomaa. Silloin sielua palelee ja on kylmä. Ihminen on surullinen ja yksinäinen.

Luultavasti tämä selitys poikii jatkossa lisää lisäkysymyksiä. Sehän on vain hyvä asia. :)

puujalka kirjoitti...

Sielun tuntuminen lämpimyytenä vaikuttaa lapselle hyvältä vastaukselta. Se on konkreettinen ja samall auskottav. Kiitos hyvästä vinkistä.

HeidiR kirjoitti...

Juu, ole hyvä Tuomo, mutta lapsethan ovat todella konkreettisia olentoja joskus, vaikka ovatkin toisaalta niin mielikuvitusrikkaita.

Nimittäin kaikki tytöt juoksivat hippaa eilen ja sitten vanhin totesi, että nyt täytyy Jumalan olla tosi lähellä, kun on niin kuuma!

Niinpä...